Shoes, shoes, shoes...

Jos elämä potkii päähän, osta uudet korkkarit ja potki takaisin! Tämä on ollut mottoni jo pitkän aikaa, ja olen sitä noudattanut useastikin elämäni vaikeina hetkinä. Shoppailu on laulamisen lisäksi paras terapiamuoto ja voin varmasti puhua useimpien naisten puolesta, kun sanon, että harva asia piristää yhtä paljon, kuin uudet kengät. On kummaa, miten paljon mukavampaa on ostaa ihanat epäkäytännölliset korkokengät, joita pitää ehkä kerran vuodessa, kuin esimerkiksi uudet lenkkarit. Ehkä tarpeeseen ostaminen pilaa shoppailun nautintoa. Harvemmin on pakko ostaa uudet korkokengät, mutta uudet lenkkarit on valitettavasti pakko ostaa joka vuosi. Kenkien ostaminen on siksikin mukavaa, että vaikka vartalo muuttuisi, kengän kokoon se harvemmin vaikuttaa (poikkeuksena raskaus). Kauniit kengät pelastavat yleensä myös muuten tylsän asun, tuovat ryhtiä olemukseen ja omassa tapauksessani tietysti myös muutaman lisäsentin tähän 152 senttiseen varteen. Ajattelin seuraavaksi esitellä muutamat lempikengistäni.

Nämä ovat ehdottomat lempikenkäni! Ne on ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten ja olen käyttänyt näitä kaikista korkokengistäni ylivoimaisesti eniten. Näiden kenkien alkuperäinen hinta oli muistaakseni 179 euroa ja kävin ihailemassa ja sovittelemassa näitä pitkään ennen kuin viimein raaskin ostaa ne. Pukumiehessä oli silloin kaikista kengistä -20% alennus, joten en voinut vastustaa kiusausta. Hetkeäkään en ole katunut ostopäätöstä. Kengät ovat myös todella mukavat jalassa ja niillä jaksaa vaikka tanssia koko illan.

Nämä Batan ihanuudet on ostettu Vimasta muutama vuosi sitten ja ne ovat olleet paljon käytössä. Rakastan kenkien romanttsta kuviointia ja pientä rusettia. Kengät ovat monikäyttöiset, koska ne soveltuvat hyvin juhlien lisäksi myös arkisempaan käyttöön.

Nämä Paul Greenin kengät ovat myös yhdet ehdottomista lemppareistani! Kävin Pukumiehessä sovittamassa näitä kenkiä isommassa koossa ja ihastuin siihen, miten hyvältä kengät jalassa tuntuivat. Lähdin metsästämään oikeaa kokoa, mutta sitä ei löytynyt koko suomesta! Loppujen lopuksi sain tilattua oikean koon Saksasta. Klassiset mustat korkokengät käyvät ihan mihin tahansa tilaisuuteen minkä tahansa asun kanssa.

Nämä Höglin avokkaat on myös ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten. Kengät ovat mielestni todella kauniit korukivien vuoksi. Nämä ovat hieman matalammat, kuin useimmat lempikengistäni, mutta kyllä näilläkin muutaman sentin saa lisää pituutta.

Nämä Batan kengät on myös ostettu Vimasta. Kengät istuvat jalkaan kuin valettu ja ovat oivat esimerkiksi karaokeiltaan. 

Nämä Tamariksen kengät on ostettu Kajaanista! Olin yllättynyt, miten hyvä kenkäkauppa sieltä löytyy! Olin menossa Karaoken mm-kisojen Suomen finaaliin ja mielestäni nämä kengät sopivat täydellisesti esiintymisasuuni! Kengät eivät ole kauhean hyvät jalassa, koska ne ovat hieman isot, mutta niiden ihanan ulkonäön takia käytän niitä kuitenkin usein.

Nämäkin ovat Tamariksen kengät ja ostettu K-kengästä muutama vuosi sitten. Kengät ovat hyvät perus juhlakengät ja sopivat kaikkien asujen kanssa. Minulla on paha tapa sortua ostamaan Tamariksen kenkiä, vaikka niiden koko 36 on minulle liian suuri. En vain voi vastustaa niiden ulkonäköä. Kyllä ne pysyvät jalassa pohjallisten ja paksujen sukkahousujen kanssa.:D

Tämän hetken tuntemuksia

Elämä on tässä ja nyt. Olen huomannut ajattelevani kyseistä lausetta useasti viime aikoina. Jostain syystä olen tuntenut itseni erityisen onnelliseksi. Johtuu todennäköisesti siitä, että olen muutamana viime viikkona nukkunut enemmän, kuin koko vuonna yhteensä ja olo on sen takia paljon parempi.

Tänään on ollut juuri sellainen päivä, että olen monta kertaa ajatellut, kuinka hyvin minulla asiat ovat tällä hetkellä. Elämästä täytyy nauttia silloin, kun siihen oikeasti on aihetta. Pojat ovat olleet koko päivän todella hyvällä tuulella. Koko päivän on ukkostanut ja satanut vettä, mutta kerrankin kotona olo pelkästään poikien kanssa on ollut koko päivän mukavaa. Olen ainoastaan maannut patjalla olohuoneen lattialla ja pojat ovat vuorotellen ja yhtäaikaa ryömineet ylitseni ja nauraneet. On käsittämätöntä, kuinka suurta onnen tunnetta voin kokea, kun Aapo konttaa tukka pystyssä ja naama ruoassa, kuola valuen ja kulmahampaat vilkkuen päälleni ja nauraen tunkee sormen suuhuni tai yrittää ottaa nenästäni kiinni. Tai kun Eelis katsoo isoilla sinisillä silmillään suoraan minuun, sanoo "äiti" ja sulattaa sydämeni hetkessä. Tai, kun molemmat pojat leikkivät keskenään, lukevat kirjaa tai antavat leluja toisilleen ja päättävät yhdessä lähteä tutkimaan maailmaa olohuoneen ulkopuolelta.

Elämä on tässä ja nyt myös sillä hetkellä, kun ennen nukkumaan menoa imetän toista ja mieheni lukee iltasatua toiselle. Koska pojat saavat rintamaitoa enää vain illalla ja aamulla, ottavat he siitä kaiken irti. Voin aistia heistä lähtevän onnen ja autuuden tunteen, kun he saavat olla rinnallani. Uskon, että heistä siinä on maailman paras paikka olla.

Vietämme tänään mieheni kanssa neljättä hääpäiväämme. Olen onnellinen, kun olen löytänyt vierelleni niin ihanan ihmisen, jonka kanssa saan jakaa elämäni ilot ja surut. Yhteinen taipaleemme on sisältänyt ylä- ja alamäkiä, mutta tällä hetkellä asiat eivät voisi olla paremmin.

Tiedän tämän päivityksen olevan hieman korni ja imelä, mutta ajattelin kirjoittaa siitä, miltä minusta juuri tällä hetkellä tuntuu. Jokainen päivä ei tosiaankaan ole näin auvoinen, mutta tämä on. Elämä on tässä ja nyt.

"Pientä" pintaremonttia

Olen ollut remonttileskenä nyt kolme viikkoa. Saimme nykyisen asunnon myydyksi ja mieheni alkoi remontoida tulevaa kotiamme, 125 neliöistä omakotitaloa. Talo on rakennettu 80-luvun puolivälissä ja on kylpyhuonetta ja vessaa lukuunottamatta alkuperäisessä kunnossa. Kaikki pinnat ja kiintokalusteet menevät uusiksi, joten voitte kuvitella, millainen työ miehelläni on remontissa. Onneksi hänen vanhempansa ovat apuna. Nykyisen asuntomme on oltava tyhjänä 20.8, joten aikataulu remontille on todella tiukka! Lisäksi miehelläni ei ole kuin 4 viikkoa lomaa, jonka aikana täytyisi tietenkin saada mahdollisimman paljon tehdyksi.

Käytimme sisustussuunnitelijaa remontin suunnittelussa, koska halusimme vähentää stressiä suunnittelun osalta. Suunnittelijan käyttäminen oli kyllä kaiken rahan arvoista! Oli ihanaa, kun ei itse tarvinnut miettiä sadasta eri sävyvaihtoehdosta, mikä maali sopii mihinkin huoneeseen parhaiten, tarvitsi vain hyväksyä suunnittelijan ehdotus. Suunnittelijaa käyttämällä taataan myös se, että koko talosta tulee yhtenäinen ja kaikki värit ja sävyt sopivat toisiinsa. Tietysti myös keittiön suunnittelussa sisustussuunnittelijan käyttäminen säästää aikaa ja hermoja. Sisustuksen värimaailma on harmaan ja beigen sävyistä, melko rauhallista ja seesteistä. Poikkeuksen tekee poikien leikkihuone, jossa on kahdella seinällä ihan tummansininen tapetti ja kahdella seinällä tapetti, jossa on tummansinistä, vaaleansinistä ja punaista raitaa. Keittiöstä tulee valkoinen mustalla kivitasolla.

Kävimme eilen poikien kanssa työmaalla katsomassa, miten remontti edistyy. Omakotitalossa pohjatöihin ja purkamiseen menee kauan aikaa, joten olin iloinen nähdessäni, että uutta pintaa oltiin jo saatu aikaiseksi! Keittiön maali näytti aluksi mielestäni todella tummalta, mutta hetken sitä katseltuani aloin pitää siitä. En malta odottaa, miltä lopputulos näyttää, kun koko remontti on valmis!

Itse olen nyt siis kolme viikkoa ollut aamusta iltaan yksin kotona poikien kanssa ja täytyy kyllä myöntää, että on ollut haastavaa keksiä tekemistä jokaiselle vuorokauden ajalle. Vaikka rakastankin lasteni kanssa olemista ja leikkimistä, kaipaan aikuiskontakteja jokaiseen päivään. Haastavaksi päivät ovat tehneet erityisesti nämä helteet!! Ulkona on niin kuuma, etteivät pojat viihdy siellä pitkään. Lisäksi täytyy koko ajan huolehtia heidän nestetasapainostaan. Normaalisti rakastaisin tälläisiä ilmoja. Juoksisin sisällä juoksumatolla ja lopun päivästä makaisin rannalla ja kävisin uimassa. Poikien kanssa en voi tehdä kumpaakaan, joten hellepäivät vietetään sisällä. En ole päässyt kahteen viikkoon kunnolla urheilemaankaan kuumuuden takia, mikä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Juoksemaan ei yksinkertaisesti vaunujen kanssa viitsi lähteä, kun mittari näyttää heti aamusta +25 astetta. Toivottavasti ilmat pian viilentyisivät, ulkoillen aika kuluisi mukavammin lasten kanssa.

Nyt kun muutto alkaa lähestyä ja oikeasti tulla todeksi, tuntuu vielä haikeammalta jättää nykyinen asunto. Nykyään kulkiessani ulkona, katselen maisemia ihan ruusunpunaisten linssien läpi ja surkuttelen kaikkea, mitä joudun jättämään. Eniten jään kaipaamaan markettien ja keskustan läheisyyttä sekä tietenki ihanaa oulujoen vartta. Uskottelen itselleni, että totun kyllä asumaan Maikkulassa, mutta en usko, että tulen koskaan pitämään siitä yhtä paljon kuin Kastellista. Isompi talo ja enemmän tilaa ovat kyllä toisaalta iso positiivinen muutos.

 Näkymää parvelta keittiön puolelle.

 Näkymää parvelta olohuoneen puolelle.

 Takka. Lasi kerkesi jo mennä asentaessa rikki.

 Keittiön laattaa.

Olohuoneen seinää ja portaat parvelle.

Tällaisessa kunnossa työmaa siis tällä hetkellä, tulevaisuudessa odotettavissa postaus ja kuvat valmiista remontista.:)

Vauvavuosi takana

17.7.2013 olin maannut pahoinvoivana leikkauspöydällä jonkin aikaa ja tuntenut, kuinka lääkärien kädet ja välineet möyrysivät mahassani. Muistan selvästi, kun hoitaja sanoi: "kohta tapahtuu syntymän ihme". Kello 11.01 kuulin verhon takaa rääkäisyn ja maailman pienimmältä näyttävä nyytti vilautettiin minulle. Ensimmäiset sanani olivat "onpa se pieni". Kello 11.03 kuulin toisen rääkäisyn ja toinen pieni nyytti käytettiin pikaisesti silmieni edessä. Toinen oli niin tiukasti kiedottu pyyhkeen sisään, että kerkesin nähdä vain jalan.

Silloin minusta tuli äiti, kahdesti.

Sairaalassa ollessani tuntui epätodelliselta, että olin oikeasti synnyttänyt, koska vauvani olivat sairaalaan toisessa päässä vastasyntyneiden teho-osastolla, enkä päässyt heitä aluksi edes katsomaan. Katselin sängyssä maatessani Linnanmäen vuoristoradalta näyttävää mahaani ja mietin, onko sieltä oikeasti juuri otettu kaksi vauvaa pois. Tunne äitiydestä voimistui vasta, kun saimme pojat kotiin sairaalasta 2,5 viikon jälkeen. Oli ihanaa, kun ei enää tarvinnut ravata sairaalassa syöttämässä poikia, vaan saimme rauhassa tutustua heihin kotona.

Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja poikien mahavaivojen ja jatkuvan valvomisen ja kanniskelun takia. Kun vauva-arkea elää, ei edes tajua, miten rankkaa se on. Sitä tekee rutiininomaisesti samat asiat päivästä toiseen ja useiden tuntien valvominen keskellä yötä on ihan normaalia. Vasta nyt, kun elämä on tasoittunut ja helpottunut, sitä tajuaa, miten rankkaa alku vauvojen kanssa on ollut. Puolen vuoden kieppeillä valvomisesta huolimatta arki hieman helpottui, koska pojat alkoivat viihtyä lelujen kanssa lattialla ja saivat myöskin alkaa opetella istumista. Heidän kanssaan kulkeminen helpottui kovasti, kun pystyi käymään kaupungilla kahvilla ja syömässä poikien istuessa syöttötuoleissa.

Toinen helpotus tapahtui pari kuukautta sitten, kun pojilla todettiin refluksitauti. Vihdoin löytyi selitys tiheille yöheräilyille ja myös apu siihen. Harmiksi molemmat alkoivat samoihin aikoihin tehdä hampaita urakalla ja kuukausi meni valvoessa hammaskipuja. Olen hieman katkera siitä, että refluksitauti todettiin vasta näin myöhään. Olisimme kaikki säästyneet monen kuukauden valvomisilta, jos lääkitys oltaisiin aloitettu aiemmin. Vajaan vuoden kestänyt jatkuva valvominen ja krooninen univaje on vaikuttanut elimistööni ja aivoihini ja estänyt nauttimasta täysillä vauvavuodesta. Nyt kun elämä on helpottunut, yritän vihdoin ottaa kaiken irti ihanista lapsistani ja nauttia jäljellä olevasta äitiyslomastani.

Rankinta vauvavuodessa on ollut ehdottomasti juuri se jatkuva univaje ja väsymys sekä kahden vauvan yhtäaikainen hoitaminen ja tarpeiden huomioiminen. Riittämättömyyden tunne silloin, kun molemmat huutavat ja kurottavat syliin. Tai ensimmäisinä kuukausina toisen kärsimättömän huudon kuunteleminen silloin, kun syötin tai rauhoittelin toista.

Ihaninta on ollut kahden eri persoonan kasvun ja kehityksen seuraaminen. Vaikka pojat ovat kaksoset, ovat he silti olleet syntymästä asti täysin erilaisia ja kehittyneet eri tahtiin eri asioissa. Olen etuoikeutettu saadessani iloita kahdesti jokaisesta kehitysaskeleesta. Olen onnellinen silloin, kun makaan lattialla ja molemmat pojat ryömivät päälläni ja nauravat. Äitinä on parasta nähdä omat lapset onnellisina. Silloin tuntuu siltä, että on tehnyt jotain oikein ja ollut riittävän hyvä äiti.

Näin vauvavuoden lopussa elämme ihanaa vaihetta. Pojat nukkuvat pääosin hyvin, joskus jopa 10 tuntia putkeen yöllä eivätkä hammaskivutkaan pahemmin kiusaa. Herätyskään ei välttämättä ole enää joka aamu viideltä, joskus nukumme jopa kuuteen asti!

Voin rehellisesti sanoa, että emme olisi selvinneet vauvavuodesta ilman ihanaa tukiverkostoamme, joka on antanut mahdollisuuden nukkua ja käydä harrastuksissa ilman poikia. Monikkoperheessä myös isän rooli korostuu ja oman jaksamiseni kannalta on ollut tärkeää, että mieheni on jaksanut niin aktiivisesti olla apuna vauvojen hoidossa.

Vuoden aikana pienistä keskosvauvoista on kasvanut ihania ja tomeria pikkupoikia, jotka osaavat jo liikkua ja leikkiä ja kommunikoida. Odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Bloginikin muuten täyttää puoli vuotta tässä kuussa, kiitos kaikille lukijoille!!:) Minulle saa myös ehdottaa aiheita, joista kirjoittaa, jos oma pää lyö tyhjää kovinkin monta kuukautta.:D

ps. Kävi ilmi, että imetys pitää allergiaoireet loitolla, joten olen pystynyt jatkamaan sitä tähän asti. Tavoitteeni vuoden imetyksestä siis onnistui ja taidan jatkaa vielä sen aikaa, kun joutuisin muuten syömään allergialääkkeitä.:)

Unipäiväkirja vol.3

Kuukausi on taas kulunut edellisestä unipäiväkirjasta ja nyt tässä päiväkirjassa on oikeasti huomattavissa positiivinen muutos!! Kaikki kiitos kuuluu refluksilääkityksen aloitukselle. Tämän päiväkirjan aikana pojat ovat edelleen tehneet hampaita, joten valvomista silti on. Joka tapauksessa yöt ovat varsinkin Aapon kohdalla huomattavasti parempia kuin ennen. Olen huomannut, että nukkumiselle tulee ahneeksi. Ensimmäiset yöt refluksilääkkeen vaikutuksen alkamisen jälkeen olivat aivan mahtavia, kun tunnin välein nousemisen sijaan piti nousta vain pari kertaa. Nyt kun parempia öitä on pari viikkoa takana, alkaa muutama kerta nousemista yössä tuntua jo raskaalta ja olen alkanut haaveilla jopa kokonaisista öistä. Sitten kun pojat joskus nukkuvat täysiä öitä, alan varmasti ahnehtia ja toivoa saavani nukkua aamulla jopa seitsemään asti!:D Tähän unipäiväkirjaan olen kirjannut myös poikien päiväunet, jotta saisin selvyyden vuorokauden unen tarpeesta. Näyttäisi siltä, että unen tarve vaihtelee 11-13 tunnin välillä. Eelis muuten oppi tämän viikon torstaina sanomaan ensimmäisen sanansa, tietenkin sen kaikista parhaan: "äiti". <3 Aapo taas on oppinut hienosti kävelemään tukea vasten ja söpösti kulkee taaperokärryn kanssa!

Su 8.6.14

Aapo

nukahti klo 20.24

22.55

03.25

06.15 uusi päivä alkaa

Päiväunet: 08.35-10.07, 13.35-15-05, koko vuorokauden unen määrä 12t 45min

Eelis

nukahti klo 20.36

03.23

06.24 uusi päivä alkaa

päiväunet: 8.45-10.10, 13.35-15.05, koko vuorokauden unen määrä 13t

Ma 9.6.14

Aapo

nukahti klo. 20.35

04.07

05.47 uusi päivä

päiväunet: 08.00-09.30, 13.05-14.48, koko vuorokauden unen määrä 12t 45min

Eelis

nukahti klo 21.11

22.51

03.44

05.23 nukahti rinnalle

06.35 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.10-09.40, 13.05-15.05, koko vuorokauden unen määrä 13t

Ti 10.6.14

Aapo

nukahti klo 20.40

23.01

02.55

05.01 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.30-09.55, 13.15-14.55, koko vuorokauden unen määrä 11t 30min

Eelis

nukahti klo 21.11

21.54

05.19 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.30-09.55, 13.15-14.55, koko vuorokauden unen määrä 11t 10min

Ke 11.6.14

Aapo

nukahti klo 20.15

21.30

06.30 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.30-10.05, 13.30-14.50, koko vuorokauden unen määrä 13t 15min

Eelis

nukahti klo 20.40

04.01

05.56 nukahti rinnalle

06.30 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.40-10.05, 13.30-14.50, koko vuorokauden unen tarve 13t

To 12.6.14

Aapo

nukahti klo 20.25

00.26

04.32

04.40 (valvoi tunnin ja nukahti rinnalle)

06.45 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.00-09.30, 12.50-15.05, koko vuorokauden unen määrä 12t 35min

Eelis

nukahti klo 20.30

01.46

04.40 (valvoi puoli tuntia ja nukahti rinnalle)

06.45 uusi päivä alkaa

Päiväunet: 08.20-09.30, 12.55-15-05, koko vuorokauden unen määrä 12t 30min

Pe 13.6.14

Aapo

nukahti klo 20.25

04.48

06.25 uusi päivä alkaa

päiväunet: 09.10-10.10, 13.30-14.50, 18.25-18.45 nukahti pyöräkärryyn. Koko vuorokauden unen määrä 12t 45min

Eelis

nukahti klo 21.21

04.40 (nukahti rinnalle)

07.00 uusi päivä alkaa

päiväunet: 09.15-10.15, 13.45-14.50, koko vuorokauden unen määrä 11t 20min

La 14.6.14

Aapo 

nukahti klo 20.50

22.00

23.00

23.47

Nukkui loppuyön Ilkan kanssa, heräili useasti.

06.30 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.15-09.53, 13.10-14.40, koko vuorokauden unen määrä 12t

Eelis

nukahti klo 21.00

22.00

22.25

22.50 (sai särkylääkkeen, nukahti rinnalle klo 23.30)

00.40 (pissannut ohi vaipasta, kamppeet vaihdettava)

02.30

03.30

06.10 uusi päivä alkaa

päiväunet: 08.20-10.14, 13.10-14.40, koko vuorokauden unen määrä 12t

Viimeisin yö oli kyllä ihan kauhea, Eelis heräsi aina huutamaan suoraa kurkkua kipuitkua eikä meinannut rauhoittua millään. :( Hampaiden tulo kiusaa molempia taas, tänään alkoi molemmilla nenäkin vuotaa ja mennä tukkoon. Toivottavasti kohta tulisi jonkinlainen tauko tähän hampaiden puhkeamisrumbaan.

Kaapatkaa keittiöni!

En ole ikinä pitänyt ruoanlaitosta. Johtuu varmaankin siitä, että voisin elää pelkillä jälkiruoilla ja näin ollen innostukseni keittiössä liittyy leipomiseen. Olen kyllä saanut kotoa hyvän pohjan terveellisen kotiruoan tekemiseen. Lapsuudessani vanhempani tekivät hyvää, helppoa, edullista ja terveellistä ruokaa. En vain koe kovin suurta intohimoa peruskotiruoan syömiseen, enkä näin ollen myöskään sen tekemiseen. Jos minulla olisi rajattomasti rahaa, kävisin joka päivä ulkona syömässä tai palkkaisin itselleni kokin tekemään maukasta ja monipuolista ruokaa.

Lasten saamisen myötä ruoanlaiton ongelma on korostunut. En voi näyttää lapsilleni esimerkkiä siitä, että on hyväksyttävää syödä joka päivä ruoaksi leipää tai jugurttia (tai suklaata), tai tehdä viikonloppuna iso satsi makaronilaatikkoa ja syödä sitä koko viikko. Aikuisena olossa on se hyvä puoli, että ei ole pakko syödä mitään, mistä ei niin kauheasti välitä. Minusta esimerkiksi peruna on maailman tylsin ruoka-aine, enkä ikinä tee itselleni ruuaksi perunaa. Peruna on hyvää ainoastaan uppopaistettuna ja kunnolla suolattuna, tai perunamuusina. Kauheinta peruna on kiusauksissa tai keitettynä. Sama pätee riisiin. Riisi on hyvää riisipuurossa, muuten se ei maistu miltään. Haluan kuitenkin näyttää lapsilleni esimerkkiä, että kaikkea kannattaa oppia syömään, myös perunaa. Hekin saavat sitten aikuisena päättää itse, mitä haluavat syödä.

Televisiossa pyörii tällä hetkellä Kaappaus keittiössä-sarja, jossa kokki kannustaa perheitä kotiruoan tekemiseen. Olisin täydellinen siihen ohjelmaan! Kokki todennäköisesti moittisi tekemääni ruokaa sieluttomaksi ja tunteettomaksi, ja sellaistahan se juuri onkin; mielikuvituksetonta ja mahdollisimman vaivatonta. Teen viikosta toiseen samoja ruokia, aina ison satsin, että sitä riittää mahdollisimman moneksi päiväksi. Yleisimmät ruoat ovat kaikki jauhelihan ja makaronin eri versiot (lasagne, makaronilaatikko, lihapullat, jauhelihakastike), uuniriisipuuro, makkarakeitto valmiista pakastekeittojuureksista tai pitsa.

Ongelmani on juurikin se mielikuvituksen puute ruoanlaitossa. Maustan ruoat aina samalla tavalla, siksi ne maistuvat aina samalta. Ruoan täytyy olla mahdollisimman halpaa, mikä tekee siitä tylsaä. Ruoan täytyy valmistua niin nopeasti kuin mahdollista, joten käytän aina pakastevihanneksia. Pilkkomiseen ja kuorimiseen menee ikä ja terveys, vaikka tuoreilla kasviksilla ruoasta saisi huomattavasti parempaa. Ruoanlaitto on siis pakkopullaa, jota on tehtävä, että lapset kasvaisivat hyvin ja saisivat hyvän esimerkin. Minulle saakin ehdottaa ideoita hyviksi arkiruoiksi ja myös keinoja, joilla ruoanlaitosta saisi itselle mukavampaa.

Tätä tekstiä kirjoittaessani mieheni lauloi lapsillemme "Poika saunoo"-kappaleen sävelellä "Äiti bloggaa, se bloggaa ja bloggaa ja bloggaa, muttei kokkaa, me näännytään nälkään..."

Niinpä niin.

Yhden aikakauden loppu

En ollut pahemmin perehtynyt imetykseen ennen vauvojen syntymää. Lähinnä ajattelin, että maitoa joko tulee tai ei tule, eikä siihen itse pysty vaikuttamaan. Olin lukenut, että sektion jälkeen imetyksen onnistuminen voi olla hankalaa eikä maito välttämättä nouse. Myös sairaalassa minulle sanottiin, että kannattaa varautua siihen, että oma maito ei riitä kahden täysimetykseen, vaan korviketta joudutaan antamaan osittain. Tietoni imetyksestä olivat siis hyvin rajalliset. Perhevalmennuksen imetyskerralla käsiteltiin lähinnä eri imetysasentoja, joissa kahden yhtäaikainen imetys on mahdollista sekä kehotettiin juomaan paljon vettä.

Kun pojat syntyivät, yllätyin itsekin siitä, kuinka hyvin maito nousi sektion jälkeen, ja että sain heti pumpattua runsaasti maitoa teholla oleville vauvoilleni. Imettää sain ensimmäisen kerran viikko poikien syntymästä. Aapo hoksasi oikean imuotteen aika helposti, mutta Eeliksen kanssa imettäminen ei meinannut millään onnistua ensimmäiseen pariin viikkoon, koska Eeliksen imuote oli väärä. Imetys kuitenkin lähti myös Eeliksen kohdalla käyntiin ja pojat pääsivät kotiin sairaalasta.

Imetys oli aluksi todella stressaavaa ja oli ihme, että päätin silti jatkaa vaikeuksista huolimatta. Sairaalassa pojat punnittiin aina ennen syöttöä ja syötön jälkeen, joten konkreettisesti näin, kuinka paljon maitoa he ovat imeneet. Kotona ei tietenkään syöttöpunnituksia voitu tehdä, joten stressasin koko ajan siitä, saavatko pojat tarpeeksi maitoa. Yhden lapsen kohdalla asia ei olisi ollut niin iso stressi, mutta yritimme pitää pojat samassa ruokarytmissä, jotta elämä ei olisi pelkkää syöttämistä. Jokaisella syötöllä toinen vauva sai annoksensa pullosta ja imetin toisen. Oli mahdotonta tietää, saiko imetetty vauva yhtä paljon maitoa kuin pulloruokittu ja jaksaisiko hän imetysannoksellansa seuraavaan ruoka-aikaan saakka. Molemmat pojat kokivat myös ns. kolmen kuukauden lakon, jolloin imetys oli molempien kohdalla haastavaa jatkuvien rintaraivareiden takia. Siinäkin olisi ollut hyvä syy lopettaa imetys, mutta ajattelin, että vaihe kyllä menee ohi. Niinhän se menikin, ja imetys jatkui normaalisti.

Kun pojat alkoivat syödä kiinteää ruokaa, aloin imettää molemmat aina ruuan jälkeen. Stressi imetyksestä loppui, koska maito ei ollut enää pääasiallinen ravinto. Pojat imivät ruuan jälkeen sen minkä jaksoivat muutamassa minuutissa ja iloisesti hymyillen kertoivat olevansa täynnä.

Kun pojat olivat noin puolen vuoden ikäisiä, luin todella hyvän kirjan imetyksestä. Kaduin, etten ollut lukenut sitä aikaisemmin, koska en ollut tiennyt, miten imetys käytännössä toimii. Olin ajatellut, että mitä pitempiä syöttövälejä pidän, sitä enemmän maitoa kerkeää nousta rintoihin. Asiahan on juuri päin vastoin! Mitä enemmän imettää, sitä enemmän maitoa tulee. Luulin myös maitoa tulevan sen verran, mitä saan rintapumpulla pumpatessa. Sekin ajatus oli aivan väärä! Vauva saa moninkertaisesti imettyä sen, minkä pumppu. Vauvan imuteho on aivan erilainen, ja vauva pystyy myös imemään juuri niistä tiehyeistä, joissa maitoa on eniten. Pumppu pumppaa tasaisesti kaikkialta, eikä herumista tapahdu samalla tavalla kuin vauvan imiessä. Myös nukkuminen vaikuttaa hurjasti maidon määrään. Hyvin nukutun yön jälkeen maitoa on huomattavasti enemmän, kuin valvotun yön jälkeen. Tietysti nesteen juominen on keskeistä, mutta itse ainakin olen huomannut nukkumisen vaikuttavan paljon enemmän.

Imetykseen voikin siis itse vaikuttaa yllättävän paljon! Maidon määrää pystyy säätelemään imetyksien tiheydellä ja kestolla ja vauvan imuteho kasvaa vauvan kasvaessa. Näin ollen vauva pitää huolta maidon määrän nousemisesta tarpeidensa mukaan. Imetyksestä vain pieni osa loppujen lopuksi on ravintoa, suurin osa on sitä läheisyyttä ja turvaa, mitä vauva ja äiti saavat toisistaan. Imetys on jokaisen oma päätös, mutta kannattaa ehdottomasti ottaa imetyksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä selvää. Rintamaito on kuitenkin juuri vauvalle räätälöityä ravintoa ja moneen imetykseen liittyvään ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi on helppoa, kun ruoka vauvalle on aina mukana!

Olin ajatellut imettää poikia vuoden ikään saakka, mutta allergialääkityksen takia joudun lopettamaan nyt toukokuun kuluessa. Yllätyin, kuinka nopeasti maidon määrä vähenee. Normaalisti maidon määrä vähenee automaattisesti vauvan siirryttyä osittaisimetykseen kiinteiden aloittamisen jälkeen. Omalla kohdallani olen periaatteessa täysimettänyt yhtä 10kk ikäistä osittaisimettäessäni kahta. Voitte siis kuvitella, kuinka paljon maitoa minulta tulee! Ensimmäisenä vähennyspäivänä imetin vain aamulla ja illalla. Jouduin päivän aikana pumppaamaan kahdesti pahinta kipua pois. Seuraavana päivänä jouduin pumppaamaan vain kerran ja sen jälkeen en enää ollenkaan. Nyt imetän vielä aamulla ja illalla ja siitä vähennän imetyksen kertaan päivässä ja lopulta kokonaan.

Imetyksen lopettaminen tuntuu todella haikelta, koska se on pitkään jo onnistunut niin hyvin. Tuntuu, että vauvan paikka on olla rinnalla ja kun vauva ei enää saa imeä rintaa, yksi osa vauvuudesta loppuu. On myös ollut ihanaa, kun pojat ovat silloin tällöin vielä nukahtaneet hetkeksi rinnalle aamuisin. Rinnasta vauvat ovat myös tarpeen vaatiessa saaneet lohtua ja turvaa kivun tai pahan mielen iskiessä. Yritän nyt nauttia vielä hetken siitä molemminpuolisesta läheisyydestä, minkä saan imettäessäni poikiani ja olla ylpeä siitä, että olen pystynyt jatkamaan imetystä näin pitkään. Haikeutta helpottaa myös ajatus siitä, että kohta voin taas pitää kaikkia vaatteitani, eikä aina tarvitse valita sellaista paitaa, missä on helppo imettää. Tietysti hieman kauhulla odotan sitä, miltä rintani näyttävät imetyksen lopettamisen jälkeen, mutta se on vain lisäosa äitiyden mukanaan tuomista kehon ulkoisista muutoksista.