Mielitekoja

Taas sitä tekee mieli. Tai oikeastaan ihan koko ajan. Jo muutama päivä ilman sitä on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Hei, olen Tiina, ja olen suklaaholisti. Se ei kylläkään ole yllätys kenellekään, joka minut tuntee. Rakastan kaikkea makeaa, mutta erityisesti suklaata. Jälkiruoat voi pilata ainoastaan kahvilla tai alkoholilla. Liköörikonvehdit ovat mielestäni maailman julmin keksintö. Niistä ei näe päällepäin, että ne sisältävät alkoholia. On ihan hirveää, kun luulet syöväsi ihanan konvehdin, ja yllättäen suuhun tulvahtaa viinaa. Itku siinä on lähellä, kun nautinto sillä tavalla pilataan.

Suklaa on kyllä yksi maailman parhaista asioista. Se on lääke kaikkiin vaivoihin, fyysisiin ja henkisiin. Vauva-arjessa suklaa on saanut aivan uuden ulottuvuuden piristäjänä. Väsymykseenhän auttaa parhaiten lepo, mutta vauvojen kanssa siihen ei ole mahdollisuutta silloin, kun sitä tarvitsisi. Ulkoilukin auttaisi, mutta kun elämä menee vauvojen rytmin mukaan, ulkoillaan silloin, kun heille sopii. Suklaan syöminen piristää, eikä se ole riippuvaista vauvojen rytmistä tai tarpeista. Suklaata voi syödä vauvojen hoidon lomassa, kun väsyttää. Päiväunien aikaan sitä vasta onkin ihana syödä! Kun omaa aikaa on vähän, pitää se maksimoida mahdollisimman nautinnolliseksi suklaalla. Myös viikonloput täyttyvät suklaansyönnistä, koska ei ole enää mahdollisuutta lähteä joka viikonloppu karaokebaariin pakoon ylensyömistä.

Suklaan syöminen räjähti käsiin synnytyksen jälkeen. Olen aina syönyt paljon suklaata, mutta viimeiset kuusi kuukautta varmasti enemmän kuin koskaan. En pystynyt raskauden aikana syömään mitään makeaa, enkä koskenutkaan suklaaseen koko kahdeksan kuukauden aikana. Kun pääsin synnytyksen jälkeen sairaalasta kotiin, ensimmäiseksi otin suklaalevyn käteen ja aloin syödä. Kaikki raskauskilot jäivät laitokselle, joten minun ei tarvinnut kieltäytyä suklaasta kilojen tiputuksen takia. Lisäksi tiesin, että imetys kuluttaa paljon energiaa, joten annoin itselleni luvan herkutella niin paljon kun halusin. Iltalehdessä oli tänään otsikko, että sokeri on yhtä koukuttavaa kuin tupakka. No shit? Tyhmäkin sen tietää. Mieltymys makeaan saadaan jo äidinmaidossa. Päätän joka viikko ryhtyä taas elämään terveellisesti ja vähentämään suklaan syöntiä, mutta viimeistään keskiviikkona jo repsahdan. Toisaalta miksi pitäisi kieltäytyä kaikista mieliteoista? Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Niin kauan, kun suklaa ei aiheuta minulle terveydellistä haittaa, aion sitä syödä. Ja kaiken lisäksi imetän edelleen ja vauvat väsyttävät ja ulkona on kylmää ja pimeää jajajaja...