Myönnän tulleeni äitinä laiskemmaksi sitä mukaa, kun lapset kasvavat. Ennen lasten syntymää ja vauva-aikana loin itselleni tiettyjä sääntöjä ja kasvatusperiaatteita, joiden mukaan toimia, jotta pojista kasvaisi kunnon kansalaisia. Aika monet näistä säännöistä olen viimeaikoina hylännyt ja mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Tässäpä muutama esimerkki:
- En anna poikien tulla yöllä viereen nukkumaan. Nukun itse todella huonosti, jos minulla on lapsi vieressä. Sänkymme on vain 140cm leveä, joten yksikin lapsi välissämme tarkoittaa ahtautta ja huonoa asentoa, sekä kyynärpäitä tai jalkoja potkimassa minua. Viime aikoina jompi kumpi pojista on kuitenkin joka yö kipittänyt sänkyymme. Pojat ovat taas viimeiset kuukaudet heräilleet yöllä enemmän tai vähemmän, joten en yksinkertaisesti enää jaksa ylimääräisiä taisteluita yöllä. Eelis yleensä protestoi, jos yritän palauttaa hänet omaan sänkyynsä, joten annan suosiolla tulla väliimme nukkumaan. Aapon taas yleensä saa palauttaa omaan sänkyynsä ilman vastusteluita, joten suurimmaksi osaksi välissämme nukkuu öisin vain Eelis. Tiedän, että jos olisin heti ensimmäisinä öinä vain sinnikkäästi palauttanut Eeliksen sänkyynsä vastusteluista huolimatta, hän loppujen lopuksi sopeutuisi siihen, eikä enää edes yrittäisi tulla. Oman laiskuuteni takia joudun nyt nukkumaan ahtaammin.
-Lapset nukahtavat iltasin itsestään. Tässä suoriuduin todella hyvin siihen asti, kunnes pojat aloittivat päivähoidon ja otimme laidat pois pinnasängyistä. Päivähoidon alkaessa poikien iltanukahtaminen siirtyi myöhemmäksi ja aluksi yritin laittaa poikia nukkumaan samaan aikaan kuin ennenkin, vaikka he olivat nukkuneet päiväkodissa päiväunet. Tämä tarkoitti sitä, että pojat eivät olleet tarpeeksi väsyneitä nukahtaakseen itsestään, vaan aloittivat rallin makuuhuoneen ja olohuoneen välillä. Saadakseni pidettyä pojat sängyssä, jouduin itse istumaan sänkyjen vieressä. Tästä jäi sitten kierre ja nykyään ei ole toivoakaan siitä, että pojat alkaisivat itsestään nukkumaan. Nukuttamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta koska pojat nukahtavat vasta kymmenen aikaan, jää oma aika illasta vain puoleen tuntiin. Tämäkin on täysin oma vikani ja laiskuutta, että totutin pojat taas nukuttamiseen.
- Ei televisio-ohjelmia syödessä. Tämäkin oli kaunis ajatus, joka toimi aika pitkään. Nykyään olen paljon laiskempi tässäkin asiassa ja pojat katsovat lastenohjelmia monesti samalla kun syövät. Joskus on vain helpompi laittaa ohjelma pyörimään ja syödä itsekin rauhassa, kuin kuunnella kitinää.
-Lelut siivotaan ennen nukkumaanmenoa. Tätäkin jaksoin tehdä poikien kanssa silloin kun he olivat noin kaksivuotiaita. Jossakin vaiheessa tulin laiskaksi tssäkin asiassa, enkä enää jaksanut patistaa poikia siivoamaan. Nyt tilanne on se, että pojat sotkevat ja minä pääosin siivoan. Olen kyllä viimeaikoina skarpannut tässä asiassa ja patistanut poikia taas itse siivoamaan, en tosin joka ilta vaan silloin, kun en enää jaksa sitä, että kaikki lelut ovat levällään.
Huomaan muuttuneeni laiskemmaksi äidiksi aloitettuani työt kokopäiväisesti. Se on kyllä ihan loogista, koska työ vie energiaa eri tavalla kuin kotona olo, eikä kotiin tullessa enää jaksa nipottaa kaikista asioista. Pojat ovat syksyn aikana sairastaneetkin kovasti, joka on tarkoittanut taas pitkää ajanjaksoa katkonaisia öitä. Väsyneenäkin sitä haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin. Nykyään olen myös alkanut ajatella sillä tavalla, että kaikki asiat, jotka nyt ärsyttävät lapsiperheen arjessa ovat sellaisia, mitä vielä joskus kaipaan. Kohta pojat eivät enää halua minua viereensä illalla, vaikka itse haluaisin heitä silitellä. Puhumattakaan siitä, että haluaisivat viereeni nukkumaan. Lapset ovat vain lainaa ja irtaantuvat liian nopeasti vanhemmistaan joka tapauksessa. Ehkä nyt vain annan itseni rauhassa olla laiska äiti, rakastava ja riittävän hyvä sellaisenaan.
tiistai 6. joulukuuta 2016
maanantai 22. elokuuta 2016
Poikien 3v-kuulumisia.
Niin se on jälleen yksi vuosi poikien lapsuudesta ohi. Ja aivan ehdottomasti tähän asti kaikista helpoin. On ihanaa huomata, kuinka oma aika ihan huomaamatta lisääntyy poikien viihtyessä yhä enemmän keskenään. Joskus jopa kerkeää istua sohvalle hetkeksi! Kävimme tänään kolmevuotisneuvolassa. Tässäpä poikien tämän hetkisiä kuulumisia.
Aapo on 91,3 cm pitkä ja painaa 15 kiloa. Aapo osasi hienosti tehdä kaikki neuvolassa annetut tehtävät kuten pysty- ja vaakaviivan piirtämisen, korkin aukaisun, sekä värien ja kokojen hahmottamisen.
Aapon lempipuuhaa on sohvalla pomppiminen, dubloilla ja autoilla leikkiminen sekä eläinten matkiminen (useimmiten Aapo on dinosaurus). Aapo pelkää edelleen koiria ja hänestä on tullut hieman aikaisempaa varautuneempi uusia tilanteita ja asioita kohtaan. Esimerkiksi hammaslääkärissä Aapo ei suostunut yhteistyöhön ollenkaan.
Aapo oppi nukkumaan pääsääntöisesti täysiä öitä muutama kuukausi sitten ja nukkuu yleensä noin 11 tuntia vuorokaudessa. Päiväunet Aapo nukkuu päiväkodissa ja se monesti venyttää Aapon yöunille nukahtamista kymmeneen asti. Nyt kun pojat ovat niin isoja, että osaavat kertoa itse asioistaan, annan puheenvuoron Aapolle. Kyselin Aapolta hänen lempiasioistaan ja näin hän vastasi:
Lempiohjelmasi? Dinojuna
Lempiruokasi? Vain jätski!
Paras jätskimaku? Suklaa
Lempilelusi? Legot
Lempieläimesi? En tykkää eläimistä, vain Eeliksestä!
Paras kaveri? Eelis ja äiti
Tärkein unikaverisi? Iso nalle
Eelis on 90,6 cm pitkä ja painaa 14,6 kiloa. Eelis osasi myös tehdä neuvolassa kaikki annetut tehtävät hienosti! Eeliksen lempipuuhaa on lastenohjelmien katselu, autoilla ja traktoreilla leikkiminen sekä leikkiruoan valmistaminen. Eelis pelkää ampiaisia, koska häntä pisti ampiainen korvaan viikko sitten. Muuten Eelis ei oikeastaan pelkää mitään. Eeliskin oppi nukkumaan loppukeväästä ja nukkuu pääsääntöisesti terveenä ollessaan läpi yön. Eeliksen unentarve vuorokaudessa on edelleen Aapoa pienempi ja päiväkodissa nukutut päiväunet vaikuttavat kyllä selvästi illalla nukahtamiseen ja Eelis saattaa nukahtaa vasta yhdeltätoista. Tämä tietysti ärsyttää, mutta tiedän kyllä, ettei päiväkodissa voida nukkarissa pitää ketään väkisin hereillä. Eeliskin sai vastata kysymyksiin lempiasioistaan.
Lempileikkisi? Lehmä
Lempieläimesi? Lehmä
Lempilelusi? Maitoauto
Lempiruokasi? Porkkana
Lempijälkkärisi? Appelsiinijätski!
Lempijuomasi? Maito
Paras kaverisi? Aapo
Lempivärisi? Punainen, keltainen ja oranssi
Lempipuuhaa äidin kanssa? Pukeminen (tätä ei kyllä usko kukaan!!! Toim.huom.)
Lempiohjelmasi? Ryhmä hau
Paras koira Ryhmä haussa? Samppa!
tärkein unikaverisi? Possu
Päivähoito on pojilla lähtenyt hienosti käyntiin eivätkä he ole siihen pahemmin kotona reagoineet. Totta kai pojat ovat kärttyisiä iltapäivisin kotiin haettaessa, koska he purkavat ikävää. Olin itse kuitenkin odottanut paljon voimakkaampaa reagointia.On vaikeaa uskoa, miten nopeasti tämäkin vuosi on hujahtanut ohi. Kohta oikeasti on jo se aika, kun vauvani lähtevät kouluun! Nyt kuitenkin nautin ihanien kolmevuotiaiden mielikuvituksesta ja ajatuksen juoksusta. Tämä teksti on hyvä lopettaa Aapon ajatukseen, joka kiteyttää aika hyvin koko leikki-ikäisen maailmaa. Yritin harjoitella lauluja hääkeikkaa varten ja pojat kielsivät minua laulamasta. Otin Aapon syliin ja kysyin, miksi äiti ei saa laulaa? Aapo vastasi, että "sinä et saa laulaa, koska sinun pitää rakastaa minua ensin." <3
Aapo on 91,3 cm pitkä ja painaa 15 kiloa. Aapo osasi hienosti tehdä kaikki neuvolassa annetut tehtävät kuten pysty- ja vaakaviivan piirtämisen, korkin aukaisun, sekä värien ja kokojen hahmottamisen.
Aapon lempipuuhaa on sohvalla pomppiminen, dubloilla ja autoilla leikkiminen sekä eläinten matkiminen (useimmiten Aapo on dinosaurus). Aapo pelkää edelleen koiria ja hänestä on tullut hieman aikaisempaa varautuneempi uusia tilanteita ja asioita kohtaan. Esimerkiksi hammaslääkärissä Aapo ei suostunut yhteistyöhön ollenkaan.
Aapo oppi nukkumaan pääsääntöisesti täysiä öitä muutama kuukausi sitten ja nukkuu yleensä noin 11 tuntia vuorokaudessa. Päiväunet Aapo nukkuu päiväkodissa ja se monesti venyttää Aapon yöunille nukahtamista kymmeneen asti. Nyt kun pojat ovat niin isoja, että osaavat kertoa itse asioistaan, annan puheenvuoron Aapolle. Kyselin Aapolta hänen lempiasioistaan ja näin hän vastasi:
Lempiohjelmasi? Dinojuna
Lempiruokasi? Vain jätski!
Paras jätskimaku? Suklaa
Lempilelusi? Legot
Lempieläimesi? En tykkää eläimistä, vain Eeliksestä!
Paras kaveri? Eelis ja äiti
Tärkein unikaverisi? Iso nalle
Eelis on 90,6 cm pitkä ja painaa 14,6 kiloa. Eelis osasi myös tehdä neuvolassa kaikki annetut tehtävät hienosti! Eeliksen lempipuuhaa on lastenohjelmien katselu, autoilla ja traktoreilla leikkiminen sekä leikkiruoan valmistaminen. Eelis pelkää ampiaisia, koska häntä pisti ampiainen korvaan viikko sitten. Muuten Eelis ei oikeastaan pelkää mitään. Eeliskin oppi nukkumaan loppukeväästä ja nukkuu pääsääntöisesti terveenä ollessaan läpi yön. Eeliksen unentarve vuorokaudessa on edelleen Aapoa pienempi ja päiväkodissa nukutut päiväunet vaikuttavat kyllä selvästi illalla nukahtamiseen ja Eelis saattaa nukahtaa vasta yhdeltätoista. Tämä tietysti ärsyttää, mutta tiedän kyllä, ettei päiväkodissa voida nukkarissa pitää ketään väkisin hereillä. Eeliskin sai vastata kysymyksiin lempiasioistaan.
Lempileikkisi? Lehmä
Lempieläimesi? Lehmä
Lempilelusi? Maitoauto
Lempiruokasi? Porkkana
Lempijälkkärisi? Appelsiinijätski!
Lempijuomasi? Maito
Paras kaverisi? Aapo
Lempivärisi? Punainen, keltainen ja oranssi
Lempipuuhaa äidin kanssa? Pukeminen (tätä ei kyllä usko kukaan!!! Toim.huom.)
Lempiohjelmasi? Ryhmä hau
Paras koira Ryhmä haussa? Samppa!
tärkein unikaverisi? Possu
Päivähoito on pojilla lähtenyt hienosti käyntiin eivätkä he ole siihen pahemmin kotona reagoineet. Totta kai pojat ovat kärttyisiä iltapäivisin kotiin haettaessa, koska he purkavat ikävää. Olin itse kuitenkin odottanut paljon voimakkaampaa reagointia.On vaikeaa uskoa, miten nopeasti tämäkin vuosi on hujahtanut ohi. Kohta oikeasti on jo se aika, kun vauvani lähtevät kouluun! Nyt kuitenkin nautin ihanien kolmevuotiaiden mielikuvituksesta ja ajatuksen juoksusta. Tämä teksti on hyvä lopettaa Aapon ajatukseen, joka kiteyttää aika hyvin koko leikki-ikäisen maailmaa. Yritin harjoitella lauluja hääkeikkaa varten ja pojat kielsivät minua laulamasta. Otin Aapon syliin ja kysyin, miksi äiti ei saa laulaa? Aapo vastasi, että "sinä et saa laulaa, koska sinun pitää rakastaa minua ensin." <3
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Pohdintaa äitiydestä
Pääsin eilen tapaamaan viiden päivän ikäistä serkuntyttöäni. Uskomatonta, kuinka pieni ihmislapsi on vastasyntyneenä. Tuntuu, etteivät omat lapset ole koskaan olleet niin pieniä, vaikka olivat syntyessään vielä paljon pienempiä, kuin täysillä viikoilla syntynyt serkuntyttöni. Ihanan pienen vauvan näkeminen sai minut ajattelemaan, mitä itse muistan poikien vauva-ajasta.
On surullista, että päällimmäisenä muistikuvana on väsymys ja epäinhimillinen univelka. Muistikuvissani kanniskelen vauvoja öisin itku kurkussa tai istun pinnasängyn vieressä loputtomalta tuntuvia tunteja. Olin totta kai maailman onnellisin tullessani vihdoin äidiksi, mutta haluaisin myös muistaa sen onnen tunteen poikien vauva-ajalta.
Ystäväni sanoi minulle, ettei hänellä ole hinkua äidiksi, koska on vauva-ajasta saanut niin negatiivisen käsityksen muiden puheiden perusteella. Aloin ajattelemaan tätäkin. Itsekin olen varmasti valittanut väsymystäni kaikille kavereilleni, enkä ole muistanut edes mainita, kuinka ihanaa äitiys on. Ei ihme, että lapsettomien on vaikea ymmärtää, mikä siinä äitiydessä on niin ihanaa, jos koko ajan kuulevat vain lastenhoidon rankkuudesta.
Totuus on, että niitä positiivisia puolia ei vain pysty selittämään niille, joilla ei ole kokemusta vanhemmuudesta. Sitä, miten yksi hymy vauvalta voi antaa energiaa koko päiväksi valvotun yön jälkeen. Sitä, miten vahvalta vastasyntyneen ote sormesta voi tuntua tai miten oman lapsen jokainen kehitysaskel tuo kokonaisvaltaisen onnen tunteen ja onnistumisen kokemuksen vanhempana. Ja ylipäänsä sitä, että ihminen ei voi koskaan tuntea suurempaa rakkautta, kuin rakkaus omaan lapseensa.
Olen edelleen hieman kateellinen yhden lapsen vanhemmille siitä, että he voivat keskittyä ihastelemaan ja hoitamaan vain yhtä vauvaa ilman jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Muistikuvat kallisarvoisesta ja lyhyestä vauva-ajasta olisivat varmasti itsellänikin kirkkaammat, jos olisin saanut keskittyä vain yhteen vauvaan ja levätä aina, kun vauva nukkuu. Jollakin tasolla ajattelen sitäkin, että haluaisin myös kokea tavallisen yhden lapsen synnytyksen niin, että saisin vauvan heti rinnalleni ja voisin muodostaa kiintymyssuhteen vauvaan heti.
Vaikka kaksosten vauva-ajasta päällimmäiset muistot eivät ole niitä positiivisimpia, on ihanaa, että olemme ottaneet niin paljon valokuvia! Kuvissa näkyy ihania hymyileviä pulloposkia, jotka ovat silminnähden onnellisia ja hyvin hoidettuja. Kuvien avulla pystyn palaamaan vauva-ajan onnellisiin hetkiin ja muistelemaan, miten ainutlaatuista vauva-aika kaksosten kanssa oli. Sain kokea kaikki parhaat asiat tuplana, se kompensoi tuplavalvomista kummasti.
Nyt vaativat vauvani ovat kolmevuotiaita leikki-ikäisiä viikareita, jotka ilostuttavat elämääni enemmän, kuin koskaan. Pojat alkoivat nukkua täysiä öitä muutama kuukausi sitten enkä voi enää parhaalla tahdollanikaan sanoa elämääni rankaksi. Nyt on enää ainoastaan positiivinen asia, että pojat ovat kaksoset. Vaikka ensimmäiset vuodet ovat olleet rankkoja, aika kultaa muistot ja aivot palautuvat univelasta.
Huomenna alkaa taas arki ja pojat palaavat päiväkotiin kotona lomailun jälkeen. Vaikka joka aamu täytyy tapella poikien kanssa, että ehdimme päiväkotiin ajoissa ja hermot ovat kireällä, iskee ikävä heti päiväkodin portista lähtiessäni. Ärsyttävimmilläänkin omat lapset vain ovat maailman rakkaimpia, mystistä, mutta totta.
On surullista, että päällimmäisenä muistikuvana on väsymys ja epäinhimillinen univelka. Muistikuvissani kanniskelen vauvoja öisin itku kurkussa tai istun pinnasängyn vieressä loputtomalta tuntuvia tunteja. Olin totta kai maailman onnellisin tullessani vihdoin äidiksi, mutta haluaisin myös muistaa sen onnen tunteen poikien vauva-ajalta.
Ystäväni sanoi minulle, ettei hänellä ole hinkua äidiksi, koska on vauva-ajasta saanut niin negatiivisen käsityksen muiden puheiden perusteella. Aloin ajattelemaan tätäkin. Itsekin olen varmasti valittanut väsymystäni kaikille kavereilleni, enkä ole muistanut edes mainita, kuinka ihanaa äitiys on. Ei ihme, että lapsettomien on vaikea ymmärtää, mikä siinä äitiydessä on niin ihanaa, jos koko ajan kuulevat vain lastenhoidon rankkuudesta.
Totuus on, että niitä positiivisia puolia ei vain pysty selittämään niille, joilla ei ole kokemusta vanhemmuudesta. Sitä, miten yksi hymy vauvalta voi antaa energiaa koko päiväksi valvotun yön jälkeen. Sitä, miten vahvalta vastasyntyneen ote sormesta voi tuntua tai miten oman lapsen jokainen kehitysaskel tuo kokonaisvaltaisen onnen tunteen ja onnistumisen kokemuksen vanhempana. Ja ylipäänsä sitä, että ihminen ei voi koskaan tuntea suurempaa rakkautta, kuin rakkaus omaan lapseensa.
Olen edelleen hieman kateellinen yhden lapsen vanhemmille siitä, että he voivat keskittyä ihastelemaan ja hoitamaan vain yhtä vauvaa ilman jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Muistikuvat kallisarvoisesta ja lyhyestä vauva-ajasta olisivat varmasti itsellänikin kirkkaammat, jos olisin saanut keskittyä vain yhteen vauvaan ja levätä aina, kun vauva nukkuu. Jollakin tasolla ajattelen sitäkin, että haluaisin myös kokea tavallisen yhden lapsen synnytyksen niin, että saisin vauvan heti rinnalleni ja voisin muodostaa kiintymyssuhteen vauvaan heti.
Vaikka kaksosten vauva-ajasta päällimmäiset muistot eivät ole niitä positiivisimpia, on ihanaa, että olemme ottaneet niin paljon valokuvia! Kuvissa näkyy ihania hymyileviä pulloposkia, jotka ovat silminnähden onnellisia ja hyvin hoidettuja. Kuvien avulla pystyn palaamaan vauva-ajan onnellisiin hetkiin ja muistelemaan, miten ainutlaatuista vauva-aika kaksosten kanssa oli. Sain kokea kaikki parhaat asiat tuplana, se kompensoi tuplavalvomista kummasti.
Nyt vaativat vauvani ovat kolmevuotiaita leikki-ikäisiä viikareita, jotka ilostuttavat elämääni enemmän, kuin koskaan. Pojat alkoivat nukkua täysiä öitä muutama kuukausi sitten enkä voi enää parhaalla tahdollanikaan sanoa elämääni rankaksi. Nyt on enää ainoastaan positiivinen asia, että pojat ovat kaksoset. Vaikka ensimmäiset vuodet ovat olleet rankkoja, aika kultaa muistot ja aivot palautuvat univelasta.
Huomenna alkaa taas arki ja pojat palaavat päiväkotiin kotona lomailun jälkeen. Vaikka joka aamu täytyy tapella poikien kanssa, että ehdimme päiväkotiin ajoissa ja hermot ovat kireällä, iskee ikävä heti päiväkodin portista lähtiessäni. Ärsyttävimmilläänkin omat lapset vain ovat maailman rakkaimpia, mystistä, mutta totta.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
Musiikin juhlaa
Kulunut viikonloppu on ollut yksi elämäni parhaimmista. Ne jotka minut tuntevat, tietävät, kuinka tärkeää musiikki on minulle. Tänä viikonloppuna pääsin katsomaan livenä kahta kaikkien aikojen suosikkiartisteistani. Olin onneni kukkuloilla, kun Pori Jazzin esiintyjät keväällä julkaistiin ja huomasin, että Joss Stone on tulossa esiintymään. Siinä vaiheessa ilmoitin miehelleni, että lähdemme kesällä Jazzeille, muuta vaihtoehtoa ei ole. Kun myöhemmin vahvistettiin myös Sealin esiintyminen, olin onnesta soikeana. Kumpikaan ei pettänyt odotuksia, kerron vielä keikoista erikseen.
Rakkauteni Joss Stoneen alkoi vuonna 2003 "fell in love with a boy"-biisin myötä. Rakastuin Joss Stonen sielukkaaseen ääneen, joka oli uskomattoman kypsä vain 16-vuotiaan ääneksi. Kasvoin itsekin teinistä aikuiseksi Jossin musiikin parissa ja rakkauteni hänen musiikkiinsa ja ääneensä ei näytä laantumisen merkkejä.
Porissa Joss esiintyi tapansa mukaan avojaloin ja loisti ihanan vilpitöntä ja sydämellistä suhtautumista yleisöön tähteydestään huolimatta. Porissa kuultiin paljon kappaleita Jossin uusimmalta levyltä, mutta myös muutama vanhempi kappale. Jäin ehkä hieman kaipaamaan muutamia biisejä, mutta reilu tunti on todella lyhyt aika konsertille. Kaikista parasta oli, kun Joss esitti kappaleensa "Music" albumilta "Introducing Joss Stone"". Se on yksi lempikappaleistani ja sen sanoma ehdottomasta rakkaudesta musiikkiin on minulle läheinen. Olen onnellinen, että vihdoin 13 vuoden odotuksen jälkeen pääsin näkemään yhden suurimmista idoleistani livenä, toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa niin kauaa!
Sealia olen kuunnellut ala-asteelta lähtien! En tiedä, mikä hänen musiikissaan vetoaa minuun, mutta jostain syystä hänen tyylinsä yhdistää poppia, soulia ja hieman elektronista musiikkiakin iskee minuun ja lujaa. Suuri osa Sealin mahtavuudesta johtuu totta kai hänen upeasta äänestään, sellaista ei ole toista. Kun odotimme keikan alkua sanoin miehelleni, että "kunpa hän aloittaisi Crazy-kappaleella". Kun Seal asteli lavalle laulaen samalla tuttuja säveliä kyseisestä kappaleesta, olin myyty. Konsertissa kuultiin yllättävän vähän Sealin sinkuiksi lohkaistuja biisejä, vaikka olin niitä odottanut. Sealin ehdottomasti isoin hitti "Kiss from a rose" kuultiin vasta encorena, kuten olin jopa hieman ajatellutkin. Konsertin huippukohta oli ehdottomasti Sealin versio Gary Julesin "Mad World"-kappaleesta. Kun Seal alkoi laulaa sitä, tuntui, että sydämeni hyppää rinnasta ulos siitä onnellisuuden tunteesta. Versio tästä ihanasta kappaleesta sai Sealin käsissä aivan uuden elämän. Toinen huippukohta oli "My vision". Kappaleen aikana hypin ja tanssin ja taputin ja lauloin koko sydämestäni. Tuntui, että tätä musiikin pitääkin olla: kokonaisvaltaista onnen tunnetta. Sealin konsertti oli myös aivan liian lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi ja täytti odotukset.
Musiikki on minulle intohimo siinä missä toisille esimerkiksi jalkapallo. Musiikin vaikutusta ei saa aliarvioida, sillä on uskomaton valta ihmiseen. Musiikki yhdistää ja erottaa, se kannustaa ja rohkaisee, auttaa elämään muistoja uudelleen, pystyy nostamaan itsetuntoa itseilmaisun välineenä, tuo iloa ja auttaa käsittelemään myös surua. Toivoisin, että jokainen löytäisi elämäänsä jonkun intohimon, joka tuo kokonaisvaltaista iloa ja toimii terapiakeinona.
Abba sen jo aikoinaan totesi: Thank you for the music!
Rakkauteni Joss Stoneen alkoi vuonna 2003 "fell in love with a boy"-biisin myötä. Rakastuin Joss Stonen sielukkaaseen ääneen, joka oli uskomattoman kypsä vain 16-vuotiaan ääneksi. Kasvoin itsekin teinistä aikuiseksi Jossin musiikin parissa ja rakkauteni hänen musiikkiinsa ja ääneensä ei näytä laantumisen merkkejä.
Porissa Joss esiintyi tapansa mukaan avojaloin ja loisti ihanan vilpitöntä ja sydämellistä suhtautumista yleisöön tähteydestään huolimatta. Porissa kuultiin paljon kappaleita Jossin uusimmalta levyltä, mutta myös muutama vanhempi kappale. Jäin ehkä hieman kaipaamaan muutamia biisejä, mutta reilu tunti on todella lyhyt aika konsertille. Kaikista parasta oli, kun Joss esitti kappaleensa "Music" albumilta "Introducing Joss Stone"". Se on yksi lempikappaleistani ja sen sanoma ehdottomasta rakkaudesta musiikkiin on minulle läheinen. Olen onnellinen, että vihdoin 13 vuoden odotuksen jälkeen pääsin näkemään yhden suurimmista idoleistani livenä, toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa niin kauaa!
Sealia olen kuunnellut ala-asteelta lähtien! En tiedä, mikä hänen musiikissaan vetoaa minuun, mutta jostain syystä hänen tyylinsä yhdistää poppia, soulia ja hieman elektronista musiikkiakin iskee minuun ja lujaa. Suuri osa Sealin mahtavuudesta johtuu totta kai hänen upeasta äänestään, sellaista ei ole toista. Kun odotimme keikan alkua sanoin miehelleni, että "kunpa hän aloittaisi Crazy-kappaleella". Kun Seal asteli lavalle laulaen samalla tuttuja säveliä kyseisestä kappaleesta, olin myyty. Konsertissa kuultiin yllättävän vähän Sealin sinkuiksi lohkaistuja biisejä, vaikka olin niitä odottanut. Sealin ehdottomasti isoin hitti "Kiss from a rose" kuultiin vasta encorena, kuten olin jopa hieman ajatellutkin. Konsertin huippukohta oli ehdottomasti Sealin versio Gary Julesin "Mad World"-kappaleesta. Kun Seal alkoi laulaa sitä, tuntui, että sydämeni hyppää rinnasta ulos siitä onnellisuuden tunteesta. Versio tästä ihanasta kappaleesta sai Sealin käsissä aivan uuden elämän. Toinen huippukohta oli "My vision". Kappaleen aikana hypin ja tanssin ja taputin ja lauloin koko sydämestäni. Tuntui, että tätä musiikin pitääkin olla: kokonaisvaltaista onnen tunnetta. Sealin konsertti oli myös aivan liian lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi ja täytti odotukset.
Musiikki on minulle intohimo siinä missä toisille esimerkiksi jalkapallo. Musiikin vaikutusta ei saa aliarvioida, sillä on uskomaton valta ihmiseen. Musiikki yhdistää ja erottaa, se kannustaa ja rohkaisee, auttaa elämään muistoja uudelleen, pystyy nostamaan itsetuntoa itseilmaisun välineenä, tuo iloa ja auttaa käsittelemään myös surua. Toivoisin, että jokainen löytäisi elämäänsä jonkun intohimon, joka tuo kokonaisvaltaista iloa ja toimii terapiakeinona.
Abba sen jo aikoinaan totesi: Thank you for the music!
torstai 2. kesäkuuta 2016
Kesämielellä!
Rakastan kesää! Oikeastaan rakastan kevättä lähes yhtä paljon, koska tunnen herääväni henkiin lisääntyvän valon ja lämmön myötä. Kevät on myös ihanan toiveikasta aikaa, koska tiedän, että koko kesä on vielä edessä! Syy, miksi rakastan kevättä ja kesää on yksinkertainen: Elämäni on silloin sata kertaa helpompaa, kuin talvella! Kerron, mistä tämä johtuu.
Suurin syy siihen, että olen kesäihminen henkeen ja vereen, on hyötyliikunnan harrastaminen. Koska juoksen tai pyöräilen joka paikkaan, teiden sulaessa maailma avartuu minulle eri tavalla, kuin talvella. Esimerkiksi nyt olen lähes joka päivä pyöräillyt pyöräkärryn kanssa tunninkin päähän kotoa eri leikkipuistoihin. Talvella kahden 15 kiloisen lapsen vetäminen pyöräkärryssä on ihan täyttä tuskaa ja lähes mahdotonta pitkää matkaa, joten kesä tuo toivotun helpotuksen tähän ongelmaan.
Juokseminen on toinen asia, joka helpottuu keväällä ja kesällä huomattavasti. Varsinkin vaunujen kanssa! Totesin itselleni jo viime talvena, että se saa olla viimeinen talvi, kun juoksen poikien kanssa. Lumi yksinkertaisesti luo jo liikaa vastusta muutenkin raskaalle kuormalle. Nyt kesällä nautin täysillä siitä, kun voin juosta lasten kanssa leikkipuistoihin ympäri Oulua ja vaunut tuntuvat niin paljon keveämmiltä, kuin talvella. Kesällä liikkuminen lasten kanssa on muutenkin helpompaa, koska voin nimenomaan juosta sinne leikkipuistoon! Talvella samoilla vaatteilla ei tarkene sekä juosta että seisoa puistossa. Koska pojat eivät enää jaksa istua vaunuissa yhtäjaksoisesti pitkiä lenkkejä, on kiva, että he saavat puistossa tauon istumisesta.
Kolmas ja ehkä tärkein asia, miksi vihaan talvea, on työmatkapyöräily! Teiden ollessa sulat ei koskaan tarvitse arvailla, kuinka kauan työmatkaan menee. Kun kesällä matkaan kuluu noin 25 minuuttia suuntaansa, voi talvella 30 asteen pakkasessa tai loskassa rämpiessä mennä lähes tuplasti enemmän. Eikä ikinä tiedä aamulla, kuinka hyvin tiet on yön aikana hoidettu. Itsetuntoni ei kestä bussilla kulkemista töihin, joten pyörällä on mentävä, vaikka mikä keli olisi. Kesällä saa sataa vaikka puukkoja taivaalta, se ei silti vaikuta työmatkan nopeuteen ja on ainoastaan pukeutumiskysymys.
Neljäs, mutta hyvin itsestäänselvä asia on se, että keväällä ja kesällä pukemiseen menee niin paljon vähemmän aikaa. En voi kylliksi hehkuttaa sitä tunnetta, kun saa laittaa lapsille vain kengät jalkaan ja painua ovesta ulos sen sijaan, että tappelen vähintään puoli tuntia kaiken maailman villahaalareiden ja toppapukujen kanssa. Pukemiseen kuluva aika on talvella suoraan pois kaikesta kivasta, mitä lasten kanssa voisi tehdä.
Olen varmaan nyt perustellut tarpeeksi hyvin sen, miksi vihaan talvea. Talvessa on ainoastaan yksi hyvä asia ja se on joulu. Alan odottaa joulua toden teolla heti lokakuussa, koska se on ainoa asia, jonka voimalla jaksan pitkän talven. Tammikuun ja helmikuun voisi mielestäni poistaa kalenterista kokonaan, mutta maaliskuussa alkaa jo pieni toivon pilkahdus näkyä valon lisääntyessä.
Tällä hetkellä elän täydellistä kesäpäivää. Pojat leikkivät uima-altaassa pihallamme ja itse istun vieressä nauttimassa lämmöstä, perheestä ja kirjoittamassa.
Reilun viikon päästä aloitan työt Morsiusateljee Katariinassa kokopäiväisesti. Siitä alkaa eläkeikään asti kestävä oravanpyörä. Olen uskomattoman kiitollinen Katariinalle ja erityisesti isälleni siitä, että olen saanut tehdä osa-aikatyötä ja näin ollen hoitaa poikia kotona lähes kolmevuotiaiksi! Se on tänä päivänä melko harvinaista! Vaikka kesäpäiväni poikien kanssa käyvätkin vähiin, aion ottaa niistä kaiken irti ja vielä viikon ajan minut voi nähdä juoksemassa tai pyöräilemässä tutun vihreän kärryn kanssa, kaksi maailman ihaninta kesämiestä kyydissä!😊
Suurin syy siihen, että olen kesäihminen henkeen ja vereen, on hyötyliikunnan harrastaminen. Koska juoksen tai pyöräilen joka paikkaan, teiden sulaessa maailma avartuu minulle eri tavalla, kuin talvella. Esimerkiksi nyt olen lähes joka päivä pyöräillyt pyöräkärryn kanssa tunninkin päähän kotoa eri leikkipuistoihin. Talvella kahden 15 kiloisen lapsen vetäminen pyöräkärryssä on ihan täyttä tuskaa ja lähes mahdotonta pitkää matkaa, joten kesä tuo toivotun helpotuksen tähän ongelmaan.
Juokseminen on toinen asia, joka helpottuu keväällä ja kesällä huomattavasti. Varsinkin vaunujen kanssa! Totesin itselleni jo viime talvena, että se saa olla viimeinen talvi, kun juoksen poikien kanssa. Lumi yksinkertaisesti luo jo liikaa vastusta muutenkin raskaalle kuormalle. Nyt kesällä nautin täysillä siitä, kun voin juosta lasten kanssa leikkipuistoihin ympäri Oulua ja vaunut tuntuvat niin paljon keveämmiltä, kuin talvella. Kesällä liikkuminen lasten kanssa on muutenkin helpompaa, koska voin nimenomaan juosta sinne leikkipuistoon! Talvella samoilla vaatteilla ei tarkene sekä juosta että seisoa puistossa. Koska pojat eivät enää jaksa istua vaunuissa yhtäjaksoisesti pitkiä lenkkejä, on kiva, että he saavat puistossa tauon istumisesta.
Kolmas ja ehkä tärkein asia, miksi vihaan talvea, on työmatkapyöräily! Teiden ollessa sulat ei koskaan tarvitse arvailla, kuinka kauan työmatkaan menee. Kun kesällä matkaan kuluu noin 25 minuuttia suuntaansa, voi talvella 30 asteen pakkasessa tai loskassa rämpiessä mennä lähes tuplasti enemmän. Eikä ikinä tiedä aamulla, kuinka hyvin tiet on yön aikana hoidettu. Itsetuntoni ei kestä bussilla kulkemista töihin, joten pyörällä on mentävä, vaikka mikä keli olisi. Kesällä saa sataa vaikka puukkoja taivaalta, se ei silti vaikuta työmatkan nopeuteen ja on ainoastaan pukeutumiskysymys.
Neljäs, mutta hyvin itsestäänselvä asia on se, että keväällä ja kesällä pukemiseen menee niin paljon vähemmän aikaa. En voi kylliksi hehkuttaa sitä tunnetta, kun saa laittaa lapsille vain kengät jalkaan ja painua ovesta ulos sen sijaan, että tappelen vähintään puoli tuntia kaiken maailman villahaalareiden ja toppapukujen kanssa. Pukemiseen kuluva aika on talvella suoraan pois kaikesta kivasta, mitä lasten kanssa voisi tehdä.
Olen varmaan nyt perustellut tarpeeksi hyvin sen, miksi vihaan talvea. Talvessa on ainoastaan yksi hyvä asia ja se on joulu. Alan odottaa joulua toden teolla heti lokakuussa, koska se on ainoa asia, jonka voimalla jaksan pitkän talven. Tammikuun ja helmikuun voisi mielestäni poistaa kalenterista kokonaan, mutta maaliskuussa alkaa jo pieni toivon pilkahdus näkyä valon lisääntyessä.
Tällä hetkellä elän täydellistä kesäpäivää. Pojat leikkivät uima-altaassa pihallamme ja itse istun vieressä nauttimassa lämmöstä, perheestä ja kirjoittamassa.
Reilun viikon päästä aloitan työt Morsiusateljee Katariinassa kokopäiväisesti. Siitä alkaa eläkeikään asti kestävä oravanpyörä. Olen uskomattoman kiitollinen Katariinalle ja erityisesti isälleni siitä, että olen saanut tehdä osa-aikatyötä ja näin ollen hoitaa poikia kotona lähes kolmevuotiaiksi! Se on tänä päivänä melko harvinaista! Vaikka kesäpäiväni poikien kanssa käyvätkin vähiin, aion ottaa niistä kaiken irti ja vielä viikon ajan minut voi nähdä juoksemassa tai pyöräilemässä tutun vihreän kärryn kanssa, kaksi maailman ihaninta kesämiestä kyydissä!😊
sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Euroviisujen 2016 jälkipyykkiä
Taas on tyhjä olo. Vuoden odotetuin spektaakkeli on ohi ja ensi kevääseen on pitkä aika. Kuten joka vuosi, nautin Euroviisuista suunnattomasti, mutta erityisesti tänä vuonna! Biisien suhteen taso oli mielestäni jopa huonompi, kuin viime vuonna, mutta show paras pitkään aikaan! Tästä kiitos kuuluu ehdottomasti Ruotsille isäntämaana ja loistaville juontajille Månsille ja Petralle. Totta kai myös Justin Timberlake väliaikaesiintyjänä nosti Euroviisujen finaalin täysin uudelle tasolle.
Ruotsi osaa kyllä panostaa viihteeseen paremmin, kuin mikään muu maa. Ruotsalaiset osaavat myös nauraa itselleen, mikä tekee Melodifestivalenista ja Ruotsin isännöimistä Euroviisuista aina nautinnollista katsottavaa. Tämänkin vuoden finaalissa huumoria riitti ja väliaikanumeroita jaksoi seurata hymy huulilla. Varsinkin Månsin ja Petran vetämä show täydellisen euroviisun kaavasta kaikkine kliseineen oli aivan loistava.
Minusta myös uusi pisteidenantojärjestelmä toimi hyvin! Kun tuomariäänet annettiin ensin ja sitten vasta yleisöäänet, pysyi jännitys viisujen voittajasta loppuun asti! Nyt myös nähtiin konkreettisesti se, kuinka paljon tuomarien ja yleisön antamat äänet poikkesivat toisistaan. Esimerkiksi Puola oli selvästi viisujen musta hevonen. Tuomarien äänillä Puola jäi viisujen hännille, mutta yleisöäänet nostivat sen kymmenen parhaan joukkoon!
Suomi ei tänä vuonna pärjännyt ollenkaan. Uskon sen johtuvan monesta asiasta. Minusta Sing it away on kappaleena ihan mukiinmenevä, mutta 1. Semifinaalissa valitettavasti esitys ontui. Vireongelmien takia laulu ei kuulostanut puhtaalta. Lisäksi Suomen vaatimaton lavashow jäi jalkoihin kaikille tämän vuoden hulppeille valospektaakkeleille. Tietysti aloituspaikkakin saattoi vaikuttaa negatiivisesti, koska biisi kerkeää unohtua loppua kohden. Ei suomen kappaleessa tänä vuonna mitään vikaa ollut, se nyt ei vain sattunut uppoamaan viisukansaan. Enemmän ihmettelin Norjan tippumista semifinaaleissa. Norjan kappale oli yksi omista suosikeistani.
Ukrainan voittaminen ei yllättänyt minua yhtään. Totta kai kappaleen poliittisuus varmasti vaikutti voittoon, mutta kappale itsessään oli joukosta erottuva mielenkiintoisella melodiallaan, esittäjän täydellisellä heittäytymisellä ja mahtavalla laulamisellaan. Vaikka Ukraina oli omalla suosikkilistallani vasta kolmantena, olin iloinen heidän voitostaan.
lopuksi vielä perinteinen listaus omista suosikeistani:
1. Australia -tykkäsin todella paljon Australian viime vuodenkin kappaleesta, mutta Sound on silence on ehkä jopa vielä parempi. Kappaleessa on tarttuva melodia ja totta kai itsekin lauluihmisenä arvostan hienoa ääntä ja laulutaitoa.
2. Bulgaria -if love was a crime on tarttuva biisi, joka menee jalan alle. Tanssisin ihan varmasti sitä baarissa, jos se sattuisi soimaan.
3. Ukraina -1944 on vahva kappale, joka erottuu joukosta. Pisteet laulajan käsittämättömälle kiekumiselle lopussa.
Kaiken kaikkiaan vuoden 2016 Euroviisut olivat viihdyttävä ja hienosti toteutettu tapahtuma ja Ukrainalla on ensi vuonna isot saappaat täytettävänään, jos aikovat yltää Ruotsin tasolle!
Ruotsi osaa kyllä panostaa viihteeseen paremmin, kuin mikään muu maa. Ruotsalaiset osaavat myös nauraa itselleen, mikä tekee Melodifestivalenista ja Ruotsin isännöimistä Euroviisuista aina nautinnollista katsottavaa. Tämänkin vuoden finaalissa huumoria riitti ja väliaikanumeroita jaksoi seurata hymy huulilla. Varsinkin Månsin ja Petran vetämä show täydellisen euroviisun kaavasta kaikkine kliseineen oli aivan loistava.
Minusta myös uusi pisteidenantojärjestelmä toimi hyvin! Kun tuomariäänet annettiin ensin ja sitten vasta yleisöäänet, pysyi jännitys viisujen voittajasta loppuun asti! Nyt myös nähtiin konkreettisesti se, kuinka paljon tuomarien ja yleisön antamat äänet poikkesivat toisistaan. Esimerkiksi Puola oli selvästi viisujen musta hevonen. Tuomarien äänillä Puola jäi viisujen hännille, mutta yleisöäänet nostivat sen kymmenen parhaan joukkoon!
Suomi ei tänä vuonna pärjännyt ollenkaan. Uskon sen johtuvan monesta asiasta. Minusta Sing it away on kappaleena ihan mukiinmenevä, mutta 1. Semifinaalissa valitettavasti esitys ontui. Vireongelmien takia laulu ei kuulostanut puhtaalta. Lisäksi Suomen vaatimaton lavashow jäi jalkoihin kaikille tämän vuoden hulppeille valospektaakkeleille. Tietysti aloituspaikkakin saattoi vaikuttaa negatiivisesti, koska biisi kerkeää unohtua loppua kohden. Ei suomen kappaleessa tänä vuonna mitään vikaa ollut, se nyt ei vain sattunut uppoamaan viisukansaan. Enemmän ihmettelin Norjan tippumista semifinaaleissa. Norjan kappale oli yksi omista suosikeistani.
Ukrainan voittaminen ei yllättänyt minua yhtään. Totta kai kappaleen poliittisuus varmasti vaikutti voittoon, mutta kappale itsessään oli joukosta erottuva mielenkiintoisella melodiallaan, esittäjän täydellisellä heittäytymisellä ja mahtavalla laulamisellaan. Vaikka Ukraina oli omalla suosikkilistallani vasta kolmantena, olin iloinen heidän voitostaan.
lopuksi vielä perinteinen listaus omista suosikeistani:
1. Australia -tykkäsin todella paljon Australian viime vuodenkin kappaleesta, mutta Sound on silence on ehkä jopa vielä parempi. Kappaleessa on tarttuva melodia ja totta kai itsekin lauluihmisenä arvostan hienoa ääntä ja laulutaitoa.
2. Bulgaria -if love was a crime on tarttuva biisi, joka menee jalan alle. Tanssisin ihan varmasti sitä baarissa, jos se sattuisi soimaan.
3. Ukraina -1944 on vahva kappale, joka erottuu joukosta. Pisteet laulajan käsittämättömälle kiekumiselle lopussa.
Kaiken kaikkiaan vuoden 2016 Euroviisut olivat viihdyttävä ja hienosti toteutettu tapahtuma ja Ukrainalla on ensi vuonna isot saappaat täytettävänään, jos aikovat yltää Ruotsin tasolle!
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Silkin kuituripsiväri: paras kosmetiikkatuote ikinä!
Koska blogini nimensä mukaisesti käsittelee elämääni äitiyden lisäksi myös naisena, ajattelin kertoa teille omasta lempikosmetiikkatuotteestani! Rakastan meikkaamista, mutta olen alkanut meikata töihin vasta nykyisessä työpaikassani Morsiusateljeessa. Edellisissä työpaikoissani ulkonäöllä ei ole ollut mitään merkitystä, mutta kauneuden parissa työskennellessä huoliteltu ulkonäkö on totta kai suotavaa. Monelle saattaa tulla yllätyksenä se, että myymme Morsiusateljee Katariinassa myös kattavasti kosmetiikkaa! Edustamiamme merkkejä ovat Bil-ammattikosmetiikkasarja, Silk-luonnonkosmetiikkasarja sekä Aqua mineral- ihonhoitosarja.
Tutustuin vuosi sitten Silkin kuituripsiväriin ja olen käyttänyt sitä siitä lähtien, enkä vaihtaisi enää mihinkään muuhun ripsiväriin! Koska kuljen töihin pyörällä, on ripsivärin oltava vedenkestävää. Silkin ripsivärin ehdottomasti paras puoli on se, että se on vedenkestävää, mutta lähtee pois lämpimällä vedellä! Voin siis pestä sen pois tavallisella meikinpoistoaineella, kun käyn suihkussa. Helpottaa elämää, kun ei tarvitse erikseen alkaa poistaa ripsiväriä vielä muiden meikkien poiston jälkeen. Ripsiväri myös lähtee pois pieninä hippuina, joten se ei jätä tummia silmänalusia, kuten monet ripsivärit pesun jälkeen.
Ripsiväripaketissa on kaksi putkiloa: ripsiväri ja kuituväri. Ripsiväriä voi käyttää yksistäänkin, mutta jos haluaa lisää pituutta ja paksuutta ripsiin, voi laitta lisäksi kuitua! Kuitu on niin pientä ja ohutta, että se sulautuu ripsiin, eikä näytä tökeröltä tai tekoripsiltä. Itse tykkään käyttää töissä pelkkää ripsiväriä, ja juhliin lisätä volyymia kuidulla.
Tutustuin vuosi sitten Silkin kuituripsiväriin ja olen käyttänyt sitä siitä lähtien, enkä vaihtaisi enää mihinkään muuhun ripsiväriin! Koska kuljen töihin pyörällä, on ripsivärin oltava vedenkestävää. Silkin ripsivärin ehdottomasti paras puoli on se, että se on vedenkestävää, mutta lähtee pois lämpimällä vedellä! Voin siis pestä sen pois tavallisella meikinpoistoaineella, kun käyn suihkussa. Helpottaa elämää, kun ei tarvitse erikseen alkaa poistaa ripsiväriä vielä muiden meikkien poiston jälkeen. Ripsiväri myös lähtee pois pieninä hippuina, joten se ei jätä tummia silmänalusia, kuten monet ripsivärit pesun jälkeen.
Ripsiväripaketissa on kaksi putkiloa: ripsiväri ja kuituväri. Ripsiväriä voi käyttää yksistäänkin, mutta jos haluaa lisää pituutta ja paksuutta ripsiin, voi laitta lisäksi kuitua! Kuitu on niin pientä ja ohutta, että se sulautuu ripsiin, eikä näytä tökeröltä tai tekoripsiltä. Itse tykkään käyttää töissä pelkkää ripsiväriä, ja juhliin lisätä volyymia kuidulla.
1. Kuvassa ilman ripsiväriä
2. Kuvassa ripsivärin ja kuidun kanssa
Pakettikin on kaunis!
Ripsiväriä voit ostaa Morsiusateljee Katariinasta hintaan 47 euroa sekä verkkokaupasta www.cosmetic.fi! Verkkokaupasta löydät myös lisää informaatiota muista kosmetiikkatuotteistamme! :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)