17.7.2013 olin maannut pahoinvoivana leikkauspöydällä jonkin aikaa ja tuntenut, kuinka lääkärien kädet ja välineet möyrysivät mahassani. Muistan selvästi, kun hoitaja sanoi: "kohta tapahtuu syntymän ihme". Kello 11.01 kuulin verhon takaa rääkäisyn ja maailman pienimmältä näyttävä nyytti vilautettiin minulle. Ensimmäiset sanani olivat "onpa se pieni". Kello 11.03 kuulin toisen rääkäisyn ja toinen pieni nyytti käytettiin pikaisesti silmieni edessä. Toinen oli niin tiukasti kiedottu pyyhkeen sisään, että kerkesin nähdä vain jalan.
Silloin minusta tuli äiti, kahdesti.
Sairaalassa ollessani tuntui epätodelliselta, että olin oikeasti synnyttänyt, koska vauvani olivat sairaalaan toisessa päässä vastasyntyneiden teho-osastolla, enkä päässyt heitä aluksi edes katsomaan. Katselin sängyssä maatessani Linnanmäen vuoristoradalta näyttävää mahaani ja mietin, onko sieltä oikeasti juuri otettu kaksi vauvaa pois. Tunne äitiydestä voimistui vasta, kun saimme pojat kotiin sairaalasta 2,5 viikon jälkeen. Oli ihanaa, kun ei enää tarvinnut ravata sairaalassa syöttämässä poikia, vaan saimme rauhassa tutustua heihin kotona.
Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja poikien mahavaivojen ja jatkuvan valvomisen ja kanniskelun takia. Kun vauva-arkea elää, ei edes tajua, miten rankkaa se on. Sitä tekee rutiininomaisesti samat asiat päivästä toiseen ja useiden tuntien valvominen keskellä yötä on ihan normaalia. Vasta nyt, kun elämä on tasoittunut ja helpottunut, sitä tajuaa, miten rankkaa alku vauvojen kanssa on ollut. Puolen vuoden kieppeillä valvomisesta huolimatta arki hieman helpottui, koska pojat alkoivat viihtyä lelujen kanssa lattialla ja saivat myöskin alkaa opetella istumista. Heidän kanssaan kulkeminen helpottui kovasti, kun pystyi käymään kaupungilla kahvilla ja syömässä poikien istuessa syöttötuoleissa.
Toinen helpotus tapahtui pari kuukautta sitten, kun pojilla todettiin refluksitauti. Vihdoin löytyi selitys tiheille yöheräilyille ja myös apu siihen. Harmiksi molemmat alkoivat samoihin aikoihin tehdä hampaita urakalla ja kuukausi meni valvoessa hammaskipuja. Olen hieman katkera siitä, että refluksitauti todettiin vasta näin myöhään. Olisimme kaikki säästyneet monen kuukauden valvomisilta, jos lääkitys oltaisiin aloitettu aiemmin. Vajaan vuoden kestänyt jatkuva valvominen ja krooninen univaje on vaikuttanut elimistööni ja aivoihini ja estänyt nauttimasta täysillä vauvavuodesta. Nyt kun elämä on helpottunut, yritän vihdoin ottaa kaiken irti ihanista lapsistani ja nauttia jäljellä olevasta äitiyslomastani.
Rankinta vauvavuodessa on ollut ehdottomasti juuri se jatkuva univaje ja väsymys sekä kahden vauvan yhtäaikainen hoitaminen ja tarpeiden huomioiminen. Riittämättömyyden tunne silloin, kun molemmat huutavat ja kurottavat syliin. Tai ensimmäisinä kuukausina toisen kärsimättömän huudon kuunteleminen silloin, kun syötin tai rauhoittelin toista.
Ihaninta on ollut kahden eri persoonan kasvun ja kehityksen seuraaminen. Vaikka pojat ovat kaksoset, ovat he silti olleet syntymästä asti täysin erilaisia ja kehittyneet eri tahtiin eri asioissa. Olen etuoikeutettu saadessani iloita kahdesti jokaisesta kehitysaskeleesta. Olen onnellinen silloin, kun makaan lattialla ja molemmat pojat ryömivät päälläni ja nauravat. Äitinä on parasta nähdä omat lapset onnellisina. Silloin tuntuu siltä, että on tehnyt jotain oikein ja ollut riittävän hyvä äiti.
Näin vauvavuoden lopussa elämme ihanaa vaihetta. Pojat nukkuvat pääosin hyvin, joskus jopa 10 tuntia putkeen yöllä eivätkä hammaskivutkaan pahemmin kiusaa. Herätyskään ei välttämättä ole enää joka aamu viideltä, joskus nukumme jopa kuuteen asti!
Voin rehellisesti sanoa, että emme olisi selvinneet vauvavuodesta ilman ihanaa tukiverkostoamme, joka on antanut mahdollisuuden nukkua ja käydä harrastuksissa ilman poikia. Monikkoperheessä myös isän rooli korostuu ja oman jaksamiseni kannalta on ollut tärkeää, että mieheni on jaksanut niin aktiivisesti olla apuna vauvojen hoidossa.
Vuoden aikana pienistä keskosvauvoista on kasvanut ihania ja tomeria pikkupoikia, jotka osaavat jo liikkua ja leikkiä ja kommunikoida. Odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.
Bloginikin muuten täyttää puoli vuotta tässä kuussa, kiitos kaikille lukijoille!!:) Minulle saa myös ehdottaa aiheita, joista kirjoittaa, jos oma pää lyö tyhjää kovinkin monta kuukautta.:D
ps. Kävi ilmi, että imetys pitää allergiaoireet loitolla, joten olen pystynyt jatkamaan sitä tähän asti. Tavoitteeni vuoden imetyksestä siis onnistui ja taidan jatkaa vielä sen aikaa, kun joutuisin muuten syömään allergialääkkeitä.:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti