Vuodessa on aina ollut kaksi odottamisen arvoista asiaa: joulu ja Euroviisut. Nyt on taas se aika vuodesta, kun esikuunnellaan kaikki viisuehdokkaat ja päivitellään sitä, kuinka surkea taso tänäkin vuonna on. Ensimmäisillä esikuunteluilla harvoin nousee yhtään kappaletta ylitse muiden, tai edes kuuntelemisen arvoiseksi.
Miksi sitten katson Euroviisut joka vuosi, vaikka kappaleet ovat pääsääntöisesti surkeita? No tietenkin sen loistavan viihdearvon takia! Ei ole mitään mahtavampaa, kun katsoa, miten jokainen maa esittää kappaleensa antaumuksella varmasti tietäen oman surkeutensa, mutta kuitenkin sillä asenteella, että juuri heidän kappaleensa on maailman paras! On myös mielenkiintoista nähdä minkä tyyliset kappaleet ovat minäkin vuonna tapetilla ja miten edellisen vuoden voittaja on vaikuttanut kappaleisiin. Muistan esimerkiksi, kun Ruslana voitti viisut suurella rumpuviritelmällään. Seuraavana vuonna rumpuviritelmiä oli useammalla maalla ja niitä on nähty viisuissa joka vuosi sen jälkeen.
Euroviisujen katseluun liittyy minulla aina oma traditio. Viisut pitää katsoa aina mielellään useamman ihmisen porukassa. Jokaisen kappaleen aikana teen muistiinpanoja kappaleesta, että pisteenlaskun aikana voin tarkistaa, mikä kappale oli milläkin maalla. Jos kirjoittaisin vain kappaleen nimen, en välttämättä muistaisi miten se meni. Siksi kirjoitan aina myös esiintyjän tuntomerkit. Jokainen kanssakatsoja on oma maansa ja antaa pisteet 1-12. Lopuksi lasketaan pisteet yhteen ja julistetaan kisastudion voittajamaa.
Suomen Euroviisukarsinnat ovat tuottaneen minulle pääsääntöisesti myötähäpeää. On kummallista, miten Suomessa kyllä osataan tehdä hyviä kappaleita, ei vain koskaan Euroviisuihin. Pari vuotta sitten Suomen Euroviisukarsinnat muuttuivat Uuden musiikin kilpailuksi. En ensimmäisenä vuonna lämmennyt ajatukselle, koska Euroviisut ovat minulle pyhä asia. Viime vuonna kuitenkin ymmärsin, miten paljon järkevämpi nykyinen formaatti on. Euroviisukarsinnoissa kappaleita kuunnellessani ajattelin useasti, että "tuostakin kappaleesta olisi pienellä vaivalla saatu huomattamasti parempi." UMK:ssa kappaleilla ja esityksillä on mahdollisuus parantua, ennen kuin valmis kappale valitaan edustamaan Suomea. Valitettavasti en ollenkaan pidä Suomen tämän vuoden edustajasta. Mielestäni Softenginen Something better on tusinatavaraa, joka ei millään tavalla erotu muista saman genren kappaleista.
Ruotsi osaa Euroviisuhysterian parhaiten. Ruotsin Euroviisukarsinnat ovat jo pienet Euroviisut itsessään. Niin täynnä loistetta ja tuulikoneita ne ovat, ah, mitä viihdettä! Ruotsi panostaa aina viisuihin ja heille jo osallistuminen karsintoihin on kunnia asia. Suomi on maana niin vaatimaton, ettemme edes kehtaa tuoda kimallusta tai tuulikoneita karsintoihin. Ehkä juuri ja juuri pari tanssijaa löytyy esiintyjän taustalta.
Semifinaaleissa pärjänneet kappaleet yleensä kertovat sen, mistä kansa oikeasti tykkää. Suomikin on useana vuonna ollut kärkipäässä, kun on äänestetty kappaleita semifinaalista finaaliin. Finaalissa kuitenkin Suomi on aina jäänyt hännille. Mistä tämä sitten johtuu? Oma teoriani on, että semifinaalissa ihmiset äänestävät sitä, mistä oikeasti tykkäävät. Finaalissa taas ihmiset äänestävät naapurimaitaan. On hyvä, että nykyään osa pisteistä tulee asiantuntijaraadilta. Näin naapureiden äänestämisellä ei ole yhtä suurta merkitystä kuin ennen. Myös mauttomien hupibiisien menestys on laskenut tästä syystä.
Euroviisuissa yleensä sellaiset kappaleet pärjäävät, joissa on vahvasti kuultavissa maan perinteistä musiikkia. Esimerkiksi Turkin ja Kreikan rytmiset kappaleet usein pärjäävät. Myös jotain aivan uutta ja mielenkiintoista tuovat kappaleet menestyvät, esimerkiksi juuri Loordi. Suomenkin kannattaisi joskus lähettää viisuihin kunnon Lappi-aiheinen show joikaajineen ja Shamaanien noitarumpuineen, ehkäpä saisimme siten nauttia jälleen viisumenestyksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti