Euroviisujen 2026 jälkipyykkiä.

 Koska jotkut asiat ovat pyhiä, täytyy tämä viisujen jälkeinen analysointi tänne kirjoittaa, vaikka en itsekään muista tämän blogin olemassaoloa. Aina kuitenkin viisujen jälkeen päädyn lukemaan aikaisempien vuosien analyysit myös, joten ehkä tämä perinne on hyvä pitää yllä.

On vaikeaa löytää sanoa siihen, miten tämän vuoden viisuja alkaisi kuvailla. Koko kevään kestänyt hypetys ennakkosuosikin sijasta ja toivon kipinä siitä, että Suomi vihdoin 20 vuoden jälkeen taas voittaa, jännitys pisteidenlaskun alkaessa ja lopulta pettymys, jota kuitenkaan ei olisi pitänyt tuntea Suomen sijoittuessa hienosti kuudenneksi.

Suomalaiset ovat sellaista kansaa, että ensin emme usko itseemme ollenkaan. Sitten kun joku muu alkaa uskoa meihin, alamme itsekin uskoa ja sitten itseluottamus hyppää sellaiselle tasolle, että vain voitto kelpaa. Kun teemme hyvän suorituksen voiton ulkopuolella, on se sitten median mielestä suuri epäonnistuminen. 

Ei tarvitse montaa vuotta mennä taaksepäin, kun Suomen finaalipaikka Euroviisuissa oli harvinainen juhlan aihe eikä todellakaan itsestäänselvyys. Viime vuosina Suomesta on kuitenkin tullut niin hyvä maa viisuissa, että odotukset ovat nousseet kaikilla, eikä mikä tahansa sijoitus enää tunnu hyvältä. Vaikka voitto olisi ollut tänä vuonna täysin ansaittu, täytyy olla todella ylpeä Lindan ja Peten suorituksesta ja uskon, että Suomen voitto koetaan vielä lähivuosina. Sen verran kovatasoinen kisa on UMK:sta tullut. 

Itse Itävallan järjestämät viisut olivat shown puolesta huonoimmat pitkään aikaan. Juontajat olivat jotenkin sieluttomia ja huumorinumerot saivat lähinnä myötähäpeää aikaiseksi. Viime vuoden voittaja JJ pelasti esityksillään paljon ja toki finaalissa nähty väliaikanumero Lordin laulaessa Papa penguin oli erittäin viihdyttävä ja ennalta arvaamaton. 

Bulgarian voittokappale Bangaranga ei omiin suosikkeihin kuulunut, mutta toki lavaesitys oli hienosti toteutettu. Itse kappale on vain mielestäni hyvin tasapaksu, eikä ilman liveshowta säväytä. Olinkin hyvin yllättynyt siitä, miten paljon tuomariääniä Bulgaria sai. Muutenkin tuomariäänissä oli jälleen paljon hajontaa ja hyvin yllättäville maille meni paljon täysiä pisteitä. Onneksi on kuitenkin asioita, joihin voi aina luottaa. Kuten siihen, että Kypros ja Kreikka antavat toisilleen täydet pisteet joka vuosi ja siihen, että Iso-Britannia jää viimeiseksi.

Pisteiden annon lopussa uskon, että suurin osa ihmisistä oli huojentunut, kun Bulgarian pistemäärä nousi Israelin yli. Jos Israel olisi voittanut, ei viisuja olisi todennäköisesti ensi vuonna voitu järjestää. Vaikka olin pettynyt Bulgarian voittoon, oli se kuitenkin viisujen tulevaisuuden takia tärkeä asia.

Tässä taas omat suosikkini tältä vuodelta:

Suomi. Minusta Liekinheitin on aidosti hyvä kappale ja siinä yhdistyy Peten hieno laulutaito ja klassinen viulu taidokkaaksi kokonaisuudeksi. Voitto olisi ollut ansaittu.

Australia. Delta Goodrem on loistava artisti ja kuuntelin häntä nuorempana paljon. Eclipse on kappaleena täydellinen karaokebiisi minulle ja Deltan lavakarisma on ihan huikea. 

Tsekki. Crossroads on vähän Bond-tunnaria muistuttava kappale ja laulajan ääni on todella kaunis. Uskoin Tšekin saavan enemmän tuomariääniä tänä vuonna.

Kroatia. Andromeda on hyvä kappale ja esitys kivasti musikaalinumeroa muistuttava ja hienosti toteutettu.

Romania. Choke me ei aluksi kovin säväyttänyt, mutta nousi kevään aikana suurimmaksi korvamadoksi. Live-esitys meni tosi hyvin ja olen iloinen heidän sijoituksestaan kolmansina. 

Erikoismaininta myös Moldovalle, joka kevään aikana myös muuttui joka kuuntelulla paremmaksi ja aivan varmasti tanssisin sitä baarissa!

Nyt taas Euroviisujen jälkeistä masennusta potemaan ja sitten uuteen nousuun syksyn viisubileiden suunnittelun merkeissä!

Euroviisujen 2025 jälkipyykkiä.

 Olipahan viisut! Suomi oli niin monella tavalla mukana tämän vuoden viisuissa, että lähes joka maalla oli joku suomalainen esityksen taustalla. Suomesta on tullut todellakin vakavasti otettava viisumaa ja uskon, että seuraava voitto voidaan nähdä vielä lähivuosina. 

Tänä vuonna Suomi jakautui kannustamaan joko Kaj:ta tai Erikaa ja vastakkainasettelu oli mediassa hurjaa koko kevään. Välillä jopa tuntui siltä, että Suomen oma edustaja jäi jalkoihin kaiken Kaj:n ympärillä pyörivän hypetyksen keskellä. Onhan se nyt käsittämätöntä, että Euroviisuissa kilpailee kaksi suomalaista artistia/bändiä ja molemmille vielä povataan hyvää menestystä! Tällaista ei joka vuosi koeta.

Suomen esitys toisessa semifinaalissa ei mennyt ihan putkeen. Erikan laulusuoritus ei ollut virheetön ja lentävän mikrofonin kanssa sattunut odottamaton räjähdys herpaannutti Erikan  keskittymisen ja tasapainon ja aiheutti selkeän särön meneillään olevaan nuottiin. Koska valitettavasti juuri tämä kohta oli vielä päätetty etukäteen ottaa kertausosioon, en todellakaan ollut varma Suomen finaalipaikasta. Kun Suomi pääsi finaaliin, olin tietysti onnellinen ja huojentunut!

Kaikki suosikkini pääsivät finaaliin, joten olin illasta niin innoissani, kuin nyt ihminen vain voi olla. Lisäksi olin innoissani myös siitä, että kerrankin kaikki Pohjoismaat olivat mukana! Tanskan huono viisumenestys katkesi ja Sissal pääsi ansaitusti jatkoon. Olin aidosti onnellinen hänen puolestaan! 

Sveitsi järjesti mielestäni viisut hyvin. Semifinaaleiden väliaikanumerot olivat viihdyttäviä ja eritoten pidin ideasta antaa lava vuonna 2020 mukana olleille artisteille, joiden kappaleet eivät koskaan päässeet kisaan koronan takia. Finaalin väliaikanumero Käärijän ja Baby Lasagnen kanssa oli huikea ja taas yksi osoitus siitä, miten laajasti Suomi oli tänä vuonna osallisena! 

Kun Suomen aika oli esiintyä finaalissa, olin aidosti jännittynyt ja huolissani siitä, miten Erika selviytyy. Mikko Silvennoinen vielä sanoi, että Erika on päivän pitänyt mykkäkoulua äänensä säästämiseksi niin ajattelin, että väsymys voi kuulua äänestä esityksessä ja mikrofoni taas temppuilla. Kaikki huolet kuitenkin osoittautuivat turhiksi ja Erika veti koko shown täydellisesti! Aivan liikutuin siitä, miten hienosti Erika suoriutui ja tunsin suurta ylpeyttä kotimaata kohtaan! Esityksen jälkeen jopa uskoin, että meillä olisi mahdollisuus voittoon!

Kun tuomariäänet julkistettiin, olin ihmeissäni. En muista sellaista hajontaa olleen tuomariäänissä koskaan! Yleensä viisuissa on selkeä tuomariston suosikki, joka saa kaikilta mailta korkeat pisteet. Nyt kaikki maat antoivat pisteitä todella hajanaisesti, eikä selkeää ykkössuosikkia ollut. En voi käsittää Italian menestystä tuomaristojen kesken, mielestäni Italia ei ole noin tylsää biisiä lähettänyt viisuihin vuosikausiin. Myös Sveitsin menestys tuomariäänillä ihmetytti kovasti, saihan se yleisöltä kuitenkin pyöreät 0 pistettä.

Kuten arvata saattaa, yleisöäänet laittoivat pakkaa sekaisin, eikä vedonlyöntitilastojen mukainen järjestys kärkikymmeniköstä toteutunut. Ruotsi, joka oli koko ajan suurella todennäköisyydellä voittaja, jäi neljänneksi. Se toki on hieno suoritus Suomalaiselle yhtyeelle ja olen iloinen Kaj:n puolesta! Suomi pääsi sijalle 11, joka oli pieni pettymys, koska olin varma top 10 sijoituksesta! Sijoitus on kuitenkin hieno Suomen mittakaavassa ja Erikasta voimme kaikki olla ylpeitä! 

Tämän vuoden viisut olivat ihanasti draamattomat, vaikka Israel sai osallistua tänäkin vuonna. Selkeästi pahin protestointi jäi viime vuoteen. Tämän vuoden viisut olivat täynnä vain puhdasta onnea, huumaa ja ylpeyttä Suomen laajasta mukana olosta ja hyvätasoisista kilpailukappaleista! 

Minun lempikappaleeni tänä vuonna olivat:

Itävalta -Wasted love. Minulla on heikkous korkealta laulaviin miehiin ja rakastan oopperan ja kevyen musiikin sekoittelua. Kappale on siis kuin minulle tehty ja oli ennakkosuosikkinani ensikuulemalta.

Albania- Zjerm. Aivan mahtava kappale, joka paranee joka kuuntelulla! Pisteet myös omalla kielellä laulamisesta. 

Kreikka- Asteromata. Balladit aina vetoavat minuun ja kappaleen melodia on tosi kaunis eikä tavanomaisen ennalta-arvattava. Vähän oli kyllä lavashowssa kopioitu useampaakin edellisen vuoden esitystä, että jotain omaperäisempääkin toki olisi voinut olla. 

Erikoismaininta myös Norjalle, Tanskalle, Espanjalle ja San Marinolle. Kaikkien näiden kappaleet olivat hyviä ja meneviä ja tanssisin niiden tahtiin kyllä baarissa oikein mielelläni! 

Nyt taas Euroviisujen jälkeistä masennusta potemaan ja katse kohti syksyn Euroviisubileitä!

Euroviisujen 2024 jälkipyykkiä.

 Vuoden tärkein juhla on taas vietetty. Nyt oli kyllä niin täynnä politiikkaa ja draamaa olevat viisut, että oksat pois! Tuntuu, että kaikki viisuihin liittyvä pyöri ainoastaan Israelin osallistumisen ja siihen liittyvän raivon ympärillä ja oli vähän pois siitä kaikesta ihanasta positiivisesta energiasta, jota viisuhuuma normaalisti tuo. Toki vielä finaalissa oleva draama Alankomaiden diskaukseen liittyen toi vielä ekstrajännityksen ja hieman vaivaantuneen ilmapiirin suureen iltaan ja piti vielä juuri ennen finaalin alkuakin tarkistaa, että ovatko kaikki muut maat vielä osallistumassa, vai kenties protestina jättäytymässä kisasta pois. 

Itse yritän pitää politiikan kaukana Euroviisuista ja koska Israelille oli annettu lupa osallistua, olisi minusta ollut kohteliasta antaa hänen esiintyä ilman kovaäänistä buuausta. Israelin edustaja aivan varmasti itse tietää, miten vahvan reaktion hänen osallistumisensa on viisupiireissä aiheuttanut eikä mielenosoittaminen kesken hänen esitystään enää muuta mitään. Itse en ota kantaa siihen, oliko Israelin päästäminen kisaan mukaan oikein vai ei, tai tekikö EBU muutenkaan oikeudenmukaisia päätöksiä poliittisiin valintoihin liittyen tai Alankomaiden diskauksen suhteen. Euroviisut on minulle ainoastaan musiikkikilpailu ja vuoden tärkein tapahtuma, enkä anna minkään viedä minulta pois sen aiheuttamaa iloa.

Ruotsi tarjoili jälleen taattua laatua viisujen isännöinnissä ja varsinkin toinen semifinaali oli showna todella hyvä! Ruotsilta voi aina odottaa huumoria ja hyviä väliaikanumeroita, ja niitä saatiin tälläkin kertaa. Petra Mede on juontajana lyömätön ja Malin Åkerman oli ehkä vähän pliisu valinta juontopariksi hänelle. Toki on fakta, että mikään ei voi voittaa vuoden 2016 viisuja isännöinnin osalta. Petran ja Månsin Love love Peace peace on huikein väliaikanumero koskaan ja edes samassa showssa esiintynyt Justin Timberlake ei yltänyt sen tasolle. Odotukset tälle vuodelle olivat siis syystäkin todella korkealla. Toisessa semifinaalissa nähty "We just love Eurovision too much" oli kyllä erittäin viihdyttävä ja viisukaraoke väliaikanumerona aivan loistava! Olin etukäteen ajatellut, että finaalissa tullaan juhlistamaan Abbaa todennäköisesti niin, että aiemmat viisuvoittajat laulavat Abban biisejä, ja näin myös kävi. Myös Loreenin väliaikaesitys oli ok, mutta ei mitään mullistavaa. Kokonaisuudessaan Ruotsi hoiti homman hyvin, kaikesta turvallisuuteen liittyvästä uhkasta ja haastavista olosuhteista huolimatta.

Suomen sijoituksesta olen erittäin ylpeä! Finaalipaikka tuollaisella biisillä ei ollut itsestäänselvyys ja 19. Sija finaalissa ei ollenkaan ole huono sijoitus, koska tiedossa oli, että tuomariääniä ei varmasti heru yhtään. Suomen esitys on saanut paljon kiitosta viihdyttävyydestään ja loistavasta kameratyöskentelystä! Myös Henrin laulusuoritus oli huomattavasti parantunut sitten UMK:n. Windows 95man oli ehdottomasti oikea valinta viisuihin tänä vuonna!

Tämän vuoden viisuissa oli tasaisin taso moneen vuoteen! 37 kappaleesta mielestäni huonot pystyy laskemaan yhden käden sormilla! En ole koskaan lisännyt näin montaa biisiä omalle Euroviisut-spotifylistalleni, kuin tänä vuonna. Top kolmen kärki oli kuitenkin selvä jo heti ensikuulemalta. Alan kuuntelemaan kyseisen vuoden viisubiisejä aina, kun viimeinen maa on valinnut edustajansa, jotta kaikki maat lähtevät samalta viivalta. Kun kuulin Sveitsin kappaleen ensimmäiset tahdit, tiesin sen olevan lempparini. Kappale on juuri sellainen, josta Euroviisuissa pidän. Se on mielenkiintoinen, monipuolinen ja laulaja on erittäin taitava. Tiesin sen heti myös pärjäävän, koska The Code on tuomaristoystävällinen kappale, mutta varmasti kerää myös yleisöääniä. Voitto meni siis mielestäni tänä vuonna täysin oikeaan osoitteeseen.

Ihmettelen edelleen sitä, miten tänäkään vuonna ei vielä tehty muutosta tuomariäänien ja yleisöäänien suhteen muuttamiseksi. Nyt on niin monena vuonna nähty se, miten yleisön suosikki jää voitosta paitsi, että luulin sääntöjen jo vihdoin muuttuvan. Kuten jo viime vuonna kerroin, tuomariäänillä on ehdottomasti paikkansa, mutta suhde ei voi olla 50-50, vaan yleisöllä kuuluisi olla vähän isompi painoarvo. Kroatian edustajaa varmasti ärsyttää jäädä kakkoseksi tänä vuonna tuomarien äänien takia, samalla tavalla kuin Käärijä viime vuonna. Ehkä tähän joskus vielä saadaan muutos. 

Tässä taas suosikkini tältä vuodelta:

1. Sveitsi- The Code. Kokonaisuudessaan loistava teos, ei lisättävää.

2. Norja- Ulveham. Yksi viisuhistorian suurimpia vääryyksiä on Norjan jääminen viimeiseksi finaalissa tänä vuonna. Ulveham on aivan loistava, erilainen kappale ja olisin todellakin suonut heille paremman menestyksen. 

3. Israel- Hurricane. Kaikki politiikka sikseen, rakastan tätä kappaletta ja en malta odottaa, että pääsisin laulamaan sitä Karaokessa.:D Tuomaristot selkeästi jättivät Israelin tarkoituksella ilman pisteitä, koska normaalisti tämän tyylinen kappale kerää hurjasti tuomariääniä. Eden on loistava laulaja ja Hurricane yksi viisuhistorian kauneimpia balladeja mielestäni.

Erikoismaininta myös Italialle menevästä kappaleesta, Ruotsille sympaattisista kaksosista ja Liettualle kappaleesta, josta en aluksi tykännyt yhtään, mutta joka jokaisella kuuntelukerralla kasvoi paremmaksi. Lisäksi erikoismaininta Ukrainalle hienoimmasta lavashowsta!

Hännille minun taulukossani jäi Irlannin noita, jolle toki pitää antaa kredittiä omaperäisyydestä, Latvia tylsän biisin takia ja San Marino täysin yhdentekevän rokkikappaleen kanssa.

Nyt on taas aika velloa Euroviisujen jälkeisessä masennuksessa hetki ja sitten kääntää katseet kohti loppuvuoden viisubileitä! Toivotaan ensivuoden viisuilta vähemmän draamaa ja politiikkaa ja vain puhdasta nautintoa!

UMK 2024 jälkipyykkiä.

 Kaikki, jotka eilen katsoivat UMK:ta, ovat varmasti ihan yhtä yllättyneitä kuin minäkin. Kappale, joka on täysin unohdettava ja mitäänsanomaton, edustaa Suomea toukokuussa viisuissa. Miten nyt näin pääsi käymään useamman erittäin laadukkaan viisuvuoden jälkeen?

Kun tämän vuoden UMK- biisit julkaistiin, olin erittäin pettynyt. Ei yhtään kappaletta, joka olisi ollut mieleeni tai edes erottunut joukosta selkeästi viisuaineksensa vuoksi. Totta kai tiesin, että uutta Käärijää on turha odottaa seuraavaan 20 vuoteen, mutta koska UMK:n taso on ollut viimeiset vuodet erittäin hyvä, odotin tämän vuoden kattaukselta selkeästi enemmän. 

En voi sietää autotunen selkeää käyttöä biiseissä ja tuntui heti, että tänä vuonna ei päätetty ottaa kisaan yhtään oikeasti taitavaa laulajaa! Minulle Euroviisut on paitsi biisikilpailu, niin odotan jokaisen maan edustajalta erittäin hyvää laulutaitoa. Poikkeuksia toki löytyy silloin, kun itse kappale kantaa niin hyvin, ettei laulutaidolla ole merkitystä. Tässä esimerkkinä juuri Käärijän Cha Cha Cha. Kappale vangitsee alkurytmistä lähtien eikä vaadi laulutaidollisesti paljon. Tämän vuoden UMK: n yksikään kappale ei itsestään tehnyt minkäänlaista vaikutusta.

Olin ajatellut, että Sara Siipola todennäköisesti pääsee edustamaan Suomea, koska biisissä on erittäin samaistuttavat lyriikat ja helppo melodia, jota hyräillä mukana vaikka ei suomea osaisikaan. Biisillä ei kuitenkaan finaaliin asti päästäisi, koska kaikki muut maat osaavat tehdä tämän tyylisen biisin, mutta vain astetta paremmin. Myös laulullisesti kappale jää viisutasoon nähden vajaaksi. Mutta huonoista vaihtoehdoista tämä nyt olisi ehkä se vähiten huonoin.

Sitten viimeisenä lavalle pääsi Windows95man, jolle minulla ei ollut mitään odotuksia, koska kappale on niin unohdettava. Katsoin kuitenkin suu auki koko esityksen, olin erittäin viihdyttynyt ja samantien sitä mieltä, että se on ainoa oikea ratkaisu lähettää viisuedustajaksi.

Koska tänä vuonna millään biisillä ei olisi pärjätty, on parasta vain lähteä antamaan Euroopalle noin mahtava viihdepläjäys ja pitää hauskaa, yhtään edes yrittämättä päästä finaaliin tai saada pisteitä, varsinkaan tuomariääniltä. Ja Windows95manin esitys oli rehellisesti ainoa, joka herätti minussa tunteita eilen. Myötähäpeän, viihdytyksen ja epäuskon sekamelska oli tunneskaalana hyvin mielenkiintoinen ja uskon, että Eurooppa tuntee toukokuussa samoin. Suomen edustaja on jo nyt herättänyt paljon mielenkiintoa ja tunteita puolesta ja vastaan somessa ja minusta tämä on hyvä asia verrattuna siihen, että kukaan muu tämän vuoden kisaajista ei varmasti olisi herättänyt pahemmin tunteita ja olisi samantien jäänyt muiden maiden jalkoihin.

Ehkä tätä voidaan katsoa myös eräänlaisena henkisenä keskisormen näyttämisenä koko tuomariraatien painoarvolle viimevuotisen katkeran tappion jälkeen. Ja mistä sitä tietää, vaikka Euroopan kaikki Käärijää viime vuonna kannustaneet äänestäisivät ihan piruillakseen suomea tänä vuonna juurikin protestina noita tuomariraateja vastaan. Joka tapauksessa tänä vuonna ei lähdetä hakemaan voittoa vaan viihdyttämään ja ensi vuonna taas toivon, että palataan samaan vahvaan laatuun, mitä UMK on tarjonnut viimeiset vuodet.

Euroviisujen jälkipyykkiä 2023.

 En tiedä mistä aloittaa... Epätodellisesta tunteesta siitä, että Suomi on tehnyt viisuhistoriaa monella tapaa tänä vuonna, vai siitä pettymyksen määrästä, että voitto meni niin läheltä ohi pelkästään tuomaripelin takia. Vai siitä, että mikä tahansa muu vuosi voitto olisi ollut selvä, millä todennäköisyydellä juuri tänä vuonna, kun meillä on mahdollisuus voittoon, vastassa on Loreen?? Tunnelmat ovat niin ristiriitaiset katkeruudesta ja pettymyksestä huikeaan ylpeyden tunteeseen Käärijän suorituksesta.

Tiesin alusta alkaen, että tänä vuonna kamppailu voitosta käydään Suomen ja Ruotsin välillä. Tiesin Ruotsin vievän tuomariäänet ja Suomen yleisöäänet, mutta haaveilin koko ajan siitä, että voitto olisi osunut meille. Pettymys on juuri siksi niin suuri, että Suomi sai niin järkyttävän suuren määrän yleisöääniä ja olisi pelkästään niillä ollut kirkkaasti voittaja.

Tuomariäänet otettiin käyttöön Euroviisuissa vähentämään huumoriesityksiä ja tekemään Euroviisuista laadukkaamman kilpailun nimen omaan musiikillisesti, sekä vähentämään naapurimaiden pisteiden antoa vain toisilleen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuomariäänillä ei missään nimessä saisi olla yhtä paljon painoarvoa, kuin yleisöäänillä. Kyse on kuitenkin siitä, mistä kappaleesta Eurooppa tykkää eniten. Tämä nähtiin selkeästi jo vuonna 2019, kun Norjan Keiino voitti yleisöäänet, vaikka tuomaripisteillä sijoittui sijalle 18. Nyt olisi aika muuttaa käytäntöä, ja laskea painoarvoa tuomarien pisteiltä.

En missään nimessä halua vihaa Loreenia kohtaan, kaikki kunnia hänelle. Tattoo on mielestäni todella hyvä kappale ja esitys oli hieno. Tuntuu vain niin epäreilulta, että voittaja saa osallistua kisaan uudelleen ja viedä mahdollisuuden sellaiselta, joka ei ole koskaan saanut kokea voittoa. Loreenilla on huikea fanipohja viisujen katsojien joukossa jo valmiiksi ja voitto oli pedattu hänelle jo melodifestivalenin osakilpailuista lähtien. Se, että hävisimme täpärästi juuri Loreenille, tekee asian käsittelystä entistä rankempaa.

Vaikka voitimme yleisöäänet ja Käärijä sai toiseksi eniten yleisöpisteitä koko viisujen historiassa (eniten sai Ukraina viime vuonna) ja Käärijä on selkeä voittaja koko Euroopan silmissä, ei se silti poista tätä harmitusta siitä, että tämä päivä olisi ollut aivan erilainen, jos virallinen voitto olisi tullut. Toinen sija on loistava suoritus, johon emme todennäköisesti tule pääsemään pitkään aikaan, tai ikinä, mutta nyt oli Suomen hetki. Nyt meillä oli 17 vuoden odotuksen jälkeen mahdollisuus voittaa, ja se meni niin täpärästi ohi. En usko, että viisuissa tullaan enää ikinä näkemään Cha cha chan tapaista kappaletta. Kappale on jotain niin erilaista ja uniikkia, että olisi ansainnut myös tuomarien arvostuksen pelkästään sillä. Tähän myös itse tarrauduin, kun mietin, millä perusteella tuomarit antavat ääniä. Toivoin tuomareidenkin ajattelevan, että Loreen on voittanut jo samanlaisella kappaleella kerran, mutta Suomi tuo nyt viisuihin jotain aivan uutta. Ilmeisesti tuttu ja turvallinen ruotsalainen hittitehtailu vain toimii vuodesta toiseen.

Kun pahin pettymys on laantunut, saa ylpeys oman maan puolesta tilaa. Käärijä on brändännyt itsensä aivan huikealla tavalla ja tehnyt parasta pr-työtä, mitä kukaan aikaisempi Suomen edustaja. Käärijä on luonut itsestään niin sympaattisen kuvan rallienglannillaan ja huumorillaan, että hän on sulattanut koko Euroopan sydämet. Myös ystävyys Joker out-bändin laulajan kanssa on ollut suloista katsottavaa somen kautta. Käärijä on saanut koko Euroopan laulamaan suomeksi ja aiheuttanut sellaisen hypen, että siihen harva pystyy. Tämän vuoden viisujen teema oli United by music, ja Cha cha cha on todellisesti yhdistänyt koko Euroopan. Tämä oli Suomelle historiallinen vuosi ja Käärijä tulee olemaan voittaja kaikkien sydämissä!

Tässäpä vielä omat lempparit tältä vuodelta:

1. Suomi. Aivan rehellisesti paras ja tarttuvin kappale. Kun kuulin cha cha chan ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että nyt on tehty jotain, joka tulee pärjäämään.

2. Ruotsi. En voi sille mitään, että mielestäni Tattoo on todella hyvä kappale ja sitä on ihana laulaa karaokessa. En vain taida uskaltaa hetkeen sitä laulaa, ettei minua heitetä kananmunilla. 😅

3. Viro. Bridges on ihana balladi ja live-esitys oli loistava.

4. Kypros. You can't break a broken heart on hyvä poppibiisi ja korkealta laulavat miehet ovat heikkouteni viisuissa!

5.itävalta. Who the hell is Edgar on hyvillä lyriikoilla maustettu kappale, joka menee jalan alle.

Erikoismaininta Israelille, jolla oli paras tanssiosuus ja hieno show. Kun näin esityksen semifinaalissa, tiesin heti, että Israel tulee sijoittumaan finaalissa kolmanneksi. Olen yllättynyt siitä, että Ranska ei pärjännyt, tykkäsin kovasti heidän kappaleestaan. Olen myös yllättynyt siitä, että Italia pärjäsi tänä vuonna niin hyvin, vaikka Due vite ei mielestäni ole kovin kummoinen kappale siihen tasoon nähden, mitä italia yleensä viisuihin lähettää. Tämän vuoden teemana oli selkeästi tanssiosuudet ja lavalla makoilu, huvittavaa, että lähes kaikilla finalisteillä oli esityksessään jompi kumpi. 😁

Kaiken kaikkiaan takana on ikimuistoinen viisukevät ja huikea finaali. Tämän vuoden euroviisupikkujouluissa tehdään varmasti kunniaa Käärijälle ja juhlitaan Suomen hienoa sijoitusta! ❤️💚 Saa nähdä mitä UMK meille tarjoaa ensi vuonna, tuskin mitään cha cha chan kaltaista ilmiötä saamme enää koskaan kokea. 

Euroviisujen 2022 jälkipyykkiä

 Taas vuoden odotetuin ilta on ohi! Ihmiset, jotka eivät seuraa Euroviisuja jäävät kyllä paljosta paitsi. Ei ole hienompaa tunnetta, kuin jännittää finalisteja ja kuulla Suomen mainittavan ja kokea ylpeyttä oman maansa edustajien antaessa kaikkensa. Suuria tunteita, suurta draamaa ja makuasioista kiistelyä, ah!

 Euroviisufinaalin jälkeinen päivä on aina vähän masentava, koska edessä on jälleen pitkä vuosi ilman viisuhuumaa! Tämän vuoden viisut olivat merkittävät siitä syystä, että ne järjestettiin keskellä sotaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tällaisina aikoina on entistä tärkeämpää tuoda Euroopan kansaa yhteen musiikin keinoin ja tuoda edes pientä iloa ja valoa ahdistavien uutisten keskelle. Ukrainan voitto ei ollut millään tavalla yllätys ja vaikka kappale ei kuulunut omiin suosikkeihini, olen iloinen Ukrainan voitosta. On heille tärkeää huomata, että koko muu Eurooppa on heidän puolellaan ja voi tällä tavalla näyttää tukensa.

Joka vuosi kun kuulen vuoden kilpailukappaleet ensimmäistä kertaa ajattelen, että taso on huonompi kuin edellisenä vuonna. Kappaleita kuitenkin jatkuvalla toistolla pari viikkoa kuunneltuani, löytyy joukosta aina suosikkeja, jotka kasvavat joka kuuntelukerralla. Loppujen lopuksi tämän vuoden taso finaalissa oli todella hyvä!

The Rasmuksen valinta Suomen viisuedustajaksi sai ristiriitaisen vastaanoton kansalta ja moni olisi halunnut BESS:in edustamaan Suomea. Minä kuulun siihen kansakuntaan, joka ehdottomasti kannusti The Rasmusta jatkoon! Meille milleniaaleille, jotka olemme olleet teinejä The Rasmuksen kulta-aikaan 2000-luvun alussa, Jezebel sai aikaan Ihanan nostalgisen tunteen ja muistot nuoruudesta. Biisi on hyvin vahvasti ominainen The Rasmuksen tyylille ja uppoaa minuun ainakin täysillä. Ymmärrän hyvin kritiikin Laurin laulusuorituksesta ja nuorison nolostumisen siitä, että nelikymppiset miehet hyppivät lavalla ilman paitaa, mutta ne asiat kuuluvat pakettiin. Muistan aina, kuinka kävimme ystäväni kanssa katsomassa The Rasmuksen keikkaa Anttilan tavaratalon liinavaateosastolla parikymmentä vuotta sitten. Bändi oli juuri julkaissut Into-levyn, josta tuli iso käännekohta Bändin uralla ja siitä julkaistiin useita isoja hittejä. Seurasimme bändiä keikkabussille ja otimme paljon valokuvia Laurin ja muiden bändin jäsenten kanssa. Olimme ystäväni kanssa onnemme kukkuloilla ja lähdimme bussilla kotiin. Bussissa huomasimme, että kamerassa ei ollut filmiä ollenkaan. Voitte kuvitella kahden teinitytön harmituksen siinä tilanteessa.

Mielestäni The Rasmus ansaitsi finaalipaikan ja finaaliesitys oli Ihanan energinen ja sai yleisön hienosti mukaansa! Olin vähän yllättynyt sijoituksesta häntäpäähän, koska odotin muutaman muunkin maan jäävän pisteissä Suomen alle. Esimerkiksi Sveitsin kappale tänä vuonna oli tylsääkin tylsempi ja jäi kokonaan ilman yleisöääniä. Muutaman tuomariäänen takia sijoitus oli kuitenkin Suomea parempi. Voimme kuitenkin olla ylpeitä finaalipaikasta ja The Rasmuksen esitystä ei tarvitse missään tapauksessa hävetä! Odotan mielenkiinnolla mitä Suomi lähettää viisuihin ensi vuonna, tuskin kolmatta vuotta putkeen rokkia kuitenkaan, saa nähdä!

Minun lemppareitani tänä vuonna olivat selkeästi korkealta laulavat miehet. Tässä suosikkini tältä vuodelta:

1. Puola. Ochmanin River on upeasti vangitseva balladi ja laulajan ääni saa aikaan kylmät väreet joka kerta. Biisi kasvaa hienosti loppua kohden ja on juuri sellaista musiikkia, josta nautin.

2. Azerbaijan. Fade to black on hyvin samankaltainen kuin Puolan kappale ja siksipä se minuun uppoaakin. Upeasti laulava miesartisti ja biisi, joka ei ole täysin ennalta-arvattava.

3. Iso-Britannia. Hatunnosto briteille siitä, että lähettivät viisuihin kappaleen, joka on parasta mitä heiltä on nähty vuosikymmeniin. Ansaittu toinen sija. Sam Ryderin Spaceman on tarttuva kappale ja Sam laulaa upeasti kovaa ja korkealta.

4. Australia. Perustelut samat kuin aiemminkin, upeasti kovaa ja korkealta laulava mies. Toki we're not the same- kappaleen sanoma on koskettava ja laulajan omakohtainen kokemus kuuluu ja näkyy esityksessä, mikä tuo lisäarvoa kappaleelle.

5. Viro. Edelleen hienosti laulava mies, mutta kappale eroaa hyvin tämän vuoden muista kappaleista länkkäriteemallaan. Tarttuva melodia, jota on kiva rallattaa.

Erikoismaininta myös Espanjalle siitä, että näyttivät, miten luodaan upea visuaalinen kokonaisuus hyvän tanssibiisin ympärille. Chanelin SloMo sijoittui ansaitusti kolmanneksi ja kappale on varmasti yksi tämän kesän suurimpia kesähittejä. Katsoimme tänä vuonna viisut ensimmäistä kertaa lasten kanssa ja 8-vuotiaiden kommentointi oli kyllä vertaansa vailla. Esimerkiksi Espanjan esitystä Aapo kommentoi, että "onpa oudot housut tuolla laulajalla, kun vaan pyllyn reikä on peitetty." 😅

Kuvittelin ensin, että viisuvoitosta kisaa Ukrainan kanssa Ruotsi. Ruotsi on ollut ennakkosuosikki koko ajan ja Hold me closer on taattua Ruotsalaista ammattitaitoa. Ruotsin esitys kuitenkin oli jo liiankin kliininen. Itseäni ärsyttää se, että heillä on joka vuosi niin viimeisen päälle hiottu esitys, jossa jokainen sormen liikekin on tarkkaan harkittu ja vastaa täysin esitystä Melodifestivalenin karsinnoissa. Tämä vie yleensä Ruotsin esityksistä tunteen siitä, että esiintyjä vilpittömästi nauttii olostaan lavalla ja voi antaa kaikkensa. Kaikesta huolimatta Hold me closer on oikein kelpo karaokebiisi. 😁

Voisin analysoida jokaisen kilpailukappaleen erikseen, mutta tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen, joten jätän asian tähän. Onneksi nyt voin alkaa valmistautua pyhäinpäivän euroviisupikkujouluihin keksimällä ohjelmanumeroita ja visailun kysymyksiä. Sillä saan täytettyä viisuhuuman kaipuuta, jota taas vuosi täytyy odottaa. Kyllä euroviisut vain ovat ihmisen parasta aikaa! 

Viisuhuumaa!

 En tiedä edes miten aloittaisin tämän postauksen. Olo on vieläkin epätodellinen ja yhtä aikaa maailman onnellisin eilisillasta sekä surullinen siitä, että viisut ovat ohi. Kahden vuoden viisupatoutuma pääsi eilen vihdoin purkautumaan ja finaali oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen. 

Olen niin onnellinen siitä, että viisut päätettiin tänä vuonna järjestää, tavalla tai toisella! Tämä viikko on luonut toivoa, valoa ja iloa koko Euroopan kansalle pandemian keskellä, ja sen vaikutus omalle mielenterveydellenikin on ollut kiistaton. Aivan liikutun ajatellessani, miten valtava voima musiikilla on, ja miten tällainen tapahtuma yhdistää koko Euroopan pitämään hauskaa juuri nyt, kun sitä eniten kaipaamme. 

Entistä paremmaksi tämän vuoden viisut teki tietenkin Suomen oma Blind Channel, jonka matkaa viisuissa on saanut jännityksellä ja innolla seurata. Kerrankin Suomi lähetti viisuihin oman maansa näköistä musiikkia, ja vielä laadukasta sellaista. 

Torstain semifinaali oli sellainen, jota en hetkeen unohda. Heti oman esityksensä jälkeen Suomi pomppasi vedonlyöntitilastoissa ylöspäin ja jo yleisön reaktio näytti sen, että Dark side uppoaa valtaväestöön! Kun finalisteja julkistettiin, tuntui, että sydän pomppaa rinnasta ulos jännityksestä. Kun viimeinen paikka oli jäljellä ja yleisö alkoi huutaa "Finland, Finland", tuntui aivan pakahduttavan ylpeältä oman maan puolesta. Finaaliin pääseminen oli jo voitto itsessään, mutta olin aivan varma, että tämä vuonna pärjäämme myös finaalissa. 

Lauantain finaali oli kokonaisuudessaan huikea. Tämän vuoden biisikattaus on ollut paras moneen vuoteen. Maat ovat selkeästi halunnenet panostaa musiikkiin tänä vuonna ja paljon tanssittavia hyvän mielen kappaleita oli mukana. Suomella oli selkeästi kilpailuasetelma Italian Måneskinin kanssa, koska kyseessä olivat koko kisan ainoat rokkikappaleet. Siinä missä Måneskin on modernia glamrockia ja vetoaa varmasti kaiken ikäisiin rockmusiikin ystäviin, tuo Blind Channel varsinkin meille milleniaaleille nostalgisia nuoruusmuistoja 2000-luvun alun rockmusiikista kuten Linkin Parkista. 

Italian voitto tuli minulle kuitenkin hieman yllätyksenä. Olin aivan varma Sveitsin tai Ranskan voitosta. Suomen sijoitus kuudenneksi on aivan huikea, mutta samalla hieman harmittaa se, että periaatteessa Suomi olisi voinut olla Italian tilalla jos tuomariääniä olisi tullut enemmän. Syy, miksi tuomaristo äänesti nimenomaan Italian kappaletta on varmasti kiinni sanoituksista. Dark Siden sanoitus on aika synkkä ja raaka euroviisumaailmaan, kun taas Zitti e buoni kannustaa jokaista olemaan oma itsensä ja hyväksymään erilaisuutensa. Sanoma on siis hyvinkin euroviisumainen. Suuri yleisö ei niinkään pittaa sanoituksista, jos kappale itsessään on tarttuva. 

Minulla oli ennen finaalia omat suosikkini, mutta finaalin edetessä lista muuttui hieman. Tässä tämän vuoden suosikkini:

Sveitsi: Gjon's Tearsin Tout l'univers on aivan upea kappale ja laulajan ääni on mielettömän hieno. Gjon's Tearsin viime vuoden edustuskappale oli myös suosikkini, joten olen onnellinen, että hän pääsi uudestaan edustamaan Sveitsiä. Live-esityksessä laulajan ei olisi tarvinnut heilua ollenkaan, se hieman ärsytti. Kappale on niin hyvä, että se kantaa ilman mitään ylimääräistä lavashowta. 

Ranska: Barbara Pravin Voila ei ensikuulemalla päässyt kolmen parhaan joukkoon, mutta kappaletta useasti kuunneltuani siitä on tullut yksi suosikeistani. Kappaleen musiikkivideo on vangitseva ja vähän mietin, miten live-esitys toimii ilman videota. Finaalin live-esitys oli kuitenkin henkeäsalpaavan hieno ja kun tekstin näki suomennettuna, toi se kyyneleet silmiin. Aivan huikea kappale ja esitys, joka iski syvälle niin, että en pystynyt keskittymään enää seuraavaan esitykseen ollenkaan. Todella ansaittu toinen sija tämän vuoden viisuissa. 

Suomi: Blind Channelin Dark side on iskevä kipale, jota kuunnellessa ei vain voi olla heiluttamatta päätään. Bändin pojat ovat taitavia ammattilaisia eikä live-esityksiä ole tarvinnut jännittää ollenkaan, on vain voinut nauttia hyvästä menosta. 

Malta: Destinyn Je me casse on ihanan menevä pop-kappale ja laulaja on todella taitava! Biisi meni jalan alle ensikuulemalla ja pysyi yhtenä suosikeistani loppuun asti. 

Kreikka: Stefanian Last dance on 80-lukua henkivä menevä kappale, josta tykkäsin myös heti ensikuulemalta. Live-esitys oli omaan makuuni liian tekninen ja sekava, biisi olisi toiminut ilman greensscreeniäkin. Laulaja on taitava ja biisi olisi oiva karaokekappalekin! 

Azerbaidzhan : Efendin Mata Hari ei vakuuttanut ensikuulemalla, mutta on kasvanut varsinkin live-esitysten myötä paremmaksi. Finaalissa esityspaikka juuri Ranskan jälkeen oli todella harmi, kun en pystynyt keskittymään tähän ollenkaan vaikka Mata Hari oli yksi finaalin lempikappaleistani. Biisi jota tanssisin baarin tanssilattialla aivan varmasti. 

Kokonaisuudessaan finaali oli loistava ja jännitys voittajasta säilyi loppuun asti. Miten taas jaksan odottaa kokonaisen vuoden? Seuraavalla Suomen edustajalla on suuret saappaat täytettäväksi, niin kunnialla Blind Channel veti tämän vuoden. Todettu on ainakin se, että Suomi pärjää viisuissa rokilla. 

Nyt on aika päästää kaikki lähelläni olemaan joutuvat ihmiset hetkeksi piinasta ja työpaikallanikin voidaan ehkä ensiviikolla soittaa jo muutakin kuin euroviisuja. Varmaa on kuitenkin se, että ensivuoden keväällä taas tämä viisufani aloittaa hypetyksen ja kukaan ei ole euroviisumanialta turvassa! ❤️

Vuosi pandemiaa takana.

Tähän aikaan viime vuonna koko maailma aloitti taistelun koronapandemiaa vastaan. Poikkeusolot alkoivat Suomessa ja valtava epätietoisuus tulevaisuudesta ja normaaliin yhteiskuntaan palaamisesta täytti mielet. Nyt pandemiaa on takana vuosi ja epätietoisuus jatkuu. Usko siihen, että normaalista arjesta saamme nauttia vielä pitkään aikaan on koetuksella. Rokotteita saadaan hitaasti, niiden jakelussa on keskeytyksiä sivuvaikutusten tutkinnan ajaksi ja samaan aikaan virus muuttuu yhä fiksummaksi ja muuntaa itseään muotoon, johon nykyiset rokotteet eivät edes tehoa. Ihmiset ovat kyllästyneitä rajoitteisiin eivätkä jaksa niitä noudattaa, joten tapausmääriä ei saada alas poikkeusoloista huolimatta. On sanomattakin selvää, että tämä masentaa mieltä ja positiivisten ajatusten löytäminen on vaikeaa. Paljon kuulee kommentteja siitä, että "kyllähän sitä voi elää ihan normaalisti. En muutenkaan käy baarissa tai ravintolassa ja tykkään istua yksin kotona, ei tämä nyt mitenkään vaikeaa ole." Good for you, meille sosiaalisille ihmisille elämä on kaukana normaalista. Tässä muutama asia, joita itse kaipaan eniten normaalissa elämässä:

- Normaalia kiirettä töissä. On sanomattakin selvää, että hääala kärsii kovasti näistä pandemiavuosista ihmisten siirtäessä häänsä ja muut juhlat hamaan tulevaisuuteen. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut pitää työpaikkani koko kriisin ajan, mutta kaipaan niin kovasti sitä normaalia vilskettä, kun liike on täynnä ympäri Suomen tulleita asiakkaita ja kauppa käy.

- läheisiä ihmisiä ja aikaa, jota ei voi korvata. Veljeni perheeseen syntyi viime vuoden helmikuussa ihana pieni poika enkä ole päässyt häntä näkemään kuin muutaman kerran. Veljeni perhe asuu Helsingissä, joten jo monta reissua Ouluun on pitänyt perua Uudenmaan huonon koronatilanteen takia. Ei olla saatu pitää ristiäisiä eikä ensimmäistä syntymäpäivää, eikä pienen ihmisen ensimmäistä vuotta voi elää uudestaan. Ikävä on kova ja tuntuu, että niin paljon veljenpoikani isoja kehitysaskeleita jää kokematta ja näkemättä koronan takia. Olen erittäin perhekeskeinen ihminen ja minusta on ihanaa kutsua sukulaisia ja serkkuja kylään ja nauttia lämpimästä tunnelmasta ja keskustelusta. Sitä kaipaan kovasti. 

- Karaokea. Minulle rakkain harrastukseni ja tärkein itsensäilmaisun muoto, joka toimii kokonaisvaltaisen ilon, rentoutumisen ja terapian lähteenä on luokiteltu hengenvaaralliseksi ja kielletty kokonaan ainakin kesäkuun loppuun asti. Tälle menetykselle on vaikea löytää edes sanoja, niin paljon kaipaan esiintymistä.

- illanviettoja ystävien kanssa. Pakohuoneita, ravintolaillallisia, shoppailua, kuohuviiniä ja armotonta biletystä baarin tanssilattialla ystävien kanssa. Laittautumista ja huulipunan värin valintaa. Normaalia (ainakin sydämeltään) nuoren ihmisen elämää.

Minun käy niin sääliksi kaikkia, jotka ovat koronan takia menettäneet työnsä, yrityksensä, toimeentulonsa, mielenterveytensä ja elämänilonsa. Sääliksi käy nuoria ja opiskelijoita, joilta jää yksi elämän tärkeimmistä sosiaalisista ajanjaksoista kokonaan elämättä. Näitä jälkiä korjataan yhteiskunnassamme vielä varmasti vuosia pandemian loppumisen jälkeen. En ota tässä postauksessa kantaa siihen, olisiko Suomen hallitus voinut tehdä jotain paremmin estääkseen sen tilanteen, jossa nyt olemme. En tunne Suomen lakia tarpeeksi hyvin, jotta olisin pätevä arvostelemaan hallituksen toimia, helppoa tämä ei kenellekään päättäjälle ole. Aivan sama mitä teet, niin jonkun mielestä teet väärin. 

Vaikka huoli ja stressi on päällimmäinen mieliala jatkuvasti, on kuitenkin eräs asia, joka luo toivoa kevääseen. Nimittäin Euroviisut! On aivan mahtavaa, että viisut on tänä vuonna päätetty järjestää tavalla tai toisella! Olin yllättynyt siitä, että useampi ihminen kyseli minulta, missä UMK-analyysini tältä vuodelta viipyy? En todellakaan uskonut, että ketään kiinnostaa ensinnäkään lukea tätä blogia, saati mielipiteitäni Euroviisuista tai UMK:sta! 😁 Mielestäni Antti Tuisku hoiti tämän vuoden UMK:n juonnon todella hyvin ja suurimmaksi osaksi koko tapahtuma olikin Antti Tuisku-show! Blind Channel oli ainoa oikea ratkaisu edustamaan Suomea tämän vuoden viisuihin ja odotan suurella mielenkiinnolla miten Oululaislähtöinen rock uppoaa viisukansaan.

Olen onnellinen myös koko ajan lisääntyvästä auringon valosta ja siitä, että kevättä kohden mentäessä ja ilmojen lämmetessä on ehkä jo turvallisempaa nähdä ihmisiä vaikka ulkona. Vaikka olen perusluonteeltani realisti (jotkut varmasti mieltävät pessimistiksi), yritän löytää myös positiivisia puolia vallitsevasta tilanteesta. Minä ja perheeni olemme pysyneet terveenä, taloudellinen toimeentulomme on vielä ainakin turvattu, lapset ovat onnellisia ja pärjäävät hyvin koulussa, meillä on katto päällä ja ruokaa kaapissa. Nämä asiat ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä elämässä. Toivotan kaikille kovasti tsemppiä ja jaksamista tulevaan, ehkä vielä joskus saamme taas hymyillä toisillemme ilman maskeja! 

Poikien 7v-kuulumisia.

 Olen ilmeisesti unohtanut koko blogini olemassaolon, koska en ole viimeiseen 8 kuukauteen kirjoittanut yhtään mitään. Toisaalta tämä käy järkeen, koska koronan takia koko vuosi on ollut tyhjää täynnä. Edes Euroviisuja ei tänä vuonna pidetty, joten postaukset jäivät siitäkin kirjoittamatta. On sanomattakin selvää, että Euroviisujen peruuntuminen oli tälle viisufanille kova kolaus. 😔 Edellisessä postauksessa hehkuttamani Celine Dionin konsertti pitäisi olla maanantaina, mutta sekin siirtyi ensi kesälle. Toivottavasti ensi vuonna meillä on olemassa toimiva rokote ja elämä palaisi normaaliksi. Sitä odotellessa on hyvä päivittää tuoreiden ekaluokkalaisten kuulumisia!

Ensimmäinen kouluaamu oli jännittävä ja tunteellinen. Koronan takia pojilla ei ole ollut minkäänlaista kouluun tutustumista, joten kouluun mentiin aivan kylmiltään. Lapset jaettiin pihalla jonoihin oman luokan kanssa ja kyllähän se itketti, kun poikien nimet huudettiin. Ympärillä olevat vanhemmat kuiskailivat, että "aaa, he ovat kaksoset!" 😁 Pojat näyttivät jonossa niin suloisilta, koska he ovat päätä lyhyempiä verrattuna muihin luokalla oleviin poikiin. 😁 Kun pojat vilkuttivat ja kävelivät jonossa sisälle kouluun, oli itkua vaikea saada loppumaan. Sain onneksi kerättyä itseni työmatkalla. 

Koulun alkaminen on meillä lähtenyt hyvin käyntiin. Suurin sopeutuminen on ollut minulla, koska koulu alkaa kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina 8.15 ja minun täytyy herätä huomattavasti aikaisemmin kuin normaalisti huolehtimaan pojat ajoissa kouluun. Minun työpäivänihän alkaa aina kymmeneltä. Toki pojat ovat jo niin reippaita ja omatoimisia, että osaavat aamulla itse pukea vaatteet ja syödä aamupalan, ennen kuin minä nousen huolehtimaan, että ovesta lähdetään ulos ajoissa kaikki koulutarvikkeet mukana, asianmukaisissa ulkovaatteissa. Aamun ylijäämäajan voin käyttää vaikka urheiluun tai siivoamiseen. Seuraavaksi Aapon kuulumisia. 

Aapo on herkkä ja tunnollinen lapsi, joka hieman jo kavereiden edessä nolostelee äidin halausyrityksiä, mutta kahden kesken nauttii läheisyydestä ja kainalossa olemisesta. Aapo on taitava tarkkuutta ja keskittymistä vaativissa asioissa ja edelleen rakentaa hienoja ja monimutkaisia legorakennelmia. Oman puhelimen saatuaan Pokemon Go on tullut tärkeäksi ja sitä täytyy päästä pelaamaan iltapäiväkerhon jälkeen puistoon kavereiden kanssa. Pokemon Go-pelin ajatus oli minulle aluksi aivan hepreaa, mutta tarpeeksi poikia kuunneltuani, alan jo ymmärtää pelin idean. 😁 Aapo on empaattinen ja tunteikas ja esimerkiksi elokuvien katsominen on Aapon kanssa vielä mahdotonta, koska hän samaistuu hahmojen tunteisiin niin voimakkaasti sekä vähänkään jännittävät tapahtuvat pelottavat ja tulevat uniin. Aapo on myös temperamenttinen ja näyttää kyllä kiukkunsa kaikille, mutta on myös maailman suloisin ollessaan aidosti iloinen jostakin asiasta. Aapo oppi eskarivuoden aikana r-kirjaimen (kiitos ihanille puheterapeutti-ystävilleni) ja pyöräily sujuu Aapolla hienosti! Aapo on nopea pyöräilemään ja tunnollisesti osaa liikennesäännöt ja muistaa hyvin pysähtyä risteyksissä! Seuraavaksi vuosittainen Aapon haastattelu:

Lempiruoka: mäkkärin hamppari ja ranskalaiset! 

Inhokkiruoka: No tietty, se on ihan helppo: sipuli! Sipuli on pahaa! 

Lempijuoma: mehu

Lempiherkku? : äidin tekemä mansikkakakku, sää teet parhaat kakut! 

Lempieläin: Leijona! Se on vaan paras eläin! 

Mikä sinusta tulee isona? : en minä tiiä. 

Mitä tykkäät tehdä eniten? : noo, pelata pokegota varmaan! 

Missä olet hyvä? : Legojen rakentamisessa! 

Lempilelu: No nyt tulee paha paikka.. Superkyberhyberextravaikee kysymys. Uudet pokemon-lelut! 

Tärkein unikaveri: Nallukka! 

Lempiohjelma: Näin meillä. 

Mikä on koulussa kivointa? : käsityöt! 

Mitä pelkäät? : koiria, sehän on mun lopullinen superpelko! 

Paras kaverisi? : Jooa Y. 

Mikä sinut tekee iloiseksi? : uudet lelut! 

Mikä sinut tekee surulliseksi? : lyöminen. 

Eelis on huumorintajuinen, mahtavan mielikuvituksen omaava lapsi. Eeliksen jutut saavat joka päivä minut nauramaan, hän on melkoinen tilannekoomikko. Eeliksellä on pehmonalle, joka on hänelle todella tärkeä ja huomaan, että leikkiessään nallella Eelis myös käsittelee omassa elämässään tapahtuvia asioita ja tunteita. Toivon, että nalle pysyy leikeissä vielä pitkään, koska sillä voi olla hyvinkin terapeuttinen vaikutus ja leikin kautta Eelis voi käsitellä asioita, joista hän ei muuten välttämättä puhuisi. Eelis myös tykkää edelleen kovasti leikkiä eläintenpoikasia ja hän onkin usein pikku kissa, joka tykkää äidin kanssa levätä sängyssä peiton alla. Otan näistä hetkistä ihan kaiken irti, koska tiedän, että tällainen ihana lapsenomaisuus kestää enää vähän aikaa. Eeliksellekin kaverit ovat tärkeitä ja Pokemon Gon pelaaminen jokapäiväinen harrastus. Eelis on myös eskarivuoden aikana oppinut r-kirjaimen ja pyöräilemään! Vauhti on Eeliksellä vielä huomattavasti hitaampi kuin Aapolla ja itse juostessa täytyy usein juosta poikien väliä, kun Aapo menee pitkällä edessä ja Eelis tulee 200m päässä perässä. 😁 Tässä Eeliksen haastattelu:

Lempiruoka: Hesburgerin ranskikset! 

Inhokkiruoka: suolakurkut! 

Lempijuoma: Coca Cola! 

Lempiherkku: äidin leipoma suklaakakku! 

Lempieläin: tiikeri, koska ne ovat niin hienoja! 

Mikä sinusta tulee isona? : enpä oikein tiedä. 

Mitä tykkäät tehdä eniten? : pelata pokegota. 

Missä olet hyvä: periaatteessa koulussa käsitöissä! 

Lempilelu: oikeastaan kaikki on lempileluja! 

Tärkein unikaveri: nalle! 

Lempiohjelma? : pokemon. 

Mikä koulussa on kivointa? : nyt kun vielä on näitä käsitöitä, niin käsityöt. 

Mitä pelkäät? : koiria! 

Paras kaverisi?: Rasmus! 

Mikä sinut tekee iloiseksi? : muiden auttaminen! 

Mikä sinut tekee surulliseksi? : kiusaaminen! 

Aapo ja Eelis ovat kyllä maailman helpoimpia ja ihanimpia lapsia, heillä on yllättävän paljon järkeä jo päässä ja koko ajan heille voi antaa enemmän vastuuta ja mahdollisuutta laajentaa reviiriä kodin ulkopuolella. Kaverit ovat tulleet yhä tärkeämmiksi ja pojat viettävätkin suurimman osan vapaa-ajastaan leikkien kavereiden kanssa. Koulun aloittaminen on koko perheelle uutta ja jännittävää ja tuleva vuosi varmasti kertoo paljon poikien vahvuuksista ja heikkouksista koulumaailmaan liittyvissä asioissa. On rikkaus saada olla äiti lapsille, jotka kaksosuudesta huolimatta ovat täysin erilaiset persoonat ja toisiinsa tukeutuen kasvavat omiksi yksilöikseen. 

Vuosikymmenen kertausta

Tänään on vuoden 2019 viimeinen päivä ja huomenna alkaa uusi vuosikymmen! Kulunut vuosikymmen 22-vuotiaasta 32-vuotiaaksi on ollut elämäni tapahtumarikkain, mikä toki käy järkeen ikääni ajatellen. Tällä vuosikymmenellä olen kasvanut aikuiseksi, vaimoksi ja äidiksi. Elämäni rankimmat ja onnellisimmat vuodet mahtuvat kuluneisiin kymmeneen vuoteen. Tulevan kymmenen vuoden aikana tulen täyttämään 40, vanhentumaan fyysisesti huomattavasti sekä näkemään lasteni menevän kouluun sekä myös valmistuvan peruskoulusta! Tulevaa vuosikymmentä ei kuitenkaan kannata liikaa vielä miettiä, vaan keskitytään muistelemaan kulunutta kymmentä vuotta.

2009: ostimme mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen asuntomme, maailman ihanimman ja idyllisimmän kolmion Ranta-Kastellista. Rakastin sitä asuntoa sekä erityisesti sijaintia lähellä keskustaa ja parhaitten juoksureittien keskellä.

2010: menimme naimisiin 31.7.2010 Oulujoen kirkossa sekä valmistuin joulukuussa sosionomiksi.

2011: työskentelin lastentarhanopettajana ja juoksin maratonin aikaan 4 tuntia 13 minuuttia, mutta päällimmäisenä muistona ovat rankat lapsettomuushoidot, joita kävimme läpi.

2012: hoidot jatkuivat vielä koko vuoden, kunnes vihdoin joulukuussa 2012 viimeinen koeputkihedelmöitys tuotti tulosta ja aloin odottaa kaksosia.

2013: elämäni ehdottomasti merkittävin vuosi. Raskausaika, joka oli samalla ihanaa ja rankkaa sekä rakkaiden poikiemme syntymä 17.7.2013 raskausviikolla 34+2. Seuraava puoli vuotta elettiinkin rankkaa pikkuvauva-aikaa tuplien kanssa.

2014: äitiysloma pienten kaksosten kanssa. Vuosi, josta elimistöni varmaan toipuu edelleen. Vuosi, jonka aikana ymmärsin unen tärkeyden ihmisen mielenterveydelle ja kokonaisvaltaiselle toimintakyvylle. Vuosi, josta olen onnellinen, että selvisin hengissä. Muutimme myös elokuussa Maikkulaan omakotitaloon.

2015: alkuvuodesta vaihdoin alaa täysin ja aloin työskentelemään Morsiusateljee Katariinassa osa-aikaisesti. Vuosi, joka oli kokonaisuudessaan todella mukava! Pojat olivat ihania kaksivuotiaita taaperoita, sain viettää heidän kanssaan paljon aikaa ja samalla kuitenkin sain vaihtelua viikkoon käymällä 2-3 päivää viikossa töissä. Täydellinen suhde vapaa-ajan ja työn välillä. Pojatkin oppivat pikkuhiljaa nukkumaan paremmin ja oma jaksamiseni pääsi kohentumaan.

2016: Aloin työskennellä Katariinassa kokoaikaisesti ja pojat aloittivat päivähoidon. Opettelua uuteen elämään ja siihen, että perheen yhteinen aika olikin yhtäkkiä todella vähissä työaikojeni takia. Kävimme mieheni kanssa Pori Jazzeilla kuuntelemassa Joss Stonea ja Sealia.

2017: täytin 30 ja pidimme veljieni kanssa aivan mahtavat yhteiset 90v-juhlat! Perustin myös @hairbytiinam-instagramtilin, ja olen päässyt sitä kautta toteuttamaan myös harrastustani kampausten parissa. Poikien täyttäessä 4 ja kasvaessa entistä osaavammiksi ja reippaammiksi, oma vapaa-aikani lisääntyi ja pystyin helpommin käymään esim. Laulamassa!

2018: vuosi, jolloin omassa elämässäni ei tapahtunut mitään. 😁 Pelkkää perusarkea töiden ja lastenhoidon välillä. Vuoden kohokohta oli veljeni ihanat häät kesäkuussa!

2019: yksi isoimmista unelmistani toteutui, kun kävimme helmikuussa mieheni kanssa Brysselissä Hansonin konsertissa! Reissu oli aivan täydellinen ja konsertti ikimuistoinen! Aapo ja Eelis aloittivat syksyllä eskariin.

Ensivuonna on odotettavissa isoja asioita, kun pojat aloittavat koulun ja elokuussa pääsen myös katsomaan yhtä suurimmista idoleistani, Celine Dionia, Hartwall-areenalle. Juhlimme mieheni kanssa myös 10-vuotishääpäiväämme. On hassua ajatella, että olen ollut mieheni kanssa yhdessä 15 vuotta, lähes puolet elämästäni.
Vain aika näyttää, mitä tulevat vuosikymmenet tuovat tullessaan! Oikein ihanaa vuotta 2020 kaikille!

Joulun tunnelmaa!

Meillä on perheeni kanssa ollut jo useampana vuonna perinteenä käydä kerran vuodessa Levillä lomailemassa ja useimmiten olemme valinneet ajankohdaksi itsenäisyyspäiväviikon. Miksi suuntaamme juuri Leville? Mieheni on innokas moottorikelkkailija ja joulukuun alussa ei useimmiten vielä Oulun lähistöllä ole tarpeeksi lunta, joten kelkkakauden avajaiset pidetään Lapissa. Levillä on koko perheelle täydelliset aktiviteetit: mieheni pääsee kelkkailemaan, minä pääsen laulamaan karaokea ja shoppailemaan ja lapsille nyt löytyy vaikka mitä mukavaa tekemistä! Lisäksi saamme tietysti viettää laatuaikaa myös koko perheen kesken, arkena se jää valitettavan vähälle. 😔 Kauneimmat joululaulutkin täytyy käydä Levin kappelissa laulamassa. Viime vuonna pojat nukkuivat penkissä koko tunnin, nyt pysyivät hereillä, joskin valittaen tylsyyttä puolet ajasta. Onneksi rusinat ja pillimehu vähän pelastivat tilannetta. 😁

Tällä reissulla kävimme myös Kittilässä Tonttulan elämyskylässä, jota voin suositella lämpimästi ihan kaikille! Elämyskylä sijaitsee keskellä ei mitään ja on ulkonäöltään taianomainen talvimaisemassa! Heti saapuessa kylään, vastassa oli poroaitaus, jossa pojat ihastelivat valkoista Kalle-poroa. Elämyskylän alueelta löytyy mahtava seitakivi, jonka sisään on tehty tonttujen ja maahisten luola. Nähtävää oli jo pelkästään seitakivessä koko rahan edestä! Lisäksi elämyskylässä löytyy erilaisia tonttujen tupia, joissa on askartelupajoja ja pipareiden leivontaa. Pihapiiristä löytyy myös totta kai mäenlaskupaikka ja kahvio. Tonttulan elämyskylä oli koko perheelle mieluinen paikka, jossa oikeasti pääsi joulun tunnelmaan!

Olin luvannut pojille ennen reissua, että käymme tulomatkalla myös Rovaniemen Santa parkissa Joulupukin luona. Jos olisin tiennyt, miten mahtava paikka tonttulan elämyskylä oli, en olisi maininnut lapsille mitään Santa parkista, tuntui vähän turhalta mennä enää sinne. Santa Park olikin iso pettymys. Selvästikin se on tehty lähinnä ulkomaalaisille turisteille ja pääsylippujen hinta on aivan älytön. No, Joulupukkia tuli moikattua ja rekiajelu Santa Parkin sisälle rakennetussa taikametsässä oli kyllä hieno. Lapsetkin tykkäsivät kovasti. Lapsiperheille suosittelen kyllä ehdottomasti tonttulan elämyskylä Santa parkin sijasta, jos haluatte kokea aitoa Joulun tunnelmaa.

Olen aina ollut jouluihminen ja rakastan joululauluja ja kaikkea jouluun liittyvää. Vietämme joka vuosi kaksi joulua. Jouluaaton vietämme joko minun tai mieheni vanhempien luona ja joulupäivän taas toisin päin. Molempina päivinä on täysi joulu ruokineen ja lahjoineen. Minusta tämä on aivan mahtava käytäntö, koska ei tarvitse saman päivän aikana käydä monessa paikassa ja aamupäivän saa viettää oman perheen kanssa saunoen ja syöden riisipuuroa. Aattoaamuna tonttu on jättänyt pojille jo yhdet lahjat kuusen alle, joiden avulla he jaksavat odottaa iltaan. Tähän asti joulupukkina on aina toiminut joku sukumme miehistä, mutta nyt pojat alkavat olla jo niin isoja, että alkavat olla epäluuloisia. Viime vuonna Aapo jo kysyikin, että "miksi Joulupukki kuulosti ihan Lauri-papalta?". Täytyy varmaan alkaa järjestämään Joulupukkia suvun ulkopuolelta, että taika ei ihan vielä raukeaisi. 😊 Joulu on minulle ehdottomasti perinteiden aikaa, enkä voisi kuvitellakaan viettäväni Joulua esimerkiksi ulkomailla tai muuten kuin perheen ja sukulaisten kanssa.

Joulun odotukseen minulle tietysti kuuluu tärkeänä osana myös joulumusiikki ja voisinkin esitellä mielestäni parhaat joululevyt satunnaisessa järjestyksessä:

Sia- Everyday is Christmas: ihan mahtava levy täynnä ei perinteisiä niin Siamaisia joululauluja. Vaikka rakastankin perinteitä, saa tämä levy minut aina niin hyvälle tuulelle ja se onkin ollut osa joulun odotusta ilmestymisestään lähtien ja muodostunut jo perinteeksi. 😊

Hanson- Finally it's christmas: Hansonin uudempi joululevy, joka sisältää sekä perinteisiä joululauluja, että uusia sävellyksiä. Myös Hansonin Snowed in- joululevy vuodelta 1997 toimii edelleen ja molemmat levyt soivat aktiivisesti spotifyssäni!

John Legend- A legendary christmas: aivan ihana joululevy vie r&b:n ja svengaavien sovitusten maailmaan vanhoilla joululauluilla sekä uusilla sävellyksillä. Kuuntele tärppinä esimerkiksi "wrap me up In your love", joka on yksi lempikappaleistani!

Nyt Spotifyn joululaululista soimaan ja tunnelmallista Joulun odotusta kaikille! 😊

Kisaamisen iloa ja haastetta.

Ne jotka minut tuntevat, eivät ole voineet välttyä huomaamasta sitä, että rakastan laulamista! Laulaminen on minulle kokonaisvaltainen ilon lähde ja itsensä ilmaisemisen väline, jota ilman en voisi elää. Jokainen, joka laulamista rakastaa, voi samaistua siihen mielihyvän tunteeseen, jota laulaminen aiheuttaa.

Osallistun harvoin karaokekisoihin, mutta aina silloin tällöin on hauska lähteä koettamaan onneaan erilaisiin kilpailuihin. Isoin kisa, johon olen osallistunut, oli Karaoken maailmanmestaruuskilpailu vuonna 2012 jossa pääsinkin erinäisten semifinaalien kautta Suomen finaaliin asti.

Koska Bar Ihku on kantapaikkani, jossa käyn laulamassa melko lailla joka tiistai ja jossa tunnen oloni erittäin kotoisaksi, päätin syksyllä osallistua Ihkun järjestämään karaokekilpailuun. Kilpailuun haettiin netissä lähettämällä ääninäyte sekä myös Radio Suomipopin kautta oli mahdollisuus päästä mukaan semifinaaleihin.

Semifinaalit järjestettiin Oulussa, Tampereella ja Helsingissä ja kuhunkin semifinaaliin valittiin mukaan 15 laulajaa. Jokaisesta semifinaalista kolme parasta pääsi finaaliin, joka pidettiin eilen Helsingissä. Pääpalkintona finaalissa oli muun muassa kiertue bilebändi Remixin kanssa.

Lähden yleensä kilpailuihin aika matalilla odotuksilla, enkä ajatellut pääseväni finaaliin. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt ollessani Oulun semifinaalin kolmen parhaan joukossa. Lauloin ensimmäisellä kierroksella Celine Dionin ja Barbara Streisandin Tell Him-kappaleen, joka on henkilökohtainen karaokesuosikkini. Sain kuitenkin laulaa kappaletta vain vähän matkaa, koska minut päästettiin suoraan jatkoon kesken kappaleen. Toisella kierroksella lauloin Evanescencen Bring me to life, jolla jatkoin finaalikierrokselle. Viimeisenä lauloin Celine Dionin I surrender, joka on myös yksi suosikkikappaleistani. Semifinaalin kohokohta oli ehdottomasti se, kun sain kehuja äänestäni tähtituomari Inga Söderiltä. Hän on kuitenkin pätevä arvostelemaan nimenomaan laulullista pätevyyttä ja teknistä suoritusta.

Kun tiesin pääseväni finaaliin Helsinkiin, alkoi päässäni muhia ongelma kilpailuun valittavista biiseistä. Tässä vaiheessa tajusin, että koska palkintona on kiertue bilebändin kanssa, etsitään kisassa tietysti yleisöä viihdyttävää ja tanssittavaa esiintyjää. Kaikki, jotka ovat koskaan kuulleet minun laulavan, tietävät minun olevan kaikkea muuta paitsi lavalla hyppivä bilehile. Viimeiseen asti yritin keksiä meneviä ja tanssittavia kappaleita, jotka olisivat kuitenkin laulullisesti vaativia, ja jossa korkea ääneni pääsisi parhaiten esille. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en lähde kilpailemaan bilelaulajien kanssa asialla, jossa en ole omimmillani. Päätin, että en lähde hakemaankaan tästä kisasta menestystä, vaan ihan vain nauttimaan laulamisesta ja esiintymisestä ja tuomaan tuomareille vähän vaihtelua tanssibiisien keskelle. 😁

Koska minua jäi ärsyttämään semifinaalissa se, että en saanut laulaa ensimmäistä kappaletta kokonaan, päätin laulaa sen uudestaan finaalissa. Tell him on lisäksi kappale, josta tulen itse aina hyvälle mielelle ja jossa ääneni pääsee hyvin esille. Toiselle kierrokselle päätin valita Evanescencen Lithium-kappaleen siksi, että halusin tuoda vähän pohjoissuomalaista synkkyyttä kaikkien energisten bile-esitysten keskelle. 😁 Koska tiesin, että tässä kisassa ei etsitä minunlaistani laulajaa, oli rentoa esiintyä ilman jännitystä jatkoon pääsystä.

Finaalin kärkikolmikkoon päässeet laulajat olivat monipuolisia ja taitavia esiintyjiä ja saivat yleisön ja tuomarit mukaansa ja olivat oikeutetusti paikkansa ansainneet. Omat suosikkini eivät kaikki päässeet kärkikolmikkoon, mutta laulukisoissa on aina kyse vahvasti myös makuasioista ja niistähän voi vain kiistellä. Kokonaisuutena Ihkun karaokeskaba oli erittäin hyvin järjestetty ja mukava kokemus, josta jäi positiivinen fiilis.

Oma yksipuolisuuteni laulajana tulee olemaan aina kompastuskiveni, jos aion tulevaisuudessa vielä osallistua kisoihin. Tykkään toki laulaa myös menevämpiä kappaleita, mutta koska oma vahvuuteni on nimenomaan laulamisessa, en koe itselleni järkeväksi lähteä kilpailemaan showlla. Olen hyväksynyt asian, että ääneni on klassisen sävytteinen ja tehty powerballadeihin ja koska koen oloni kaikkein kotoisammaksi laulaessani kovaa ja korkealta Celine Dionin, Whitney Houstonin tai Lara Fabianin kaltaisten upeiden naislaulajien kappaleita, en edes halua alkaa muuttamaan itseäni suuntaan, josta en nauti niin paljoa. Vaikka kisaamisessa on oma jännityksensä ja se on yleensä ihan hauskaa, nautin kuitenkin kaikkein eniten siitä, kun saan ihan tavallisena tiistai- tai lauantai-iltana laulaa Pataässän ja Ihkun asiakkaille ja työntekijöille ilman suorituspaineita ja jännitystä ja ajatella, että saatan jollekin ihmiselle tuoda laulullani iloa!

Poikien 6v-kuulumisia!

Tänään oli vuorossa poikien viimeinen neuvolakäynti! Taas yksi haikea muistutus siitä, että minun pienet vauvani ovat kasvaneet isoiksi kuusivuotiaiksi, jotka aloittavat ensiviikolla eskarin!

Neuvolakäynti meni hyvin siihen asti, kunnes tuli rokotteen aika. Pojat kysyivät matkalla neuvolaan, annetaanko tänään rokote ja minä luulin, että ei anneta, joten pojat olivat siinä uskossa. Voi sitä kauhua poikien kasvoilla, kun terveydenhoitaja ilmoitti, että on rokotteen aika. Siitähän se show vasta lähtikin, kun molemmat pojat ryntäsivät pöydän alle piiloon ja itkivät kurkku suorana. Yritin väkisin saada Ensin Eelistä pois pöydän alta ja sain revittyä hänet syliini, jolloin Eelis huusi hädissään "Aapo auta!" Aapo tarttui Eelistä jalasta kiinni ja yritti vetää häntä takaisin pöydän alle. Vihdoin sain pidettyä Eelistä paikoillaan rokotteen antamisen ajan ja alkoi taistelu Aapon kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja taistelusta väsyneet lapset ja äiti pääsivät neuvolasta kotiin. Tässäpä kuusivuotiaan Aapon kuulumisia!

Aapo on 111,1cm pitkä ja painaa 23,7kg. Aapo menee nukkumaan yleensä noin klo 22 ja herää 7-8 välillä, yleisimmin klo 7.30. Herättyään Aapo käpertyy sohvan nurkkaan peiton alle katsomaan lastenohjelmia. Aapo rakastaa Legoilla rakentamista, piirtämistä ja askartelua. Aapo on taitava rakentamaan erilaisia aluksia ja jaksaa keskittyä rakentaman ohjeista vaativiakin legorakennelmia. Aapo tykkää myös hurjista roolileikeistä, jossa hän yleensä on taisteleva hahmo, kuten Ninja, Optimus Prime tai Tyrannosaurus Rex. Aapo on herkkä lapsi, jota eskarin aloitus jännittää kovasti. Aapo ei äitinsä lailla pidä rutiinien muutoksista ja uudet asiat mietityttävät kovasti. Aapo osaa olla melkoinen draamakuningas ja hänen lausahduksensa saavat välillä hymyilyttämään. Kerran esimerkiksi laitoin yhden Aapon legorakennelman laatikkoon ja se meni rikki. Aapo alkoi itkemään lohduttomasti ja sanoi, että "minä niin rakastin sitä rakennusta, en enää koskaan saa tuntea sellaista rakkautta, mitä tunsin rakennustani kohtaan!" Tai kun pyysin Aapoa siivoamaan leluja lattialta ja hän tokaisi, että "musta tuntuu, että mää oon vaan joku sun palvelija!"
Aapo ei osaa vielä sanoa r-kirjainta, ja sitä yritämme nyt kovasti harjoitella. Pyöräily on myös asia, jota yritämme harjoitella, Aapolla ei vain kiinnostusta ole kyseiseen asiaan. Aapo osaa jo hienosti pyöräillä apurattaiden kanssa, mutta ei jaksa harjoitella ajamista ilman niitä. Aapo on kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi, joka osaa julkisilla paikoilla käyttäytyä hyvin ja jonka kanssa on kiva käydä esimerkiksi ravintolassa syömässä. Aapo saa kertoa itse lisää omista mieltymyksistään:

Lempiruoka?: Mummin makaronilaatikko, en tykkää siitä vaan rakastan sitä! Kuka ei voisi tykätä mummin makaronilaatikosta!
Inhokkiruoka?: Hernekeitosta en tykkää yhtään!
Lempijälkkäri? Sirkusjätski!
Lempiohjelma?: Lego Nexoknights, Lego Ninjago ja Transformers ja Pokemon.
Lempilelu?: Ninjago-pikkulegot.
Lempileikki?: Ninjago-legoilla leikkiminen,
Lempiunikaveri?: Leijonaperhe ja pikkuporo
Missä olet hyvä?: Rakentamaan siistejä aluksia ja isoja legopakkauksia ohjeiden mukaan. Minusta Eelis voisi vastata, että hän on hyvä veli! Ja minä olen hyvä kaveri Eelikselle!
Minkä asian haluaisit oppia kuusivuotiaana?: Oppia ajamaan ilman apurattaita!
Mitä et tykkää tehdä?: En tykkää rokotuksista! Enkä Eeliksen itkusta, se rikkoo mun korvat!
Mikä sinusta tulee isona? Helpompaa kuin heinänteko, musta tulee poliisi! Jahtaan roistoja ja lamautan jalkoja! Poliiseilla on lamauttimet, ettei roistot pääse karkuun!

Eelis on myös 111,1cm pitkä ja painaa 22,8 kiloa. Eelis menee nukkumaan myös noin kello 22 ja herää yleensä 7-7.30. Herättyään Eelis yleensä herättää myös Aapon ja he menevät yhdessä olohuoneeseen katsomaan lastenohjelmia. Eelis tykkää kovasti myös leikkiä legoilla, mutta ei ole ihan yhtä pitkäjänteinen niiden rakentamisessa, kuin Aapo. Jos pojat saavat lahjaksi jotkin vähän isommat legopaketit, Eelis yleensä odottaa, että Aapo on tehnyt omansa ja pääsee sitten auttamaan Eelistä kokoamisessa. Eelis tykkää kovasti myös leikkiä Transformers-leluilla sekä piirtää ja askarrella. Roolileikeistä Eelis tykkää myös kovasti, mutta useimmiten leikkii jotain söpöä ja pientä eläintä. Eelis tykkää aivan kauheasti vapaapäivisin aamulla käpertyä äidin viereen sänkyyn peiton alle leikkimään kissanpentua. Minusta on ihanaa, että vaikka pojat ovat jo niin isoja, ovat he silti vielä niin pieniä ja söpöjä, ja tykkäävät haleista ja pusuista.

Eeliksen kanssa harjoittelemme myös r-kirjainta kovasti. Eelis oppi kesäkuussa lomareissulla sanomaan r-kirjaimen aivan oikein, mutta Aapo tuli siitä todella mustasukkaiseksi, eikä Eelis halunnut pahoittaa Aapon mieltä sanomalla r-kirjainta. Nyt olen saanut Eeliksen taas opettelemaan kirjainta uudestaan, mutta tauon aikana hän kerkesi unohtaa, miten se sanotaan ja opettelu on taas alkanut alusta. Eeliksellä kyllä r tulee d-n kanssa jo välillä oikein, kun hän jaksaa keskittyä sen harjoitteluun. Eivätköhän molemmat pojat eskarivuoden aikana opi r-kirjaimen.

Eeliksen kanssa olemme myös harjoitelleet pyöräilyä, mutta Eelis ei ole vielä siinä niin taitava kuin Aapo, eikä apurattaita vielä voi ottaa pois vähään aikaan. Harjoittelua hankaloittaa se, että Eeliksen mielenkiinto pyöräilyä kohtaan on täysi nolla. Tiedän, että pakottamisestakaan ei ole mitään apua, sillä viimeisetkin motivaation rippeet saa karistettua. Toivon, että motivaatio vielä jostain löytyy tämän vuoden aikana. Eelis on myös kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi ja hänen kanssaan on myös helppoa liikkua julkisilla paikoilla. Eelis on sosiaalinen ja tykkää selittää asioita ja saa minut nauramaan letkautuksillaan. Esimerkiksi kun katsoimme Selviytyjiä ja yhdellä kilpailijoista oli punaiset bikinit, Eelis tokaisi, että "äiti osta sinäkin tuommoset punaiset tissisuojat, kun sulla on vaan mustia ja värittömiä!" :D Tai kun harjoittelin uusia lauluja, Eelis sanoi, että "äiti älä enää laula, en mää koskaan jaksa kuunnella ku sää laulat. Pyydän, lopeta!" Minun ei siis kannata lähteä laulukilpailuihin, kun kotona on tarpeeksi kriittinen yleisö. :D
Eelis saa kertoa itse lisää omista mieltymyksistään:

Lempiruoka?: Mummin makaronilaatikko!
Inhokkiruoka?: En tykkää hernekeitosta ja punajuurisalaatista.
Lempijälkkäri?: Suklaakeksit ja minttusuklaajätski.
Lempiohjelma?: Lego chima, Pokemon, Lego Nexoknights ja Ninjago.
Lempilelut?: Helppoa, Ninjago-legot!
Lempileikki?: Ninjago-legoilla leikkiminen.
Lempiunikaveri?: Tiikeriperhe ja unileopardiperhe ja pikkuporo.
Missä olet hyvä?: Helppoa, leikkimisessä! Ja olen hyvä veli ja kaveri!
Minkä asian haluaisit oppia kuusivuotiaana?: oppimaan r-kirjaimen.
Mitä et tykkää tehdä?: Helppoa, pyöräily!
Mikä sinusta tulee isona? Helppoa, palomies! Sammutan tulipaloja ja autan ihmisiä ja eläimiä puista!

Mennyt vuosi on ollut poikien kanssa niin helppo, kuin kahden maailman ihanimman kuusivuotiaan kanssa vain voi. Pojat ovat isoja ja omatoimisia ja osaavat esimerkiksi tehdä itselleen jo aamupalaleivät ja leikkiä keskenään kotipihalla ilman valvontaa. Poikien kanssa on ilo keskustella ja he ymmärtävät jo vaikeitakin asioita. Toisaalta pojat ovat vielä ihanan pieniä ja edelleen kulkevat pyöräkärryssä joka paikkaan, kun juoksen ja pyöräilen! 45 kilon kanssa juokseminen tai pyöräileminen ei ole helppoa ja saan ihan mahtavan treenin jo esimerkiksi puolen tunnin juoksulenkistä. Odotan kauhulla taas tulevaa talvea, kun en enää pysty poikien kanssa menemään minnekkään pyöräkärryn kanssa ja olemme sidottuna kotiin ja lähimaastoon. Eskarin aloitus on iso muutos myös minulle, koska menetän toisen vapaapäivän, kun maanantaisinkin täytyy viedä pojat eskariin. :( Vapaapäiviemme juttu on poikien kanssa nimenomaan ne hitaat aamut ja yhdessä sängyssä pötköttely ja leikkiminen pitkälle aamupäivään, ennenkuin lähdemme minnekään. Kun vapaapäivänä täytyy laittaa herätyskello soimaan ja pitää kiirettä aamulla sekä lähteä räntäsateessa ja loskassa viemään ja hakemaan poikia eskarista, ei se vastaa minun käsitystäni vapaapäivästä. Tälle asialle en kuitenkaan voi mitään, täytyy vain henkisesti valmistautua ensiviikolla alkavaan lähes loppuelämän kestävään oravanpyörään. Tämän viikon olen vielä lomalla ja nautin täysillä ajasta Aapon ja Eeliksen kanssa ja ihmettelen heidän aivan liian nopeasti hupenevaa lapsuuttaan.

Euroviisujen 2019 jälkipyykkiä.

Olipahan taas viisut! Kun kuulin, että Darude edustaa Suomea tänä vuonna, ajattelin, että saatamme ehkä jopa pärjätä, jos kappale vain on uskollinen nimenomaan Daruden musiikkityylille ja fanit innostuvat äänestämään. Eipä ollut.

Harmitti kovasti se, että Darude oli lähtenyt tietentahtoen tekemään euroviisuihin sopivaa popmusiikkia sen sijaan, että olisi tehnyt menevän ja tanssittavan trancebiisin hyvillä lauluosuuksilla. Mielestäni Look away oli paras kolmesta vaihtoehdosta ja koska ensimmäisen semifinaalin taso oli surkein ikinä, toiveeni hieman nousivat tiistain aikana. Mielestäni Darude ja Sebastian vetivät semifinaalissa biisin paremmin, kuin aikaisemmin ja Sebastianin laulukin kulki hyvin! Olin erittäin ylpeä Suomen esityksestä.  En kuitenkaan pahasti pettynyt, kun suomi ei päässyt finaaliin, koska odotukset eivät olleet kovin korkealla. Sen sijaan olin erittäin pettynyt, kun Unkarin Joci Papai ei päässyt finaaliin! Tykkäsin Jocin edellisestäkin edustuskappaleesta ja myöskin tämän vuoden biisi oli hyvä! Varsinkin ottaen huomioon ensimmäisen semifinaalin surkean tason, olisi Unkari ehdottomasti kuulunut finaaliin.

Torstain semifinaali taas oli täysin eri maailmasta ensimmäiseen semifinaaliin verrattuna! Paljon hyviä kappaleita pääsi jatkoon ja tämän vuoksi oli lauantain finaali viihdyttävää seurattavaa! Tässä oma lempparikolmikkoni:
1. Venäjä : Scream on ihanan dramaattinen ja teatraalinen biisi, jonka melodia upposi minuun heti ensi kuulemalta. Sergey laulaa aina hyvin, eikä koskaan tarvitse jännittää, osuvatko korkeat nuotit kohdalleen.
2. Ruotsi: Too late for love on ihana hyvänmielen biisi, jonka tarttuva melodia jää soimaan päähän. Myös Johnin ääni on hunajaa korvilleni.
3. Alankomaat: voittajaviisu Arcade on kaunis kappale, joka kasvaa juuri oikealla tavalla loppua kohden. Laulajasta tulee mieleen Adam Levine sekä ulkonäön että äänen perusteella. Olen oikein iloinen Alankomaiden voitosta, biisi oli ansaitusti ennakkosuosikki.

Myös muita hyviä kappaleita mahtui finaaliin tänä vuonna, esimerkiksi Sveitsin ja Kyproksen menevät rallatukset ja Pohjois-Macedonian Proud, joka olisi aivan loistava karaokebiisi! Norja myös yllätti minut positiivisesti tänä vuonna. Kun ensimmäisen kerran kuulin ja näin heidän esityksensä esikatseluissa, joikhaaja aiheutti minussa lähinnä myötähäpeää. Kappale on kuitenkin kuuntelukertojen myötä parantunut huomattavasti ja kuului mielestäni eilisen finaaliin parhaimmistoon!

Omat inhokkini tänä vuonna olivat Islanti, slovenia ja San Marino. Minusta on hienoa, että euroviisuihin lähdetään erilaisilla musiikkigenreillä, mutta valitettavasti punk tai islannin edustajan kaltainen provosoiva ja aggressiivinen musiikkityyli ja lavashow ei vain ole minun makuuni. Slovenian unettava ja flegmaattinen kappale ja esitys nyt olisi voitu jättää kokonaan tekemättä ja San Marinon "pitbull kohtaa dr.albanin" epävireinen esitys nyt oli muuten vain tyhjänpäiväinen.

Täytyy antaa Israelille täydet pisteet viisujen järjestämisestä! Väliaikanumerot olivat oikeasti viihdyttäviä ja mentalisti hauska! Juontajatkin hoitivat hommansa hyvin. Minusta oli aivan loistava idea laittaa viisuvoittajia esittämään toistensa kappaleita! Kuin euroviisujen Vain Elämää konsanaan! Toivon, että tämän idean kopioivat muutkin viisujärjestäjät tulevaisuudessa. Ja sitten se shown odotetuin kohta, Madonna. Mitä ihmettä??? Miten joku niin kauan musiikkia tehneenä voi laulaa niin pieleen? Madonnan Like a prayer aiheutti ihan kauheaa myötähäpeää. En tiedä oliko korvanapissa tai äänentoistossa jotain vikaa, eikö hän kuullut itseään, vai miksi laulu oli koko ajan epävireessä. Seuraavassa kappaleessa laitettiin autotune täysillä päälle ja sen kyllä huomasi. Jäi todella hämmentynyt fiilis itselle. Tarviiko Madonnan kaltainen supertähti oikeasti autotunea pysyäkseen nuotissa? Onko ikä tehnyt jo äänelle tepposet? Joka tapauksessa on Israelilta hienoa saada tuollainen tähti esiintymään euroviisuihin, kyllä se tuo katsojia finaalille kummasti.

Täytyy myös jälleen kehua uutta pisteidenantosysteemiä. Kun tuomariäänet annetaan ensin ja sitten vasta yleisöäänet, pysyy jännitys loppuun asti! On hauskaa myös nähdä, miten suuresti tuomariäänet ja yleisöäänet eroavat toisistaan! Esimerkiksi Norja ei saanut tuomariääniä paljoa, mutta huikean määrän yleisöääniä ja hyppäsi niiden johdosta kärkimaiden joukkoon!

Kokonaisuutena tämän vuoden viisut olivat viihdyttävät ja jännityksellä odotamme, kuka maatamme edustaa ensi vuonna! Siihen saakka on jälleen aika kuunnella joka vuosi kasvavaa Euroviisut- spotifylistaani, josta kaikki parhaat biisit tietysti löytyvät!

Elämysten elämys!

Osasittekin varmaan jo odottaa tätä postausta. Koska blogini päivittyy nykyään hyvin harvoin, johtuen tapahtumaköyhästä elämästäni, on itsestään selvää, että näin isosta tapahtumasta ei voi olla kirjoittamatta.

Palataan ajassa vuoteen 1997, kun Music Television näytti vielä musiikkivideoita ja ysäridiscomusiikki  ja pophitit hallitsivat listoja. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa tarttuvan kappaleen nimeltä Mmmbop ja se oli menoa! Kolme musikaalisesti lahjakasta veljestä Oklahomasta varastivat pienen tytön sydämen ja ovat siitä asti pitäneet siitä tiukasti kiinni. Hansonin Middle of nowhere oli ensimmäinen saamani c-kasetti ja muistan kuinka onnellinen olin sen saadessani. Yksi kaikkein aikojen lempikappaleistani, Yearbook, on tuolta albumilta ja muistan, kuinka soitin Kiss Fm- radiokanavan toiveohjelmaan ja toivoin sitä soitettavaksi. Olin pettynyt, kun juontaja ei tuntenut kyseistä kappaletta eikä myöskään soittanut sitä. Fanitukseni oli monta vuotta niin suurta, kuin ala-asteelaisen musiikkia rakastavan tytön fanitus vain voi olla ja muistan, että huoneeni seinillä oli yhteensä 100 erilaista Hanson-julistetta. Siellä ei paljon tapettia julisteiden välistä näkynyt. :D Suurin osa kavereistani fanitti Britney Spearsia, Spice Girlsiä tai Backstreet Boysiä, mutta minuun vetosi Hansonissa musiikin lisäksi se, että he soittavat ja tekevät itse myös kappaleensa.

Fanitin Hansonia hyvin avoimesti yläasteelle saakka, kunnes musiikkimakuni alkoi kehittyä enemmän myös soulin, hiphopin ja R&B-musiikin suuntaan ja kun Alicia Keys julkaisi Fallin'-kappaleensa vuonna 2001, rakastuin täysin ja suurempi fanitus kääntyi Aliciaan. Vaikka kaikki suosikkiartistini ovat enemmän soulin ja r&b-musiikin saralta, on Hanson pysynyt lempibändinäni kaikki nämä vuodet ja heidän taidokas ja positiivinen pop rock-musiikkinsa saa minut aina hyvälle tuulelle.

Totta kai seuraan Hansonia sosiaalisessa mediassa ja kun viime vuonna näin, että he julkaisevat bändinsä 25-vuotisen taipaleen kunniaksi sinfoniaorkesterin kanssa yhteistyössä tehdyn String Theory-albumin sekä lähtevät maailmankiertueelle, aloin toivoa, josko pohjoismaat olisivat mukana esiintymispaikoissa. Eivät olleet, mutta Euroopassa konsertteja oli sovittu useampaan maahan ja kaupunkiin ja katsoin, että Bryssel olisi aika lähellä. Ehdotin miehelleni vähän puoliksi vitsaillen, että lähdetäänkö katsomaan Helmikuussa Hansonia Brysseliin ja yllätyksekseni mieheni oli suunnitelmassa ihan mukana, vaikka ei itse ole koskaan Hansonia pahemmin kuunnellut!

String Theory on kokoelma vanhoja kappaleita kaikilta julkaistuilta levyiltä sekä uusia, pelkästään tätä levyä varten tehtyjä kappaleita sovitettuna sinfoniaorkesterille. Levyllä on selkeä teema yrittämisestä, epäonnistumisesta ja itseensä uskomisesta ja kaikki kappaleet seuraavat sanomaltaan johdonmukaisesti toisiaan.

Kun kerroin ihmisille lähteväni katsomaan Hansonin konserttia, oli kaikkien reaktio poikkeuksetta sama: "Ai niitä pikkupoikia? Onko niillä muita biisejä kuin mmmbop?" :D Pikkupojat Taylor, Isaac ja Zac ovat kasvaneet kolmekymppisiksi miehiksi ja ovat julkaisseet yhteensä 15 albumia mukaanlukien kaksi omakustannetta, kaksi livealbumia ja kokelmalevyn. Hanson ei enää vuosiin ole ollut mainstream-bändi, jota Suomen radioissa soitettaisiin, mutta maailmalla he ovat edelleen iso nimi ja sen kertovat myös loppuunmyydyt konsertit ympäri maailmaa myös tällä String Theory-kiertueella.

Keskiviikkona 20.2.2019 lapsuudenunelmani vihdoin toteutui ja pääsin katsomaan Hansonia livenä Brysselin Circue Royalissa. Sali oli aivan täynnä ja lähes koko katsomo koostui juuri minun ikäisistäni 80-luvulla syntyneistä ihmisistä, jotka ovat kasvaneet Hansonin musiikin parissa aikuisiksi. Kun bändi astui lavalle sinfoniaorkesterin kanssa, tunsin oloni aivan epätodelliseksi ja kun Taylor alkoi laulaa ensimmäistä kappaletta, Reaching for the sky, kyyneleet tulivat silmiini ja tunsin oloni taas 10-vuotiaaksi superfaniksi.

On vaikea nimetä yhtä kappaletta, joka olisi ollut konsertin kohokohta, koska rakastin niitä kaikkia. Totta kai nostalgia oli huipussaan Mmmbopin, Where's the loven ja Yearbookin aikana, mutta nautin uskomattoman paljon myös esimerkiksi No rest for the weary- ja Joyful Noise-kappaleista. String Theory on siitä mahtava albumi, että vanhat ja uudet biisit ovat sulassa sovussa ja konsertissa pääsi kuulemaan koko albumin. :) On uskomatonta katsoa, miten sulavasti veljekset vaihtavat roolejaan joka biisille. Hansonin ensimmäisillä albumeilla on selkeä järjestys siinä, että Taylor laulaa ja soittaa koskettimia, Isaac soittaa kitaraa ja Zac rumpuja. Vuosien saatossa myös Isaac ja Zac ovat alkaneet ottaa enemmän lauluosuuksia ja myös soittimia vaihdeltiin konsertissa sujuvasti keskenään.

Istumakonserteissa on se huono puoli, että ei voi tanssia ja liikkua, vaikka kuinka haluaisi, mutta onneksi viimeisimmissä kappaleissa ihmiset rohkaistuivat nousemaan penkeiltä ylös tanssimaan ja laulamaan mukana. Yleisö oli muutenkin todella hyvin mukana ja loi energiaa koko saliin. Yhteisöllisyyden tunne oli myös ihana, kun kävelimme tapahtumapaikalta hotellille ja ympärillä olevat ihmiset rallattivat vielä konsertin kappaleita.

Nyt on yksi asia bucket listiltä raksittu pois ja elämään hankittu elämys vailla vertaa. Fanitus jatkuu ja toivon, että Hanson jatkaa musiikin tekemistä vielä seuraavat 25 vuotta! <3

Isovanhempien merkityksestä.

Eilen, isovanhempien päivänä, rakas ukkini laskettiin haudan lepoon. Ukki kuoli 86-vuotiaana vain kolme viikkoa sairastettuaan, joten hän sai elää täyttä elämää lähestulkoon loppuun asti. Muistan ukin aina sotilaallisen jämeränä ja asiallisena, mutta erittäin lempeänä ja viisaana miehenä joka teki todella hyvää ruokaa ja tyrnimehua! Ukki oli ensimmäinen isovanhemmistani, joka menehtyi ja sai kovasti ajattelemaan isovanhempien tärkeyttä.

Omat isovanhempani ovat olleet minulle aina tärkeitä ja rakkaita ja auttaneet kovasti vanhempiani silloin, kun minä ja veljeni olemme olleet pieniä. Isovanhempani ovat halunneet olla aktiivisesti mukana elämässäni ja luoda läheisen suhteen lapsenlapsiinsa. Suhde suvun vanhempien ja nuorimpien välillä on erityinen juurikin siksi, että vuosikymmenten elämänkokemus ja hiljainen tieto on parasta välittää juuri lapsille, jotka omaksuvat vanhan kansan tarinoita ja oppeja loistavasti! Itsekin olen aina arvostanut isovanhempiani senkin takia, että he ovat vielä eläneet aikana, jolloin elämä ei ole ollut helppoa ja kaiken eteen on saanut tehdä paljon töitä.

Isovanhempien merkitys on tuonut aivan uuden ulottuvuuden lasteni syntymän myötä. Olen todella onnellinen siitä, että ukki sai nauttia lapsenlapsenlapsista viisi vuotta ja lapseni oppivat tuntemaan isoukkinsa. Ukki oli koiraihminen ja monesti kylään tullessaan laittoi päällensä villapaidan, jossa oli koiran kuva, koska tiesi Aapon ja Eeliksen pitävän siitä.

Aapolla ja Eeliksellä on mielestäni maailman parhaat isovanhemmat! Omat vanhempani ja mieheni vanhemmat ovat olleet enemmän kuin kultaakin kalliimpia poikien hoitoapuna ja säästäneet minut mielenterveyden ongelmilta poikien vauva-aikana. Parasta poikien isovanhemmissa on se, että he oikeasti haluavat olla apuna ja rakastavat poikia selvästi todella paljon. Minun ei siis tarvitse ikinä pelätä sitä, että poikien hoitaminen tarvittaessa olisi heille vain välttämätön paha ja he tekisivät sitä ainoastaan velvollisuuden tunteesta. On ihanaa nähdä, miten tärkeitä isovanhemmat ovat Aapolle ja Eelikselle ja tietää, että suhde pysyy läheisenä ja tiiviinä varmasti aikuisikään asti.

Ukin hautajaiset olivat todella tunteelliset ja kirkossa olevien ihmisten määrästä pystyi kertomaan, että ukki oli todella pidetty mies ja tärkeä kaikille sukulaisille ja ystäville. Kaikkein hienoin hetki oli se, kun kesken Maa on niin kaunis-virren, kanttori lopetti soittamisen ja koko seurakunta lauloi virren loppuun moniäänisesti. Tämä on varmaan mahdollista ainoastaan meidän yltiömusikaalisessa suvussamme, :D Ukin viimeisiä sanoja kuolinvuoteellaan olivat: "elämä jatkuu, menkää eteenpäin". Näin teemme, ukista jää ainoastaan hyviä muistoja, joita vaalia ja joiden avulla surusta selviää.

Lepää rauhassa

Juhani Antti Sakari Kauppinen

5.5.1933-2.10.2018

Aapon ja Eeliksen viisivuotiskuulumisia.

Vaikeahan tuota on uskoa, että meidän pienet vauvat ovat jo viisivuotiaita ja toiseksi viimeinen neuvola oli tänään! Blogi on pitänyt hiljaiseloa, koska elämäni on tällä hetkellä niin helppoa ja tasaista, että aiheita on todella vaikea keksiä! Pojat ovat jo niin isoja, omatoimisia ja helppoja, että vauva-ajan valituspostauksia ei enää voi kirjoittaa. :D Elämä koostuu siitä, että käydään töissä, iltaisin touhutaan lasten kanssa ja muutaman kerran kuukaudessa yritän päästä laulamaan karaokea, eipä siitä kauheasti draamaa saa aikaiseksi. Nyt kuitenkin Aapon ja Eeliksen kuulumisia!

Aapo on 105,8cm pitkä ja painaa 19,7 kiloa. Aapo on ihana ja aktiivinen poika, jonka mielikuvitus on vailla vertaa ja mahdollistaa mahtavat leikit Eeliksen ja muiden kavereiden kanssa. Aapo rakastaa piirtämistä ja piirtää hienosti esimerkiksi erilaisia dinosauruksia hyvin yksityiskohtaisesti. Aapo on myös hyvin kiinnostunut kirjaimista ja numeroista ja sataan laskeminen onnistuu hienosti, kuten myös helpot päässälaskut. Transformers ja Batman ovat nyt leikeissä in ja dinosaurukset kiinnostavat myös kovasti. Leikeissä Aapo on yleensä jokin hurja eläin tai robotti ja äänitehosteet ovat sen mukaisia. Aapo osaa olla leikeissä pitkäjänteinen ja keskittyy esimerkiksi tunneiksi rakentamaan legoilla yksin pöydän ääressä. Aapo on oppinut hienosti ajamaan myös pyörällä apurattaiden kanssa. Aapo tarvitsee noin 10-10,5 tuntia unta vuorokaudessa ja nukkuu yleensä 22-08. Usein Aapo tulee yöllä minun ja mieheni viereen nukkumaan, mutta muuten ei turhaan yöllä heräile. Aapo ei osaa sanoa vielä r-kirjainta eikä d-kirjainta, mutta varmasti jossakin vaiheessa ne oppii. Lopuksi Aapon haastattelu:

Lempiruokasi? Mummin tekemä makaronilaatikko.
Paras jälkiruoka? Jos äiti tekee omenapiirakkaa, niin minä syön sitä perheen kanssa jälkiruoaksi!
Lempijuoma? Mehu, vesi ja maito.
Lempiohjelma? Transformers.
Lempileikki? Jos Eelis halluu mun kanssa Transformers-leikkiä leikkiä, mää leikin sitä. Ja pomppia trampoliinillä!
Lempilelu? Optimus Prime (Transformersista).
Mikä sinusta tulee isona? Noooo....leipuri. Leipomossa kaikki sannoo mitä halluu, niin minä teen sen. Sitten ei tarvitse surkutella, ettei oo sitä mitä halluu. Ja jos ei oo aineksia, niin ostetaan aineksia!
Mitä et tykkää tehdä? NO SIIVOTA!
Mitä pelkäät? Isoja koiria jotka tullee lähelle ilman äitiä ja iskää.
Kuka on paras kaverisi? No Aaron ja Eelis ja Jooa.
Lempiunikaverisi? Pikku susi!
Lempieläin? Heppa ja T-rex!

Eelis on 104,6cm pitkä ja painaa 18,5 kiloa. Huomaa kyllä, että pojat ovat vuodessa kasvaneet hurjasti! Alkaa oikeasti käydä työstä vetää heitä pyöräkärryssä pitkiä matkoja tai juosta vaunujen kanssa, kun kyydissä on 40 kiloa pelkkää lasta. :D Eelis on ihana, aito ja avoin lapsi, joka näyttää tunteensa selkeästi niin hyvässä kuin pahassa. Eelis ei ole yhtä aktiivinen kuin Aapo, mutta lähtee innokkaasti mukaan liikunnallisiin leikkeihin toisten mukana. Eelis tykkää myös piirtää ja värittää ja on kehittynyt siinä huimasti viimeisen vuoden aikana. Eelis tykkää kovasti leikkiä Transformers-leluilla Aapon kanssa ja he saattavat uppoutua leikkiin kahdestaan todella pitkäksi aikaa! Eelis ei ole yhtä pitkäjänteinen ja kärsivällinen kuin Aapo, jonka takia hän monesti delegoi esimerkksi vaativien legoaluksien tms, rakentamisen Aapolle, vaikka itsekin osaisi niitä tehdä. Eelis rakastaa söpöjä eläimiä ja onkin monesti leikeissä kissanpentu tai muu eläinten poikanen. On hellyyttävää, kun Aapo leikkii dinosaurusleikeissä aina kaikkein hurjinta tyrannosaurusta ja Eelis usein on suloinen pieni triceratopsin poikanen. :) Eelis nauttii kovasti sylistä ja läheisyydestä ja peiton alla pötköttäminen äidin kanssa on hänestä ihanaa. Eelis osaa ajaa pyörällä apurattaiden kanssa, mutta häntä ei yksinkertaisesti pyöräily kiinnosta yhtään. On välillä turhauttavaa, kun haluaisin niin kovasti, että pojat oppisivat kunnolla ajamaan, jotta heitä ei jokapaikkaan tarvitsisi kuljettaa pyöräkärryllä, mutta pakottamalla tapan vain viimeisetkin motivaation rippeet eivätkä pojat varmasti opi. Olen yrittänyt lahjontaa ja saanut heidät pyöräilemään lähikauppaan lupaamalla kaupasta herkkuja, mutta tätä tekniikkaa ei joka päivä viitsisi käyttää. Ehkä täytyy vain kestää ja antaa innostuksen pyöräilyyn kasvaa itsestään. Eelis nukkuu vuorokaudessa 9-9,5 tuntia, yleensä klo 22-7.30 ja tulee myös monesti yöllä viereen. Muuten Eelis ei yleensä turhaan heräile. Eelis ei osaa vielä sanoa l-kirjainta eikä r-kirjainta, mutta d-kirjaimen osaa. En jaksa stressata asiasta, kyllä pojat vielä oppivat sanomaan puuttuvat äänteet kun aika on kypsä. Tässä vielä Eeliksen haastattelu:

Lempiruokasi? Tortillat!
Lempijälkiruokasi?: Suklaakakku.
Lempijuoma? Mehukattimehu.
Lempiohjelma? Palomies Sami ja Bubble gubbies.
Lempileikki? Leikkiä aapon kanssa ulkona hiekkalaatikolla työmaata!
Lempilelu? Ukkoskavio (Thunderhoof Transformersista).
Mikä sinusta tulee isona? Roskamies.
Mitä et tykkää tehdä? En tykkää jääkylmästä vedestä, tykkään vain mökin kylmästä vedestä.
Mitä pelkäät? Pelkään pelottavia tauluja.
Kuka on paras kaverisi? Aaron ja myöskin Aapo.
Lempiunikaveri? Kaikki unikaverini.
Lempieläin? Annan vihjeen: se syö salaattia ja porkkanaa! Pupu, ne on niin söpöjä!

Viisivuotias on kyllä aivan mahtavassa iässä. Samalla pojat ovat vielä niin pieniä ja söpöjä, mutta samalla niin isoja ja järkeviä! Itsesuojeluvaistoa on jo kertynyt ja omalle pihalle pojat voi jo jättää keskenään leikkimään. Poikia ei oikeastaan enää tarvitse hoitaa, ainoastaan kasvattaa! Oma aika on viimeisen parin vuoden aikana lisääntynyt huimasti eikä lasten kanssa yksin oleminen ole enää mikään rangaistus, vaan useimmiten rentoa yhdessäoloa. Pojat tappelevat aika vähän keskenään ja kiukuttelua tulee yleensä tavanomaisista asioista, kuten siivoamisesta ja pukemisesta. Kaikin puolin elämä on ihanaa ja tavallista lapsiperheen arkea. Tällä hetkellä nautin poikien kanssa viimeisestä lomaviikostani, joka tähän asti on kulunut siinä, että olemme joka päivä pyöräilleet keskustaan, Kärkkäiselle tai markettiin katselemaan leluja. :D Siinä on asia, johon pojat eivät koskaan kyllästy ja aina vapaapäivänä toivovat, että voisimme mennä kaupungille. Mikäs siinä, pojat pyöräkärryyn ja reisilihakset laulamaan. :D Mamban sanoin: vielä on kesää jäljellä! Nauttikaamme siitä! :)

Euroviisujen 2018 jälkipyykkiä.

Jälleen se on ohi. Jokavuotinen jännitysnäytelmä, jossa makuasioista ei voi kuin kiistellä! On aina yhtä ihmeellistä ajatella, että jollekin toiselle kappale, joka minusta on täysin karmea, voi olla maailman paras ja toisinpäin. Tänä vuonna odotin viisuja enemmän kuin koskaan, koska täysin objektiivisesti voin sanoa, että pidin Suomen edustuskappaleesta! Halusin oikeasti, että Monsters menestyy, koska se on hyvä kappale. Finaaliin pääsy oli itsessään jo riemuvoitto, mutta totta kai olisin suonut Suomelle parempaa menestystä myös finaalissa.

Paljon on taas spekuloitu sitä, miksi Saara ei saanut finaalissa pisteitä tuomaristoilta eikä myöskään yleisöltä. Toimittajat ovat kirjoittaneet, että biisi ei ollut tarpeeksi omaperäinen tai koskettanut yleisöä. Tällä perusteella ei myöskään Ruotsin olisi pitänyt saada yhtään pisteitä, joten noiden asioiden piikkiin ei huonoa menestystä voi laittaa. Omasta mielestäni Saaran esitys meni niin hyvin, kuin se vain voi mennä. Saara lauloi hyvin ja esitys itsessään oli virheetön ja kappale tarttuva ja hyvin tehty. Jää siis ikuiseksi mysteeriksi, miksi muu maailma ei ajatellut samoin kuin minä. Nämä ovat juuri niitä kuuluisia makuasioita, joita joka vuosi saa viisuissa ihmetellä.
Seuraavaksi jälleen esittelyssä omat suosikkini tämän vuoden finaalista:
1. Bulgaria- Bones oli heti ensikuulemalta mielestäni aivan loistava kappale ja vastaa täysin musiikkimakuani yleisestikin. Hyvät harmoniat ja tasaisesti kasvava draamankaari kappaleessa tekevät siitä mielenkiintoisen ja tarttuvan.
2. Itävalta- Nobody but you on loistava ja tarttuva gospelhenkinen biisi, joka saa minut heilumaan sen tahdissa jokaisella kuuntelukerralla.
3. Suomi- Monsters on ensimmäinen Suomen edustuskappale, josta ihan oikeasti pidän. Pitäisin kappaleesta ihan yhtä paljon, vaikka se olisi jonkin toisen maan edustuskappale. Biisi jäi soimaan päähäni ensimmäisestä kuuntelukerrasta ja Saara laulaa aina hyvin.
4. Tsekki- Lie to me on menevä bilebiisi ja täytyy ehkä myöntää, että osittain jopa häpeän sitä, että pidän kappaleesta niin paljon. 😀 Biisin esittäjä kuitenkin on omahyväinen teinipoika, eikä kappaleessa muutenkaan ole mitään uutta ja erikoista. Kertosäe menee jalan alle ja biisi kokonaisuudessaan tuo hyvän mielen ja laittaa tanssijalan vipattamaan. Mitäpä muuta hyvältä kappaleelta toivoisikaan.

Erityispisteet omaperäisyydestä annan myös Viron oopperaesitykselle. Vaikka kappale ei omiin suosikkeihini mahtunutkaan, kuulostaa se paremmalta jokaisella kuuntelukerralla ja laulajan ääniala on aivan huikea.
Omiin inhokkeihini tänä vuonna kuuluivat Liettuan, Irlannin ja Espanjan balladit, jotka tihkuivat yli-imelää korniutta. Tänä vuonna ei viisuissa ollut yhtään balladia, josta olisin pitänyt, kaikki olivat mielestäni unettavan tylsiä.

Minun ja mieheni oli tarkoitus mennä tänä vuonna Portugaliin katsomaan finaalia, mutta peruimme matkan alkuvuodesta. Ajattelimme, että Ruotsi kuitenkin voittaa muutaman vuoden sisään, joten parempi mennä sinne. Ruotsi on mukavan lähellä ja fakta on, että mikään muu maa ei osaa järjestää viisuja yhtä hyvin. Taas on pitkä aika odottaa ensi vuoteen, mutta jälleen muutamalla hyvällä biisillä täydentynyttä spotify-listaani parhaimmista euroviisuista voi onneksi kuunnella sillä välin!

Ajatuksia tämän vuoden UMK:sta.

Jälleen on se aika vuodesta, kun perinteinen euroviisuaiheinen blogiteema alkaa! Olen tänä vuonna entistäkin enemmän innoissani euroviisuista (jos se on ylipäätään mahdollista), koska kerrankin Yle on tehnyt oikean ratkaisun valitessaan Saara Aallon suoraan Suomen edustajaksi. Monet varmaan ovat asiasta eri mieltä kanssani, mutta minusta ratkaisu oli nerokas.

Minusta on upeaa, että Saara edustaa Suomea, koska hänen puolestaan ei tarvitse jännittää ollenkaan. Saara ei lähde viisuihin pyytelemään anteeksi, vaan tekemään kaikkensa menestyksen eteen. Saara on lavalla itsevarma heittäytyjä, jonka jokainen nuotti osuu kohdalleen huolimatta vaativista koreografioista ja tempuista lavalla. Olen myös iloinen siitä, että tänä vuonna yle oli panostanut myös rahallisesti umk:hon ja lavashow:t olivat viimeisen päälle hiottuja eivätkä häviä muiden maiden edustajille. Tässä analyysini Saaran edustuskappaleista.

Monsters
Ehdoton suosikkini jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kuuntelin kappaleen heti, kun se julkaistiin ja vain yhden kuuntelukerran jälkeen kappale soi minullä päässä vielä kahden viikon jälkeenkin! Tämä on harvinaista ja kertoo siitä, että kyseessä on erityislaatuisen tarttuva kappale. Monstersissa Saaran ääni pääsee oikeuksiinsa parhaiten ja kappale on monipuolinen ja nykyaikainen. Olen onnellinen siitä, että Monsters edustaa Suomea Lissabonissa ja toivon todella, että se menestyy!

Queens
Ehdokkaista toiseksi paras kappale. Tämäkin on tarttuva ja melodialtaan mukavan monipuolinen ja hyväntuulinen kappale, jossa Saaran ääni soi kauniisti. Olisi varmasti pärjännyt pärjännyt myös Euroviisuissa.

Domino
Kun kuuntelin tämän kappaleen silloin kun se julkaistiin, ajattelin et onpas hieman tylsä ja tasapaksu. Live-esitys kuitenkin yllätti positiivisesti ja aloin lämmetä kappaleelle! Hyvin euroviisumainen kappale, jonka helppo melodia jää soimaan päähän. Toimii mielestäni livenä huomattavasti paremmin, kuin studioversiona, koska Saaran ääni saa kappaleen tunnelman välittymään voimakkaammin.

Mielestäni mikä tahansa ehdolla olevista kappaleista olisi ollut hyvä valinta Lissaboniin ja todennäköisesti myös finaaliainesta. Olen onnellinen Saaran puolesta, että hän pääsee nyt vihdoin toteuttamaan suurimman unelmansa ja koko Suomen kansa voi varmasti olla hänestä ylpeä, pärjäsi hän viisuissa miten tahansa.

Toivon menestystä Saaralle myös siksi, että olen laulanut Saaran kanssa samassa kuorossa ja tiedän henkilökohtaisesti, miten ison työn hän on tehnyt kehittääkseen lauluääntänsä siihen, mitä se on nyt! Harva ihminen pystyy hänenlaiseensa kehitykseen. Saaran periksiantamattomuus ja systemaattinen ponnistelu toteuttaakseen unelmiansa on esimerkki suomalaisesta sisusta, josta meidän kaikkien tulisi ottaa oppia!

Nauttikaamme jälleen musiikin voimasta ja euroviisujen voimaannuttavasta vaikutuksesta ja annetaan kevätauringon loistaa kilpaa saaran valovoimaisen lavakarisman kanssa! Toukokuussa jännitetään taas miten suomen käy. Ja vaikka Monsters ei viisuissa menestyisikään, voimme olla ylpeitä suomesta ja siitä, että tänä vuonna edes yritimme kaikkemme. :D Ja tärkeintähän ei ole euroviisuissa voitto, vaan Ruotsin voittaminen. Siinä on jo tavoitetta kerrakseen. :)

Isänpäivän mietteitä.

Eilen vietettiin isänpäivää. Uskallan väittää, että monikkoperheissä isän rooli korostuu, varsinkin vauva-aikana. Mieheni on joutunut alussa tasavertaisesti osallistumaan yösyöttöihin ja kotona ollessaan ottamaan jatkuvasti vastuun toisesta vauvasta minun huolehtiessani toisesta. Nostan hattua miehelleni siitä, että hän on valittamatta valvonut kanssani öisin huutavien vauvojen kanssa ilman mitään lepomahdollisuutta päivisin ja ilman hormonien antamaa energiaa.
Isän joutuminen olemaan tasavertainen hoitaja äidin kanssa on toisaalta myös ihan loistava asia. Side lapsiin on alusta asti voimakas ja äidin on helppo jättää vauvat yksin isänsä kanssa, kun tietää, että hän kyllä pärjää.

Vaikka mieheni on tasavertainen kasvattaja ja hoitaja perheessämme, on kuitenkin eroja siinä, miten hoidamme lapsiamme ja miten vietämme aikaa heidän kanssaan. Mieheni on lauantaisin lasten kanssa kotona, kun minä olen töissä ja minä taas maanantaisin kotona mieheni ollessa töissä. Nämä vapaapäivät käytämme aina täysin eri tavalla. Lauantaisin mieheni viettää rentoa päivää poikien kanssa. He katsovat lastenohjelmia eivätkä välttämättä käy koko päivänä missään. Jos pojat lähtevät suosiolla ulos, he menevät mieheni kanssa takapihalle ja tekevät joitain hyödyllisiä pihatöitä tai pesevät autoa. Nyt mieheni on hyvin tottunut olemaan lauantait yksin poikien kanssa, aluksi se tuntui olevan hänelle vähän rasittavaa. Mieheni ei kestä poikien kiukuttelua yhtä hyvin kuin minä, joten se tuntuu hänestä raskaammalta.

Maanantaisin päiväni poikien kanssa on toimintaa täynnä! Käymme usein juoksemassa, leikkipuistoissa, perhekahvilassa, kaupungilla, kirpputorilla tai kavereiden luona ja palaamme monesti kotiin vasta kun mieheni jo palaa töistä. Pojat ovat niin ihanassa iässä, kun heidän kanssaan voi käydä missä vain ja heistä on sosiaalista seuraa. Urheilukin onnistuu vielä samalla poikien kulkiessa mukana pyöräkärryssä tai vaunuissa. Olen aina ollut sellainen, että tykkään liikkua ihmisten ilmoilla poikien kanssa ja vauva-aikana tämä vaati vain oikeaa asennetta ja hyväksyntää tuplatyön määrästä.

Omaamme mieheni kanssa samat arvot kasvattajina ja olemme yleensä poikien elämään liittyvistä asioista samaa mieltä. Eroamme vanhempina toisistamme varmaan hyvin samalla tavalla kuin muutkin äidit ja isät. Minä olen poikien kanssa se aktiivisempi osapuoli viemään heitä kodin ulkopuolelle ja vietän heidän kanssaan aikaa askarrellen ja kirjoja lukien. Mieheni taas on se ihana luotettava miehen malli pojille, joka puuhaa heidän kanssaan kaikkia moottoriajoneuvoihin ja rakentamiseen liittyviä asioita. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että lapsillamme on isä, joka on heille paras mahdollinen! Pojat saavat kasvaa perheessä, joka on tasapainoinen ja jossa vanhemmat rakastavat toisiaan ja laittavat kaikessa lapsensa etusijalle. Samanlaisessa, kuin itsekin olen saanut kasvaa. Olen onnellinen, että saan viettää isänpäivää ja juhlistaa lasteni isää sekä myös omaa isääni, jota arvostan enemmän kuin osaan kuvailla.