Yllätyksiä vanhemmuudesta

Koska yritimme saada lasta kauan, kerkesin valmistautua henkisesti raskauteen ja vanhemmuuteen pitkän aikaa. Kuvittelin päässäni, millaista arki tulisi olemaan vauvan kanssa ja mitä kaikkea siihen liittyisi. Tietysti kuvitelmat muuttuivat, kun sain tietää odottavani kaksosia. Vanhemmuuteen voi yrittää valmistautua lukemalla kirjallisuutta ja kyselemällä  perheellisiltä ystäviltä, mutta lapsi muuttaa silti ihan kaiken. Voi ajatella, että omaa elämää voi jatkaa samanlaisena, kun vain mukauttaa vauvan tarpeet siihen. Ei voi. Vauva määrää tasan tarkkaan sen, kuinka elät elämääsi jatkossa. Ajattelin tehdä listan asioista, jotka pääsivät yllättämään, vaikka kuinka yritti etukäteen valmistautua.

1. Koskaan ei saa nukkua tai levätä silloin, kun itselle sopii.
Kaikki sanovat aina, että pitää nukkua silloin, kun vauvat nukkuvat. Asia vain on niin, että koskaan ei juuri silloin saa unta. Itse ainakin tarvitsen rauhoittumiseen pitemmän aikaa, en voi vain yhtäkkiä päättää, että nukahdan. Yleensä nukuttaa juuri silloin, kun pojat ovat virkeimmillään. Se, kun pojat heräävät juuri kun olet nukahtamaisillasi, käy jo kidutuksesta. Yleensä nukahtamista vaikeuttaa myös paine siitä, että on pakko nukkua nyt, kun vauvat kerrankin nukkuvat.

2. Univelkaan ei voi valmistautua, vaikka kuinka yrittäisi.
Ei voi nukkua etukäteen varastoon monen kuukauden yöunen edestä. Vaikka kuinka ajattelisi olevansa valmis vanhemmaksi, kukaan ei ole valmis jatkuvaan univelkaan ja siihen, mitä se tekee elimistölle ja aivotoiminnalle.

3. Että vielä seitsemän kuukauden jälkeen pitäisi valvoa öisin näin paljon.
Kun ajattelee vauvan/vauvojen syntymää, osaa varautua yösyöttöihin ja pätkittäisiin yöuniin. Sitä kuitenkin ajattelee kestävän vain ensimmäiset kuukaudet. Itsekin hieman naiivisti kuvittelin, että kunhan yösyötöt loppuvat, alkavat pojat nukkua yönsä hyvin. Totuus on, että nykyään joudun valvomaan ehkä jopa enemmän kuin alussa. En edes muista, milloin pojat olisivat viimeksi nukkuneet yönsä hyvin. Molemmat kyllä osaavat nukkua täyden yön, eivät vain koskaan tee sitä samaan aikaan. Nyt pojilla on meneillään joku tosi ärsyttävä vaihe ja he ovat jo 1,5 viikkoa heränneet läpi yön tunnin välein. Tietenkin eri tahdissa, joten itse joudun nousemaan puolen tunnin välein.

4. Että toivoisin joskus saavani nukkua aamulla edes seitsemään tai yöllä edes viisi tuntia putkeen.
Ennen vauvojen syntymää en koskaan edes tullut ajatelleeksi, että vauvat oikeasti heräävät kuudelta joka aamu, oli sitten arki tai viikonloppu. Ihan sama, kuinka huono yö olisi ollut takana tai kuinka myöhään he olisivat nukahtaneet, aamu alkaa kukonlaulun aikaan. Olin jotenkin kuvitellut, että kyllähän lapset nyt nukkuvat seitsemään tai jopa kahdeksaan, mutta olin ilmeisen väärässä tässä asiassa.

5. Että liian pitkään kestäneen unettomuuden takia ei enää edes osaa nukahtaa.
En olisi koskaan voinut kuvitella, että elimistöni menee näin sekaisin valvomisesta. Ennen raskautta minulla ei koskaan ollut nukkumisen kanssa mitään ongelmia ja aina nukahdin illalla helposti. Nyt saatan valvoa yöllä kolmeen asti eikä uni tule ollenkaan. Huomaan elimistöni käyvän ihan ylikierroksilla. Illalla, kun pitäisi mennä nukkumaan, sydän alkaa hakata, hikoiluttaa ja pitää juosta vessassa. Olen niin pitkään jo joutunut heräämään aina kesken unien niin monesti, että aivoni eivät enää tajua, milloin minun pitäisi nukkua tai olla väsynyt, eivätkä lähetä viestejä elimistölle. Saatan illalla nukahtaa television ääreen, mutta kun siirryn sänkyyn, alkaa sydän hakata ja piristyn. Uskon sen johtuvan siitä, että alan vaistomaisesti kuulostelemaan poikien hengitystä ja odottamaan sitä, milloin he ensimmäisen kerran heräävät. Nykyään nukun korvatulpat korvissa, etten keskittyisi kuuntelemaan heidän tuhinaansa. Kuulen kyllä korvatulppienkin läpi, milloin he heräävät.

6. Kuinka paljon kaipaa omaa aikaa.
Tiesin kyllä ennen raskautta, miten paljon vauvat sitovat minua kotiin. Kuitenkin tuli yllätyksenä, kuinka paljon kaipaan jokaviikkoista karaokeiltaa tai juoksemista ilman vaunuja. Nykyään osaa kyllä aivan eri tavalla arvostaa sitä, jos pääsee yksin johonkin.

7. Kuinka paljon sitä kuitenkin jaksaa tehdä ja saa aikaiseksi.
On aivan uskomatonta, että tässäkin univelassa jaksan silti siivota, leipoa, juosta ja touhuta vauvojen kanssa. Tai ylipäätäänsä laittaa aamulla vaatteet päälle! Hormoneilla on varmasti vielä jotain tekemistä asian kanssa. Ne ovat kyllä kaikkien tuoreiden äitien pelastus.

8. Miten paljon oppii arvostamaan pieniä asioita.
Nykyään olen niin onnellinen siitä pienestä hetkestä, kun saamme mieheni kanssa rauhassa katsella televisiota illalla poikien nukahdettua. Tai siitä, kun pääsee käymään lounaalla tai shoppailemassa ystävän kanssa. Tai sitä, kun pojat ovat terveenä eivätkä kärsi mahavaivoista.

9. Että vapaapäiviä ei oikeasti ole olemassa.
Totta kai tämänkin tiesi etukäteen. Silti se yllätti. Koskaan ei enää ole sellaista päivää, että voisi vain olla. Ei edes silloin, kun olet kipeänä tai muuten vain niin väsynyt, ettet jaksaisi nousta sängystä ollenkaan. Uskomatonta edes ajatella, että joskus on pystynyt kokonaisen päivän vain makaamaan sohvalla katsellen elokuvia ja rentoutuen.

10. Miten tehokkaaksi sitä äitinä tulee.
Ennen kodin siivoamiseen meni kokonainen päivä tai pahimmassa tapauksessa useampi. Nyt saat tunnissa siivottua kaiken oleellisen. Yhtä aikaa oppii tekemään paljon asioita ja kaikkea voi tehdä vauva toisessa kainalossa.

11. Että en oikeasti osaa enää puhua muusta kuin vauvoista.
Vannoin, ettei minusta tule sellaista äitiä, joka puhuu vain vauvoistaan. Mutta kun elämässä ei oikeasti ole tällä hetkellä mitään muuta, ei ole muuta mistä puhua. Kun joku kysyy, mitä kuuluu, kerron mitä vauvoille kuuluu. Ei edes käy mielessä, että joku voisi olla kiinnostunut siitä, mitä minulle oikeasti kuuluu.