Taas vuoden odotetuin ilta on ohi! Ihmiset, jotka eivät seuraa Euroviisuja jäävät kyllä paljosta paitsi. Ei ole hienompaa tunnetta, kuin jännittää finalisteja ja kuulla Suomen mainittavan ja kokea ylpeyttä oman maansa edustajien antaessa kaikkensa. Suuria tunteita, suurta draamaa ja makuasioista kiistelyä, ah!
Euroviisufinaalin jälkeinen päivä on aina vähän masentava, koska edessä on jälleen pitkä vuosi ilman viisuhuumaa! Tämän vuoden viisut olivat merkittävät siitä syystä, että ne järjestettiin keskellä sotaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tällaisina aikoina on entistä tärkeämpää tuoda Euroopan kansaa yhteen musiikin keinoin ja tuoda edes pientä iloa ja valoa ahdistavien uutisten keskelle. Ukrainan voitto ei ollut millään tavalla yllätys ja vaikka kappale ei kuulunut omiin suosikkeihini, olen iloinen Ukrainan voitosta. On heille tärkeää huomata, että koko muu Eurooppa on heidän puolellaan ja voi tällä tavalla näyttää tukensa.
Joka vuosi kun kuulen vuoden kilpailukappaleet ensimmäistä kertaa ajattelen, että taso on huonompi kuin edellisenä vuonna. Kappaleita kuitenkin jatkuvalla toistolla pari viikkoa kuunneltuani, löytyy joukosta aina suosikkeja, jotka kasvavat joka kuuntelukerralla. Loppujen lopuksi tämän vuoden taso finaalissa oli todella hyvä!
The Rasmuksen valinta Suomen viisuedustajaksi sai ristiriitaisen vastaanoton kansalta ja moni olisi halunnut BESS:in edustamaan Suomea. Minä kuulun siihen kansakuntaan, joka ehdottomasti kannusti The Rasmusta jatkoon! Meille milleniaaleille, jotka olemme olleet teinejä The Rasmuksen kulta-aikaan 2000-luvun alussa, Jezebel sai aikaan Ihanan nostalgisen tunteen ja muistot nuoruudesta. Biisi on hyvin vahvasti ominainen The Rasmuksen tyylille ja uppoaa minuun ainakin täysillä. Ymmärrän hyvin kritiikin Laurin laulusuorituksesta ja nuorison nolostumisen siitä, että nelikymppiset miehet hyppivät lavalla ilman paitaa, mutta ne asiat kuuluvat pakettiin. Muistan aina, kuinka kävimme ystäväni kanssa katsomassa The Rasmuksen keikkaa Anttilan tavaratalon liinavaateosastolla parikymmentä vuotta sitten. Bändi oli juuri julkaissut Into-levyn, josta tuli iso käännekohta Bändin uralla ja siitä julkaistiin useita isoja hittejä. Seurasimme bändiä keikkabussille ja otimme paljon valokuvia Laurin ja muiden bändin jäsenten kanssa. Olimme ystäväni kanssa onnemme kukkuloilla ja lähdimme bussilla kotiin. Bussissa huomasimme, että kamerassa ei ollut filmiä ollenkaan. Voitte kuvitella kahden teinitytön harmituksen siinä tilanteessa.
Mielestäni The Rasmus ansaitsi finaalipaikan ja finaaliesitys oli Ihanan energinen ja sai yleisön hienosti mukaansa! Olin vähän yllättynyt sijoituksesta häntäpäähän, koska odotin muutaman muunkin maan jäävän pisteissä Suomen alle. Esimerkiksi Sveitsin kappale tänä vuonna oli tylsääkin tylsempi ja jäi kokonaan ilman yleisöääniä. Muutaman tuomariäänen takia sijoitus oli kuitenkin Suomea parempi. Voimme kuitenkin olla ylpeitä finaalipaikasta ja The Rasmuksen esitystä ei tarvitse missään tapauksessa hävetä! Odotan mielenkiinnolla mitä Suomi lähettää viisuihin ensi vuonna, tuskin kolmatta vuotta putkeen rokkia kuitenkaan, saa nähdä!
Minun lemppareitani tänä vuonna olivat selkeästi korkealta laulavat miehet. Tässä suosikkini tältä vuodelta:
1. Puola. Ochmanin River on upeasti vangitseva balladi ja laulajan ääni saa aikaan kylmät väreet joka kerta. Biisi kasvaa hienosti loppua kohden ja on juuri sellaista musiikkia, josta nautin.
2. Azerbaijan. Fade to black on hyvin samankaltainen kuin Puolan kappale ja siksipä se minuun uppoaakin. Upeasti laulava miesartisti ja biisi, joka ei ole täysin ennalta-arvattava.
3. Iso-Britannia. Hatunnosto briteille siitä, että lähettivät viisuihin kappaleen, joka on parasta mitä heiltä on nähty vuosikymmeniin. Ansaittu toinen sija. Sam Ryderin Spaceman on tarttuva kappale ja Sam laulaa upeasti kovaa ja korkealta.
4. Australia. Perustelut samat kuin aiemminkin, upeasti kovaa ja korkealta laulava mies. Toki we're not the same- kappaleen sanoma on koskettava ja laulajan omakohtainen kokemus kuuluu ja näkyy esityksessä, mikä tuo lisäarvoa kappaleelle.
5. Viro. Edelleen hienosti laulava mies, mutta kappale eroaa hyvin tämän vuoden muista kappaleista länkkäriteemallaan. Tarttuva melodia, jota on kiva rallattaa.
Erikoismaininta myös Espanjalle siitä, että näyttivät, miten luodaan upea visuaalinen kokonaisuus hyvän tanssibiisin ympärille. Chanelin SloMo sijoittui ansaitusti kolmanneksi ja kappale on varmasti yksi tämän kesän suurimpia kesähittejä. Katsoimme tänä vuonna viisut ensimmäistä kertaa lasten kanssa ja 8-vuotiaiden kommentointi oli kyllä vertaansa vailla. Esimerkiksi Espanjan esitystä Aapo kommentoi, että "onpa oudot housut tuolla laulajalla, kun vaan pyllyn reikä on peitetty." 😅
Kuvittelin ensin, että viisuvoitosta kisaa Ukrainan kanssa Ruotsi. Ruotsi on ollut ennakkosuosikki koko ajan ja Hold me closer on taattua Ruotsalaista ammattitaitoa. Ruotsin esitys kuitenkin oli jo liiankin kliininen. Itseäni ärsyttää se, että heillä on joka vuosi niin viimeisen päälle hiottu esitys, jossa jokainen sormen liikekin on tarkkaan harkittu ja vastaa täysin esitystä Melodifestivalenin karsinnoissa. Tämä vie yleensä Ruotsin esityksistä tunteen siitä, että esiintyjä vilpittömästi nauttii olostaan lavalla ja voi antaa kaikkensa. Kaikesta huolimatta Hold me closer on oikein kelpo karaokebiisi. 😁
Voisin analysoida jokaisen kilpailukappaleen erikseen, mutta tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen, joten jätän asian tähän. Onneksi nyt voin alkaa valmistautua pyhäinpäivän euroviisupikkujouluihin keksimällä ohjelmanumeroita ja visailun kysymyksiä. Sillä saan täytettyä viisuhuuman kaipuuta, jota taas vuosi täytyy odottaa. Kyllä euroviisut vain ovat ihmisen parasta aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti