Vauvojen kuulumisia

Olen kirjoittanut paljon yleisesti monikkoasiaa, mutta tämän päivityksen ajattelin pyhittää omille rakkaille pojilleni, jotka täyttivät viikko sitten 8kk. Koska kaksoset ovat yksilöitä, kirjoitan molempien poikien kuulumiset erikseen. Ensiksi asiaa Aaposta.

Aapo on ollut kipeänä jo neljä viikkoa. Ensiksi kiusasi tavallinen flunssa, joka jossakin vaiheessa muuttui rs-virukseksi. Nyt onneksi alkaa tauti olla jo parempaan päin, mutta edelleen kova yskä ja hengenahdistus vaivaa. Aapo onneksi jaksaa jo leikkiä reippaasti ja olla oma iloinen itsensä! Tällä viikolla ollaan ravattu lääkärissä kolmeen otteeseen. Ensiksi käytimme Aapoa yksityisellä taudin pahenemisen takia, tiistaina oli 8kk neuvola ja tänään puolen vuoden keskoskontrolli. Neuvolassa Aapon mitat olivat 8220g ja 67,3cm. Ensimmäistä kertaa Aapo ohitti Eeliksen painossa! Johtuu varmaan siitä, että Aapo juo paljon enemmän maitoa kuin veljensä, ja pulauttelu on paljon vähentynyt kiinteiden aloittamisen myötä.

Aapo osaa ryömiä, kääntyä selältä mahalleen ja mahalta selälleen. Aapo on sosiaalinen ja iloinen luonne ja tykkää kovasti jutella, nauraa ja kiljua ilosta. Aapon lempipuuhia ovat peilistä katselu, juomapullon perässä ryömiminen ympäri olohuonetta, johtojen luo meneminen, Eeliksen lelujen varastaminen, sukkien syöminen ja leikkiminen helisevällä linnulla. Aapo ei tykkää nenäimurin tai astmapiipun käyttämisestä, oman vuoron odottamisesta ja väsymyksestä. Ensimmäiset elinkuukautensa Aapo oli itkuinen ja kärttyisä mahavaivojen vuoksi, mutta nykyään pieni päivänpaiste ilostuttaa kaikkia jatkuvalla hymyilyllään!

Eelis on myös rs-viruksen kourissa. Eelis kerkesi parantua flunssasta ja olla viikon terveenä, ennen kuin virus tarttui Aapolta. Eeliksellä on tällä hetkellä kuumetta ja kova yskä. Onneksi hengitys ei vielä pihise tai ole mennyt ahtaalle. Limaa on kyllä kovasti ja Eelis onkin aktiivisesti oksentanut ruokaa ulos liman kanssa. Aäni on myös mennyt jatkuvasta yskimisestä ja reppanalla kuuluu itkiessä vain lähinnä pihinää. Eeliksen mitat olivat neuvolassa 8130g ja 69,3cm.

Eelis osaa kääntyä molemmilta puolilta selältä mahalleen ja pyöriä paikallaan. Eelis on aika ujo ja varautunut tutkijaluonne ja osaa jo vierastaa. Eelis on aika rauhallinen ja jaksaa keskittyä pitkään esimerkiksi kuuntelemaan kirjaa tai leikkimään yhdellä lelulla. Rauhallisuus kylläkin vähenee, kun pitäisi mennä yöunille. Silloin kaikkein kivointa on touhuta sängyssä peiton, unilelun ja omien varpaiden kanssa. Eeliksen lempipuuhia ovat omilla varpailla leikkiminen, sukkien pois ottaminen ja niiden syöminen, puuhamatolla touhuaminen, Artun auto-kirjan lukeminen ja laulujen kuunteleminen. Eelis ei tykkää oudoista paikoista ja vieraista ihmisistä, nenäimurin käytöstä eikä nukkumaanmenosta. Eelis on valloittava persoona, jonka isot siniset silmät hurmaavat jokaisen.

Yöt pojat nukkuvat vielä pääsääntöisesti huonosti ja edelleen heräävät kukonlaulun aikaan, mutta muuten elämä heidän kanssaan on jo paljon helpompaa kuin ennen! Pojat jaksavat leikkiä lattialla pitkiäkin aikoja ja heidän keskinäistä vuorovaikutustaan on ihana katsella. Toivottavasti pojat kohta parantuvat eikä seuraavia tauteja tulisi pitkään aikaan.

Monikkoasiaa

Kävin vähän aikaa sitten kuuntelemassa luennon monikkolasten identiteetistä. Luennon piti lastenpsykiatrian professori Irma Moilanen ja luennosta jäi mieleen monta kiinnostavaa ja uuttakin seikkaa koskien kaksosia.

Suomessa syntyy vuosittain noin 850 kaksoset ja noin kymmenet kolmoset. 20-30% kaksosraskauksista saa alkunsa hedelmöityshoidoilla. Monikkosynnytysten määrä on vähentynyt hedelmöityshoitojen kehittymisen johdosta. Esimerkiksi koeputkihedelmöityksissä alkioita ei koskaan istuteta kahta enempää kerralla ja jo pelkissä hormonihoidoissa ollaan tarkkana yksilöllisten annostusten kanssa. Monikkoraskaus on kuitenki aina riski äidille ja lapsille, joten hoidoillakin pyritään aina saamaan aikaiseksi yksösraskaus. Kaksosista identtisiä on 1/3 ja epäidenttisiä 2/3.

Olen kyllä tiennyt sen, että kaksosilla puheenkehitys voi viivästyä. Olen kuitenkin luullut sen johtuvan siitä, että vanhemmat joutuvat jakamaan huomion, eikä yksittäiselle lapselle keretä puhua niin paljon. Puheenkehityksen viivästyminen johtuukin siitä, että kaksoset eivät tarvitse aikuisen puhetta niin paljon, koska heillä on toisensa! Monikkolapset monesti kehittävät oman kielensä, jota puhuvat keskenään. Myös minulla oli lapsena oma kieli veljieni kanssa ennen kuin opimme puhumaan. Tosin opin puhumaan aikaisemmin kuin veljeni, ja tulkkasin sitten vanhemmilleni veljieni omaa puhetta.:)

Isän on koettu olevan monikkolapsille yhtä tärkeä kuin äidin. Yksöslapsilta kysyttäessä äiti on yleensä aina se tärkein, mutta monikkoperheissä isän rooli korostuu ja vaikuttaa siihen, että isästä tulee lapsille tärkeämpi. Muutenkin on lohduttavaa tietää, että monikkolapsilla on yhtä usen turvallinen kiintymyssuhde kuin yksösillä. Vaikka monikkolapset joutuvat odottamaan tarpeidensa täyttymistä pitempään kuin muut, ei se kuitenkaan vaikuta haitallisesti kiintymyssuhteen muodostumiseen. Syynä tähän on ilmeisesti myös turva toisistaan.

Kiintoisa tutkimustulos oli myös se, että kaksosilla on nuorina terveemmät elämäntavat kuin muilla. Aikuisilla miehillä on myös todettu vähemmän humalahakuista juomista. Tämä luultavasti johtuu siitä, että kun on tarpeeksi läheinen ihminen, jolle jakaa kaikki elämän asiat, ei tarvitse hukuttaa murheita alkoholiin. Elämän luonnollisissa kriisitilanteissa monikot löytävät turvan toisistaan, elämänsä pitkäaikaisimmasta ihmissuhteesta.

Menen tällä viikolla monikkovalmennukseen vauvojen kanssa puhumaan monikkoarjesta tuleville vanhemmille. Ajattelin tehdä heille listan tarvikkeista, jotka mielestäni ovat olleet korvaamattomia vauva-arjessa.

Sähkökäyttöinen rintapumppu. Maitoa joutuu pumppaamaan niin paljon, että olisin saanut jännetuppitulehduksen käsikäyttöisestä pumpusta.

Mikrosterilisoija. Aivan ehdoton, että välttyy tuttipullojen ja tuttien keittämiseltä! Pulloja menee päivässä paljon!

Imetystyynyt. Sekä isälle että äidille. Isojen imetystyynyjen avulla voi myös imettää molempia vauvoja yhtä aikaa.

Sitterit. Tarviiko edes perustella? Kun toinen vauva on sylissä, voi toista heilutella sitterissä.

Kasapäin vaatteita, pyllypyyhkeitä ja harsoja. Sekä rajaton varasto pyykinpesuainetta ja roskapusseja.

Paras neuvo, jonka itse sain monikkovalmennuksesta oli mennä aina sieltä, mistä aita on matalin. Kestovaipat ja luomuruoat voi suosiolla jättää niille, joilla on aikaa. Koskaan ei myöskään saa verrata itseä yhden lapsen vanhempiin. Kaikkia sukulaisia ja ystäviä saa myös käyttää häikäilettömästi hyväksi hoito- ja siivousapuna, yksin ei tarvitse pärjätä!:)

Laulamisen iloa

Olen laulanut niin kauan kuin muistan. Minulle laulettiin paljon koko lapsuuteni ajan ja opin itse laulamaan ennen kuin opin puhumaan. Kun aloitimme veljieni kanssa päivähoidon kaksivuotiaina, työntekijät kyselivät vanhemmiltani, että miten nuo teidän lapset laulavat koko ajan. Tämä kertoo siitä, miten uskomattoman tärkeä asia laulu minulle on ollut koko elämäni.

Vaikka laulaminen on ollut suurin intohimoni ja harrastukseni aina, vasta aikuisiällä olen oppinut laulamaan muiden kuullen tai yleisön edessä. Kun lauloin teini-iässä omassa huoneessani, uskottelin itselleni, etteivät muut kuule, koska ovi on kiinni. Laulaminen on minulle niin henkilökohtainen ja tärkeä asia, että olen pelännyt negatiivisen kritiikin pilaavan minulta laulamisen ilon. Nuorena pelkäsin negatiivista kritiikkiä niin kovasti, etten sen takia uskaltanut esiintyä muille ollenkaan. Muistan, kun kuudennella luokalla voitin Kalevalanpäivän laulukilpailun ja minun piti Kalevalanpäivän juhlassa laulaa koulun edessä. Itkin harjoituksissa, koska jännitin ja pelkäsin esiintymistä niin kovasti. Lopuksi suostuin esiintymään niin, että lauloin kilpailun toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden kanssa yhdessä. On erikoista, miten jännitin laulamista niin kovasti, koska muuten en jännitä esiintymistä ollenkaan. Koko peruskoulun ajan juonsin kaikki koulun kevät- ja joulujuhlat ja muutenkin olin joka ikisessä näytelmässä keskeisessä osassa. Rakastin puhumista yleisön edessä, mutta kuten sanoin, laulamiseen kohdistuvaa kritiikkia pelkäsin liikaa.

Aloin saada itseluottamusta laulamisen suhteen parikymppisenä, kun Singstar-pelit tulivat markkinoille. Pelasin peliä yksin ja huomasin saavani hyviä pisteitä. Ajattelin, että en minä nyt kauhean huonosti laula, kun pelissäkin pärjään. Pikkuhiljaa aloin uskaltaa laulaa ensin mieheni edessä ja sitten pelatessani peliä kavereiden kanssa. Karaokea lauloin ensimmäistä kertaa 23-vuotiaana, kun kaverit veivät minut yllätykseksi Karjasillan karjatupaan laulamaan. Paikan karaokelaitteiden taso ei päätä huimannut, mutta siitä se kipinä lähti. Elämäni ensimmäinen karaokekappale oli Abban Chiquitita. Jännitin uskomattoman paljon, mutta yleisö ilmeisestikin piti esityksestä. Ensimmäisen karaokekokemukseni jälkeen loppu onkin historiaa. Nyt olen koukussa karaokeen ja ennen poikien syntymää kävin laulamassa joka viikko. Nykyään pääsen laulamaan pari kertaa kuussa ja otan kerrasta kyllä kaiken irti. Minusta on ihanaa, kun ihmiset tulevat kertomaan, että he nauttivat laulustani. On mukava ajatella, että voin tuottaa muille ihmisille iloa keinolla, joka tuottaa itselleni niin paljon iloa.

Laulaminen on minulle myös paras terapia- ja rentoutumiskeino. Kun elämässäni on ollut vaikeaa, laulamisen avulla olen helpottanut oloani. Kun laulan, en mieti mitään muuta. Keskityn ainoastaan kappaleeseen, ja kaikki stressi ja murheet unohtuvat. Kävin 13-vuotiaana muutamalla laulutunnilla, mutta en pitänyt siitä, koska jouduin keskittymään oikein hengittämiseen ja siihen, miten laulaisin teknisesti oikein. Laulaessani en halua miettiä hengittämistä tai muuta, haluan vain laulaa sydämeni pohjasta niin, miten ääni minusta luonnollisesti lähtee.

Laulan pojilleni joka päivä. On ihana nähdä, miten jo pieni vauva voi eläytyä musiikkiin ja laulamiseen. Pojat reagoivat ilmeillään laulun kulkuun ja jaksavat kuunnella pitkiäkin aikoja. Toivon kovasti, että he perivät saman intohimon musiikkiin kuin äidillänsä. Odotan kovasti sitä, että pojat oppivat itse laulamaan ja saamme laulaa yhdessä. Kenties parinkymmenen vuoden päästä kaikki kolme nojailemme Night bar 7:kan tiskiin ja odotamme malttamattomina lauluvuoroamme.:)

Yllätyksiä vanhemmuudesta

Koska yritimme saada lasta kauan, kerkesin valmistautua henkisesti raskauteen ja vanhemmuuteen pitkän aikaa. Kuvittelin päässäni, millaista arki tulisi olemaan vauvan kanssa ja mitä kaikkea siihen liittyisi. Tietysti kuvitelmat muuttuivat, kun sain tietää odottavani kaksosia. Vanhemmuuteen voi yrittää valmistautua lukemalla kirjallisuutta ja kyselemällä  perheellisiltä ystäviltä, mutta lapsi muuttaa silti ihan kaiken. Voi ajatella, että omaa elämää voi jatkaa samanlaisena, kun vain mukauttaa vauvan tarpeet siihen. Ei voi. Vauva määrää tasan tarkkaan sen, kuinka elät elämääsi jatkossa. Ajattelin tehdä listan asioista, jotka pääsivät yllättämään, vaikka kuinka yritti etukäteen valmistautua.

1. Koskaan ei saa nukkua tai levätä silloin, kun itselle sopii.
Kaikki sanovat aina, että pitää nukkua silloin, kun vauvat nukkuvat. Asia vain on niin, että koskaan ei juuri silloin saa unta. Itse ainakin tarvitsen rauhoittumiseen pitemmän aikaa, en voi vain yhtäkkiä päättää, että nukahdan. Yleensä nukuttaa juuri silloin, kun pojat ovat virkeimmillään. Se, kun pojat heräävät juuri kun olet nukahtamaisillasi, käy jo kidutuksesta. Yleensä nukahtamista vaikeuttaa myös paine siitä, että on pakko nukkua nyt, kun vauvat kerrankin nukkuvat.

2. Univelkaan ei voi valmistautua, vaikka kuinka yrittäisi.
Ei voi nukkua etukäteen varastoon monen kuukauden yöunen edestä. Vaikka kuinka ajattelisi olevansa valmis vanhemmaksi, kukaan ei ole valmis jatkuvaan univelkaan ja siihen, mitä se tekee elimistölle ja aivotoiminnalle.

3. Että vielä seitsemän kuukauden jälkeen pitäisi valvoa öisin näin paljon.
Kun ajattelee vauvan/vauvojen syntymää, osaa varautua yösyöttöihin ja pätkittäisiin yöuniin. Sitä kuitenkin ajattelee kestävän vain ensimmäiset kuukaudet. Itsekin hieman naiivisti kuvittelin, että kunhan yösyötöt loppuvat, alkavat pojat nukkua yönsä hyvin. Totuus on, että nykyään joudun valvomaan ehkä jopa enemmän kuin alussa. En edes muista, milloin pojat olisivat viimeksi nukkuneet yönsä hyvin. Molemmat kyllä osaavat nukkua täyden yön, eivät vain koskaan tee sitä samaan aikaan. Nyt pojilla on meneillään joku tosi ärsyttävä vaihe ja he ovat jo 1,5 viikkoa heränneet läpi yön tunnin välein. Tietenkin eri tahdissa, joten itse joudun nousemaan puolen tunnin välein.

4. Että toivoisin joskus saavani nukkua aamulla edes seitsemään tai yöllä edes viisi tuntia putkeen.
Ennen vauvojen syntymää en koskaan edes tullut ajatelleeksi, että vauvat oikeasti heräävät kuudelta joka aamu, oli sitten arki tai viikonloppu. Ihan sama, kuinka huono yö olisi ollut takana tai kuinka myöhään he olisivat nukahtaneet, aamu alkaa kukonlaulun aikaan. Olin jotenkin kuvitellut, että kyllähän lapset nyt nukkuvat seitsemään tai jopa kahdeksaan, mutta olin ilmeisen väärässä tässä asiassa.

5. Että liian pitkään kestäneen unettomuuden takia ei enää edes osaa nukahtaa.
En olisi koskaan voinut kuvitella, että elimistöni menee näin sekaisin valvomisesta. Ennen raskautta minulla ei koskaan ollut nukkumisen kanssa mitään ongelmia ja aina nukahdin illalla helposti. Nyt saatan valvoa yöllä kolmeen asti eikä uni tule ollenkaan. Huomaan elimistöni käyvän ihan ylikierroksilla. Illalla, kun pitäisi mennä nukkumaan, sydän alkaa hakata, hikoiluttaa ja pitää juosta vessassa. Olen niin pitkään jo joutunut heräämään aina kesken unien niin monesti, että aivoni eivät enää tajua, milloin minun pitäisi nukkua tai olla väsynyt, eivätkä lähetä viestejä elimistölle. Saatan illalla nukahtaa television ääreen, mutta kun siirryn sänkyyn, alkaa sydän hakata ja piristyn. Uskon sen johtuvan siitä, että alan vaistomaisesti kuulostelemaan poikien hengitystä ja odottamaan sitä, milloin he ensimmäisen kerran heräävät. Nykyään nukun korvatulpat korvissa, etten keskittyisi kuuntelemaan heidän tuhinaansa. Kuulen kyllä korvatulppienkin läpi, milloin he heräävät.

6. Kuinka paljon kaipaa omaa aikaa.
Tiesin kyllä ennen raskautta, miten paljon vauvat sitovat minua kotiin. Kuitenkin tuli yllätyksenä, kuinka paljon kaipaan jokaviikkoista karaokeiltaa tai juoksemista ilman vaunuja. Nykyään osaa kyllä aivan eri tavalla arvostaa sitä, jos pääsee yksin johonkin.

7. Kuinka paljon sitä kuitenkin jaksaa tehdä ja saa aikaiseksi.
On aivan uskomatonta, että tässäkin univelassa jaksan silti siivota, leipoa, juosta ja touhuta vauvojen kanssa. Tai ylipäätäänsä laittaa aamulla vaatteet päälle! Hormoneilla on varmasti vielä jotain tekemistä asian kanssa. Ne ovat kyllä kaikkien tuoreiden äitien pelastus.

8. Miten paljon oppii arvostamaan pieniä asioita.
Nykyään olen niin onnellinen siitä pienestä hetkestä, kun saamme mieheni kanssa rauhassa katsella televisiota illalla poikien nukahdettua. Tai siitä, kun pääsee käymään lounaalla tai shoppailemassa ystävän kanssa. Tai sitä, kun pojat ovat terveenä eivätkä kärsi mahavaivoista.

9. Että vapaapäiviä ei oikeasti ole olemassa.
Totta kai tämänkin tiesi etukäteen. Silti se yllätti. Koskaan ei enää ole sellaista päivää, että voisi vain olla. Ei edes silloin, kun olet kipeänä tai muuten vain niin väsynyt, ettet jaksaisi nousta sängystä ollenkaan. Uskomatonta edes ajatella, että joskus on pystynyt kokonaisen päivän vain makaamaan sohvalla katsellen elokuvia ja rentoutuen.

10. Miten tehokkaaksi sitä äitinä tulee.
Ennen kodin siivoamiseen meni kokonainen päivä tai pahimmassa tapauksessa useampi. Nyt saat tunnissa siivottua kaiken oleellisen. Yhtä aikaa oppii tekemään paljon asioita ja kaikkea voi tehdä vauva toisessa kainalossa.

11. Että en oikeasti osaa enää puhua muusta kuin vauvoista.
Vannoin, ettei minusta tule sellaista äitiä, joka puhuu vain vauvoistaan. Mutta kun elämässä ei oikeasti ole tällä hetkellä mitään muuta, ei ole muuta mistä puhua. Kun joku kysyy, mitä kuuluu, kerron mitä vauvoille kuuluu. Ei edes käy mielessä, että joku voisi olla kiinnostunut siitä, mitä minulle oikeasti kuuluu.

Suut makiaksi!

Olen viimeisen parin viikon aikana leiponut vaikka ja mitä. En tarvitse mitään erityistä syytä leipomiseen, riittää, että on viikonloppu tai joku tulossa viikolla kylään. Olen löytänyt raamattuni: Kinuskikissan leivontakirja. Toivoin sen joululahjaksi ja olin onneksi ollut tarpeeksi kilttinä sen saadakseni. Luen kirjaa aina aamupalapöydässä ja suunnittelen, mitä reseptiä kokeilisin seuraavaksi. Parin viikon sisään olen leiponut kirjasta kaksi onnistunutta kokeilua, joten ajattelin jakaa reseptit kanssanne!

Tein todella hyvän sitruunapiirakan kirjan ohjeella. Ohjeessa on täytteeseen lisätty sokeria, mutta jätin itse sen kokonaan pos, koska kondensoitu maito on niin makeaa. Täytteestä tuli mielestäni tarpeeksi makeaa ilman lisättyä sokeria, mutta annan sen nyt kuitenkin reseptissä olla, jos joku haluaa vielä makeamman täytteen. itse en koristellut piirakkaa alkuperäisohjeen kermaruusuilla, koska kuten aikaisemmin kerroin, näpertely ei ole alaani. Tarjolle voisi kyllä laittaa vanilijakastiketta tai vanilijasokerilla makeutettua kermavaahtoa! Sopii hyvin sitruunan kanssa.

Sitruunatorttu

Kaakaopohja

125g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Sitruunatäyte

1,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sitruunamehua
1 tlk kondensoitua maitoa
2 munaa

Voitele vuoka. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Levitä taikina vuokaan. Yhdistä keskenään täytteen sokeri ja vehnäjauhot. (Voit tosiaan jättää sokerin pois, jos haluat). Sekoita sokeri-vehnäjauhoseokseen sitruunamehu, kondensoitu maito ja munat. Kaada täyte vuokaan. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

Tein viikko sitten isäni syntymäpäiväkahville ihanan mansikkakakun, joka hupeni kerralla. Syöjiä oli 7 ja tästä kakusta riittää kaikille kaksi palasta.

Mansikkakakku

Pohja

175g kaurakeksejä
75g margariinia (itse käytän juoksevaa rasvaa, niin vältyn margariinin sulattamiselta)

Täyte

6 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
200g sitruunarahkaa
2tl vanilijasokeria
2 rkl sokeria
3,5 dl mansikkasosetta

Toffeekiille

2 liivatelehteä
2dl fariinisokeria
2dl kuohukermaa

Hienonna keksit ja sulata joukkoon rasva. Painele irtopohjavuokaan. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Vaahdota vanilijakastike. Lisää joukkoon sitruunarahka ja sokerit. Soseuta mansikat ja lisää täytteeseen. Sulata liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä muutaman tunnin ajan jääkaapissa. Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna kattilassa fariinisokeri ja kerma kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kiillettä ei tarvitse keittää kinuskiksi asti, sen verran, että se vähän sakeutuu ja saa kauniin ruskean värin. Anna kiilteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja kaada kakun päälle. Anna hyytä jääkaapissa pari tuntia.

Kaksin aina kaunihimpi

"Siinähän se menee kaksi missä yksikin". Ei muuten mene. Ensiksi mainittu lause kannattaa sanoa kaksosten odottajalle/äidille vain, jos haluaa tulla lyödyksi vaippapaketilla päähän. Kaksi vauvaa tarkoittaa oikeasti tuplasti syöttöjä, kuivitusta, pukemista, nukutusta, valvomista ja itkua. Aika harvoja asioita voi oikeastaan tehdä yhtä aikaa. Käteväksi kyllä monikkoäitina pakostakin tulee ja mitä kummallisimpia keinoja keksii helpottaakseen arkea ja tehdäkseen asioita yhtä aikaa.

Kun pojat söivät vielä ainoastaan maitoa, pystyin syöttämään heidät yhtä aikaa. Toinen oli sohvalla vieressäni ja pidin hänellä pulloa suussa samalla, kun imetin toista. Röyhtäyttäminen sen sijaan ei onnistu yhtä aikaa ja se oli raivostuttavaa ensimmäiset kuukaudet. Toinen huusi pää punaisena mahassa kiertävää röyhtäystä samalla, kun hytkyttelin toista ja toivoin, että röyhtäys tulisi nopeasti. Aapo kärsi ensimmäiset kuukaudet mahavaivoista ja häntä saattoi joutua todella pitkiä aikoja pitämään pystyssä, ennen kuin kaikki ilmat oli ruoan jälkeen saatu röyhtäistyä.

Nykyään syötän pojat aina yhtä aikaa samalta lautaselta samalla lusikalla. Tähän voisi joku kukkahattutäti sanoa painavan sanan hygieniasta, mutta kehotan hankkimaan ensin itse kaksoset ja tulemaan sitten antamaan neuvoja. Kiinteän ruoan jälkeen imetän molemmat, ja onneksi pojat ovat jo sen verran nopeita imijöitä, että toinen ei joudu kovin kauaa huutamaan omaa maitovuoroansa. Yhtä akaa imettäminenkin onnistuu hyvin silloin, kun on joku kaverina asettelemassa vauvoja rinnoille.

Yöllä imettämisen lopetin jo varhaisessa vaiheessa ja päätin, että öisin on paljon helpompaa antaa maito pullosta. Tuin pojille pinnasänkyyn maitopullot tyynyillä niin, että ne pysyivät suussa ja pumppasin itse samaan aikaan oman maidon talteen.

Öisin kaikkein parhaiten huomaa omaavansa kaksi vauvaa. Kun ensimmäisinä kuukausina toinen valvoi toisen syöttövälin ja toinen toisen. Tai nykyään, kun toinen nukkuu läpi yön ja toinen herää tunnin välein. Tai kun toinen päättää nukkua aamulla yhdeksään ja toinen päättää herätä viideltä uuteen päivään. Tai ylipäätäänsä silloin, kun molemmat heräävät vuorotellen läpi yön, etkä aamulla muista ollenkaan, kumman pinnasängyn vieressä olet viettänyt enemmän aikaa. Myös nukutus on kahden kanssa oma operaationsa.  Usein käy niin, että kun vihdoin pahimmassa tapauksessa useamman tunnin nukutuksen jälkeen molemmat nukkuvat, toinen kiljaisee ja herättää samalla toisen. Koko homma alkaa alusta. Öisin on pakko reagoida jokaiseen huutoon ja rynnätä laittamaan tutti suuhun, ettei vain toinen kerkeäisi herätä.

Yhden vauvan hoito on monella tasolla muutenkin rennompaa kuin kahden. Kun on yksi vauva ja kaksi vanhempaa, molemmat saavat päivässä levähdyshetkiä ja vauvan hoitoa voi vuorotella. Me voimme mieheni kanssa vain vaihtaa vauvoja välillä. Yhden vauvan kanssa imetys on rentouttava kahdenkeskinen hetki, jolloin äiti ja vauva saavat molemmat vahvistaa kiintymyssuhdettaan ja nauttia toistensa seurasta. Kahden vauvan kanssa rentous on kaukana, kun joutuu samalla kuuntelemaan toisen kärsimätöntä huutoa. Kaksosten kanssa on myös alusta alken joutunut kestämään sen, että ei voi mennä kokonaan vauvojen tahtisesti. Yöllä toisen herätessä syömään on herätettävä toinenkin, että itse saisi edes vähän nukkua.

Mikä sitten on kaksosissa positiivista? Juuri se, että niitä on kaksi! Kaksinverroin hymyä, naurua, pienten kehitysaskelien seuraamista, kaksinverroin rakkautta! Vaikka yö olisi ollut kuinka huono, aamulla pinnäsängystä loistavat hampaattomat ja onnelliset hymyt saavat heti paremmalle mielelle. Kaksosuus on myös pelkästään positiivinen asia poikien puolesta. He oppivat alusta alkaen jakamaan asioita ja ottamaan huomioon myös toisen tunteet. Puhumattakaan siitä, ettei koskaan tarvitse olla yksin. Vaikka kaksosten äitinä olo on rankkaa, on se myös maailman ihaninta. Kummastakaan vuavasta en luopuisi mistään hinnasta.

Oma koti kullan kallis

Vuonna 2005 minulla ja miehelläni oli unelma. Asuimme pienessä kaupungin vuokrayksiössä Myllyojalla, vuokra oli 250 euroa ja tilaa 27 neliötä. Poliisiauto vieraili kerrostalomme pihalla harva se päivä ja todistimmepa kerran myös naapurirapun  juopon itsemurhayritystäkin. Meidän täytyi yöllä olla päästämässä poliisit alaovesta sisään samalla, kun juoppo roikkui neljännen kerroksen parvekkeelta ja toinen tyyppi piti hänestä kiinni. Tapaus päättyi kuitenkin parhain päin. Toinen mieleenpainuva tapaus oli se, kun kaveripariskunta kävi kylässä, mutta he eivät päässeetkään noin vain lähtemään, koska joku oli käynyt puhkomassa kaikkien parkkipaikalla olleiden autojen renkaat.

Unelmoimme siitä, että jonain päivänä omistamme asunnon Ranta-Kastellista. Kävimme kävelyllä alueen ihanien rivi- ja omakotitalojen keskellä ja ajattelimme, miten ihanaa ja rauhallista joen äärellä on, vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Vuonna 2009 unelmamme kävi vihdoin toteen. Ostimme 79 neliöisen rivitalon päätykolmion täydelliseltä paikalta puistoon rajoittuvalta tontilta ja remontoimme sen kokonaan. Ajattelimme, että yhden lapsen kanssa mahdumme kyllä asumaan kolmiossa pitkään. Emme kuitenkaan voineet arvata, että lapsia tulee kerralla kaksi ja tila loppuu kesken nopeammin kuin ajattelimme.

Nyt on tullut aika kohdata realiteetit ja hyväksyä se tosiasia, että emme enää mahdu asumaan nykyisessä asunnossamme. Tai no periaatteessa mahdumme, jos haluamme, että joka paikka on täynnä tavaraa. Työhuoneestakaan ei voi lastenhuonetta tehdä juoksumattoni takia. Siinä on asia, josta en suostu luopumaan mistään hinnasta.

Olemme suunnitelleet muuttavamme kesällä Maikkulaan, koska saamme sieltä hyvän omakotitalon hyvään hintaan. Tuntuu todella haikealta jättää asunto, jossa olen viihtynyt niin hyvin viimeiset viisi vuotta. Ranta-Kastellista on lyhyt matka joka puolelle Oulua ja olen päässyt kätevästi vaunujenkin kanssa juosten tai kävellen joka paikkaan. Puhumattakaan ihanista maisemista ja joen läheisyydestä. Totuus on, että rahamme eivät riitä omakotitaloon Kastellin alueelta, joten se vaihtoehto on poissuljettu. On hassua ajatella, että jätämme unelman, kun se vihdoin on käynyt toteen. Täytyy vain ajatella, miten mukavaa on, kun lapsilla on omat huoneet ja tilaa leikkiä. Myös säilytys- ja varastotilaa on tulevaisuudessa huomattavasti enemmän.

Nykyinen asuntomme on ollut näkemässä paljon ihania juhlia, kokoontumisia, syntymäpäiviä, valmistujaisia, kasvamista nuorista aikuisista aviopariksi ja vanhemmiksi. Onneksi muistot kulkevat mukana mielessä ja valokuvissa. Uusi ajanjakso alkaa uudesta kodista, johon vuosien saatossa varmasti kiintyy yhtä paljon kuin nykyiseenkin.