Juokseminen on maailman helpoin harrastus. Sitä voi tehdä ihan missä vain, mihin aikaan vaan, eikä varusteiksi tarvita kuin lenkkarit. Juosta voi vaikka paikallaan kotona, jos ei ulos jaksa lähteä. Aloitin juoksemisen 14-vuotiaana, olen siis juossut puolet elämästäni. Ennen juoksemisen aloittamista kävelin paljon, mutta ajattelin juoksemisen olevan paljon tehokkaampaa, maisematkin vaihtuvat nopeampaa.
Elämäni ensimmäinen juoksulenkki kesti 20 minuuttia ja olin lenkin päätteeksi ihan kuollut. Enpä tuolloin voinut aavistaakaan, että kymmenen vuotta myöhemmin juoksisin täysmaratonin. Ostin juoksumaton vuonna 2009 ja se on ollut tähänastisen elämäni paras ostos. Kun kerroin ostoaikeistani, ihmiset sanoivat juoksumaton olevan ihan turha ja jäävän vain kalliiksi vaatetelineeksi. Toisin kävi. Juoksen talvisin melkein yksinomaan matolla. Miksi lähtisin ulos juoksemaan pakkasella, räntäsateella, lumisateella, liukkaalla, loskalla, helteellä, kaatosateella yms. kun voin laittaa television päälle ja juosta kotona?
Aloin leikkiä ajatuksella maratonin juoksemisesta opiskeluaikoina. Juoksin paljon kahden tunnin lenkkejä ja ajattelin, että kyllä tässä nyt kaksi tuntia lisää menisi helposti. Alkuvuodesta 2011 päätin, että toukokuussa osallistun Terwamaratonille. En ottanut stressiä treenamisesta, koska tiesin kestävyyskuntoni olevan hyvä muutenkin. Juoksin entisen tapaan viikonloppuisin 2-3 tunnin lenkkejä ja ajattelin, että ne riittävät hyvin treeniksi. Viikkoa ennen Terwamaratonia pitkät lenkit kuitenkin kostautuivat ja sain rasitusvamman polveeni. Ärsytykseni oli suunnaton, kun tajusin, että en pääsisikään juoksemaan tapahtumaan.
Helatorstaina 2011 heräsin aamulla, aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 13 astetta. Polveni oli parantunut, joten päätin lähteä juoksemaan maratonin itsekseni. Reitti oli minulle tuttu, koska olin juossut puolimaratonin moneen kertaan. Mieheni hieman ihmetteli päätöstäni, mutta kello 12 olin valmiina juoksuun. Juoksin ensimmäisen puolikkaan hieman liiankin varovaisesti, koska energiaa riitti niin hyvin toiselle puolikkaalle. Juoksin koko matkan aikaan 4 tuntia 13 minuuttia ja olin todella ylpeä itsestäni. Ajattelin, että jos en mitään muuta saa elämässäni aikaiseksi, niin olenpahan juossut maratonin.
Raskauden aikana en juossut ollenkaan ja olin varma, että harrastukseni lopahtaa siihen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Nykyään minulla on vain semmoiset 20 kiloa lastia mukana lenkillä.:) Ihmiset katsovat hieman huvittuneena, kun juoksen tuplarattaiden kanssa ohi, mutta minusta on hauska saada muut hymyilemään! Kun pojat olivat parin kuukauden ikäisiä, eräs mies pysäytti minut lenkillä ja kysyi paljonko olen pakannut vaunuihin tiiliskiviä. Häntä ihmetytti, kun kerroin ihan vauvoja kuskaavani. Muutama viikko sitten eräs nainen kysyi, onko vauvoilla joku hätä, kun noin juoksen kiireellä. Häntä huvitti, kun kerroin ihan urheilun takia juoksevani.
En ole koskaan erityisemmin pitänyt liikunnasta. Juoksen lähinnä sen takia, että saan syödä herkkuja. Jos en juoksisi, painaisin varmasti 100 kiloa. Juoksemisella pystyn hieman rajoittamaan painon nousua. Juoksen nykyään 4-5 päivänä viikossa ja yleensä käyn samalla kaupassa. Vaunuihin kun saa kätevästi ostokset juostessa mukaan. Suosittelen juoksemista kaikille, jotka eivät jaksa maksaa liikunnasta ja ovat liian laiskoja lähtemään erikseen mihinkään tiettyyn paikkaan liikuntaa varten. Lenkkarit vaan jalkaan ja kotiovelta menoksi! Helppoa, kuin heinänteko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti