En ollut pahemmin perehtynyt imetykseen ennen vauvojen syntymää. Lähinnä ajattelin, että maitoa joko tulee tai ei tule, eikä siihen itse pysty vaikuttamaan. Olin lukenut, että sektion jälkeen imetyksen onnistuminen voi olla hankalaa eikä maito välttämättä nouse. Myös sairaalassa minulle sanottiin, että kannattaa varautua siihen, että oma maito ei riitä kahden täysimetykseen, vaan korviketta joudutaan antamaan osittain. Tietoni imetyksestä olivat siis hyvin rajalliset. Perhevalmennuksen imetyskerralla käsiteltiin lähinnä eri imetysasentoja, joissa kahden yhtäaikainen imetys on mahdollista sekä kehotettiin juomaan paljon vettä.
Kun pojat syntyivät, yllätyin itsekin siitä, kuinka hyvin maito nousi sektion jälkeen, ja että sain heti pumpattua runsaasti maitoa teholla oleville vauvoilleni. Imettää sain ensimmäisen kerran viikko poikien syntymästä. Aapo hoksasi oikean imuotteen aika helposti, mutta Eeliksen kanssa imettäminen ei meinannut millään onnistua ensimmäiseen pariin viikkoon, koska Eeliksen imuote oli väärä. Imetys kuitenkin lähti myös Eeliksen kohdalla käyntiin ja pojat pääsivät kotiin sairaalasta.
Imetys oli aluksi todella stressaavaa ja oli ihme, että päätin silti jatkaa vaikeuksista huolimatta. Sairaalassa pojat punnittiin aina ennen syöttöä ja syötön jälkeen, joten konkreettisesti näin, kuinka paljon maitoa he ovat imeneet. Kotona ei tietenkään syöttöpunnituksia voitu tehdä, joten stressasin koko ajan siitä, saavatko pojat tarpeeksi maitoa. Yhden lapsen kohdalla asia ei olisi ollut niin iso stressi, mutta yritimme pitää pojat samassa ruokarytmissä, jotta elämä ei olisi pelkkää syöttämistä. Jokaisella syötöllä toinen vauva sai annoksensa pullosta ja imetin toisen. Oli mahdotonta tietää, saiko imetetty vauva yhtä paljon maitoa kuin pulloruokittu ja jaksaisiko hän imetysannoksellansa seuraavaan ruoka-aikaan saakka. Molemmat pojat kokivat myös ns. kolmen kuukauden lakon, jolloin imetys oli molempien kohdalla haastavaa jatkuvien rintaraivareiden takia. Siinäkin olisi ollut hyvä syy lopettaa imetys, mutta ajattelin, että vaihe kyllä menee ohi. Niinhän se menikin, ja imetys jatkui normaalisti.
Kun pojat alkoivat syödä kiinteää ruokaa, aloin imettää molemmat aina ruuan jälkeen. Stressi imetyksestä loppui, koska maito ei ollut enää pääasiallinen ravinto. Pojat imivät ruuan jälkeen sen minkä jaksoivat muutamassa minuutissa ja iloisesti hymyillen kertoivat olevansa täynnä.
Kun pojat olivat noin puolen vuoden ikäisiä, luin todella hyvän kirjan imetyksestä. Kaduin, etten ollut lukenut sitä aikaisemmin, koska en ollut tiennyt, miten imetys käytännössä toimii. Olin ajatellut, että mitä pitempiä syöttövälejä pidän, sitä enemmän maitoa kerkeää nousta rintoihin. Asiahan on juuri päin vastoin! Mitä enemmän imettää, sitä enemmän maitoa tulee. Luulin myös maitoa tulevan sen verran, mitä saan rintapumpulla pumpatessa. Sekin ajatus oli aivan väärä! Vauva saa moninkertaisesti imettyä sen, minkä pumppu. Vauvan imuteho on aivan erilainen, ja vauva pystyy myös imemään juuri niistä tiehyeistä, joissa maitoa on eniten. Pumppu pumppaa tasaisesti kaikkialta, eikä herumista tapahdu samalla tavalla kuin vauvan imiessä. Myös nukkuminen vaikuttaa hurjasti maidon määrään. Hyvin nukutun yön jälkeen maitoa on huomattavasti enemmän, kuin valvotun yön jälkeen. Tietysti nesteen juominen on keskeistä, mutta itse ainakin olen huomannut nukkumisen vaikuttavan paljon enemmän.
Imetykseen voikin siis itse vaikuttaa yllättävän paljon! Maidon määrää pystyy säätelemään imetyksien tiheydellä ja kestolla ja vauvan imuteho kasvaa vauvan kasvaessa. Näin ollen vauva pitää huolta maidon määrän nousemisesta tarpeidensa mukaan. Imetyksestä vain pieni osa loppujen lopuksi on ravintoa, suurin osa on sitä läheisyyttä ja turvaa, mitä vauva ja äiti saavat toisistaan. Imetys on jokaisen oma päätös, mutta kannattaa ehdottomasti ottaa imetyksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä selvää. Rintamaito on kuitenkin juuri vauvalle räätälöityä ravintoa ja moneen imetykseen liittyvään ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi on helppoa, kun ruoka vauvalle on aina mukana!
Olin ajatellut imettää poikia vuoden ikään saakka, mutta allergialääkityksen takia joudun lopettamaan nyt toukokuun kuluessa. Yllätyin, kuinka nopeasti maidon määrä vähenee. Normaalisti maidon määrä vähenee automaattisesti vauvan siirryttyä osittaisimetykseen kiinteiden aloittamisen jälkeen. Omalla kohdallani olen periaatteessa täysimettänyt yhtä 10kk ikäistä osittaisimettäessäni kahta. Voitte siis kuvitella, kuinka paljon maitoa minulta tulee! Ensimmäisenä vähennyspäivänä imetin vain aamulla ja illalla. Jouduin päivän aikana pumppaamaan kahdesti pahinta kipua pois. Seuraavana päivänä jouduin pumppaamaan vain kerran ja sen jälkeen en enää ollenkaan. Nyt imetän vielä aamulla ja illalla ja siitä vähennän imetyksen kertaan päivässä ja lopulta kokonaan.
Imetyksen lopettaminen tuntuu todella haikelta, koska se on pitkään jo onnistunut niin hyvin. Tuntuu, että vauvan paikka on olla rinnalla ja kun vauva ei enää saa imeä rintaa, yksi osa vauvuudesta loppuu. On myös ollut ihanaa, kun pojat ovat silloin tällöin vielä nukahtaneet hetkeksi rinnalle aamuisin. Rinnasta vauvat ovat myös tarpeen vaatiessa saaneet lohtua ja turvaa kivun tai pahan mielen iskiessä. Yritän nyt nauttia vielä hetken siitä molemminpuolisesta läheisyydestä, minkä saan imettäessäni poikiani ja olla ylpeä siitä, että olen pystynyt jatkamaan imetystä näin pitkään. Haikeutta helpottaa myös ajatus siitä, että kohta voin taas pitää kaikkia vaatteitani, eikä aina tarvitse valita sellaista paitaa, missä on helppo imettää. Tietysti hieman kauhulla odotan sitä, miltä rintani näyttävät imetyksen lopettamisen jälkeen, mutta se on vain lisäosa äitiyden mukanaan tuomista kehon ulkoisista muutoksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti