Yhden aikakauden loppu

En ollut pahemmin perehtynyt imetykseen ennen vauvojen syntymää. Lähinnä ajattelin, että maitoa joko tulee tai ei tule, eikä siihen itse pysty vaikuttamaan. Olin lukenut, että sektion jälkeen imetyksen onnistuminen voi olla hankalaa eikä maito välttämättä nouse. Myös sairaalassa minulle sanottiin, että kannattaa varautua siihen, että oma maito ei riitä kahden täysimetykseen, vaan korviketta joudutaan antamaan osittain. Tietoni imetyksestä olivat siis hyvin rajalliset. Perhevalmennuksen imetyskerralla käsiteltiin lähinnä eri imetysasentoja, joissa kahden yhtäaikainen imetys on mahdollista sekä kehotettiin juomaan paljon vettä.

Kun pojat syntyivät, yllätyin itsekin siitä, kuinka hyvin maito nousi sektion jälkeen, ja että sain heti pumpattua runsaasti maitoa teholla oleville vauvoilleni. Imettää sain ensimmäisen kerran viikko poikien syntymästä. Aapo hoksasi oikean imuotteen aika helposti, mutta Eeliksen kanssa imettäminen ei meinannut millään onnistua ensimmäiseen pariin viikkoon, koska Eeliksen imuote oli väärä. Imetys kuitenkin lähti myös Eeliksen kohdalla käyntiin ja pojat pääsivät kotiin sairaalasta.

Imetys oli aluksi todella stressaavaa ja oli ihme, että päätin silti jatkaa vaikeuksista huolimatta. Sairaalassa pojat punnittiin aina ennen syöttöä ja syötön jälkeen, joten konkreettisesti näin, kuinka paljon maitoa he ovat imeneet. Kotona ei tietenkään syöttöpunnituksia voitu tehdä, joten stressasin koko ajan siitä, saavatko pojat tarpeeksi maitoa. Yhden lapsen kohdalla asia ei olisi ollut niin iso stressi, mutta yritimme pitää pojat samassa ruokarytmissä, jotta elämä ei olisi pelkkää syöttämistä. Jokaisella syötöllä toinen vauva sai annoksensa pullosta ja imetin toisen. Oli mahdotonta tietää, saiko imetetty vauva yhtä paljon maitoa kuin pulloruokittu ja jaksaisiko hän imetysannoksellansa seuraavaan ruoka-aikaan saakka. Molemmat pojat kokivat myös ns. kolmen kuukauden lakon, jolloin imetys oli molempien kohdalla haastavaa jatkuvien rintaraivareiden takia. Siinäkin olisi ollut hyvä syy lopettaa imetys, mutta ajattelin, että vaihe kyllä menee ohi. Niinhän se menikin, ja imetys jatkui normaalisti.

Kun pojat alkoivat syödä kiinteää ruokaa, aloin imettää molemmat aina ruuan jälkeen. Stressi imetyksestä loppui, koska maito ei ollut enää pääasiallinen ravinto. Pojat imivät ruuan jälkeen sen minkä jaksoivat muutamassa minuutissa ja iloisesti hymyillen kertoivat olevansa täynnä.

Kun pojat olivat noin puolen vuoden ikäisiä, luin todella hyvän kirjan imetyksestä. Kaduin, etten ollut lukenut sitä aikaisemmin, koska en ollut tiennyt, miten imetys käytännössä toimii. Olin ajatellut, että mitä pitempiä syöttövälejä pidän, sitä enemmän maitoa kerkeää nousta rintoihin. Asiahan on juuri päin vastoin! Mitä enemmän imettää, sitä enemmän maitoa tulee. Luulin myös maitoa tulevan sen verran, mitä saan rintapumpulla pumpatessa. Sekin ajatus oli aivan väärä! Vauva saa moninkertaisesti imettyä sen, minkä pumppu. Vauvan imuteho on aivan erilainen, ja vauva pystyy myös imemään juuri niistä tiehyeistä, joissa maitoa on eniten. Pumppu pumppaa tasaisesti kaikkialta, eikä herumista tapahdu samalla tavalla kuin vauvan imiessä. Myös nukkuminen vaikuttaa hurjasti maidon määrään. Hyvin nukutun yön jälkeen maitoa on huomattavasti enemmän, kuin valvotun yön jälkeen. Tietysti nesteen juominen on keskeistä, mutta itse ainakin olen huomannut nukkumisen vaikuttavan paljon enemmän.

Imetykseen voikin siis itse vaikuttaa yllättävän paljon! Maidon määrää pystyy säätelemään imetyksien tiheydellä ja kestolla ja vauvan imuteho kasvaa vauvan kasvaessa. Näin ollen vauva pitää huolta maidon määrän nousemisesta tarpeidensa mukaan. Imetyksestä vain pieni osa loppujen lopuksi on ravintoa, suurin osa on sitä läheisyyttä ja turvaa, mitä vauva ja äiti saavat toisistaan. Imetys on jokaisen oma päätös, mutta kannattaa ehdottomasti ottaa imetyksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä selvää. Rintamaito on kuitenkin juuri vauvalle räätälöityä ravintoa ja moneen imetykseen liittyvään ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi on helppoa, kun ruoka vauvalle on aina mukana!

Olin ajatellut imettää poikia vuoden ikään saakka, mutta allergialääkityksen takia joudun lopettamaan nyt toukokuun kuluessa. Yllätyin, kuinka nopeasti maidon määrä vähenee. Normaalisti maidon määrä vähenee automaattisesti vauvan siirryttyä osittaisimetykseen kiinteiden aloittamisen jälkeen. Omalla kohdallani olen periaatteessa täysimettänyt yhtä 10kk ikäistä osittaisimettäessäni kahta. Voitte siis kuvitella, kuinka paljon maitoa minulta tulee! Ensimmäisenä vähennyspäivänä imetin vain aamulla ja illalla. Jouduin päivän aikana pumppaamaan kahdesti pahinta kipua pois. Seuraavana päivänä jouduin pumppaamaan vain kerran ja sen jälkeen en enää ollenkaan. Nyt imetän vielä aamulla ja illalla ja siitä vähennän imetyksen kertaan päivässä ja lopulta kokonaan.

Imetyksen lopettaminen tuntuu todella haikelta, koska se on pitkään jo onnistunut niin hyvin. Tuntuu, että vauvan paikka on olla rinnalla ja kun vauva ei enää saa imeä rintaa, yksi osa vauvuudesta loppuu. On myös ollut ihanaa, kun pojat ovat silloin tällöin vielä nukahtaneet hetkeksi rinnalle aamuisin. Rinnasta vauvat ovat myös tarpeen vaatiessa saaneet lohtua ja turvaa kivun tai pahan mielen iskiessä. Yritän nyt nauttia vielä hetken siitä molemminpuolisesta läheisyydestä, minkä saan imettäessäni poikiani ja olla ylpeä siitä, että olen pystynyt jatkamaan imetystä näin pitkään. Haikeutta helpottaa myös ajatus siitä, että kohta voin taas pitää kaikkia vaatteitani, eikä aina tarvitse valita sellaista paitaa, missä on helppo imettää. Tietysti hieman kauhulla odotan sitä, miltä rintani näyttävät imetyksen lopettamisen jälkeen, mutta se on vain lisäosa äitiyden mukanaan tuomista kehon ulkoisista muutoksista.

Poikien 10kk kuulumisia

Kävimme tänään 10kk neuvolassa ja ajattelin taas kirjoitella vähän poikien kuulumisia. Aloitan Aaposta.

Aapon mitat olivat 9130g ja 70,1cm, tasaisesti kasvanut. Aapo osaa istua ilman tukea, ryömiä, nousta tuen varassa polvillensa ja pari päivää sitten hän nousi ensimmäistä kertaa tukea vasten seisomaan! Seistessä Aapo seisoo varpaillaan aika paljon, joten terveydenhoitaja suositteli pitämään sisällä kenkiä, niin tukea tulee paremmin koko jalalle. Aapo on perheen härrävärkki sekä melkoinen pelle ja showmies. Aapo on ihan koko ajan menossa, eikä pysy hetkeäkään paikoillaan edes sylissä. Kiinnostus vaihtuu salamannopeasti lelusta toiseen ja kaikkialle pitää päästä ja kaikkea pitää päästä kokeilemaan. Aapon lempipuuhaa on ehdottomasti Eeliksen selän yli ryömiminen. Eelis ei tykkää siitä yhtään ja Aapoa pitää jatkuvasti olla nostamassa pois Eeliksen päältä. Aapon lempipaikkoja ovat myös vessa ja kodinhoitohuone, joissa varsinkin vessaharja ja vaipparoskis kiinnostavat. Aapon perässä saa siis todellakin nykyään kulkea ja viedä häntä kielletyistä paikoista pois. Aapo on edelleen temperamenttinen ja omaa tahtoa löytyy jo kovasti! Odotan ihan kauhulla tulevaa uhmaikää, en tiedä miten selviämme siitä. Aapo on oppinut ihanasti jokeltelemaan ja "tätätätä" kuuluu suusta koko ajan.:) Ensimmäiset hampaat Aapolle puhkesivat pari viikkoa sitten, kaksi alaetuhammasta.

Vajaa viikko sitten aloitimme hoitokokeilun refluksitautiin ja olen sitä mieltä, että lääke on Aapon kohdalla oikeasti auttanut. Vauva, joka normaalisti herää tunnin välein läpi yön, on nyt nukkunut kolme viimeistä yötä vain parilla heräämisellä!! On vaikea kuvitella, että heräily olisi ollut vain tottumuskysymys ja nyt hän yhtäkkiä on huomannut, että nukkuminen on kivaa. Uskon, että Aapolla voi todella olla refluksitaudista kyse. Myös pulauttelu on loppunut lähes kokonaan.

Eeliksen mitat olivat 8700g ja 71,1cm. Aapo on siis mennyt jo 400g painossa Eeliksen ohi! Eelis osaa myös istua ilman tukea, ryömiä ja halutessaan nousta tuen varassa polvilleen, joskin hän tekee sitä aika harvoin. Eelis on edelleen rauhallinen ja varautunut tutkiskelija, joka jaksaa keskittyä pitkään istumaan sylissä tai lukemaan kirjaa. Eeliksen lempipuuhaa onkin edelleen kirjojen lukeminen. Eelistä kiusaavat nyt kovasti puhkeamassa olevat hampaat. Eeliksellä on yksi hammas alhaalla ja yksi ylhäällä, mutta ikenet pullottavat kauttaaltaan ja puhkeamassa olevia hampaita on useampia. Eelikselle olenkin joutunut antamaan särkylääkettä melkein joka yö jo parin viikon ajan. Viime yöksi en antanut ja se kyllä näkyi heti. Eelis heräsi aamuyöstä eikä millään enää meinannut saada unta. Toivottavasti hampaat pian puhkeavat, niin olisi Eelikselläkin parempi olla. Eelis on myös alkanut jokellella ja "tätätät" kuuluu hänenkin suustaan. Eeliksellä on myös hoitokokeilu refluksitautiin, mutta en ole niin selvästi nähnyt vaikusta, mitä Aapolla. Pulauttelu on kyllä loppunut Eelikselläkin lähes kokonaan.

Kaiken kaikkiaan pojilla on kaikki hyvin ja oma olokin alkaa pikkuhiljaa normalisoitua, kun kolme viimeistä yötä olen saanut nukkua vain muutamalla nousemisella. Imetystä nyt lopettelen lääkityksen aloittamisen takia, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.:)

Unipäiväkirja vol.2

Kuukausi on kulunut edellisestä unipäiväkirjasta ja nyt ajattelin taas viikon ajalta kirjata yöt ylös. Valitettavasti mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut.:( Olemme yrittäneet eri keinoja saadaksemme poikien yöheräilyt vähenemään. Pimensimme makuuhuoneen, jotta lisääntyvä valo ei herättäisi poikia. Olemme yrittäneet opettaa heitä nukahtamaan illalla itsekseen sekä karsineet kaikki uniassosiaatioiden mahdollisuudet. Olemme kokeilleet nukuttaa poikia eri huoneissa, etteivät he herättäisi toisiaan sekä itse nukkuneet eri huoneessa, ettemme häiritsisi heidän untansa. Päivisin pojat saavat tarpeeksi virikkeitä, päivärutiinit ovat kohdillaan eivätkä pojat nuku liian paljon päiväunia. Mistään ei kuitenkaan tunnu olevan apua.

Kävimme tällä viikolla lääkärissä ja aloitimme hoitokokeilun refluksitautiin. Jos lääke ei ala kahdessa viikossa vaikuttaa, niin refluksista ei ole kyse. Onpahan kuitenkin suljettu sekin vaihtoehto pois. Molemmat tekevät nyt kyllä kovasti hampaita, että se vaikuttaa varmasti öiden laatuun. Se ei voi kuitenkaan selittää viimeisen viiden kuukauden säännöllistä ja tiheää yöheräilyä. Tässäpä kulunut viikko iloksenne, toivottavasti nukutte itse entistäkin paremmin luettuanne sen.:D Kirjatut heräilyt ovat edelleen sellaisia, että olen joutunut nousemaan ylös. Monesti pojat itkevät myös unissaan, mutta hiljenevät itsekseen.

Su 11.5

Aapo

Nukahti klo. 20.25

20.50

22.09

22.38

23.00

23.15 (hereillä 45min)

05.30

06.15 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5,5t

Eelis

Nukahti klo. 20.25

22.38

03.40 (hereillä tunnin)

05.30 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5t

Oma yö: 00.30-03.40 (jee..)

Ma 12.5

Aapo

Nukahti klo. 20.45

21.44

22.48

23.30

00.00

02.37

04.41 (hereillä 25min)

05.53 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 2t 37min

Eelis

Nukahti klo 20.50

05.53 uusi päivä alkaa

koko yö, 9t!!

Oma yö: 22-05.53, pisin yhtäjaksoinen uni 2t 37min

Ti 13.5

Aapo

Nukahti klo 20.30

20.59

22.02

03.18

04.01

04.22

06.00 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5t 15min

Eelis

Nukahti klo 20.20

04.22

05.00 (hereillä 45min)

06.00 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 8t

oma yö: 22-05, pisin yhtäjaksoinen uni 5t

Ke 14.5

Aapo

nukahti klo 20.30

21.05

21.54

22.49

23.51

05.48 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 6t

Eelis

nukahti klo 20.45

02.15

05.28

06.14 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5,5t

Oma yö: 22-05.28, pisin yhtäjaksoinen uni n.3t

To 15.5

Aapo

nukahti klo 20.15

21.03

22.52

01.52

05.28 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 3,5t

Eelis

nukahti klo 20.35

22.00

23.30

05.00 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 5,5t

Oma yö: 22-05, pisin yhtäjaksoinen uni 3t

Pe 16.5

Aapo

nukahti klo 20.06

21.30

23.00

23.50

00.15

03.30

05.40 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni n.3t

Eelis

nukahti klo 20.20

21.30

23.00 (hereillä 3,5t!!)

05.19 (hereillä 30min)

07.09 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 3t

Oma yö: 03.00-05.19 (jee..)

La 17.7

Aapo

nukahti klo 21.15

23.31

00.14

01.01

02.24

05.04

06.02 uusi päivä alkaa

pisin yhtäjaksoinen uni 2,5t

Eelis

nukahti klo 21.33

22.30

03.49

05.15 (torkkui rinnalla kuuteen asti)

pisin yhtäjaksoinen uni 5t 20min

Oma yö: 22.30-05.04, pisin yhtäjaksoinen uni 1,5t

Limekakku

Olen yrittänyt monta kertaa tehdä täydellistä limekakkua. Sellaista, jossa ihan oikeasti maistuisi lime. Nyt kehittelin sellaisen reseptin, johon olin viimeinkin tyytyväinen! Tein tätä kakkua äitienpäiväksi. Ensimmäinen äitienpäiväni oli ihana. Sain lahjaksi Kinuskikissan uuden leivontakirjan, enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan kirjan reseptejä! Tämä resepti kuitenkin on ihan omani. Unohdin ostaa kaupasta liivatelehtiä, joten niitä riitti vain kiilteeseen. Täytteen jähmettämiseksi käytin vanukasjauhetta, mutta voit halutessasi korvata jauheen 4-5 liivatelehdellä. Voit sulattaa ne esimerkiksi veteen tai limemehuun.

Pohja:

350g dominokeksejä
n.0,5dl juoksevaa rasvaa

Täyte:

5dl vaahtoutuvaa kermaa
250g maitorahkaa
n.1dl lime curd-tahnaa
130g valkosuklaata
0,5 pussia vanilijavanukasjauhetta

Kiille:

1,5dl limemehua
n.1dl tomusokeria
2 liivatelehteä
n.0,5 dl vettä

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon rasva. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma. Vatkaa kerman joukkoon suklaasula, rahka, lime curd ja vanukasjauhe. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita limemehun joukkoon tomusokeri. Kiilteen kirpeyttä voit itse säädellä lisäämällä tai vähentämällä tomusokerin määrää. Sulata liivatteet noin puoleen desiin kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos limemehu-sokeriseoksen joukkoon ja sekoittele hetki, että seos hieman jäähtyy. Kaada kiille kakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Äitienpäivän mietteitä

Olen aina tiennyt haluavani joskus äidiksi. Lapsena päiväkodissa kotileikit olivat hitti ja jokainen halusi vuorollaan olla äiti leikissä. Teini-iässä sitä ajattelee, että ensin löydän hyvän miehen, sitten menen naimisiin, sitten teen lapsia ja elän onnellista perhe-elämää, kuten perinteiseen kaavaan kuuluu.

Kun lääkäri kertoi minulle, etten voi saada lapsia ilman hedelmöityshoitoja oli, kuin matto olisi vetäisty jalkojeni alta. Kukaan ei osaa ajatella tahatonta lapsettomuutta omalle kohdalleen. Asiaa täytyi käsitellä ja itkeä oma aikansa, ennen kuin sen pystyi hyväksymään. Pakostakin alkaa ajatella menettäneensä osan naiseudestaan hedelmättömyyden myötä.

Tahaton lapsettomuus on rankka tila, koska sitä ei pääse koskaan pakoon. Lapsia näkee joka paikassa. Lapsettomuusvuosinani pahinta ei ollut niinkään vauvojen näkeminen, vaan sen tajuaminen, että jokainen vastaantuleva ihminen on jonkun lapsi. Katsoin kaiken ikäisiä ihmisiä ympärilläni ja ajattelin, mistä kaikesta ihmisen eri ikäkausiin ja elämänvaiheisiin liittyvistä asoista äitinä voisi olla ylpeä, mistä kaikesta voisin jäädä paitsi. Oman lapsen ensimmäinen hymy, ensiaskeleet, kouluun meno, valmistuminen, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lapsettomuudessa rankkaa on tiedostaa myös elämän epäreiluus. Miksi sellaiset ihmiset saavat lapsia, jotka eivät edes halua lapsia tai pysty heistä huolehtimaan? Tunsin surua myös siitä, etten ehkä saisi kokea itse raskautta, tunnetta siitä, että toinen ihminen kasvaa sisälläni. Vaikka ystävien raskausuutiset tuntuivatkin epäreiluilta, olen kuitenkin aina pystynyt olemaan onnellinen ystävieni puolesta. On vain täytynyt hyväksyä se, että toisten onni ei ole minulta pois.

Jokaisen epäonnistuneen hedelmöityshoidon jälkeen oli muutaman viikon kestävä "musta tila", jolloin mikään ei tuntunut miltään ja suru siitä, että kaikki työ sekä henkinen ja fyysinen rasitus ja kipu ovat menneet hukkaan, valtasi mielen. Tuntui, että mihinkään ei pystynyt menemään, koska joka paikassa näkee perheitä ja lapsia. Muistan, kun aloin itkeä kirpputorilla, kun näin isän pitelemässä pientä vauvaa.

Kun yritetään tehdä lasta luonnollisesti, mahdollisuus onnistumiseen on joka kuukausi. Hedelmöityshoidoissa jonot ovat aina useamman kuukauden. Kun ensin noin kahden kuukauden mittainen koeputkihedelmöitysprosessi rankkoine hormonihoitoineen ja punktioineen on epäonnistunut, täytyy vielä hyväksyä sekin, että seuraava yritys on mahdollisesti puolen vuoden päästä. Toisaalta taas epäonnistumisesta toipumiseen menee sen verran kauan, että aikaisemmin uutta hoitoa ei edes jaksaisi yrittää.

Lapsettomuus voi olla parisuhteelle kova paikka. Se voi pahimmassa tapauksessa tuhota koko suhteen tai tuoda paria lähemmäs toisiaan. Jos molemmat osapuolet käsittelevät surua täysin eri tavoin, eivät voi kommunikoida asiasta tai alkavat syyttää toisiaan lapsettomuudesta, voi asia helposti johtaa eroon. Meille kävi onneksi juuri toisin. Jos olemme selvinneet noin isosta kriisistä yhdessä, voimme tulevaisuudessakin selvitä mistä vain. Lapsettomuuden aikana kerkesimme myös pohtia vanhemmuutta kaikilta kanteilta ja käydä läpi sen, olemmeko oikeasti siihen valmiita. Totta kai osaamme myös arvostaa lapsiamme eri tavalla kaiken työn jälkeen.

Neljäs hedelmöityshoito tapahtui joulukuussa 2012. Punktiossa tapahtui komplikaatioita, vatsaontelooni kertyi nestettä ja jouduin olemaan sairaalassa useamman päivän kovissa kivuissa. Olimme mieheni kanssa varmoja hoidon epäonnistumisesta ja olimme sitä mieltä, että tämä saa olla viimeinen hoitokerta. Täytyisi vain oppia elämään lapsettomuuden kanssa ja alkaa miettiä adoption mahdollisuutta. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja Aapo ja Eelis saivat alkunsa.

Puhun avoimesti lapsettomuudesta ja hedelmöityshoidoista, koska en halua niiden olevan tabu. Tahaton lapsettomuus on yllättävän yleistä. Haluan ihmisten tiedostavan sen, että lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys ja ymmärtävän, miten arvokkaasta asiasta on kyse, jos lasten saaminen itselle on ollut helppoa. Ihmiset, joilla ei ole ollut vaikeuksia saada lapsia, eivät osaa sitä ajatella ja saattavat ohimennen tai hyvää tarkoittaen kysellä tai vihjailla tuttujen parien lapsentekoaikeista. Ajatelkaa aina ennen kuin kyselette, saatatte tuottaa mielipahaa tahattomasti lapsettomille pareille, vaikka ette sitä tarkoittaisikaan.

Sunnuntaina minulla on kunnia saada viettää ensimmäistä äitienpäivääni, jotain, mitä en vielä pari vuotta sitten kuvitellut voivani kokea. Olen käsittämättömän kiitollinen lapsistani. Äitiys ei ole helppoa, eikä se todellakaan ole aina hauskaa, mutta se on kaiken arvoista. Muistetaan kaikki arvostaa äitejämme, toisia äitejä ja myöskin niitä, jotka äitiyttä eivät saa koskaan kokea.

Viisuhuumaa

Vuodessa on aina ollut kaksi odottamisen arvoista asiaa: joulu ja Euroviisut. Nyt on taas se aika vuodesta, kun esikuunnellaan kaikki viisuehdokkaat ja päivitellään sitä, kuinka surkea taso tänäkin vuonna on. Ensimmäisillä esikuunteluilla harvoin nousee yhtään kappaletta ylitse muiden, tai edes kuuntelemisen arvoiseksi.

Miksi sitten katson Euroviisut joka vuosi, vaikka kappaleet ovat pääsääntöisesti surkeita? No tietenkin sen loistavan viihdearvon takia! Ei ole mitään mahtavampaa, kun katsoa, miten jokainen maa esittää kappaleensa antaumuksella varmasti tietäen oman surkeutensa, mutta kuitenkin sillä asenteella, että juuri heidän kappaleensa on maailman paras! On myös mielenkiintoista nähdä minkä tyyliset kappaleet ovat minäkin vuonna tapetilla ja miten edellisen vuoden voittaja on vaikuttanut kappaleisiin. Muistan esimerkiksi, kun Ruslana voitti viisut suurella rumpuviritelmällään. Seuraavana vuonna rumpuviritelmiä oli useammalla maalla ja niitä on nähty viisuissa joka vuosi sen jälkeen.

Euroviisujen katseluun liittyy minulla aina oma traditio. Viisut pitää katsoa aina mielellään useamman ihmisen porukassa. Jokaisen kappaleen aikana teen muistiinpanoja kappaleesta, että pisteenlaskun aikana voin tarkistaa, mikä kappale oli milläkin maalla. Jos kirjoittaisin vain kappaleen nimen, en välttämättä muistaisi miten se meni. Siksi kirjoitan aina myös esiintyjän tuntomerkit. Jokainen kanssakatsoja on oma maansa ja antaa pisteet 1-12. Lopuksi lasketaan pisteet yhteen ja julistetaan kisastudion voittajamaa.

Suomen Euroviisukarsinnat ovat tuottaneen minulle pääsääntöisesti myötähäpeää. On kummallista, miten Suomessa kyllä osataan tehdä hyviä kappaleita, ei vain koskaan Euroviisuihin. Pari vuotta sitten Suomen Euroviisukarsinnat muuttuivat Uuden musiikin kilpailuksi. En ensimmäisenä vuonna lämmennyt ajatukselle, koska Euroviisut ovat minulle pyhä asia. Viime vuonna kuitenkin ymmärsin, miten paljon järkevämpi nykyinen formaatti on. Euroviisukarsinnoissa kappaleita kuunnellessani ajattelin useasti, että "tuostakin kappaleesta olisi pienellä vaivalla saatu huomattamasti parempi." UMK:ssa kappaleilla ja esityksillä on mahdollisuus parantua, ennen kuin valmis kappale valitaan edustamaan Suomea. Valitettavasti en ollenkaan pidä Suomen tämän vuoden edustajasta. Mielestäni Softenginen Something better on tusinatavaraa, joka ei millään tavalla erotu muista saman genren kappaleista.

Ruotsi osaa Euroviisuhysterian parhaiten. Ruotsin Euroviisukarsinnat ovat jo pienet Euroviisut itsessään. Niin täynnä loistetta ja tuulikoneita ne ovat, ah, mitä viihdettä! Ruotsi panostaa aina viisuihin ja heille jo osallistuminen karsintoihin on kunnia asia. Suomi on maana niin vaatimaton, ettemme edes kehtaa tuoda kimallusta tai tuulikoneita karsintoihin. Ehkä juuri ja juuri pari tanssijaa löytyy esiintyjän taustalta.

Semifinaaleissa pärjänneet kappaleet yleensä kertovat sen, mistä kansa oikeasti tykkää. Suomikin on useana vuonna ollut kärkipäässä, kun on äänestetty kappaleita semifinaalista finaaliin. Finaalissa kuitenkin Suomi on aina jäänyt hännille. Mistä tämä sitten johtuu? Oma teoriani on, että semifinaalissa ihmiset äänestävät sitä, mistä oikeasti tykkäävät. Finaalissa taas ihmiset äänestävät naapurimaitaan. On hyvä, että nykyään osa pisteistä tulee asiantuntijaraadilta. Näin naapureiden äänestämisellä ei ole yhtä suurta merkitystä kuin ennen. Myös mauttomien hupibiisien menestys on laskenut tästä syystä.

Euroviisuissa yleensä sellaiset kappaleet pärjäävät, joissa on vahvasti kuultavissa maan perinteistä musiikkia. Esimerkiksi Turkin ja Kreikan rytmiset kappaleet usein pärjäävät. Myös jotain aivan uutta ja mielenkiintoista tuovat kappaleet menestyvät, esimerkiksi juuri Loordi. Suomenkin kannattaisi joskus lähettää viisuihin kunnon Lappi-aiheinen show joikaajineen ja Shamaanien noitarumpuineen, ehkäpä saisimme siten nauttia jälleen viisumenestyksestä.