Joulu on taas!

Olen aina ollut jouluihminen. Rakastan jouluun liittyvää tunnelmaa, musiikkia, koristeita, ruokaa ja herkkuja.  Alan valmistautua jouluun hyvissä ajoin. Ennen lapsia minulla oli tapana katsoa mieheni kanssa joulukuussa jouluisia elokuvia glögiä nautiskellen ja kutoa sukulaisille ja ystäville lahjaksi sukkia. Nyt elokuvia ei enää kerkeä katsoa, kutomisesta puhumattakaan, mutta onneksi joululauluja voi kuunnella ja laulaa lastenhoidon lomassa! Kaikkien aikojen paras jouluelokuva on ehdottomasti Joulutarina. Katson sen joka vuosi ja itken aina samoissa kohdissa, vaikka osaan suurinpiirtein jo repliikit ulkoa. Rakastan joulua varmasti myös siksi, että se on itselleni nimenomaan perhejuhla. Lapsuuteni joulut ovat aina olleet raittiita ja koko perhe on onnellisesti ollut koolla viettämässä aattoa.

Perinteet ovat minulle tärkeitä ja lapsena ja nuorena minulle oli tärkeää, että jouluaatot vietetään aina samalla kaavalla! Heräsin aamulla aikaisin katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa (kyllä, teen sen edelleen). Sitten käytiin joulusaunassa ja katsottiin Lumiukko-animaatio. Sitten syötiin lounaaksi riisipuuro. Kun asuin kotona, kävimme aina joulukirkossa. En ole koskaan välittänyt kirkossa käymisestä, mutta joulukirkkoon aina lähdin mielelläni. Saihan siellä laulaa virsinä joululauluja! Joulukirkon jälkeen nautittiin tietenkin jouluateria sekä avattiin lahjat. Kun minä ja veljeni olivat vanhempia, aloimme aina pelata perheellä aattoiltana Trivial Pursuitia. Se perinne jatkuu edelleen, nykyään mukana ovat tietenkin myös puolisot.

Emme ole veljieni kanssa koskaan saaneet kalliita joululahjoja, joten lahjat eivät ole se tärkein asia joulussa. Nautin suuresti lahjojen antamisesta ja pyrin antamaan lahjoja, joista näkee, että olen ajatellut lahjan saajaa. Lapsuuteni paras joululahja oli ehdottomasti pehmokissa, joka osasi kehrätä, kun sitä harjasi ja kun ruoka-astiaa piti sen suun edessä, kuului syömisen ääni. Fanitin ala-asteella suuresti poikabändi Hansonia, joten nimesin kissan Hanson-kissaksi. Kissa oli lempileluni monen vuoden ajan. Lapsuuteni jouluista mieleen on jäänyt myös The Joulukalenteri, jota perheellä katsoimme. Odotimme veljieni kanssa innolla ohjelmaa joka päivä!

Rakkaudestani joululauluihin kertoo myös se, että minulla on jo monta vuotta ollut haave, että tekisin joskus oman joululevyn. Kaksi vuotta sitten toteutin tämän haaveen. Soitin ystävälleni, että voisiko hän tulla levylle säestämään pianolla. Sitten soitin paikalliseen levytysstudioon ja sovin ajan levyn äänittämiselle. Treenasimme pari kertaa ystäväni kanssa kappaleet läpi ja kävimme viettämässä yhden elämäni  hauskimmista päivistä studiossa. Studioaika on niin kallista, että kaikki kappaleet piti laittaa kerralla purkkiin. Isommalla rahalla ja enemmän ajan kanssa levystä olisi tietenkin tullut parempi, mutta olin lopputulokseen ihan tyytyväinen. En edelleenkään pysty kuuntelemaan levyä irvistelemättä, koska oma ääneni kuulostaa tietysti niin kummalliselta omaan korvaan, mutta on levy silti hauska muisto jälkipolville! Ja saivatpa sukulaiset hieman erilaisen joululahjan sinä vuonna.:)

Joulu saa tietenkin erilaisen merkityksen lasten myötä. Ensi vuonna meilläkin jo varmasti odotetaan joulupukkia innolla ja pojat ymmärtävät enemmän joulun päälle. Myös lahjavuori kuusen alla kasvaa kummasti...

Vaikka remontti ei olekaan vielä valmis, ajattelin laittaa muutaman kuvan kodistamme näin joulun kunniaksi. Hauskaa joulua kaikille!!!

 

Jouluinen karpalokakku

Vietimme eilen Aapon nimipäivää ja halusin leipoa sen kunniaksi kakun. Joulun aikaan syödään paljon raskasta ruokaa ja suklaata, joten halusin tehdä kakun, joka on raikkaan kirpeä, mutta maistuu silti jouluiselta. Jos käytät pakastekarpaloita, sulata ne yön yli jääkaapissa ensin, niin saat karpaloista lähtevän nesteen talteen ja voit käyttää sen kiilteeseen tuomaan väriä. Karpaloiden päälle kannattaa myös ripotella sokeria, jotta kakusta ei tule liian hapan. Kakku on helppo ja supernopea tehdä, valmistin sen alle puolessa tunnissa  samalla, kun pojat mutustivat riisikakkuja välipalaksi. Täytteeseen voi myös halutessaan sulattaa valkosuklaata tuomaan lisää makeutta ja makua. Reseptistä tuli tällainen:

400g pipareita
0,5dl juoksevaa rasvaa
5dl vaahtoutuvaa kermaa
250g rahkaa
1pss vanilijavanukasjauhetta
1,5dl sokeria
400g karpaloita
sokeria

Kiille:

2dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Murskaa piparit, sekoita rasvan kanssa ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Rasvaa ja pipareita voit lisätä, jos haluat pohjasta paksumman. Vaahdota kerma, lisää joukkoon rahka ja vanilijavanukasjauhe. Vatkaa tasaiseksi. Lisää täytteeseen sokeria maun mukaan. Karpalot ovat kirpeitä, joten kannattaa tehdä täytteestä aika makea. Levitä karpalot kakun päälle, ripottele päälle sokeria ja valmista kiille hyytelösokeripurkissa olevan ohjeen mukaisesti! Levitä kiille karpaloiden päälle. Anna tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Vanilijavanukasjauhe jähmettää täytteen, joten sen ei tarvitse hyytyä. Kakku on syömäkelpoista, kunhan kiille on jähmettynyt. Tarjoa ehdottomasti kinuskikastikkeen kera!!!

Hukuta mut unihiekkaan...

Viime yönä nukuin klo 22-00. Siinäpä se. Tästä inspiroituneena ajattelin jälleen kirjoittaa univelasta, silläkin uhalla, että toistan itseani. Pojat eivät tervettä päivää pahemmin ole nähneet tänä syksynä. Edellisessä postauksessa luettelinkin jo, mitä ihanuuksia tälle syksylle on koettu. No lista jatkuu taas järkyttävällä kurkunpääntulehdustaudilla, selittämättömillä yöllisillä kivuilla ja kauhukohtauksilla sekä flunssalla, joka seurasi heti edellisen perään.
Mistä sitten tietää, että olet valvonut vuoden ja neljä kuukautta?? No minäpä kerron:

- Lähimuistisi on lähestulkoon kadonnut, etkä pysty muistamaan asioita parin päivän takaa pidemmälle. Et enää muista, minkä takia lapset valvoivat muutama yö sitten, muistat vain, että he valvoivat.

- Alat olla järkyttävän kateellinen kavereillesi, joilla on vain yksi lapsi. Varsinkin, jos lapsi on vielä hyvä nukkumaan.

- Ahmit suklaata ihan vain saadaksesi energiaa ja piristyäksesi, et edes maun takia.

- Et enää ajattele, että "kyllä tämä kohta helpottaa", vaan hyväksyt sen tosiasian, ettei helpota. Pessimisti ei pety.

- Alat jo googlettaa valmiiksi lastentauteja, jotka voisivat vielä iskeä lapsillesi ja varautua siihen, mikä tauti tai vaihe heitä valvottaa seuraavaksi, kun edellisestä on päästy.

- Teet illalla olosi jo valmiiksi mahdollisimman epämukavaksi, jotta et kerkeäisi nukahtaa, ennen kuin valvominen alkaa. On kurjempaa aloittaa valvominen, jos olet jo saanut muistutuksen siitä, miten ihanaa lämpimän peiton alla nukkuminen on.

- Jokainen vähänkään parempi yö tuntuu joululta ja synttäreiltä yhtä aikaa ja hehkutat sitä kaikille kaupan kassalta bussin kanssamatkustajille.

- Yhden hyvin nukutun yön jälkeen näet ja kuulet kaiken kirkkaammin ja jaksaisit tehdä ihan mitä tahansa.

- Kun joku kysyy, mitä kuuluu, aloitat automaattisesti kertomalla, montako tuntia lapset ovat taas viime yönä valvottaneet. Et muista kertoa, miten he ovat kasvaneet ja oppineet uusia asioita.

- Pelkäät oikeasti, että elimistösi pettää jossakin vaiheessa ja saat sydänkohtauksen alle 30-vuotiaana.

- Olosi on koko ajan niin kuin olisit krapulassa, vaikka et ole juonut alkoholia pariin vuoteen.

- Keksit jo valmiiksi itsellesi ajatuksellista viihdykettä öiden varalle, kun nukutat pimeässä huutavaa lasta. Näitä ovat esimerkiksi laulujen laulaminen päässäsi tai esimerkiksi seuraavan blogitekstin päässä kirjoittaminen valmiiksi.

Olemme viime aikoina saaneet lukea otsikoista järkyttäviä asioita äideistä, jotka ovat vahingoittaneet lapsiaan. Kohtuuton määrä univelkaa ja stressiä voi aiheuttaa täysin terveelle ihmiselle vakavan masennuksen, joka voi johtaa psykoosiin tai muihin vakaviin mielenterveyden häiriöihin. Olen itsekin sanonut useasti, että ilman tukiverkostoamme olisin jo suljetulla osastolla, Enkä edes vitsaile. Avun merkitystä ei voi väheksyä yhtään! Jaksamista ja voimia kaikille pienten lasten äideille, muistakaamme auttaa toinen toisiamme, ehkä valvominen tosiaan vielä joskus loppuu!

Maailman söpöin orjapiiskuri

Ihmiskunta on vuosisatojen ajan taistellut itsenäistymisen ja orjuudesta vapautumisen puolesta. Jokainen nuori tekee sitä nykypäivänäkin asuessaan kotona ja odottaessaan malttamattomana sitä, että pääsee muuttamaan pois kotoa ja päättämään täysin omasta elämästään. Laitamme vastaan vahvoille auktoriteeteille ja haluamme olla oman itsemme herroja. On hassua ajatella, että saadessamme lapsia palaamme takaisin lähes täydelliseen orjuuteen, jolloin pieni nyytti päättää täysin elämästämme.

Oman elämänhallinnan menetys on varmasti kaikille vanhemmille se kovin paikka ensimmäisen lapsen syntyessä. Yhtäkkiä et saakaan enää itse päättää siitä, milloin nukut ja milloin syöt, vaan menet täysin toisen ihmisen ehdoilla. Aikuinen ihminen on tehty nukkumaan yöllä ja valvomaan päivällä sekä syömään silloin, kun on nälkä. Olen aikaisemminkin verrannut väkisin valvomista kidutukseen, ja sitä se tosiaankin on. On aivan eri asia valvoa omasta tahdosta tai unettomuuden takia läpi yön, kuin valvoa väkisin silloin, kun elimistö kamppailee vastaan kaikin keinoin ja silmiin fyysisesti sattuu niiden auki pitäminen. Myöskin vauvan tahtoon alistuminen yön pimeinä tunteina on rankkaa. Kun istut pinnäsängyn vieressä keskellä yötä ja alistut ajatukseen, että tässä istutaan todennäköisesti vielä kolme seuraavaa tuntia. Myös epätietoisuus siitä, milloin yövalvomisen aika loppuu, on vaikeaa. Vasta lapsen saadessaan sitä ymmärtää, mitä oman elämänhallinnan menetys tarkoittaa, sitä on vaikea selittää lapsettomille ihmisille.

Itse olen huomannut imettämisen lopettamisen vaikuttaneen radikaalisti uneni laatuun. Tämä käy järkeen loppujenkin hormonien poistuessa elimistöstäni. Nukahdan helpommin illalla ja nukahtaminen myös yöheräämisten jälkeen on muuttunut hieman helpommaksi. Toisaalta taas surkeiden öiden jälkeen koen olevani entistä väsyneempi, koska hormonit eivät enää auta jaksamaan. En voisi edes kuvitella enää herääväni joka aamu viideltä ja nousevani joka yö tunnin välein, vaikka sitähän elämämme oli suurimman osan poikien vauva-ajasta! Pojat ovat nyt hieman armollisempia minulle ja nukkuvat aamulla jo seitsemään asti, vaikka valvovatkin yöllä.

Minua säälittää lasteni puolesta, koska heillä ei ole ollut yhtään muutamaa yötä pitempää pätkää elämänsä aikana, jolloin heillä olisi ollut hyvä nukkua. Ensimmäiset kymmenen kuukautta he kärsivät refluksitaudista. Tähän aikaan sisältyy myös ensimmäiset kuukaudet, jolloin vauvat tietenkin heräsivät yöllä nälkään eivätkä omanneet vuorokausirytmiä.  Mahakivut kiusasivat myös ensimmäiset kuukaudet. Puolen vuoden kieppeillä sairastettiin useampi flunssa sekä rs-virus. Kun refluksitauti saatiin kuriin, alkoi hampaiden puhkeaminen. Se valvotti seuraavat kaksi kuukautta. Sitten tuli molemmille vauvarokko, sen jälkeen Aapolle korvatulehdus ja rokotteen jälkiseuraukset, sitten molemmille kurkunpääntulehdus. Kävimme viikko sitten lääkärissä, koska olin varma, että Aapo oli saanut korvatulehduksen kurkunpääntulehduksen jälkitautina. Lääkäri sanoi, että ei täällä korvatulehdusta ole, mutta kaksi poskihammasta ja yksi kulmahammas ovat juuri puhkeamassa, siitä siis öinen kipuitku ja valvominen. Nyt pojat ovat siis viikon ajan joka ilta joutuneet tankkaamaan särkylääkettä, että saisivat yöllä nukuttua hammaskipujen takia. Pari yötä he ovatkin nukkuneet hyvin, mutta suurimmaksi osaksi he heräilevät vielä kovasti särkylääkkeestä huolimatta. Lääkäri sanoi kannustavasti, että yhden poskihampaan puhkeamiseen voi mennä 3-4 viikkoa. Valvomiselle ei siis näy loppua. Jotkut lapset ovat sellaisia, että pystvät nukkumaan kivusta huolimatta hyvin. Aapo ja Eelis ovat sellaisia, että jos joku asia on vähänkään huonosti, he eivät saa nukuttua. Eelis on vielä lisäksi sellainen, että jos hän herää yöllä, eikä heti saa unta uudestaan, hän piristyy ja saattaa valvoa seuraavat viisi tuntia.

Miksi sitten vapaaehtoisesti palaamme takaisin orjuuteen, kun ensin olemme taistelleet siitä irti päästäksemme?? Senkin tajuaa vasta oman lapsen saaneena. Rakkaus omaa lasta kohtaan vain yksinkertaisesti on niin suurta, että se korvaa vapauden menettämisen. Joka yö väkisin valvoessa tuntuu siltä, että ei tätä yksinkertaisesti enää jaksa. Päivisin kuitenkin lapset antavat niin paljon energiaa, että sitä jaksaa kaikesta huolimatta.

Kun tulin raskaaksi, en voinut kuvitellakkaan, mitä tulevaisuus on. Kuten sanoin, elämänhallinnan menetys iskee vasta, kun lapsi syntyy. Ihmiskunnan lisääntymisen takia evoluutio on kuitenkin tehnyt vauvoista ja lapsista niin uskomattoman suloisia, että heille antaa kaiken anteeksi, eikä voi olla vihainen, vaikka kuinka väsyttäisi. Lapset ovat yksinkertaisesti maailman söpöimpiä orjapiiskureita!

Poikien 1v 2kk kuulumisia.

Kävimme eilen viimeisessä keskoskontrollissa. Lääkäri sanoi, että tarvettä kontrolleille ei jatkossa enää ole, vaan normaalit neuvolakäynnit riittävät! Pojat ovat todella hienosti kasvaneet ja kehittyneet, eikä merkkejä keskosuudesta enää ole. Tässäpä taas molempien poikien kuulumisia!

Aapon mitat ovat 1v 2kk iässä 9830g ja 74,5cm. Olin ihan varma, että olisimme ylittäneet kymmenen kilon rajapyykin, mutta vähän alle vielä jäätiin. On käsittämätöntä, miten Aapo voi painaa enemmän, kuin veljensä, vaikka hän syö Eelistä vähemmän ja liikkuu enemmän! Aapo on aivan mahtava, iloinen ja huumorintajuinen pieni poika. Hän nauraa ihan kaikelle ja viihdyttää esimerkiksi kaupan kassajonossa muita sattumanvaraisella naureskelullaan. Aapo on koko ajan menossa ja posket punaisina taaperokärryä työntämässä edestakaisin kotimme käytäviä. Aapon lempipuuhaa onkin juuri kärryn kanssa juokseminen, uusien asioiden ja paikkojen tutkiminen sekä hakkalelulla ja legoilla leikkiminen. Aapo on sosiaalinen persoona, joka kaipaa muiden huomiota ja yleisöä tempuilleen ja höpötyksilleen. Aapo ei tykkää väsymyksestä ja oman vuoron odottamisesta.

Aapo osaa liikkua ketterästi kontaten, karhukävelyllä sekä tukea vasten kävellen. Hän osaa syödä itse ruoan lusikalla lautaselta ja juoda nokkamukista. Aapo myös tekee useasti kakan tai pissan pottaan ruoan jälkeen. Aapo nukkuu edelleen hieman huonosti, keskimäärin 1-3 kertaa yössä heräillen. Yöunille hän nukahtaa itsestään omaan sänkyyn 20.30-21.00 välillä ja herää aamulla seitsemän aikaan. Päiväunet Aapo nukkuu yleensä klo. 12.00-14 (14.30). Aapo jokeltelee monipuolisesti tykkää eritoten pärryyttämisestä sekä hassusta niiskutuksesta.  Aaposta on kasvanut ihana ja pääosin helppo lapsi, joka osaa kiukutella, mutta avoimesti osoittaa rakkautensa läheisiä ihmisiä kohtaan!

Eeliksen mitat ovat 1v 2kk iässä 9410g ja 75,5cm. Eelis on saanut viime aikoina kovasti omaa tahtoa ja temperamenttia! Hän osaa kiukutella melkoisesti, eikä rauhotu kovin helposti. Jos häntä yrittää harhauttaa esimerkiksi leluilla, hän vain heittää lelut lattialle ja heittäytyy itse perässä. Monesti Eeliksen kiukut kuitenkin laantuvat itsestään. Hyvällä tuulella Eelis on maailman suloisin ja valloittavin poika! Hän hymyilee koko olemuksellaan ja ihanat isot, siniset silmät loistavat! Eelistä ei myöskään ole ihan yhtä helppo saada nauramaan, kuin Aapoa, joten, kun Eelis nauraa räkättää, silloin on jonkun oltava todella hauskaa! Eelis on hieman ujo ja varautunut tutkijaluonne edelleen ja tykkää kohdata uudet asiat ja ihmiset äidin sylistä käsin. Eeliksen lempipuuhaa on legoilla leikkiminen, palapelin tekeminen sekä edelleen kirjojen lukeminen ja laulujen kuunteleminen. Eeliksen lempiruokaa on ehdottomasti leipä, mitä hän ahmii silmät suurina ja suu maiskuttaen. Kun Eelis on syönyt oman leipänsä, hän yleensä vielä yrittää päästä Aapon osuuteen käsiksi. Ruoan jälkeistä pastillia Eelis ei myöskään anna unohtaa, sen verran käskevästi hän pastillirasiaa osoittaa. Eelis ei tykkää siitä, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan. Silloin kiukku iskee päälle.

Eelis liikkuu myös ketterästi kontaten ja tukea vasten kävellen. Eelis syö itse lusikalla lautaselta ja juo nokkamukista. Eelis nukkuu samalla tavalla, kuin veljensä, eli keskimäärin 1-3 kertaa yössä heräten. Eelis nukahtaa itsestään sänkyyn 20.30-21.00 välillä ja herää kuuden ja seitsemän välillä aamulla. Päiväunet hän nukkuu ulkona vaunuissa Aapon kanssa yhtä aikaa. Eeliksen jokeltelu on todella monipuolista ja äiti-sana tulee selvästi. Vuoden ikäinen Eelis on mahtava persoona, joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Eeliksen mielestä äidin syli on maailman paras paikka ja hän osaa sen myös osoittaa nostamalla kädet ilmaan jo kaukaa äidin nähdessään.

On uskomatonta ajatella, että taloudessamme ei asu enää kahta vauvaa, vaan kaksi oman yksilöllisen persoonansa omaavaa taaperoa. Pojat osaavat jo kommunikoida ja osoittaa, mitä tahtovat sekä leikkivät jo ihanasti yhdessä! Edelleen jaksan ihmetellä joka päivä, miten kahta noin pientä voi rakastaa niin paljon!

Sopeutumista.

Olemme nyt asuneet uudessa talossa kolme viikkoa ja pikkuhiljaa alan sopeutua uuteen asuinalueeseen sekä tietysti uuteen kotiin. Remontti on jo todella hyvällä mallilla! Keittiöstä puuttuu enää välitilan lasi, vaatekaappien ovet tulevat maanantaina ja listat täytyy vielä laittaa aika lailla joka paikkaan. Laitan kuvia kodista sitten, kun remontti on kokonaan valmis.

Omakotitalossa asuminen poikkeaa monelta osin rivitaloasumisesta. Ensiksikin tuntuu siltä, että kulutan 90% päivästä siivoamiseen! Kun tilaa on paljon, on paljon myös siivottavaa. Lisäksi tietenkin alkuhuumassa yritän vielä pitää uutta parkettia puhtaana ruokajäämistä, mikä tarkoittaa pöydän alla konttaamista pitkän aikaa viisi kertaa päivässä. Yksivuotiaat kun eivät vielä kauheasti ymmärrä siistin syömisen päälle. Aikaa kuluu myös huoneiden välillä kulkemiseen. Ennen pystyin muutamalla askeleella siirtymään joka huoneesta toiseen ja koko ajan pystyin samalla seuraamaan lasten leikkejä. Nyt esimerkiksi kodinhoitohuone ja keittiö ovat talon vastakkaisissa päissä ja aikaa kuluu yllättävän paljon vain niiden kahden huoneen välillä ravaamiseen. Toisaalta on kyllä aivan ihanaa, kun on paljon tilaa. Pojat tykkäävät, kun saavat vapaasti kulkea taaperokärryjen kanssa ilman, että koko ajan on seinä vastassa.

Olen myös löytänyt uudet lenkkireitit. Pääsen puolessa tunnissa vaunujen kanssa juosten Lidliin sekä Kaakkurin S-markettiin. Saan siis reilussa tunnissa tehtyä lenkin ja ostokset. Raksilan marketeille menee juosten 45min suuntaansa, mikä vaunujen ja ruokaostosten kanssa on jo hieman liian pitkä molempiin suuntiin. Marketeilta toisaalta menee bussi todella kätevästi Maikkulaan, joten voin juosta vaikka vain kauppaan ja tulla bussilla kotiin. Lähikauppa on ihan muutaman metrin päässä talostamme, joten pienemmät ostokset voin hoitaa siellä. Lähistöllä on kaksi leikkipuistoa, jotka molemmat olemme jo käyneet poikien kanssa testaamassa.

Vanhasta asuinalueestamme jäin kaipaamaan ulkoilureittien monipuolisuutta. En ole koskaan ollut metsäihminen, ja haluan ulkoillessani nähdä ihmisiä, elämää ja taloja. Nyt lenkkireittieni varrella on enimmäkseen puita. Tylsää. No, kaikkeen tottuu.

Pojat ovat tottuneet hienosti uuteen kotiin. Ensimmäisenä yönä he heräilivät vähän väliä tarkistamaan, onko äiti lähellä, mutta nyt he nukkuvat hienosti omassa huoneessaan heräten vain kerran-pari yössä. Viime viikko oli melko rankka, koska pojat sairastivat vauvarokon. Molemmat olivat 3-4 päivää todella korkeassa kuumeessa eivätkä nukkuneet viikkoon kunnolla. Ja kun sanon "kunnolla" tarkoitan oikeastaan, etteivät juuri ollenkaan. Vaikka olen joutunut yli vuoden kestämään katkonaisia öitä, tuntui muutama lähes kokonaan valvottu yö toiselta vuodelta! Onneksi vauvarokon voi sairastaa vain kerran.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa tuoreelta omakotitaloasukilta.

Shoes, shoes, shoes...

Jos elämä potkii päähän, osta uudet korkkarit ja potki takaisin! Tämä on ollut mottoni jo pitkän aikaa, ja olen sitä noudattanut useastikin elämäni vaikeina hetkinä. Shoppailu on laulamisen lisäksi paras terapiamuoto ja voin varmasti puhua useimpien naisten puolesta, kun sanon, että harva asia piristää yhtä paljon, kuin uudet kengät. On kummaa, miten paljon mukavampaa on ostaa ihanat epäkäytännölliset korkokengät, joita pitää ehkä kerran vuodessa, kuin esimerkiksi uudet lenkkarit. Ehkä tarpeeseen ostaminen pilaa shoppailun nautintoa. Harvemmin on pakko ostaa uudet korkokengät, mutta uudet lenkkarit on valitettavasti pakko ostaa joka vuosi. Kenkien ostaminen on siksikin mukavaa, että vaikka vartalo muuttuisi, kengän kokoon se harvemmin vaikuttaa (poikkeuksena raskaus). Kauniit kengät pelastavat yleensä myös muuten tylsän asun, tuovat ryhtiä olemukseen ja omassa tapauksessani tietysti myös muutaman lisäsentin tähän 152 senttiseen varteen. Ajattelin seuraavaksi esitellä muutamat lempikengistäni.

Nämä ovat ehdottomat lempikenkäni! Ne on ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten ja olen käyttänyt näitä kaikista korkokengistäni ylivoimaisesti eniten. Näiden kenkien alkuperäinen hinta oli muistaakseni 179 euroa ja kävin ihailemassa ja sovittelemassa näitä pitkään ennen kuin viimein raaskin ostaa ne. Pukumiehessä oli silloin kaikista kengistä -20% alennus, joten en voinut vastustaa kiusausta. Hetkeäkään en ole katunut ostopäätöstä. Kengät ovat myös todella mukavat jalassa ja niillä jaksaa vaikka tanssia koko illan.

Nämä Batan ihanuudet on ostettu Vimasta muutama vuosi sitten ja ne ovat olleet paljon käytössä. Rakastan kenkien romanttsta kuviointia ja pientä rusettia. Kengät ovat monikäyttöiset, koska ne soveltuvat hyvin juhlien lisäksi myös arkisempaan käyttöön.

Nämä Paul Greenin kengät ovat myös yhdet ehdottomista lemppareistani! Kävin Pukumiehessä sovittamassa näitä kenkiä isommassa koossa ja ihastuin siihen, miten hyvältä kengät jalassa tuntuivat. Lähdin metsästämään oikeaa kokoa, mutta sitä ei löytynyt koko suomesta! Loppujen lopuksi sain tilattua oikean koon Saksasta. Klassiset mustat korkokengät käyvät ihan mihin tahansa tilaisuuteen minkä tahansa asun kanssa.

Nämä Höglin avokkaat on myös ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten. Kengät ovat mielestni todella kauniit korukivien vuoksi. Nämä ovat hieman matalammat, kuin useimmat lempikengistäni, mutta kyllä näilläkin muutaman sentin saa lisää pituutta.

Nämä Batan kengät on myös ostettu Vimasta. Kengät istuvat jalkaan kuin valettu ja ovat oivat esimerkiksi karaokeiltaan. 

Nämä Tamariksen kengät on ostettu Kajaanista! Olin yllättynyt, miten hyvä kenkäkauppa sieltä löytyy! Olin menossa Karaoken mm-kisojen Suomen finaaliin ja mielestäni nämä kengät sopivat täydellisesti esiintymisasuuni! Kengät eivät ole kauhean hyvät jalassa, koska ne ovat hieman isot, mutta niiden ihanan ulkonäön takia käytän niitä kuitenkin usein.

Nämäkin ovat Tamariksen kengät ja ostettu K-kengästä muutama vuosi sitten. Kengät ovat hyvät perus juhlakengät ja sopivat kaikkien asujen kanssa. Minulla on paha tapa sortua ostamaan Tamariksen kenkiä, vaikka niiden koko 36 on minulle liian suuri. En vain voi vastustaa niiden ulkonäköä. Kyllä ne pysyvät jalassa pohjallisten ja paksujen sukkahousujen kanssa.:D

Tämän hetken tuntemuksia

Elämä on tässä ja nyt. Olen huomannut ajattelevani kyseistä lausetta useasti viime aikoina. Jostain syystä olen tuntenut itseni erityisen onnelliseksi. Johtuu todennäköisesti siitä, että olen muutamana viime viikkona nukkunut enemmän, kuin koko vuonna yhteensä ja olo on sen takia paljon parempi.

Tänään on ollut juuri sellainen päivä, että olen monta kertaa ajatellut, kuinka hyvin minulla asiat ovat tällä hetkellä. Elämästä täytyy nauttia silloin, kun siihen oikeasti on aihetta. Pojat ovat olleet koko päivän todella hyvällä tuulella. Koko päivän on ukkostanut ja satanut vettä, mutta kerrankin kotona olo pelkästään poikien kanssa on ollut koko päivän mukavaa. Olen ainoastaan maannut patjalla olohuoneen lattialla ja pojat ovat vuorotellen ja yhtäaikaa ryömineet ylitseni ja nauraneet. On käsittämätöntä, kuinka suurta onnen tunnetta voin kokea, kun Aapo konttaa tukka pystyssä ja naama ruoassa, kuola valuen ja kulmahampaat vilkkuen päälleni ja nauraen tunkee sormen suuhuni tai yrittää ottaa nenästäni kiinni. Tai kun Eelis katsoo isoilla sinisillä silmillään suoraan minuun, sanoo "äiti" ja sulattaa sydämeni hetkessä. Tai, kun molemmat pojat leikkivät keskenään, lukevat kirjaa tai antavat leluja toisilleen ja päättävät yhdessä lähteä tutkimaan maailmaa olohuoneen ulkopuolelta.

Elämä on tässä ja nyt myös sillä hetkellä, kun ennen nukkumaan menoa imetän toista ja mieheni lukee iltasatua toiselle. Koska pojat saavat rintamaitoa enää vain illalla ja aamulla, ottavat he siitä kaiken irti. Voin aistia heistä lähtevän onnen ja autuuden tunteen, kun he saavat olla rinnallani. Uskon, että heistä siinä on maailman paras paikka olla.

Vietämme tänään mieheni kanssa neljättä hääpäiväämme. Olen onnellinen, kun olen löytänyt vierelleni niin ihanan ihmisen, jonka kanssa saan jakaa elämäni ilot ja surut. Yhteinen taipaleemme on sisältänyt ylä- ja alamäkiä, mutta tällä hetkellä asiat eivät voisi olla paremmin.

Tiedän tämän päivityksen olevan hieman korni ja imelä, mutta ajattelin kirjoittaa siitä, miltä minusta juuri tällä hetkellä tuntuu. Jokainen päivä ei tosiaankaan ole näin auvoinen, mutta tämä on. Elämä on tässä ja nyt.

"Pientä" pintaremonttia

Olen ollut remonttileskenä nyt kolme viikkoa. Saimme nykyisen asunnon myydyksi ja mieheni alkoi remontoida tulevaa kotiamme, 125 neliöistä omakotitaloa. Talo on rakennettu 80-luvun puolivälissä ja on kylpyhuonetta ja vessaa lukuunottamatta alkuperäisessä kunnossa. Kaikki pinnat ja kiintokalusteet menevät uusiksi, joten voitte kuvitella, millainen työ miehelläni on remontissa. Onneksi hänen vanhempansa ovat apuna. Nykyisen asuntomme on oltava tyhjänä 20.8, joten aikataulu remontille on todella tiukka! Lisäksi miehelläni ei ole kuin 4 viikkoa lomaa, jonka aikana täytyisi tietenkin saada mahdollisimman paljon tehdyksi.

Käytimme sisustussuunnitelijaa remontin suunnittelussa, koska halusimme vähentää stressiä suunnittelun osalta. Suunnittelijan käyttäminen oli kyllä kaiken rahan arvoista! Oli ihanaa, kun ei itse tarvinnut miettiä sadasta eri sävyvaihtoehdosta, mikä maali sopii mihinkin huoneeseen parhaiten, tarvitsi vain hyväksyä suunnittelijan ehdotus. Suunnittelijaa käyttämällä taataan myös se, että koko talosta tulee yhtenäinen ja kaikki värit ja sävyt sopivat toisiinsa. Tietysti myös keittiön suunnittelussa sisustussuunnittelijan käyttäminen säästää aikaa ja hermoja. Sisustuksen värimaailma on harmaan ja beigen sävyistä, melko rauhallista ja seesteistä. Poikkeuksen tekee poikien leikkihuone, jossa on kahdella seinällä ihan tummansininen tapetti ja kahdella seinällä tapetti, jossa on tummansinistä, vaaleansinistä ja punaista raitaa. Keittiöstä tulee valkoinen mustalla kivitasolla.

Kävimme eilen poikien kanssa työmaalla katsomassa, miten remontti edistyy. Omakotitalossa pohjatöihin ja purkamiseen menee kauan aikaa, joten olin iloinen nähdessäni, että uutta pintaa oltiin jo saatu aikaiseksi! Keittiön maali näytti aluksi mielestäni todella tummalta, mutta hetken sitä katseltuani aloin pitää siitä. En malta odottaa, miltä lopputulos näyttää, kun koko remontti on valmis!

Itse olen nyt siis kolme viikkoa ollut aamusta iltaan yksin kotona poikien kanssa ja täytyy kyllä myöntää, että on ollut haastavaa keksiä tekemistä jokaiselle vuorokauden ajalle. Vaikka rakastankin lasteni kanssa olemista ja leikkimistä, kaipaan aikuiskontakteja jokaiseen päivään. Haastavaksi päivät ovat tehneet erityisesti nämä helteet!! Ulkona on niin kuuma, etteivät pojat viihdy siellä pitkään. Lisäksi täytyy koko ajan huolehtia heidän nestetasapainostaan. Normaalisti rakastaisin tälläisiä ilmoja. Juoksisin sisällä juoksumatolla ja lopun päivästä makaisin rannalla ja kävisin uimassa. Poikien kanssa en voi tehdä kumpaakaan, joten hellepäivät vietetään sisällä. En ole päässyt kahteen viikkoon kunnolla urheilemaankaan kuumuuden takia, mikä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Juoksemaan ei yksinkertaisesti vaunujen kanssa viitsi lähteä, kun mittari näyttää heti aamusta +25 astetta. Toivottavasti ilmat pian viilentyisivät, ulkoillen aika kuluisi mukavammin lasten kanssa.

Nyt kun muutto alkaa lähestyä ja oikeasti tulla todeksi, tuntuu vielä haikeammalta jättää nykyinen asunto. Nykyään kulkiessani ulkona, katselen maisemia ihan ruusunpunaisten linssien läpi ja surkuttelen kaikkea, mitä joudun jättämään. Eniten jään kaipaamaan markettien ja keskustan läheisyyttä sekä tietenki ihanaa oulujoen vartta. Uskottelen itselleni, että totun kyllä asumaan Maikkulassa, mutta en usko, että tulen koskaan pitämään siitä yhtä paljon kuin Kastellista. Isompi talo ja enemmän tilaa ovat kyllä toisaalta iso positiivinen muutos.

 Näkymää parvelta keittiön puolelle.

 Näkymää parvelta olohuoneen puolelle.

 Takka. Lasi kerkesi jo mennä asentaessa rikki.

 Keittiön laattaa.

Olohuoneen seinää ja portaat parvelle.

Tällaisessa kunnossa työmaa siis tällä hetkellä, tulevaisuudessa odotettavissa postaus ja kuvat valmiista remontista.:)

Vauvavuosi takana

17.7.2013 olin maannut pahoinvoivana leikkauspöydällä jonkin aikaa ja tuntenut, kuinka lääkärien kädet ja välineet möyrysivät mahassani. Muistan selvästi, kun hoitaja sanoi: "kohta tapahtuu syntymän ihme". Kello 11.01 kuulin verhon takaa rääkäisyn ja maailman pienimmältä näyttävä nyytti vilautettiin minulle. Ensimmäiset sanani olivat "onpa se pieni". Kello 11.03 kuulin toisen rääkäisyn ja toinen pieni nyytti käytettiin pikaisesti silmieni edessä. Toinen oli niin tiukasti kiedottu pyyhkeen sisään, että kerkesin nähdä vain jalan.

Silloin minusta tuli äiti, kahdesti.

Sairaalassa ollessani tuntui epätodelliselta, että olin oikeasti synnyttänyt, koska vauvani olivat sairaalaan toisessa päässä vastasyntyneiden teho-osastolla, enkä päässyt heitä aluksi edes katsomaan. Katselin sängyssä maatessani Linnanmäen vuoristoradalta näyttävää mahaani ja mietin, onko sieltä oikeasti juuri otettu kaksi vauvaa pois. Tunne äitiydestä voimistui vasta, kun saimme pojat kotiin sairaalasta 2,5 viikon jälkeen. Oli ihanaa, kun ei enää tarvinnut ravata sairaalassa syöttämässä poikia, vaan saimme rauhassa tutustua heihin kotona.

Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja poikien mahavaivojen ja jatkuvan valvomisen ja kanniskelun takia. Kun vauva-arkea elää, ei edes tajua, miten rankkaa se on. Sitä tekee rutiininomaisesti samat asiat päivästä toiseen ja useiden tuntien valvominen keskellä yötä on ihan normaalia. Vasta nyt, kun elämä on tasoittunut ja helpottunut, sitä tajuaa, miten rankkaa alku vauvojen kanssa on ollut. Puolen vuoden kieppeillä valvomisesta huolimatta arki hieman helpottui, koska pojat alkoivat viihtyä lelujen kanssa lattialla ja saivat myöskin alkaa opetella istumista. Heidän kanssaan kulkeminen helpottui kovasti, kun pystyi käymään kaupungilla kahvilla ja syömässä poikien istuessa syöttötuoleissa.

Toinen helpotus tapahtui pari kuukautta sitten, kun pojilla todettiin refluksitauti. Vihdoin löytyi selitys tiheille yöheräilyille ja myös apu siihen. Harmiksi molemmat alkoivat samoihin aikoihin tehdä hampaita urakalla ja kuukausi meni valvoessa hammaskipuja. Olen hieman katkera siitä, että refluksitauti todettiin vasta näin myöhään. Olisimme kaikki säästyneet monen kuukauden valvomisilta, jos lääkitys oltaisiin aloitettu aiemmin. Vajaan vuoden kestänyt jatkuva valvominen ja krooninen univaje on vaikuttanut elimistööni ja aivoihini ja estänyt nauttimasta täysillä vauvavuodesta. Nyt kun elämä on helpottunut, yritän vihdoin ottaa kaiken irti ihanista lapsistani ja nauttia jäljellä olevasta äitiyslomastani.

Rankinta vauvavuodessa on ollut ehdottomasti juuri se jatkuva univaje ja väsymys sekä kahden vauvan yhtäaikainen hoitaminen ja tarpeiden huomioiminen. Riittämättömyyden tunne silloin, kun molemmat huutavat ja kurottavat syliin. Tai ensimmäisinä kuukausina toisen kärsimättömän huudon kuunteleminen silloin, kun syötin tai rauhoittelin toista.

Ihaninta on ollut kahden eri persoonan kasvun ja kehityksen seuraaminen. Vaikka pojat ovat kaksoset, ovat he silti olleet syntymästä asti täysin erilaisia ja kehittyneet eri tahtiin eri asioissa. Olen etuoikeutettu saadessani iloita kahdesti jokaisesta kehitysaskeleesta. Olen onnellinen silloin, kun makaan lattialla ja molemmat pojat ryömivät päälläni ja nauravat. Äitinä on parasta nähdä omat lapset onnellisina. Silloin tuntuu siltä, että on tehnyt jotain oikein ja ollut riittävän hyvä äiti.

Näin vauvavuoden lopussa elämme ihanaa vaihetta. Pojat nukkuvat pääosin hyvin, joskus jopa 10 tuntia putkeen yöllä eivätkä hammaskivutkaan pahemmin kiusaa. Herätyskään ei välttämättä ole enää joka aamu viideltä, joskus nukumme jopa kuuteen asti!

Voin rehellisesti sanoa, että emme olisi selvinneet vauvavuodesta ilman ihanaa tukiverkostoamme, joka on antanut mahdollisuuden nukkua ja käydä harrastuksissa ilman poikia. Monikkoperheessä myös isän rooli korostuu ja oman jaksamiseni kannalta on ollut tärkeää, että mieheni on jaksanut niin aktiivisesti olla apuna vauvojen hoidossa.

Vuoden aikana pienistä keskosvauvoista on kasvanut ihania ja tomeria pikkupoikia, jotka osaavat jo liikkua ja leikkiä ja kommunikoida. Odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Bloginikin muuten täyttää puoli vuotta tässä kuussa, kiitos kaikille lukijoille!!:) Minulle saa myös ehdottaa aiheita, joista kirjoittaa, jos oma pää lyö tyhjää kovinkin monta kuukautta.:D

ps. Kävi ilmi, että imetys pitää allergiaoireet loitolla, joten olen pystynyt jatkamaan sitä tähän asti. Tavoitteeni vuoden imetyksestä siis onnistui ja taidan jatkaa vielä sen aikaa, kun joutuisin muuten syömään allergialääkkeitä.:)

Unipäiväkirja vol.3

Kuukausi on taas kulunut edellisestä unipäiväkirjasta ja nyt tässä päiväkirjassa on oikeasti huomattavissa positiivinen muutos!! Kaikki kiitos kuuluu refluksilääkityksen aloitukselle. Tämän päiväkirjan aikana pojat ovat edelleen tehneet hampaita, joten valvomista silti on. Joka tapauksessa yöt ovat varsinkin Aapon kohdalla huomattavasti parempia kuin ennen. Olen huomannut, että nukkumiselle tulee ahneeksi. Ensimmäiset yöt refluksilääkkeen vaikutuksen alkamisen jälkeen olivat aivan mahtavia, kun tunnin välein nousemisen sijaan piti nousta vain pari kertaa. Nyt kun parempia öitä on pari viikkoa takana, alkaa muutama kerta nousemista yössä tuntua jo raskaalta ja olen alkanut haaveilla jopa kokonaisista öistä. Sitten kun pojat joskus nukkuvat täysiä öitä, alan varmasti ahnehtia ja toivoa saavani nukkua aamulla jopa seitsemään asti!:D Tähän unipäiväkirjaan olen kirjannut myös poikien päiväunet, jotta saisin selvyyden vuorokauden unen tarpeesta. Näyttäisi siltä, että unen tarve vaihtelee 11-13 tunnin välillä. Eelis muuten oppi tämän viikon torstaina sanomaan ensimmäisen sanansa, tietenkin sen kaikista parhaan: "äiti". <3 Aapo taas on oppinut hienosti kävelemään tukea vasten ja söpösti kulkee taaperokärryn kanssa!

Su 8.6.14

Aapo

nukahti klo 20.24

22.55

03.25

06.15 uusi päivä alkaa

Päiväunet: 08.35-10.07, 13.35-15-05, koko vuorokauden unen määrä 12t 45min

Eelis

nukahti klo 20.36

03.23

06.24 uusi päivä alkaa

päiväunet: 8.45-10.10, 13.35-15.05, koko vuorokauden unen määrä 13t

Ma 9.6.14

Aapo

nukahti klo. 20.35

04.07

05.47 uusi päivä

päiväunet: 08.00-09.30, 13.05-14.48, koko vuorokauden unen määrä 12t 45min

Eelis

nukahti klo 21.11

22.51

03.44

05.23 nukahti rinnalle

06.35 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.10-09.40, 13.05-15.05, koko vuorokauden unen määrä 13t

Ti 10.6.14

Aapo

nukahti klo 20.40

23.01

02.55

05.01 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.30-09.55, 13.15-14.55, koko vuorokauden unen määrä 11t 30min

Eelis

nukahti klo 21.11

21.54

05.19 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.30-09.55, 13.15-14.55, koko vuorokauden unen määrä 11t 10min

Ke 11.6.14

Aapo

nukahti klo 20.15

21.30

06.30 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.30-10.05, 13.30-14.50, koko vuorokauden unen määrä 13t 15min

Eelis

nukahti klo 20.40

04.01

05.56 nukahti rinnalle

06.30 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.40-10.05, 13.30-14.50, koko vuorokauden unen tarve 13t

To 12.6.14

Aapo

nukahti klo 20.25

00.26

04.32

04.40 (valvoi tunnin ja nukahti rinnalle)

06.45 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.00-09.30, 12.50-15.05, koko vuorokauden unen määrä 12t 35min

Eelis

nukahti klo 20.30

01.46

04.40 (valvoi puoli tuntia ja nukahti rinnalle)

06.45 uusi päivä alkaa

Päiväunet: 08.20-09.30, 12.55-15-05, koko vuorokauden unen määrä 12t 30min

Pe 13.6.14

Aapo

nukahti klo 20.25

04.48

06.25 uusi päivä alkaa

päiväunet: 09.10-10.10, 13.30-14.50, 18.25-18.45 nukahti pyöräkärryyn. Koko vuorokauden unen määrä 12t 45min

Eelis

nukahti klo 21.21

04.40 (nukahti rinnalle)

07.00 uusi päivä alkaa

päiväunet: 09.15-10.15, 13.45-14.50, koko vuorokauden unen määrä 11t 20min

La 14.6.14

Aapo 

nukahti klo 20.50

22.00

23.00

23.47

Nukkui loppuyön Ilkan kanssa, heräili useasti.

06.30 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.15-09.53, 13.10-14.40, koko vuorokauden unen määrä 12t

Eelis

nukahti klo 21.00

22.00

22.25

22.50 (sai särkylääkkeen, nukahti rinnalle klo 23.30)

00.40 (pissannut ohi vaipasta, kamppeet vaihdettava)

02.30

03.30

06.10 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.20-10.14, 13.10-14.40, koko vuorokauden unen määrä 12t

Viimeisin yö oli kyllä ihan kauhea, Eelis heräsi aina huutamaan suoraa kurkkua kipuitkua eikä meinannut rauhoittua millään. :( Hampaiden tulo kiusaa molempia taas, tänään alkoi molemmilla nenäkin vuotaa ja mennä tukkoon. Toivottavasti kohta tulisi jonkinlainen tauko tähän hampaiden puhkeamisrumbaan.

Kaapatkaa keittiöni!

En ole ikinä pitänyt ruoanlaitosta. Johtuu varmaankin siitä, että voisin elää pelkillä jälkiruoilla ja näin ollen innostukseni keittiössä liittyy leipomiseen. Olen kyllä saanut kotoa hyvän pohjan terveellisen kotiruoan tekemiseen. Lapsuudessani vanhempani tekivät hyvää, helppoa, edullista ja terveellistä ruokaa. En vain koe kovin suurta intohimoa peruskotiruoan syömiseen, enkä näin ollen myöskään sen tekemiseen. Jos minulla olisi rajattomasti rahaa, kävisin joka päivä ulkona syömässä tai palkkaisin itselleni kokin tekemään maukasta ja monipuolista ruokaa.

Lasten saamisen myötä ruoanlaiton ongelma on korostunut. En voi näyttää lapsilleni esimerkkiä siitä, että on hyväksyttävää syödä joka päivä ruoaksi leipää tai jugurttia (tai suklaata), tai tehdä viikonloppuna iso satsi makaronilaatikkoa ja syödä sitä koko viikko. Aikuisena olossa on se hyvä puoli, että ei ole pakko syödä mitään, mistä ei niin kauheasti välitä. Minusta esimerkiksi peruna on maailman tylsin ruoka-aine, enkä ikinä tee itselleni ruuaksi perunaa. Peruna on hyvää ainoastaan uppopaistettuna ja kunnolla suolattuna, tai perunamuusina. Kauheinta peruna on kiusauksissa tai keitettynä. Sama pätee riisiin. Riisi on hyvää riisipuurossa, muuten se ei maistu miltään. Haluan kuitenkin näyttää lapsilleni esimerkkiä, että kaikkea kannattaa oppia syömään, myös perunaa. Hekin saavat sitten aikuisena päättää itse, mitä haluavat syödä.

Televisiossa pyörii tällä hetkellä Kaappaus keittiössä-sarja, jossa kokki kannustaa perheitä kotiruoan tekemiseen. Olisin täydellinen siihen ohjelmaan! Kokki todennäköisesti moittisi tekemääni ruokaa sieluttomaksi ja tunteettomaksi, ja sellaistahan se juuri onkin; mielikuvituksetonta ja mahdollisimman vaivatonta. Teen viikosta toiseen samoja ruokia, aina ison satsin, että sitä riittää mahdollisimman moneksi päiväksi. Yleisimmät ruoat ovat kaikki jauhelihan ja makaronin eri versiot (lasagne, makaronilaatikko, lihapullat, jauhelihakastike), uuniriisipuuro, makkarakeitto valmiista pakastekeittojuureksista tai pitsa.

Ongelmani on juurikin se mielikuvituksen puute ruoanlaitossa. Maustan ruoat aina samalla tavalla, siksi ne maistuvat aina samalta. Ruoan täytyy olla mahdollisimman halpaa, mikä tekee siitä tylsaä. Ruoan täytyy valmistua niin nopeasti kuin mahdollista, joten käytän aina pakastevihanneksia. Pilkkomiseen ja kuorimiseen menee ikä ja terveys, vaikka tuoreilla kasviksilla ruoasta saisi huomattavasti parempaa. Ruoanlaitto on siis pakkopullaa, jota on tehtävä, että lapset kasvaisivat hyvin ja saisivat hyvän esimerkin. Minulle saakin ehdottaa ideoita hyviksi arkiruoiksi ja myös keinoja, joilla ruoanlaitosta saisi itselle mukavampaa.

Tätä tekstiä kirjoittaessani mieheni lauloi lapsillemme "Poika saunoo"-kappaleen sävelellä "Äiti bloggaa, se bloggaa ja bloggaa ja bloggaa, muttei kokkaa, me näännytään nälkään..."

Niinpä niin.

Yhden aikakauden loppu

En ollut pahemmin perehtynyt imetykseen ennen vauvojen syntymää. Lähinnä ajattelin, että maitoa joko tulee tai ei tule, eikä siihen itse pysty vaikuttamaan. Olin lukenut, että sektion jälkeen imetyksen onnistuminen voi olla hankalaa eikä maito välttämättä nouse. Myös sairaalassa minulle sanottiin, että kannattaa varautua siihen, että oma maito ei riitä kahden täysimetykseen, vaan korviketta joudutaan antamaan osittain. Tietoni imetyksestä olivat siis hyvin rajalliset. Perhevalmennuksen imetyskerralla käsiteltiin lähinnä eri imetysasentoja, joissa kahden yhtäaikainen imetys on mahdollista sekä kehotettiin juomaan paljon vettä.

Kun pojat syntyivät, yllätyin itsekin siitä, kuinka hyvin maito nousi sektion jälkeen, ja että sain heti pumpattua runsaasti maitoa teholla oleville vauvoilleni. Imettää sain ensimmäisen kerran viikko poikien syntymästä. Aapo hoksasi oikean imuotteen aika helposti, mutta Eeliksen kanssa imettäminen ei meinannut millään onnistua ensimmäiseen pariin viikkoon, koska Eeliksen imuote oli väärä. Imetys kuitenkin lähti myös Eeliksen kohdalla käyntiin ja pojat pääsivät kotiin sairaalasta.

Imetys oli aluksi todella stressaavaa ja oli ihme, että päätin silti jatkaa vaikeuksista huolimatta. Sairaalassa pojat punnittiin aina ennen syöttöä ja syötön jälkeen, joten konkreettisesti näin, kuinka paljon maitoa he ovat imeneet. Kotona ei tietenkään syöttöpunnituksia voitu tehdä, joten stressasin koko ajan siitä, saavatko pojat tarpeeksi maitoa. Yhden lapsen kohdalla asia ei olisi ollut niin iso stressi, mutta yritimme pitää pojat samassa ruokarytmissä, jotta elämä ei olisi pelkkää syöttämistä. Jokaisella syötöllä toinen vauva sai annoksensa pullosta ja imetin toisen. Oli mahdotonta tietää, saiko imetetty vauva yhtä paljon maitoa kuin pulloruokittu ja jaksaisiko hän imetysannoksellansa seuraavaan ruoka-aikaan saakka. Molemmat pojat kokivat myös ns. kolmen kuukauden lakon, jolloin imetys oli molempien kohdalla haastavaa jatkuvien rintaraivareiden takia. Siinäkin olisi ollut hyvä syy lopettaa imetys, mutta ajattelin, että vaihe kyllä menee ohi. Niinhän se menikin, ja imetys jatkui normaalisti.

Kun pojat alkoivat syödä kiinteää ruokaa, aloin imettää molemmat aina ruuan jälkeen. Stressi imetyksestä loppui, koska maito ei ollut enää pääasiallinen ravinto. Pojat imivät ruuan jälkeen sen minkä jaksoivat muutamassa minuutissa ja iloisesti hymyillen kertoivat olevansa täynnä.

Kun pojat olivat noin puolen vuoden ikäisiä, luin todella hyvän kirjan imetyksestä. Kaduin, etten ollut lukenut sitä aikaisemmin, koska en ollut tiennyt, miten imetys käytännössä toimii. Olin ajatellut, että mitä pitempiä syöttövälejä pidän, sitä enemmän maitoa kerkeää nousta rintoihin. Asiahan on juuri päin vastoin! Mitä enemmän imettää, sitä enemmän maitoa tulee. Luulin myös maitoa tulevan sen verran, mitä saan rintapumpulla pumpatessa. Sekin ajatus oli aivan väärä! Vauva saa moninkertaisesti imettyä sen, minkä pumppu. Vauvan imuteho on aivan erilainen, ja vauva pystyy myös imemään juuri niistä tiehyeistä, joissa maitoa on eniten. Pumppu pumppaa tasaisesti kaikkialta, eikä herumista tapahdu samalla tavalla kuin vauvan imiessä. Myös nukkuminen vaikuttaa hurjasti maidon määrään. Hyvin nukutun yön jälkeen maitoa on huomattavasti enemmän, kuin valvotun yön jälkeen. Tietysti nesteen juominen on keskeistä, mutta itse ainakin olen huomannut nukkumisen vaikuttavan paljon enemmän.

Imetykseen voikin siis itse vaikuttaa yllättävän paljon! Maidon määrää pystyy säätelemään imetyksien tiheydellä ja kestolla ja vauvan imuteho kasvaa vauvan kasvaessa. Näin ollen vauva pitää huolta maidon määrän nousemisesta tarpeidensa mukaan. Imetyksestä vain pieni osa loppujen lopuksi on ravintoa, suurin osa on sitä läheisyyttä ja turvaa, mitä vauva ja äiti saavat toisistaan. Imetys on jokaisen oma päätös, mutta kannattaa ehdottomasti ottaa imetyksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä selvää. Rintamaito on kuitenkin juuri vauvalle räätälöityä ravintoa ja moneen imetykseen liittyvään ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi on helppoa, kun ruoka vauvalle on aina mukana!

Olin ajatellut imettää poikia vuoden ikään saakka, mutta allergialääkityksen takia joudun lopettamaan nyt toukokuun kuluessa. Yllätyin, kuinka nopeasti maidon määrä vähenee. Normaalisti maidon määrä vähenee automaattisesti vauvan siirryttyä osittaisimetykseen kiinteiden aloittamisen jälkeen. Omalla kohdallani olen periaatteessa täysimettänyt yhtä 10kk ikäistä osittaisimettäessäni kahta. Voitte siis kuvitella, kuinka paljon maitoa minulta tulee! Ensimmäisenä vähennyspäivänä imetin vain aamulla ja illalla. Jouduin päivän aikana pumppaamaan kahdesti pahinta kipua pois. Seuraavana päivänä jouduin pumppaamaan vain kerran ja sen jälkeen en enää ollenkaan. Nyt imetän vielä aamulla ja illalla ja siitä vähennän imetyksen kertaan päivässä ja lopulta kokonaan.

Imetyksen lopettaminen tuntuu todella haikelta, koska se on pitkään jo onnistunut niin hyvin. Tuntuu, että vauvan paikka on olla rinnalla ja kun vauva ei enää saa imeä rintaa, yksi osa vauvuudesta loppuu. On myös ollut ihanaa, kun pojat ovat silloin tällöin vielä nukahtaneet hetkeksi rinnalle aamuisin. Rinnasta vauvat ovat myös tarpeen vaatiessa saaneet lohtua ja turvaa kivun tai pahan mielen iskiessä. Yritän nyt nauttia vielä hetken siitä molemminpuolisesta läheisyydestä, minkä saan imettäessäni poikiani ja olla ylpeä siitä, että olen pystynyt jatkamaan imetystä näin pitkään. Haikeutta helpottaa myös ajatus siitä, että kohta voin taas pitää kaikkia vaatteitani, eikä aina tarvitse valita sellaista paitaa, missä on helppo imettää. Tietysti hieman kauhulla odotan sitä, miltä rintani näyttävät imetyksen lopettamisen jälkeen, mutta se on vain lisäosa äitiyden mukanaan tuomista kehon ulkoisista muutoksista.

Poikien 10kk kuulumisia

Kävimme tänään 10kk neuvolassa ja ajattelin taas kirjoitella vähän poikien kuulumisia. Aloitan Aaposta.

Aapon mitat olivat 9130g ja 70,1cm, tasaisesti kasvanut. Aapo osaa istua ilman tukea, ryömiä, nousta tuen varassa polvillensa ja pari päivää sitten hän nousi ensimmäistä kertaa tukea vasten seisomaan! Seistessä Aapo seisoo varpaillaan aika paljon, joten terveydenhoitaja suositteli pitämään sisällä kenkiä, niin tukea tulee paremmin koko jalalle. Aapo on perheen härrävärkki sekä melkoinen pelle ja showmies. Aapo on ihan koko ajan menossa, eikä pysy hetkeäkään paikoillaan edes sylissä. Kiinnostus vaihtuu salamannopeasti lelusta toiseen ja kaikkialle pitää päästä ja kaikkea pitää päästä kokeilemaan. Aapon lempipuuhaa on ehdottomasti Eeliksen selän yli ryömiminen. Eelis ei tykkää siitä yhtään ja Aapoa pitää jatkuvasti olla nostamassa pois Eeliksen päältä. Aapon lempipaikkoja ovat myös vessa ja kodinhoitohuone, joissa varsinkin vessaharja ja vaipparoskis kiinnostavat. Aapon perässä saa siis todellakin nykyään kulkea ja viedä häntä kielletyistä paikoista pois. Aapo on edelleen temperamenttinen ja omaa tahtoa löytyy jo kovasti! Odotan ihan kauhulla tulevaa uhmaikää, en tiedä miten selviämme siitä. Aapo on oppinut ihanasti jokeltelemaan ja "tätätätä" kuuluu suusta koko ajan.:) Ensimmäiset hampaat Aapolle puhkesivat pari viikkoa sitten, kaksi alaetuhammasta.

Vajaa viikko sitten aloitimme hoitokokeilun refluksitautiin ja olen sitä mieltä, että lääke on Aapon kohdalla oikeasti auttanut. Vauva, joka normaalisti herää tunnin välein läpi yön, on nyt nukkunut kolme viimeistä yötä vain parilla heräämisellä!! On vaikea kuvitella, että heräily olisi ollut vain tottumuskysymys ja nyt hän yhtäkkiä on huomannut, että nukkuminen on kivaa. Uskon, että Aapolla voi todella olla refluksitaudista kyse. Myös pulauttelu on loppunut lähes kokonaan.

Eeliksen mitat olivat 8700g ja 71,1cm. Aapo on siis mennyt jo 400g painossa Eeliksen ohi! Eelis osaa myös istua ilman tukea, ryömiä ja halutessaan nousta tuen varassa polvilleen, joskin hän tekee sitä aika harvoin. Eelis on edelleen rauhallinen ja varautunut tutkiskelija, joka jaksaa keskittyä pitkään istumaan sylissä tai lukemaan kirjaa. Eeliksen lempipuuhaa onkin edelleen kirjojen lukeminen. Eelistä kiusaavat nyt kovasti puhkeamassa olevat hampaat. Eeliksellä on yksi hammas alhaalla ja yksi ylhäällä, mutta ikenet pullottavat kauttaaltaan ja puhkeamassa olevia hampaita on useampia. Eelikselle olenkin joutunut antamaan särkylääkettä melkein joka yö jo parin viikon ajan. Viime yöksi en antanut ja se kyllä näkyi heti. Eelis heräsi aamuyöstä eikä millään enää meinannut saada unta. Toivottavasti hampaat pian puhkeavat, niin olisi Eelikselläkin parempi olla. Eelis on myös alkanut jokellella ja "tätätät" kuuluu hänenkin suustaan. Eeliksellä on myös hoitokokeilu refluksitautiin, mutta en ole niin selvästi nähnyt vaikusta, mitä Aapolla. Pulauttelu on kyllä loppunut Eelikselläkin lähes kokonaan.

Kaiken kaikkiaan pojilla on kaikki hyvin ja oma olokin alkaa pikkuhiljaa normalisoitua, kun kolme viimeistä yötä olen saanut nukkua vain muutamalla nousemisella. Imetystä nyt lopettelen lääkityksen aloittamisen takia, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.:)

Unipäiväkirja vol.2

Kuukausi on kulunut edellisestä unipäiväkirjasta ja nyt ajattelin taas viikon ajalta kirjata yöt ylös. Valitettavasti mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut.:( Olemme yrittäneet eri keinoja saadaksemme poikien yöheräilyt vähenemään. Pimensimme makuuhuoneen, jotta lisääntyvä valo ei herättäisi poikia. Olemme yrittäneet opettaa heitä nukahtamaan illalla itsekseen sekä karsineet kaikki uniassosiaatioiden mahdollisuudet. Olemme kokeilleet nukuttaa poikia eri huoneissa, etteivät he herättäisi toisiaan sekä itse nukkuneet eri huoneessa, ettemme häiritsisi heidän untansa. Päivisin pojat saavat tarpeeksi virikkeitä, päivärutiinit ovat kohdillaan eivätkä pojat nuku liian paljon päiväunia. Mistään ei kuitenkaan tunnu olevan apua.

Kävimme tällä viikolla lääkärissä ja aloitimme hoitokokeilun refluksitautiin. Jos lääke ei ala kahdessa viikossa vaikuttaa, niin refluksista ei ole kyse. Onpahan kuitenkin suljettu sekin vaihtoehto pois. Molemmat tekevät nyt kyllä kovasti hampaita, että se vaikuttaa varmasti öiden laatuun. Se ei voi kuitenkaan selittää viimeisen viiden kuukauden säännöllistä ja tiheää yöheräilyä. Tässäpä kulunut viikko iloksenne, toivottavasti nukutte itse entistäkin paremmin luettuanne sen.:D Kirjatut heräilyt ovat edelleen sellaisia, että olen joutunut nousemaan ylös. Monesti pojat itkevät myös unissaan, mutta hiljenevät itsekseen.

Su 11.5

Aapo

Nukahti klo. 20.25

20.50

22.09

22.38

23.00

23.15 (hereillä 45min)

05.30

06.15 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5,5t

Eelis

Nukahti klo. 20.25

22.38

03.40 (hereillä tunnin)

05.30 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5t

Oma yö: 00.30-03.40 (jee..)

Ma 12.5

Aapo

Nukahti klo. 20.45

21.44

22.48

23.30

00.00

02.37

04.41 (hereillä 25min)

05.53 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 2t 37min

Eelis

Nukahti klo 20.50

05.53 uusi päivä alkaa

koko yö, 9t!!

Oma yö: 22-05.53, pisin yhtäjaksoinen uni 2t 37min

Ti 13.5

Aapo

Nukahti klo 20.30

20.59

22.02

03.18

04.01

04.22

06.00 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5t 15min

Eelis

Nukahti klo 20.20

04.22

05.00 (hereillä 45min)

06.00 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 8t

oma yö: 22-05, pisin yhtäjaksoinen uni 5t

Ke 14.5

Aapo

nukahti klo 20.30

21.05

21.54

22.49

23.51

05.48 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 6t

Eelis

nukahti klo 20.45

02.15

05.28

06.14 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5,5t

Oma yö: 22-05.28, pisin yhtäjaksoinen uni n.3t

To 15.5

Aapo

nukahti klo 20.15

21.03

22.52

01.52

05.28 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 3,5t

Eelis

nukahti klo 20.35

22.00

23.30

05.00 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5,5t

Oma yö: 22-05, pisin yhtäjaksoinen uni 3t

Pe 16.5

Aapo

nukahti klo 20.06

21.30

23.00

23.50

00.15

03.30

05.40 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni n.3t

Eelis

nukahti klo 20.20

21.30

23.00 (hereillä 3,5t!!)

05.19 (hereillä 30min)

07.09 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 3t

Oma yö: 03.00-05.19 (jee..)

La 17.7

Aapo

nukahti klo 21.15

23.31

00.14

01.01

02.24

05.04

06.02 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 2,5t

Eelis

nukahti klo 21.33

22.30

03.49

05.15 (torkkui rinnalla kuuteen asti)

pisin yhtäjaksoinen uni 5t 20min

Oma yö: 22.30-05.04, pisin yhtäjaksoinen uni 1,5t

Limekakku

Olen yrittänyt monta kertaa tehdä täydellistä limekakkua. Sellaista, jossa ihan oikeasti maistuisi lime. Nyt kehittelin sellaisen reseptin, johon olin viimeinkin tyytyväinen! Tein tätä kakkua äitienpäiväksi. Ensimmäinen äitienpäiväni oli ihana. Sain lahjaksi Kinuskikissan uuden leivontakirjan, enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan kirjan reseptejä! Tämä resepti kuitenkin on ihan omani. Unohdin ostaa kaupasta liivatelehtiä, joten niitä riitti vain kiilteeseen. Täytteen jähmettämiseksi käytin vanukasjauhetta, mutta voit halutessasi korvata jauheen 4-5 liivatelehdellä. Voit sulattaa ne esimerkiksi veteen tai limemehuun.

Pohja:

350g dominokeksejä
n.0,5dl juoksevaa rasvaa

Täyte:

5dl vaahtoutuvaa kermaa
250g maitorahkaa
n.1dl lime curd-tahnaa
130g valkosuklaata
0,5 pussia vanilijavanukasjauhetta

Kiille:

1,5dl limemehua
n.1dl tomusokeria
2 liivatelehteä
n.0,5 dl vettä

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon rasva. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma. Vatkaa kerman joukkoon suklaasula, rahka, lime curd ja vanukasjauhe. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita limemehun joukkoon tomusokeri. Kiilteen kirpeyttä voit itse säädellä lisäämällä tai vähentämällä tomusokerin määrää. Sulata liivatteet noin puoleen desiin kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos limemehu-sokeriseoksen joukkoon ja sekoittele hetki, että seos hieman jäähtyy. Kaada kiille kakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Äitienpäivän mietteitä

Olen aina tiennyt haluavani joskus äidiksi. Lapsena päiväkodissa kotileikit olivat hitti ja jokainen halusi vuorollaan olla äiti leikissä. Teini-iässä sitä ajattelee, että ensin löydän hyvän miehen, sitten menen naimisiin, sitten teen lapsia ja elän onnellista perhe-elämää, kuten perinteiseen kaavaan kuuluu.

Kun lääkäri kertoi minulle, etten voi saada lapsia ilman hedelmöityshoitoja oli, kuin matto olisi vetäisty jalkojeni alta. Kukaan ei osaa ajatella tahatonta lapsettomuutta omalle kohdalleen. Asiaa täytyi käsitellä ja itkeä oma aikansa, ennen kuin sen pystyi hyväksymään. Pakostakin alkaa ajatella menettäneensä osan naiseudestaan hedelmättömyyden myötä.

Tahaton lapsettomuus on rankka tila, koska sitä ei pääse koskaan pakoon. Lapsia näkee joka paikassa. Lapsettomuusvuosinani pahinta ei ollut niinkään vauvojen näkeminen, vaan sen tajuaminen, että jokainen vastaantuleva ihminen on jonkun lapsi. Katsoin kaiken ikäisiä ihmisiä ympärilläni ja ajattelin, mistä kaikesta ihmisen eri ikäkausiin ja elämänvaiheisiin liittyvistä asoista äitinä voisi olla ylpeä, mistä kaikesta voisin jäädä paitsi. Oman lapsen ensimmäinen hymy, ensiaskeleet, kouluun meno, valmistuminen, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lapsettomuudessa rankkaa on tiedostaa myös elämän epäreiluus. Miksi sellaiset ihmiset saavat lapsia, jotka eivät edes halua lapsia tai pysty heistä huolehtimaan? Tunsin surua myös siitä, etten ehkä saisi kokea itse raskautta, tunnetta siitä, että toinen ihminen kasvaa sisälläni. Vaikka ystävien raskausuutiset tuntuivatkin epäreiluilta, olen kuitenkin aina pystynyt olemaan onnellinen ystävieni puolesta. On vain täytynyt hyväksyä se, että toisten onni ei ole minulta pois.

Jokaisen epäonnistuneen hedelmöityshoidon jälkeen oli muutaman viikon kestävä "musta tila", jolloin mikään ei tuntunut miltään ja suru siitä, että kaikki työ sekä henkinen ja fyysinen rasitus ja kipu ovat menneet hukkaan, valtasi mielen. Tuntui, että mihinkään ei pystynyt menemään, koska joka paikassa näkee perheitä ja lapsia. Muistan, kun aloin itkeä kirpputorilla, kun näin isän pitelemässä pientä vauvaa.

Kun yritetään tehdä lasta luonnollisesti, mahdollisuus onnistumiseen on joka kuukausi. Hedelmöityshoidoissa jonot ovat aina useamman kuukauden. Kun ensin noin kahden kuukauden mittainen koeputkihedelmöitysprosessi rankkoine hormonihoitoineen ja punktioineen on epäonnistunut, täytyy vielä hyväksyä sekin, että seuraava yritys on mahdollisesti puolen vuoden päästä. Toisaalta taas epäonnistumisesta toipumiseen menee sen verran kauan, että aikaisemmin uutta hoitoa ei edes jaksaisi yrittää.

Lapsettomuus voi olla parisuhteelle kova paikka. Se voi pahimmassa tapauksessa tuhota koko suhteen tai tuoda paria lähemmäs toisiaan. Jos molemmat osapuolet käsittelevät surua täysin eri tavoin, eivät voi kommunikoida asiasta tai alkavat syyttää toisiaan lapsettomuudesta, voi asia helposti johtaa eroon. Meille kävi onneksi juuri toisin. Jos olemme selvinneet noin isosta kriisistä yhdessä, voimme tulevaisuudessakin selvitä mistä vain. Lapsettomuuden aikana kerkesimme myös pohtia vanhemmuutta kaikilta kanteilta ja käydä läpi sen, olemmeko oikeasti siihen valmiita. Totta kai osaamme myös arvostaa lapsiamme eri tavalla kaiken työn jälkeen.

Neljäs hedelmöityshoito tapahtui joulukuussa 2012. Punktiossa tapahtui komplikaatioita, vatsaontelooni kertyi nestettä ja jouduin olemaan sairaalassa useamman päivän kovissa kivuissa. Olimme mieheni kanssa varmoja hoidon epäonnistumisesta ja olimme sitä mieltä, että tämä saa olla viimeinen hoitokerta. Täytyisi vain oppia elämään lapsettomuuden kanssa ja alkaa miettiä adoption mahdollisuutta. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja Aapo ja Eelis saivat alkunsa.

Puhun avoimesti lapsettomuudesta ja hedelmöityshoidoista, koska en halua niiden olevan tabu. Tahaton lapsettomuus on yllättävän yleistä. Haluan ihmisten tiedostavan sen, että lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys ja ymmärtävän, miten arvokkaasta asiasta on kyse, jos lasten saaminen itselle on ollut helppoa. Ihmiset, joilla ei ole ollut vaikeuksia saada lapsia, eivät osaa sitä ajatella ja saattavat ohimennen tai hyvää tarkoittaen kysellä tai vihjailla tuttujen parien lapsentekoaikeista. Ajatelkaa aina ennen kuin kyselette, saatatte tuottaa mielipahaa tahattomasti lapsettomille pareille, vaikka ette sitä tarkoittaisikaan.

Sunnuntaina minulla on kunnia saada viettää ensimmäistä äitienpäivääni, jotain, mitä en vielä pari vuotta sitten kuvitellut voivani kokea. Olen käsittämättömän kiitollinen lapsistani. Äitiys ei ole helppoa, eikä se todellakaan ole aina hauskaa, mutta se on kaiken arvoista. Muistetaan kaikki arvostaa äitejämme, toisia äitejä ja myöskin niitä, jotka äitiyttä eivät saa koskaan kokea.

Viisuhuumaa

Vuodessa on aina ollut kaksi odottamisen arvoista asiaa: joulu ja Euroviisut. Nyt on taas se aika vuodesta, kun esikuunnellaan kaikki viisuehdokkaat ja päivitellään sitä, kuinka surkea taso tänäkin vuonna on. Ensimmäisillä esikuunteluilla harvoin nousee yhtään kappaletta ylitse muiden, tai edes kuuntelemisen arvoiseksi.

Miksi sitten katson Euroviisut joka vuosi, vaikka kappaleet ovat pääsääntöisesti surkeita? No tietenkin sen loistavan viihdearvon takia! Ei ole mitään mahtavampaa, kun katsoa, miten jokainen maa esittää kappaleensa antaumuksella varmasti tietäen oman surkeutensa, mutta kuitenkin sillä asenteella, että juuri heidän kappaleensa on maailman paras! On myös mielenkiintoista nähdä minkä tyyliset kappaleet ovat minäkin vuonna tapetilla ja miten edellisen vuoden voittaja on vaikuttanut kappaleisiin. Muistan esimerkiksi, kun Ruslana voitti viisut suurella rumpuviritelmällään. Seuraavana vuonna rumpuviritelmiä oli useammalla maalla ja niitä on nähty viisuissa joka vuosi sen jälkeen.

Euroviisujen katseluun liittyy minulla aina oma traditio. Viisut pitää katsoa aina mielellään useamman ihmisen porukassa. Jokaisen kappaleen aikana teen muistiinpanoja kappaleesta, että pisteenlaskun aikana voin tarkistaa, mikä kappale oli milläkin maalla. Jos kirjoittaisin vain kappaleen nimen, en välttämättä muistaisi miten se meni. Siksi kirjoitan aina myös esiintyjän tuntomerkit. Jokainen kanssakatsoja on oma maansa ja antaa pisteet 1-12. Lopuksi lasketaan pisteet yhteen ja julistetaan kisastudion voittajamaa.

Suomen Euroviisukarsinnat ovat tuottaneen minulle pääsääntöisesti myötähäpeää. On kummallista, miten Suomessa kyllä osataan tehdä hyviä kappaleita, ei vain koskaan Euroviisuihin. Pari vuotta sitten Suomen Euroviisukarsinnat muuttuivat Uuden musiikin kilpailuksi. En ensimmäisenä vuonna lämmennyt ajatukselle, koska Euroviisut ovat minulle pyhä asia. Viime vuonna kuitenkin ymmärsin, miten paljon järkevämpi nykyinen formaatti on. Euroviisukarsinnoissa kappaleita kuunnellessani ajattelin useasti, että "tuostakin kappaleesta olisi pienellä vaivalla saatu huomattamasti parempi." UMK:ssa kappaleilla ja esityksillä on mahdollisuus parantua, ennen kuin valmis kappale valitaan edustamaan Suomea. Valitettavasti en ollenkaan pidä Suomen tämän vuoden edustajasta. Mielestäni Softenginen Something better on tusinatavaraa, joka ei millään tavalla erotu muista saman genren kappaleista.

Ruotsi osaa Euroviisuhysterian parhaiten. Ruotsin Euroviisukarsinnat ovat jo pienet Euroviisut itsessään. Niin täynnä loistetta ja tuulikoneita ne ovat, ah, mitä viihdettä! Ruotsi panostaa aina viisuihin ja heille jo osallistuminen karsintoihin on kunnia asia. Suomi on maana niin vaatimaton, ettemme edes kehtaa tuoda kimallusta tai tuulikoneita karsintoihin. Ehkä juuri ja juuri pari tanssijaa löytyy esiintyjän taustalta.

Semifinaaleissa pärjänneet kappaleet yleensä kertovat sen, mistä kansa oikeasti tykkää. Suomikin on useana vuonna ollut kärkipäässä, kun on äänestetty kappaleita semifinaalista finaaliin. Finaalissa kuitenkin Suomi on aina jäänyt hännille. Mistä tämä sitten johtuu? Oma teoriani on, että semifinaalissa ihmiset äänestävät sitä, mistä oikeasti tykkäävät. Finaalissa taas ihmiset äänestävät naapurimaitaan. On hyvä, että nykyään osa pisteistä tulee asiantuntijaraadilta. Näin naapureiden äänestämisellä ei ole yhtä suurta merkitystä kuin ennen. Myös mauttomien hupibiisien menestys on laskenut tästä syystä.

Euroviisuissa yleensä sellaiset kappaleet pärjäävät, joissa on vahvasti kuultavissa maan perinteistä musiikkia. Esimerkiksi Turkin ja Kreikan rytmiset kappaleet usein pärjäävät. Myös jotain aivan uutta ja mielenkiintoista tuovat kappaleet menestyvät, esimerkiksi juuri Loordi. Suomenkin kannattaisi joskus lähettää viisuihin kunnon Lappi-aiheinen show joikaajineen ja Shamaanien noitarumpuineen, ehkäpä saisimme siten nauttia jälleen viisumenestyksestä.

Joka ilta, kun lamppu sammuu...

Vauvoilla ei ole uniongelmia, vanhemmilla on. Kaikki vanhemmat toivovat vauvojensa nukkuvan läpi yön, mutta valitettavasti vain harvat vauvat oikeasti nukkuvat täysiä öitä. Yöheräily sen jälkeen, kun yösyötöt loppuvat, on harvinaisen ärsyttävää. Kaksosten kanssa valvomista on tuplasti, joten yöt ovat myös tuplasti ärsyttäviä. Yhdeksän kuukauden valvomisen jälkeen alan olla jo niin sekaisin, etten enää aamulla muista ollenkaan, kumpi on herännyt, mihin aikaan ja montako kertaa yön aikana. Niinpä päätin alkaa pitää unipäiväkirjaa. Ajattelin jakaa unipäiväkirjan viikon ajalta myös teidän kanssanne. Kuten päiväkirjasta huomaa, yöt ovat todella vaihtelevia. On todella huonoja öitä, mutta mahtuupa viikon ajalle myös hyviä öitäkin. Kaikki kirjatut heräämiset ovat semmoisia, että olen joutunut nousemaan ylös antamaan tuttia ja silittelemään vauvan uudestaan uneen. Pitemmät valvomisjaksot olen maininnut erikseen. Vauvat usein itkevät myös unissaan, mutta hiljenevät itsestään. Näitä heräämisiä en ole merkannut. Saatatte ihmetellä, miksi itse olen mennyt nukkumaan niin myöhään. Monesti olen kyllä menossa jo aikaisemmin, mutta joudun nukuttamaan vauvoja uudestaan ennen kuin olen itse saanut unen päästä kiinni. Lasken oman yöni alkaneen siitä, kun ensimmäistä kertaa nukahdan. Päiväkirjassa itseäni yllätti se, että Eelishän nukkuu oikeasti ihan hyvin suurimmaksi osaksi. Hän herää vain yleensä aikaisemmin, kuin Aapo. Aapo taas valvottaa öisin enemmän.

Pe 11.4

Aapo

Nukahti klo 20.10

22.23

05.23 uusi päivä alkaa

Yön pituus: 9t 13 min, pisin yhtäjaksoinen uni 5t

Eelis

Nukahti klo 20.55

01.08 (hereillä tunnin)

05.23 uusi päivä alkaa

Yön pituus 8t 28min, pisin yhtäjaksoinen uni 3,5t

Oma yö: 23-05.23, pisin yhtäjaksoinen uni n.3,5t.

La 12.4

Aapo

Nukahti klo. 20.55

23.14

03.28

05.56 uusi päivä alkaa

Yön pituus 9,5t, pisin yhtäjaksoinen uni 4t 14min.

Eelis

Nukahti klo 20.56

06.29 uusi päivä alkaa

Yön pituus 9,5t

Oma yö: 23.30-05.56, pisin yhtäjaksoinen uni 4t

Su 13.4

Aapo

Nukahti klo 20.30

21.50

22.57

00.45

03.20

03.55

05.29

06.20 uusi päivä alkaa

Yön pituus 9t 50min, pisin yhtäjaksoinen uni n.2,5t

Eelis

Nukahti klo 20.24

04.15

05.29 uusi päivä alkaa

Yön pituus 9t, pisin yhtäjaksoinen uni n.8t

Oma yö: 23-05.29, pisin yhtäjaksoinen uni n.2,5t

Ma 14.4

Aapo

Nukahti klo 20.24

01.53

05.26 uusi päivä alkaa

Yön pituus 9t, pisin yhtäjaksoinen uni 5,5t

Eelis

Nukahti klo 20.24

05.26 uusi päivä alkaa

Yön pituus 9t

Oma yö: 22.30-05.26, pisin yhtäjaksoinen uni 3,5t

Ti 15.4

Aapo

Nukahti klo 20.30

21.24

01.09

03.00

04.39

05.35

06.10 uusi päivä alkaa

Yön pituus n.9,5t, pisin yhtäjaksoinen uni 3,5t

Eelis

Nukahti klo 20.30

05.06 uusi päivä alkaa

Yön pituus 8,5 tuntia.

Oma yö: 22.30-05.06, pisin yhtäjaksoinen uni 2,5 tuntia.

Ke 16.4

Aapo

Nukahti klo 20.10

05.25 uusi päivä alkaa

Yön pituus 9,5t

Eelis

Nukahti klo 20.48

05.25 uusi päivä alkaa

Yön pituus 8,5 tuntia.

Oma yö: 22.30-05.26

To 17.4

Aapo

Nukahti klo 20.30

21.55

23.06

23.15

00.14

04.18

05.45

06.50 uusi päivä alkaa

Yön pituus n.10,5t, pisin yhtäjaksoinen uni n.4t

Eelis

Nukahti klo 21.05

04.18 (hereillä 1,5 tuntia)

07.10 uusi päivä alkaa

Yön pituus 10t, pisin yhtäjaksoinen uni 7t

Oma yö: 22.30-04.18 (Eeliksen uudelleen nukahtamisen jälkeen vain horrostilassa olemista), pisin yhtäjaksoinen uni n.1t

Pe 18.4

Aapo

Nukahti klo 20.50

22.30

02.15

02.43

06.01 uusi päivä alkaa Yön pituus 9t, pisin yhtäjaksoinen uni n.4t

Eelis

Nukahti klo 21.10

04.55 (hereillä puoli tuntia)

06.20 uusi päivä alkaa

Yön pituus n.9t, pisin yhtäjaksoinen uni n.8t

Oma yö 24-04.55, pisin yhtäjaksoinen uni n.2t

Run, Forrest, run!

Juokseminen on maailman helpoin harrastus. Sitä voi tehdä ihan missä vain, mihin aikaan vaan, eikä varusteiksi tarvita kuin lenkkarit. Juosta voi vaikka paikallaan kotona, jos ei ulos jaksa lähteä. Aloitin juoksemisen 14-vuotiaana, olen siis juossut puolet elämästäni. Ennen juoksemisen aloittamista kävelin paljon, mutta ajattelin juoksemisen olevan paljon tehokkaampaa, maisematkin vaihtuvat nopeampaa.

Elämäni ensimmäinen juoksulenkki kesti 20 minuuttia ja olin lenkin päätteeksi ihan kuollut. Enpä tuolloin voinut aavistaakaan, että kymmenen vuotta myöhemmin juoksisin täysmaratonin. Ostin juoksumaton vuonna 2009 ja se on ollut tähänastisen elämäni paras ostos. Kun kerroin ostoaikeistani, ihmiset sanoivat juoksumaton olevan ihan turha ja jäävän vain kalliiksi vaatetelineeksi. Toisin kävi. Juoksen talvisin melkein yksinomaan matolla. Miksi lähtisin ulos juoksemaan pakkasella, räntäsateella, lumisateella, liukkaalla, loskalla, helteellä, kaatosateella yms. kun voin laittaa television päälle ja juosta kotona?

Aloin leikkiä ajatuksella maratonin juoksemisesta opiskeluaikoina. Juoksin paljon kahden tunnin lenkkejä ja ajattelin, että kyllä tässä nyt kaksi tuntia lisää menisi helposti. Alkuvuodesta 2011 päätin, että toukokuussa osallistun Terwamaratonille. En ottanut stressiä treenamisesta, koska tiesin kestävyyskuntoni olevan hyvä muutenkin. Juoksin entisen tapaan viikonloppuisin 2-3 tunnin lenkkejä ja ajattelin, että ne riittävät hyvin treeniksi. Viikkoa ennen Terwamaratonia pitkät lenkit kuitenkin kostautuivat ja sain rasitusvamman polveeni. Ärsytykseni oli suunnaton, kun tajusin, että en pääsisikään juoksemaan tapahtumaan.

Helatorstaina 2011 heräsin aamulla, aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 13 astetta. Polveni oli parantunut, joten päätin lähteä juoksemaan maratonin itsekseni. Reitti oli minulle tuttu, koska olin juossut puolimaratonin moneen kertaan. Mieheni hieman ihmetteli päätöstäni, mutta kello 12 olin valmiina juoksuun. Juoksin ensimmäisen puolikkaan hieman liiankin varovaisesti, koska energiaa riitti niin hyvin toiselle puolikkaalle. Juoksin koko matkan aikaan 4 tuntia 13 minuuttia ja olin todella ylpeä itsestäni. Ajattelin, että jos en mitään muuta saa elämässäni aikaiseksi, niin olenpahan juossut maratonin.

Raskauden aikana en juossut ollenkaan ja olin varma, että harrastukseni lopahtaa siihen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Nykyään minulla on vain semmoiset 20 kiloa lastia mukana lenkillä.:) Ihmiset katsovat hieman huvittuneena, kun juoksen tuplarattaiden kanssa ohi, mutta minusta on hauska saada muut hymyilemään! Kun pojat olivat parin kuukauden ikäisiä, eräs mies pysäytti minut lenkillä ja kysyi paljonko olen pakannut vaunuihin tiiliskiviä. Häntä ihmetytti, kun kerroin ihan vauvoja kuskaavani. Muutama viikko sitten eräs nainen kysyi, onko vauvoilla joku hätä, kun noin juoksen kiireellä. Häntä huvitti, kun kerroin ihan urheilun takia juoksevani.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt liikunnasta. Juoksen lähinnä sen takia, että saan syödä herkkuja. Jos en juoksisi, painaisin varmasti 100 kiloa. Juoksemisella pystyn hieman rajoittamaan painon nousua. Juoksen nykyään 4-5 päivänä viikossa ja yleensä käyn samalla kaupassa. Vaunuihin kun saa kätevästi ostokset juostessa mukaan. Suosittelen juoksemista kaikille, jotka eivät jaksa maksaa liikunnasta ja ovat liian laiskoja lähtemään erikseen mihinkään tiettyyn paikkaan liikuntaa varten. Lenkkarit vaan jalkaan ja kotiovelta menoksi! Helppoa, kuin heinänteko!

Minttusuklaa-päärynäjuustokakku

Vietimme tällä viikolla Eeliksen nimipäivää ja päätin sen kunniaksi leipoa kakun. Ajattelin, että päärynä ja minttusuklaa voisivat olla hyvä makupari ja kehittelin tällaisen reseptin. Päärynä maistuu kakussa miedosti, mutta tuo kivaa pehmeyttä kakun koostumukseen. Jos haluaa kakkuun lisää päärynän makua, voi tehdä vaikka päärynämehusta ja liivatteesta kiilteen kakun päälle. Kakusta riittää noin 15 hengelle.

Pohja

350g minttudominokeksejä
n. 0,75 dl juoksevaa rasvaa (voi käyttää myös voita jos jaksaa sulattaa sen)

Täyte

5dl vaahtoutuvaa kermaa
250g rahkaa
200g tummaa minttusuklaata (esim. Marabou premium)
5 dl päärynäsosetta
0,5 dl sokeria
4 liivatetta
0,5 dl minttulikööriä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Murskaa keksit, sekoita joukkoon rasva ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Vaahdota kerma, lisää joukkoon rahka, sokeri, päärynäsose sekä paloiteltu minttusuklaa. Kuumenna likööri mikrossa kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla täytettä sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Kolmoselämää

Elämä yhtenä kolmosista ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta ainakin se on ollut mielenkiintoista ja ainutlaatuista. Synnyimme Lappeenrannassa 27.5.1987 suunnitellulla sektiolla viikolla 36+5. Minä painoin 2105g, keskimmäinen veljeni 2845g ja nuorin veljeni 2225g. Huvittavaa oli, että samassa sairaalassa oli samaan aikaan myös toinen kolmosia odottava äiti ja hoitajat pelkäsivät henkilökunnan loppuvan kesken, jos synnytykset osuvat samaan aikaan. Eihän koko sairaalassa edes ollut keskoskaappeja tarpeeksi! Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi.

Lapsuuteni oli onnellista aikaa, enkä ole saanut traumoja siitä, että olen todennäköisesti vauvana joutunut odottamaan omien tarpeideni täyttymistä kauemmin kuin laki sallii. Ihminen selviää melkein kaikesta, jos on pakko. Niin myös vanhempani ovat selvinneet kolmosten vauva-arjesta, vaikka sukulaiset ja apujoukot ovat asuneet pääosin Oulussa. Isäni on kuvannut paljon videoita koko lapsuutemme ja niistä saa jo aika hyvän kuvan arjesta ja siitä, millainen minun ja veljieni keskinäinen suhde on ollut. Hauskinta onkin katsoa videolta juuri niitä arjen tilanteita, syömistä, kylpyä ja ruokapöydän ääressä käytyjä keskusteluita.

Olemme aina olleet veljieni kanssa läheisiä, joskin tietysti tappelimme paljon lapsuudessa. Oli mukavaa, kun aina oli leikkikaverit kotona, koskaan ei ole tarvinnut olla yksin. Koko ala-asteen olimme samalla luokalla ja kaveripiirikin oli aika lailla yhteinen. Samalla luokalla oleminen oli siitä kätevää, että jos yksi oli sairaana, pystyivät muut kertomaan, mitä oli läksynä. Myös koulutehtävien tekeminen oli mukavampaa, kun tehtäviä pystyi miettimään yhdessä. Jostain kumman syystä minusta vain tuntui siltä, että sain aina enemmän läksyjä kuin veljeni...

 Ala-asteella veljeni kuitenkin tappelivat niin paljon, että yläasteella meidät kaikki laitettiin eri luokille. Se oli mielestäni hyvä asia, koska murrosiässä omat veljet eivät tunnu niin läheisiltä, että heitä jaksaisi katsella koko ajan. Lukiossa olimme samassa ryhmässä, mutta käytännössä yhteiset kurssit olivat aika harvinaisia.

Vaikka olemme kolmoset, olemme kaikki luonteeltamme täysin erilaisia. Minä olin lapsena temperamenttinen, itsepäinen, sosiaalinen ja puhelias, mutta pidin kovasti myös yksin olemisesta ja leikkimisestä. Keskimmäinen veljeni oli kovaääninen, uhkarohkea ja hieman näsäviisas. Nuorin veljeni taas utelias ja stressitön tarkkailijaluonne, jolla ei koskaan ollut kiire mihinkään. Lapsuuden luonteenpiirteet näkyvät meissä edelleen. Erilaisuudesta huolimatta tulemme nykyään hyvin toimeen keskenämme ja veljeni ovat minulle todella tärkeitä. Huumorintajumme on aina myös ollut samanlainen, joskin nuorin veljeni viljelee hiukan enemmän puujalkavitsejä. Nekin ovat kyllä pääsääntöisesti hauskoja.

Ärsyttävää ja toisaalta myös kivaa kolmosena olemisessa on ollut kaikkien asioiden jakaminen. Yhteiset synttärit ovat olleet pääosin kivoja, joskin yhteiset lahjat lapsena ärsyttivät. Äitini leipoi aina kolme kakkua, jokaiselle oman ja mieleisen. Näin vanhempamme muistivat kuitenkin korostaa yksilöllisyyttämme. Kävin rippikoulun kesällä ja veljeni talvella. Rippijuhlat olivat ensimmäiset oikeat omat juhlani ja nautin yksilöllisestä huomiosta! Toisaalta taas yhteiset ylioppilasjuhlat olivat mahtava ja ainutlaatuinen kokemus, jota muistelen edelleen lämmöllä.

Olen ylpeä ollessani yksi kolmosista ja nyt itse kaksosten äitinä arvostan omien vanhempieni tekemää kasvatustyötä yli kaiken. On aivan ainutlaatuista elää kaikki elämänvaiheet yhdessä sisarusten kanssa ja tuntea niin vahva side kahden muun ihmisen välillä. Toivon, että tulevaisuudessakin pysymme veljieni kanssa läheisinä ja olemme mukana jakamassa toistemme tärkeitä elämäntapahtumia.

Vauvojen kuulumisia

Olen kirjoittanut paljon yleisesti monikkoasiaa, mutta tämän päivityksen ajattelin pyhittää omille rakkaille pojilleni, jotka täyttivät viikko sitten 8kk. Koska kaksoset ovat yksilöitä, kirjoitan molempien poikien kuulumiset erikseen. Ensiksi asiaa Aaposta.

Aapo on ollut kipeänä jo neljä viikkoa. Ensiksi kiusasi tavallinen flunssa, joka jossakin vaiheessa muuttui rs-virukseksi. Nyt onneksi alkaa tauti olla jo parempaan päin, mutta edelleen kova yskä ja hengenahdistus vaivaa. Aapo onneksi jaksaa jo leikkiä reippaasti ja olla oma iloinen itsensä! Tällä viikolla ollaan ravattu lääkärissä kolmeen otteeseen. Ensiksi käytimme Aapoa yksityisellä taudin pahenemisen takia, tiistaina oli 8kk neuvola ja tänään puolen vuoden keskoskontrolli. Neuvolassa Aapon mitat olivat 8220g ja 67,3cm. Ensimmäistä kertaa Aapo ohitti Eeliksen painossa! Johtuu varmaan siitä, että Aapo juo paljon enemmän maitoa kuin veljensä, ja pulauttelu on paljon vähentynyt kiinteiden aloittamisen myötä.

Aapo osaa ryömiä, kääntyä selältä mahalleen ja mahalta selälleen. Aapo on sosiaalinen ja iloinen luonne ja tykkää kovasti jutella, nauraa ja kiljua ilosta. Aapon lempipuuhia ovat peilistä katselu, juomapullon perässä ryömiminen ympäri olohuonetta, johtojen luo meneminen, Eeliksen lelujen varastaminen, sukkien syöminen ja leikkiminen helisevällä linnulla. Aapo ei tykkää nenäimurin tai astmapiipun käyttämisestä, oman vuoron odottamisesta ja väsymyksestä. Ensimmäiset elinkuukautensa Aapo oli itkuinen ja kärttyisä mahavaivojen vuoksi, mutta nykyään pieni päivänpaiste ilostuttaa kaikkia jatkuvalla hymyilyllään!

Eelis on myös rs-viruksen kourissa. Eelis kerkesi parantua flunssasta ja olla viikon terveenä, ennen kuin virus tarttui Aapolta. Eeliksellä on tällä hetkellä kuumetta ja kova yskä. Onneksi hengitys ei vielä pihise tai ole mennyt ahtaalle. Limaa on kyllä kovasti ja Eelis onkin aktiivisesti oksentanut ruokaa ulos liman kanssa. Aäni on myös mennyt jatkuvasta yskimisestä ja reppanalla kuuluu itkiessä vain lähinnä pihinää. Eeliksen mitat olivat neuvolassa 8130g ja 69,3cm.

Eelis osaa kääntyä molemmilta puolilta selältä mahalleen ja pyöriä paikallaan. Eelis on aika ujo ja varautunut tutkijaluonne ja osaa jo vierastaa. Eelis on aika rauhallinen ja jaksaa keskittyä pitkään esimerkiksi kuuntelemaan kirjaa tai leikkimään yhdellä lelulla. Rauhallisuus kylläkin vähenee, kun pitäisi mennä yöunille. Silloin kaikkein kivointa on touhuta sängyssä peiton, unilelun ja omien varpaiden kanssa. Eeliksen lempipuuhia ovat omilla varpailla leikkiminen, sukkien pois ottaminen ja niiden syöminen, puuhamatolla touhuaminen, Artun auto-kirjan lukeminen ja laulujen kuunteleminen. Eelis ei tykkää oudoista paikoista ja vieraista ihmisistä, nenäimurin käytöstä eikä nukkumaanmenosta. Eelis on valloittava persoona, jonka isot siniset silmät hurmaavat jokaisen.

Yöt pojat nukkuvat vielä pääsääntöisesti huonosti ja edelleen heräävät kukonlaulun aikaan, mutta muuten elämä heidän kanssaan on jo paljon helpompaa kuin ennen! Pojat jaksavat leikkiä lattialla pitkiäkin aikoja ja heidän keskinäistä vuorovaikutustaan on ihana katsella. Toivottavasti pojat kohta parantuvat eikä seuraavia tauteja tulisi pitkään aikaan.

Monikkoasiaa

Kävin vähän aikaa sitten kuuntelemassa luennon monikkolasten identiteetistä. Luennon piti lastenpsykiatrian professori Irma Moilanen ja luennosta jäi mieleen monta kiinnostavaa ja uuttakin seikkaa koskien kaksosia.

Suomessa syntyy vuosittain noin 850 kaksoset ja noin kymmenet kolmoset. 20-30% kaksosraskauksista saa alkunsa hedelmöityshoidoilla. Monikkosynnytysten määrä on vähentynyt hedelmöityshoitojen kehittymisen johdosta. Esimerkiksi koeputkihedelmöityksissä alkioita ei koskaan istuteta kahta enempää kerralla ja jo pelkissä hormonihoidoissa ollaan tarkkana yksilöllisten annostusten kanssa. Monikkoraskaus on kuitenki aina riski äidille ja lapsille, joten hoidoillakin pyritään aina saamaan aikaiseksi yksösraskaus. Kaksosista identtisiä on 1/3 ja epäidenttisiä 2/3.

Olen kyllä tiennyt sen, että kaksosilla puheenkehitys voi viivästyä. Olen kuitenkin luullut sen johtuvan siitä, että vanhemmat joutuvat jakamaan huomion, eikä yksittäiselle lapselle keretä puhua niin paljon. Puheenkehityksen viivästyminen johtuukin siitä, että kaksoset eivät tarvitse aikuisen puhetta niin paljon, koska heillä on toisensa! Monikkolapset monesti kehittävät oman kielensä, jota puhuvat keskenään. Myös minulla oli lapsena oma kieli veljieni kanssa ennen kuin opimme puhumaan. Tosin opin puhumaan aikaisemmin kuin veljeni, ja tulkkasin sitten vanhemmilleni veljieni omaa puhetta.:)

Isän on koettu olevan monikkolapsille yhtä tärkeä kuin äidin. Yksöslapsilta kysyttäessä äiti on yleensä aina se tärkein, mutta monikkoperheissä isän rooli korostuu ja vaikuttaa siihen, että isästä tulee lapsille tärkeämpi. Muutenkin on lohduttavaa tietää, että monikkolapsilla on yhtä usen turvallinen kiintymyssuhde kuin yksösillä. Vaikka monikkolapset joutuvat odottamaan tarpeidensa täyttymistä pitempään kuin muut, ei se kuitenkaan vaikuta haitallisesti kiintymyssuhteen muodostumiseen. Syynä tähän on ilmeisesti myös turva toisistaan.

Kiintoisa tutkimustulos oli myös se, että kaksosilla on nuorina terveemmät elämäntavat kuin muilla. Aikuisilla miehillä on myös todettu vähemmän humalahakuista juomista. Tämä luultavasti johtuu siitä, että kun on tarpeeksi läheinen ihminen, jolle jakaa kaikki elämän asiat, ei tarvitse hukuttaa murheita alkoholiin. Elämän luonnollisissa kriisitilanteissa monikot löytävät turvan toisistaan, elämänsä pitkäaikaisimmasta ihmissuhteesta.

Menen tällä viikolla monikkovalmennukseen vauvojen kanssa puhumaan monikkoarjesta tuleville vanhemmille. Ajattelin tehdä heille listan tarvikkeista, jotka mielestäni ovat olleet korvaamattomia vauva-arjessa.

Sähkökäyttöinen rintapumppu. Maitoa joutuu pumppaamaan niin paljon, että olisin saanut jännetuppitulehduksen käsikäyttöisestä pumpusta.

Mikrosterilisoija. Aivan ehdoton, että välttyy tuttipullojen ja tuttien keittämiseltä! Pulloja menee päivässä paljon!

Imetystyynyt. Sekä isälle että äidille. Isojen imetystyynyjen avulla voi myös imettää molempia vauvoja yhtä aikaa.

Sitterit. Tarviiko edes perustella? Kun toinen vauva on sylissä, voi toista heilutella sitterissä.

Kasapäin vaatteita, pyllypyyhkeitä ja harsoja. Sekä rajaton varasto pyykinpesuainetta ja roskapusseja.

Paras neuvo, jonka itse sain monikkovalmennuksesta oli mennä aina sieltä, mistä aita on matalin. Kestovaipat ja luomuruoat voi suosiolla jättää niille, joilla on aikaa. Koskaan ei myöskään saa verrata itseä yhden lapsen vanhempiin. Kaikkia sukulaisia ja ystäviä saa myös käyttää häikäilettömästi hyväksi hoito- ja siivousapuna, yksin ei tarvitse pärjätä!:)