Koska yritimme saada lasta kauan, kerkesin valmistautua henkisesti raskauteen ja vanhemmuuteen pitkän aikaa. Kuvittelin päässäni, millaista arki tulisi olemaan vauvan kanssa ja mitä kaikkea siihen liittyisi. Tietysti kuvitelmat muuttuivat, kun sain tietää odottavani kaksosia. Vanhemmuuteen voi yrittää valmistautua lukemalla kirjallisuutta ja kyselemällä perheellisiltä ystäviltä, mutta lapsi muuttaa silti ihan kaiken. Voi ajatella, että omaa elämää voi jatkaa samanlaisena, kun vain mukauttaa vauvan tarpeet siihen. Ei voi. Vauva määrää tasan tarkkaan sen, kuinka elät elämääsi jatkossa. Ajattelin tehdä listan asioista, jotka pääsivät yllättämään, vaikka kuinka yritti etukäteen valmistautua.
1. Koskaan ei saa nukkua tai levätä silloin, kun itselle sopii.
Kaikki sanovat aina, että pitää nukkua silloin, kun vauvat nukkuvat. Asia vain on niin, että koskaan ei juuri silloin saa unta. Itse ainakin tarvitsen rauhoittumiseen pitemmän aikaa, en voi vain yhtäkkiä päättää, että nukahdan. Yleensä nukuttaa juuri silloin, kun pojat ovat virkeimmillään. Se, kun pojat heräävät juuri kun olet nukahtamaisillasi, käy jo kidutuksesta. Yleensä nukahtamista vaikeuttaa myös paine siitä, että on pakko nukkua nyt, kun vauvat kerrankin nukkuvat.
2. Univelkaan ei voi valmistautua, vaikka kuinka yrittäisi.
Ei voi nukkua etukäteen varastoon monen kuukauden yöunen edestä. Vaikka kuinka ajattelisi olevansa valmis vanhemmaksi, kukaan ei ole valmis jatkuvaan univelkaan ja siihen, mitä se tekee elimistölle ja aivotoiminnalle.
3. Että vielä seitsemän kuukauden jälkeen pitäisi valvoa öisin näin paljon.
Kun ajattelee vauvan/vauvojen syntymää, osaa varautua yösyöttöihin ja pätkittäisiin yöuniin. Sitä kuitenkin ajattelee kestävän vain ensimmäiset kuukaudet. Itsekin hieman naiivisti kuvittelin, että kunhan yösyötöt loppuvat, alkavat pojat nukkua yönsä hyvin. Totuus on, että nykyään joudun valvomaan ehkä jopa enemmän kuin alussa. En edes muista, milloin pojat olisivat viimeksi nukkuneet yönsä hyvin. Molemmat kyllä osaavat nukkua täyden yön, eivät vain koskaan tee sitä samaan aikaan. Nyt pojilla on meneillään joku tosi ärsyttävä vaihe ja he ovat jo 1,5 viikkoa heränneet läpi yön tunnin välein. Tietenkin eri tahdissa, joten itse joudun nousemaan puolen tunnin välein.
4. Että toivoisin joskus saavani nukkua aamulla edes seitsemään tai yöllä edes viisi tuntia putkeen.
Ennen vauvojen syntymää en koskaan edes tullut ajatelleeksi, että vauvat oikeasti heräävät kuudelta joka aamu, oli sitten arki tai viikonloppu. Ihan sama, kuinka huono yö olisi ollut takana tai kuinka myöhään he olisivat nukahtaneet, aamu alkaa kukonlaulun aikaan. Olin jotenkin kuvitellut, että kyllähän lapset nyt nukkuvat seitsemään tai jopa kahdeksaan, mutta olin ilmeisen väärässä tässä asiassa.
5. Että liian pitkään kestäneen unettomuuden takia ei enää edes osaa nukahtaa.
En olisi koskaan voinut kuvitella, että elimistöni menee näin sekaisin valvomisesta. Ennen raskautta minulla ei koskaan ollut nukkumisen kanssa mitään ongelmia ja aina nukahdin illalla helposti. Nyt saatan valvoa yöllä kolmeen asti eikä uni tule ollenkaan. Huomaan elimistöni käyvän ihan ylikierroksilla. Illalla, kun pitäisi mennä nukkumaan, sydän alkaa hakata, hikoiluttaa ja pitää juosta vessassa. Olen niin pitkään jo joutunut heräämään aina kesken unien niin monesti, että aivoni eivät enää tajua, milloin minun pitäisi nukkua tai olla väsynyt, eivätkä lähetä viestejä elimistölle. Saatan illalla nukahtaa television ääreen, mutta kun siirryn sänkyyn, alkaa sydän hakata ja piristyn. Uskon sen johtuvan siitä, että alan vaistomaisesti kuulostelemaan poikien hengitystä ja odottamaan sitä, milloin he ensimmäisen kerran heräävät. Nykyään nukun korvatulpat korvissa, etten keskittyisi kuuntelemaan heidän tuhinaansa. Kuulen kyllä korvatulppienkin läpi, milloin he heräävät.
6. Kuinka paljon kaipaa omaa aikaa.
Tiesin kyllä ennen raskautta, miten paljon vauvat sitovat minua kotiin. Kuitenkin tuli yllätyksenä, kuinka paljon kaipaan jokaviikkoista karaokeiltaa tai juoksemista ilman vaunuja. Nykyään osaa kyllä aivan eri tavalla arvostaa sitä, jos pääsee yksin johonkin.
7. Kuinka paljon sitä kuitenkin jaksaa tehdä ja saa aikaiseksi.
On aivan uskomatonta, että tässäkin univelassa jaksan silti siivota, leipoa, juosta ja touhuta vauvojen kanssa. Tai ylipäätäänsä laittaa aamulla vaatteet päälle! Hormoneilla on varmasti vielä jotain tekemistä asian kanssa. Ne ovat kyllä kaikkien tuoreiden äitien pelastus.
8. Miten paljon oppii arvostamaan pieniä asioita.
Nykyään olen niin onnellinen siitä pienestä hetkestä, kun saamme mieheni kanssa rauhassa katsella televisiota illalla poikien nukahdettua. Tai siitä, kun pääsee käymään lounaalla tai shoppailemassa ystävän kanssa. Tai sitä, kun pojat ovat terveenä eivätkä kärsi mahavaivoista.
9. Että vapaapäiviä ei oikeasti ole olemassa.
Totta kai tämänkin tiesi etukäteen. Silti se yllätti. Koskaan ei enää ole sellaista päivää, että voisi vain olla. Ei edes silloin, kun olet kipeänä tai muuten vain niin väsynyt, ettet jaksaisi nousta sängystä ollenkaan. Uskomatonta edes ajatella, että joskus on pystynyt kokonaisen päivän vain makaamaan sohvalla katsellen elokuvia ja rentoutuen.
10. Miten tehokkaaksi sitä äitinä tulee.
Ennen kodin siivoamiseen meni kokonainen päivä tai pahimmassa tapauksessa useampi. Nyt saat tunnissa siivottua kaiken oleellisen. Yhtä aikaa oppii tekemään paljon asioita ja kaikkea voi tehdä vauva toisessa kainalossa.
11. Että en oikeasti osaa enää puhua muusta kuin vauvoista.
Vannoin, ettei minusta tule sellaista äitiä, joka puhuu vain vauvoistaan. Mutta kun elämässä ei oikeasti ole tällä hetkellä mitään muuta, ei ole muuta mistä puhua. Kun joku kysyy, mitä kuuluu, kerron mitä vauvoille kuuluu. Ei edes käy mielessä, että joku voisi olla kiinnostunut siitä, mitä minulle oikeasti kuuluu.
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
maanantai 24. helmikuuta 2014
Suut makiaksi!
Olen viimeisen parin viikon aikana leiponut vaikka ja mitä. En tarvitse mitään erityistä syytä leipomiseen, riittää, että on viikonloppu tai joku tulossa viikolla kylään. Olen löytänyt raamattuni: Kinuskikissan leivontakirja. Toivoin sen joululahjaksi ja olin onneksi ollut tarpeeksi kilttinä sen saadakseni. Luen kirjaa aina aamupalapöydässä ja suunnittelen, mitä reseptiä kokeilisin seuraavaksi. Parin viikon sisään olen leiponut kirjasta kaksi onnistunutta kokeilua, joten ajattelin jakaa reseptit kanssanne!
Tein todella hyvän sitruunapiirakan kirjan ohjeella. Ohjeessa on täytteeseen lisätty sokeria, mutta jätin itse sen kokonaan pos, koska kondensoitu maito on niin makeaa. Täytteestä tuli mielestäni tarpeeksi makeaa ilman lisättyä sokeria, mutta annan sen nyt kuitenkin reseptissä olla, jos joku haluaa vielä makeamman täytteen. itse en koristellut piirakkaa alkuperäisohjeen kermaruusuilla, koska kuten aikaisemmin kerroin, näpertely ei ole alaani. Tarjolle voisi kyllä laittaa vanilijakastiketta tai vanilijasokerilla makeutettua kermavaahtoa! Sopii hyvin sitruunan kanssa.
Sitruunatorttu
Kaakaopohja
125g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Sitruunatäyte
1,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sitruunamehua
1 tlk kondensoitua maitoa
2 munaa
Voitele vuoka. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Levitä taikina vuokaan. Yhdistä keskenään täytteen sokeri ja vehnäjauhot. (Voit tosiaan jättää sokerin pois, jos haluat). Sekoita sokeri-vehnäjauhoseokseen sitruunamehu, kondensoitu maito ja munat. Kaada täyte vuokaan. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.
Tein viikko sitten isäni syntymäpäiväkahville ihanan mansikkakakun, joka hupeni kerralla. Syöjiä oli 7 ja tästä kakusta riittää kaikille kaksi palasta.
Mansikkakakku
Pohja
175g kaurakeksejä
75g margariinia (itse käytän juoksevaa rasvaa, niin vältyn margariinin sulattamiselta)
Täyte
6 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
200g sitruunarahkaa
2tl vanilijasokeria
2 rkl sokeria
3,5 dl mansikkasosetta
Toffeekiille
2 liivatelehteä
2dl fariinisokeria
2dl kuohukermaa
Hienonna keksit ja sulata joukkoon rasva. Painele irtopohjavuokaan. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Vaahdota vanilijakastike. Lisää joukkoon sitruunarahka ja sokerit. Soseuta mansikat ja lisää täytteeseen. Sulata liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä muutaman tunnin ajan jääkaapissa. Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna kattilassa fariinisokeri ja kerma kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kiillettä ei tarvitse keittää kinuskiksi asti, sen verran, että se vähän sakeutuu ja saa kauniin ruskean värin. Anna kiilteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja kaada kakun päälle. Anna hyytä jääkaapissa pari tuntia.
Tein todella hyvän sitruunapiirakan kirjan ohjeella. Ohjeessa on täytteeseen lisätty sokeria, mutta jätin itse sen kokonaan pos, koska kondensoitu maito on niin makeaa. Täytteestä tuli mielestäni tarpeeksi makeaa ilman lisättyä sokeria, mutta annan sen nyt kuitenkin reseptissä olla, jos joku haluaa vielä makeamman täytteen. itse en koristellut piirakkaa alkuperäisohjeen kermaruusuilla, koska kuten aikaisemmin kerroin, näpertely ei ole alaani. Tarjolle voisi kyllä laittaa vanilijakastiketta tai vanilijasokerilla makeutettua kermavaahtoa! Sopii hyvin sitruunan kanssa.
Sitruunatorttu
Kaakaopohja
125g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Sitruunatäyte
1,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sitruunamehua
1 tlk kondensoitua maitoa
2 munaa
Voitele vuoka. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Levitä taikina vuokaan. Yhdistä keskenään täytteen sokeri ja vehnäjauhot. (Voit tosiaan jättää sokerin pois, jos haluat). Sekoita sokeri-vehnäjauhoseokseen sitruunamehu, kondensoitu maito ja munat. Kaada täyte vuokaan. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.
Mansikkakakku
Pohja
175g kaurakeksejä
75g margariinia (itse käytän juoksevaa rasvaa, niin vältyn margariinin sulattamiselta)
Täyte
6 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
200g sitruunarahkaa
2tl vanilijasokeria
2 rkl sokeria
3,5 dl mansikkasosetta
Toffeekiille
2 liivatelehteä
2dl fariinisokeria
2dl kuohukermaa
Hienonna keksit ja sulata joukkoon rasva. Painele irtopohjavuokaan. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Vaahdota vanilijakastike. Lisää joukkoon sitruunarahka ja sokerit. Soseuta mansikat ja lisää täytteeseen. Sulata liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä muutaman tunnin ajan jääkaapissa. Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna kattilassa fariinisokeri ja kerma kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kiillettä ei tarvitse keittää kinuskiksi asti, sen verran, että se vähän sakeutuu ja saa kauniin ruskean värin. Anna kiilteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja kaada kakun päälle. Anna hyytä jääkaapissa pari tuntia.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Kaksin aina kaunihimpi
"Siinähän se menee kaksi missä yksikin". Ei muuten mene. Ensiksi mainittu lause kannattaa sanoa kaksosten odottajalle/äidille vain, jos haluaa tulla lyödyksi vaippapaketilla päähän. Kaksi vauvaa tarkoittaa oikeasti tuplasti syöttöjä, kuivitusta, pukemista, nukutusta, valvomista ja itkua. Aika harvoja asioita voi oikeastaan tehdä yhtä aikaa. Käteväksi kyllä monikkoäitina pakostakin tulee ja mitä kummallisimpia keinoja keksii helpottaakseen arkea ja tehdäkseen asioita yhtä aikaa.
Kun pojat söivät vielä ainoastaan maitoa, pystyin syöttämään heidät yhtä aikaa. Toinen oli sohvalla vieressäni ja pidin hänellä pulloa suussa samalla, kun imetin toista. Röyhtäyttäminen sen sijaan ei onnistu yhtä aikaa ja se oli raivostuttavaa ensimmäiset kuukaudet. Toinen huusi pää punaisena mahassa kiertävää röyhtäystä samalla, kun hytkyttelin toista ja toivoin, että röyhtäys tulisi nopeasti. Aapo kärsi ensimmäiset kuukaudet mahavaivoista ja häntä saattoi joutua todella pitkiä aikoja pitämään pystyssä, ennen kuin kaikki ilmat oli ruoan jälkeen saatu röyhtäistyä.
Nykyään syötän pojat aina yhtä aikaa samalta lautaselta samalla lusikalla. Tähän voisi joku kukkahattutäti sanoa painavan sanan hygieniasta, mutta kehotan hankkimaan ensin itse kaksoset ja tulemaan sitten antamaan neuvoja. Kiinteän ruoan jälkeen imetän molemmat, ja onneksi pojat ovat jo sen verran nopeita imijöitä, että toinen ei joudu kovin kauaa huutamaan omaa maitovuoroansa. Yhtä akaa imettäminenkin onnistuu hyvin silloin, kun on joku kaverina asettelemassa vauvoja rinnoille.
Yöllä imettämisen lopetin jo varhaisessa vaiheessa ja päätin, että öisin on paljon helpompaa antaa maito pullosta. Tuin pojille pinnasänkyyn maitopullot tyynyillä niin, että ne pysyivät suussa ja pumppasin itse samaan aikaan oman maidon talteen.
Öisin kaikkein parhaiten huomaa omaavansa kaksi vauvaa. Kun ensimmäisinä kuukausina toinen valvoi toisen syöttövälin ja toinen toisen. Tai nykyään, kun toinen nukkuu läpi yön ja toinen herää tunnin välein. Tai kun toinen päättää nukkua aamulla yhdeksään ja toinen päättää herätä viideltä uuteen päivään. Tai ylipäätäänsä silloin, kun molemmat heräävät vuorotellen läpi yön, etkä aamulla muista ollenkaan, kumman pinnasängyn vieressä olet viettänyt enemmän aikaa. Myös nukutus on kahden kanssa oma operaationsa. Usein käy niin, että kun vihdoin pahimmassa tapauksessa useamman tunnin nukutuksen jälkeen molemmat nukkuvat, toinen kiljaisee ja herättää samalla toisen. Koko homma alkaa alusta. Öisin on pakko reagoida jokaiseen huutoon ja rynnätä laittamaan tutti suuhun, ettei vain toinen kerkeäisi herätä.
Yhden vauvan hoito on monella tasolla muutenkin rennompaa kuin kahden. Kun on yksi vauva ja kaksi vanhempaa, molemmat saavat päivässä levähdyshetkiä ja vauvan hoitoa voi vuorotella. Me voimme mieheni kanssa vain vaihtaa vauvoja välillä. Yhden vauvan kanssa imetys on rentouttava kahdenkeskinen hetki, jolloin äiti ja vauva saavat molemmat vahvistaa kiintymyssuhdettaan ja nauttia toistensa seurasta. Kahden vauvan kanssa rentous on kaukana, kun joutuu samalla kuuntelemaan toisen kärsimätöntä huutoa. Kaksosten kanssa on myös alusta alken joutunut kestämään sen, että ei voi mennä kokonaan vauvojen tahtisesti. Yöllä toisen herätessä syömään on herätettävä toinenkin, että itse saisi edes vähän nukkua.
Mikä sitten on kaksosissa positiivista? Juuri se, että niitä on kaksi! Kaksinverroin hymyä, naurua, pienten kehitysaskelien seuraamista, kaksinverroin rakkautta! Vaikka yö olisi ollut kuinka huono, aamulla pinnäsängystä loistavat hampaattomat ja onnelliset hymyt saavat heti paremmalle mielelle. Kaksosuus on myös pelkästään positiivinen asia poikien puolesta. He oppivat alusta alkaen jakamaan asioita ja ottamaan huomioon myös toisen tunteet. Puhumattakaan siitä, ettei koskaan tarvitse olla yksin. Vaikka kaksosten äitinä olo on rankkaa, on se myös maailman ihaninta. Kummastakaan vuavasta en luopuisi mistään hinnasta.
Kun pojat söivät vielä ainoastaan maitoa, pystyin syöttämään heidät yhtä aikaa. Toinen oli sohvalla vieressäni ja pidin hänellä pulloa suussa samalla, kun imetin toista. Röyhtäyttäminen sen sijaan ei onnistu yhtä aikaa ja se oli raivostuttavaa ensimmäiset kuukaudet. Toinen huusi pää punaisena mahassa kiertävää röyhtäystä samalla, kun hytkyttelin toista ja toivoin, että röyhtäys tulisi nopeasti. Aapo kärsi ensimmäiset kuukaudet mahavaivoista ja häntä saattoi joutua todella pitkiä aikoja pitämään pystyssä, ennen kuin kaikki ilmat oli ruoan jälkeen saatu röyhtäistyä.
Nykyään syötän pojat aina yhtä aikaa samalta lautaselta samalla lusikalla. Tähän voisi joku kukkahattutäti sanoa painavan sanan hygieniasta, mutta kehotan hankkimaan ensin itse kaksoset ja tulemaan sitten antamaan neuvoja. Kiinteän ruoan jälkeen imetän molemmat, ja onneksi pojat ovat jo sen verran nopeita imijöitä, että toinen ei joudu kovin kauaa huutamaan omaa maitovuoroansa. Yhtä akaa imettäminenkin onnistuu hyvin silloin, kun on joku kaverina asettelemassa vauvoja rinnoille.
Yöllä imettämisen lopetin jo varhaisessa vaiheessa ja päätin, että öisin on paljon helpompaa antaa maito pullosta. Tuin pojille pinnasänkyyn maitopullot tyynyillä niin, että ne pysyivät suussa ja pumppasin itse samaan aikaan oman maidon talteen.
Öisin kaikkein parhaiten huomaa omaavansa kaksi vauvaa. Kun ensimmäisinä kuukausina toinen valvoi toisen syöttövälin ja toinen toisen. Tai nykyään, kun toinen nukkuu läpi yön ja toinen herää tunnin välein. Tai kun toinen päättää nukkua aamulla yhdeksään ja toinen päättää herätä viideltä uuteen päivään. Tai ylipäätäänsä silloin, kun molemmat heräävät vuorotellen läpi yön, etkä aamulla muista ollenkaan, kumman pinnasängyn vieressä olet viettänyt enemmän aikaa. Myös nukutus on kahden kanssa oma operaationsa. Usein käy niin, että kun vihdoin pahimmassa tapauksessa useamman tunnin nukutuksen jälkeen molemmat nukkuvat, toinen kiljaisee ja herättää samalla toisen. Koko homma alkaa alusta. Öisin on pakko reagoida jokaiseen huutoon ja rynnätä laittamaan tutti suuhun, ettei vain toinen kerkeäisi herätä.
Yhden vauvan hoito on monella tasolla muutenkin rennompaa kuin kahden. Kun on yksi vauva ja kaksi vanhempaa, molemmat saavat päivässä levähdyshetkiä ja vauvan hoitoa voi vuorotella. Me voimme mieheni kanssa vain vaihtaa vauvoja välillä. Yhden vauvan kanssa imetys on rentouttava kahdenkeskinen hetki, jolloin äiti ja vauva saavat molemmat vahvistaa kiintymyssuhdettaan ja nauttia toistensa seurasta. Kahden vauvan kanssa rentous on kaukana, kun joutuu samalla kuuntelemaan toisen kärsimätöntä huutoa. Kaksosten kanssa on myös alusta alken joutunut kestämään sen, että ei voi mennä kokonaan vauvojen tahtisesti. Yöllä toisen herätessä syömään on herätettävä toinenkin, että itse saisi edes vähän nukkua.
Mikä sitten on kaksosissa positiivista? Juuri se, että niitä on kaksi! Kaksinverroin hymyä, naurua, pienten kehitysaskelien seuraamista, kaksinverroin rakkautta! Vaikka yö olisi ollut kuinka huono, aamulla pinnäsängystä loistavat hampaattomat ja onnelliset hymyt saavat heti paremmalle mielelle. Kaksosuus on myös pelkästään positiivinen asia poikien puolesta. He oppivat alusta alkaen jakamaan asioita ja ottamaan huomioon myös toisen tunteet. Puhumattakaan siitä, ettei koskaan tarvitse olla yksin. Vaikka kaksosten äitinä olo on rankkaa, on se myös maailman ihaninta. Kummastakaan vuavasta en luopuisi mistään hinnasta.
tiistai 11. helmikuuta 2014
Oma koti kullan kallis
Vuonna 2005 minulla ja miehelläni oli unelma. Asuimme pienessä kaupungin vuokrayksiössä Myllyojalla, vuokra oli 250 euroa ja tilaa 27 neliötä. Poliisiauto vieraili kerrostalomme pihalla harva se päivä ja todistimmepa kerran myös naapurirapun juopon itsemurhayritystäkin. Meidän täytyi yöllä olla päästämässä poliisit alaovesta sisään samalla, kun juoppo roikkui neljännen kerroksen parvekkeelta ja toinen tyyppi piti hänestä kiinni. Tapaus päättyi kuitenkin parhain päin. Toinen mieleenpainuva tapaus oli se, kun kaveripariskunta kävi kylässä, mutta he eivät päässeetkään noin vain lähtemään, koska joku oli käynyt puhkomassa kaikkien parkkipaikalla olleiden autojen renkaat.
Unelmoimme siitä, että jonain päivänä omistamme asunnon Ranta-Kastellista. Kävimme kävelyllä alueen ihanien rivi- ja omakotitalojen keskellä ja ajattelimme, miten ihanaa ja rauhallista joen äärellä on, vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Vuonna 2009 unelmamme kävi vihdoin toteen. Ostimme 79 neliöisen rivitalon päätykolmion täydelliseltä paikalta puistoon rajoittuvalta tontilta ja remontoimme sen kokonaan. Ajattelimme, että yhden lapsen kanssa mahdumme kyllä asumaan kolmiossa pitkään. Emme kuitenkaan voineet arvata, että lapsia tulee kerralla kaksi ja tila loppuu kesken nopeammin kuin ajattelimme.
Nyt on tullut aika kohdata realiteetit ja hyväksyä se tosiasia, että emme enää mahdu asumaan nykyisessä asunnossamme. Tai no periaatteessa mahdumme, jos haluamme, että joka paikka on täynnä tavaraa. Työhuoneestakaan ei voi lastenhuonetta tehdä juoksumattoni takia. Siinä on asia, josta en suostu luopumaan mistään hinnasta.
Olemme suunnitelleet muuttavamme kesällä Maikkulaan, koska saamme sieltä hyvän omakotitalon hyvään hintaan. Tuntuu todella haikealta jättää asunto, jossa olen viihtynyt niin hyvin viimeiset viisi vuotta. Ranta-Kastellista on lyhyt matka joka puolelle Oulua ja olen päässyt kätevästi vaunujenkin kanssa juosten tai kävellen joka paikkaan. Puhumattakaan ihanista maisemista ja joen läheisyydestä. Totuus on, että rahamme eivät riitä omakotitaloon Kastellin alueelta, joten se vaihtoehto on poissuljettu. On hassua ajatella, että jätämme unelman, kun se vihdoin on käynyt toteen. Täytyy vain ajatella, miten mukavaa on, kun lapsilla on omat huoneet ja tilaa leikkiä. Myös säilytys- ja varastotilaa on tulevaisuudessa huomattavasti enemmän.
Nykyinen asuntomme on ollut näkemässä paljon ihania juhlia, kokoontumisia, syntymäpäiviä, valmistujaisia, kasvamista nuorista aikuisista aviopariksi ja vanhemmiksi. Onneksi muistot kulkevat mukana mielessä ja valokuvissa. Uusi ajanjakso alkaa uudesta kodista, johon vuosien saatossa varmasti kiintyy yhtä paljon kuin nykyiseenkin.
torstai 6. helmikuuta 2014
Odotuksen onnesta ja jännityksestä
Miltä tuntui kuulla, että saatte kaksoset? Oliko yllätys, ilo vai järkytys? Näitä kysymyksiä kuulen usein. Pojat saivat alkunsa koeputkihedelmöityksellä, joten tiesimme, että monikkoraskauden riski on olemassa. Suurempi yllätys oli se, että monien yritysten jälkeen hoito onnistui ja olin ylipäätäänsä raskaana. Ensimmäisessä ultrassa lääkäri sanoi, että odotan yhtä lasta. Silloin pieni pettymyksen aalto kävi ylitseni, koska salaa toivoin kaksosraskautta. Tällöin ei tarvitsisi surra sitä, että lapsi todennäköisesti tulisi kasvamaan ainoana lapsena. Viikon päästä kuitenkin lääkäri alkoi ultrata ja sanoi erehtyneensä. Alkavia raskauksia olikin kaksi. Olin iloinen, mutta samalla aloin ajatella kaikkea, mitä kaksi vauvaa yhtäaikaa toisi tullessaan. Kaksinverroin työtä ja valvomista, riittämättömyyden tunnetta. Kauhulla mietin myös sitä, miten jaksan monikkoraskauden vaivat ja valtavan mahan! Samalla kuitenkin tiesin kokemuksesta, miten ihanaa (ja välillä rasittavaa) on kasvaa kahden samanikäisen veljen kanssa. Ajattelin myös sitä, että jos äitini on pärjännyt kolmosten kanssa, kyllä minäkin tulen pärjäämään kahden kanssa. Lisäksi tukiverkostomme on kunnossa, joten tiesin, että hoitoapua on saatavilla.
Raskausaika oli raskasta, mutta ihanaa! Monikkoraskaus eroaa yhden odottamisesta sillä tavalla, että pahoinvointi yms. vaivat tulevat tuplana, maha kasvaa nopeasti ja on jo 26.viikolla saman kokoinen, kuin viimeisillään yhtä odottaessa. Myös äitiin ja vauvoihin kohdistuvat riskit ovat suuremmat ja ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyys suuri.
Ensimmäinen kolmannes oli ihan hirveää. Onneksi saimme käydä alusta alkaen 12.viikolle asti 3d-ultrassa, mikä helpotti kovasti, kun tiesimme, että sikiöillä on kaikki hyvin. Pahoinvointi oli inhimillistä, mutta jatkuva väsymys rankkaa. Jouduin olemaan sen takia töistäkin pois viikon ajan, kun meinasin koko ajan nukahtaa pystyyn töissä. Maha alkoi tietenkin näkyä jo todella varhain, joten raskauden salaaminen koko ensimmäisen kolmanneksen oli vaikeaa.
Kun ensimmäisen kolmanneksen vaivoista päästiin, oli raskaus pääosin ihanaa aikaa. Itsetuntoni oli katossa koko ajan ja tunsin itseni ensimmäistä kertaa elämässäni kauniiksi ja olin täysin tyytyväinen vartalooni! Monella on vaikeuksia hyväksyä muuttuva vartalo ja vasvava maha, mutta minä rakastin uutta kehoani koko ajan. Raskaana ollessani tuntui siltä, että olisin voinut kävellä päivät alasti ulkona esittelemässä mahaani. Oli ihanaa pukeuta vartalonmyötäisiin vaatteisiin ja olla miettimättä, näyttääkö maha isolta. Kerrankin se sai näyttää.:)
Liikunta oli haasteellista nopeaa kasvavan mahan vuoksi enkä pystynyt juoksemaan koko aikana. Kävelykin muuttui vaivalloiseksi todella pian. Onneksi kuitenkin pystyin uimaan melkein loppuun asti ja vesijumpassa kävin vielä synnytystä edeltävänä päivänä. Silloin kyllä lähinnä enää lilluin vedessä ja nautin siitä, kun vesi kannatteli mahaa puolestani. Loppuvaiheessa oleminen alkoi olla jo hankalaa,kun missään asennossa ei ollut hyvä olla, jatkuvasti piti ravata vessassa ja supistukset ja kivut kiusasivat. Viikolla 34+2 pojat päättivät, että nyt tuli liian ahdasta, haluamme ulos.
Tiesin kyllä jo raskausaikana, että vartaloni ei koskaan enää tule olemaan saman näköinen, kuin ennen raskautta. Mahani on arpinen pottupelto, mutta olen ylpeä siitä. Ei minun enää tarvitse käyttää bikinejä. Arvet ovat tulevaisuudessakin vain muistutus siitä, miten arvokkaan lahjan kehoni on minulle antanut, kaksin kerroin.:)
Raskausaika oli raskasta, mutta ihanaa! Monikkoraskaus eroaa yhden odottamisesta sillä tavalla, että pahoinvointi yms. vaivat tulevat tuplana, maha kasvaa nopeasti ja on jo 26.viikolla saman kokoinen, kuin viimeisillään yhtä odottaessa. Myös äitiin ja vauvoihin kohdistuvat riskit ovat suuremmat ja ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyys suuri.
Ensimmäinen kolmannes oli ihan hirveää. Onneksi saimme käydä alusta alkaen 12.viikolle asti 3d-ultrassa, mikä helpotti kovasti, kun tiesimme, että sikiöillä on kaikki hyvin. Pahoinvointi oli inhimillistä, mutta jatkuva väsymys rankkaa. Jouduin olemaan sen takia töistäkin pois viikon ajan, kun meinasin koko ajan nukahtaa pystyyn töissä. Maha alkoi tietenkin näkyä jo todella varhain, joten raskauden salaaminen koko ensimmäisen kolmanneksen oli vaikeaa.
Kun ensimmäisen kolmanneksen vaivoista päästiin, oli raskaus pääosin ihanaa aikaa. Itsetuntoni oli katossa koko ajan ja tunsin itseni ensimmäistä kertaa elämässäni kauniiksi ja olin täysin tyytyväinen vartalooni! Monella on vaikeuksia hyväksyä muuttuva vartalo ja vasvava maha, mutta minä rakastin uutta kehoani koko ajan. Raskaana ollessani tuntui siltä, että olisin voinut kävellä päivät alasti ulkona esittelemässä mahaani. Oli ihanaa pukeuta vartalonmyötäisiin vaatteisiin ja olla miettimättä, näyttääkö maha isolta. Kerrankin se sai näyttää.:)
Liikunta oli haasteellista nopeaa kasvavan mahan vuoksi enkä pystynyt juoksemaan koko aikana. Kävelykin muuttui vaivalloiseksi todella pian. Onneksi kuitenkin pystyin uimaan melkein loppuun asti ja vesijumpassa kävin vielä synnytystä edeltävänä päivänä. Silloin kyllä lähinnä enää lilluin vedessä ja nautin siitä, kun vesi kannatteli mahaa puolestani. Loppuvaiheessa oleminen alkoi olla jo hankalaa,kun missään asennossa ei ollut hyvä olla, jatkuvasti piti ravata vessassa ja supistukset ja kivut kiusasivat. Viikolla 34+2 pojat päättivät, että nyt tuli liian ahdasta, haluamme ulos.
Tiesin kyllä jo raskausaikana, että vartaloni ei koskaan enää tule olemaan saman näköinen, kuin ennen raskautta. Mahani on arpinen pottupelto, mutta olen ylpeä siitä. Ei minun enää tarvitse käyttää bikinejä. Arvet ovat tulevaisuudessakin vain muistutus siitä, miten arvokkaan lahjan kehoni on minulle antanut, kaksin kerroin.:)
maanantai 3. helmikuuta 2014
Moni kakku päältä ruma
Suurin osa leivontablogeista keskittyy esittelemään täydellisesti onnistuneita luomuksia hienoine koristeluineen ja näperryksineen, tämä ei kuitenkaan ole sellainen blogi. Minun leipomukseni ovat pääsääntöisesti rumia. Rakastan leipomista, mutta leivonnassakin parasta on syöminen. Kärsivällisyyteni ei riitä enää leipomusten ulkonäön hiomiseen, koska haluan päästä syömään niitä niin pian kuin mahdollista! Juuri tämän takia en yleensä leivo pullaa tai muita hiivataikinaleivonnaisia, koska taikinan kohoamista pitää odotella niin kauan. Eniten tykkään leipoa muffinsseja tai keksejä, koska ne valmistuvat niin nopeasti ja makuyhdistelmiä on rajattomasti. Kakkujen leipominen juhliin on myös ihanaa, kunhan sankarilla ei ole korkeat odotukset kakun ulkonäön suhteen.
Olimme viikonlopun mökillä ja leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni kuivakakun. Vaikka kuivakakku oli suklainen ja siinä oli kuorrute, oli se nimensä mukaan kuiva. Tästä lähin leivon kunnon mutakakun, jos suklaakakkua tekee mieli. Ohjeessa kakun nimi oli suklaa-kinuskikakku, mutta millä ilveellä noista aineksista saa aikaiseksi kinuskimaisen kuorrutteen, kysynpä vaan? Käytin kuorrutteessa leivontasuklaata, kun kerta tummaa suklaata käskettiin käyttää. Uskon kyllä vahvasti, että ohjeen tekijä on käyttänyt vaaleampaa suklaata ja enemmän tomusokeria, kuin mitä ohjeessa sanottiin. Yleensä teen suklaakuorrutteet pelkästä kaakaota, maidosta ja tomusokerista tai sitten sulattamalla suklaata ja kermaa yhdessä. En taida vastaisuudessakaan luopua noista hyväksi havaituista resepteistä. Kyllä tuota kakkua nyt syö ennemmin, kuin selkäänsä ottaa, varsinkin jäätelön kanssa. Tässäpä ohje.
Suklaakakku
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
175 g voita
4 munaa
2 tl vanilliinisokeria
4 rkl maitoa
kuorrute
300 g tummaa suklaata
4 rkl maitoa
50 g voita
3 dl tomusokeria
Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää sokeri, voi, munat, vanilliinisokeri ja maito ja vatkaa tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka, kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista kakkua 180 asteessa 35 min tai kunnes se tuntuu kosketettaessa kiinteältä. Irrota kakku vuoasta jäähtymään.
Sulata suklaa maidon kanssa kattilassa, lisää joukkoon voi ja tomusokeri ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kuorrute kakun päälle.
Olimme viikonlopun mökillä ja leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni kuivakakun. Vaikka kuivakakku oli suklainen ja siinä oli kuorrute, oli se nimensä mukaan kuiva. Tästä lähin leivon kunnon mutakakun, jos suklaakakkua tekee mieli. Ohjeessa kakun nimi oli suklaa-kinuskikakku, mutta millä ilveellä noista aineksista saa aikaiseksi kinuskimaisen kuorrutteen, kysynpä vaan? Käytin kuorrutteessa leivontasuklaata, kun kerta tummaa suklaata käskettiin käyttää. Uskon kyllä vahvasti, että ohjeen tekijä on käyttänyt vaaleampaa suklaata ja enemmän tomusokeria, kuin mitä ohjeessa sanottiin. Yleensä teen suklaakuorrutteet pelkästä kaakaota, maidosta ja tomusokerista tai sitten sulattamalla suklaata ja kermaa yhdessä. En taida vastaisuudessakaan luopua noista hyväksi havaituista resepteistä. Kyllä tuota kakkua nyt syö ennemmin, kuin selkäänsä ottaa, varsinkin jäätelön kanssa. Tässäpä ohje.
Suklaakakku
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
175 g voita
4 munaa
2 tl vanilliinisokeria
4 rkl maitoa
kuorrute
300 g tummaa suklaata
4 rkl maitoa
50 g voita
3 dl tomusokeria
Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää sokeri, voi, munat, vanilliinisokeri ja maito ja vatkaa tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka, kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista kakkua 180 asteessa 35 min tai kunnes se tuntuu kosketettaessa kiinteältä. Irrota kakku vuoasta jäähtymään.
Sulata suklaa maidon kanssa kattilassa, lisää joukkoon voi ja tomusokeri ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kuorrute kakun päälle.
Tilaa:
Kommentit (Atom)