Viisuhuumaa!

 En tiedä edes miten aloittaisin tämän postauksen. Olo on vieläkin epätodellinen ja yhtä aikaa maailman onnellisin eilisillasta sekä surullinen siitä, että viisut ovat ohi. Kahden vuoden viisupatoutuma pääsi eilen vihdoin purkautumaan ja finaali oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen. 

Olen niin onnellinen siitä, että viisut päätettiin tänä vuonna järjestää, tavalla tai toisella! Tämä viikko on luonut toivoa, valoa ja iloa koko Euroopan kansalle pandemian keskellä, ja sen vaikutus omalle mielenterveydellenikin on ollut kiistaton. Aivan liikutun ajatellessani, miten valtava voima musiikilla on, ja miten tällainen tapahtuma yhdistää koko Euroopan pitämään hauskaa juuri nyt, kun sitä eniten kaipaamme. 

Entistä paremmaksi tämän vuoden viisut teki tietenkin Suomen oma Blind Channel, jonka matkaa viisuissa on saanut jännityksellä ja innolla seurata. Kerrankin Suomi lähetti viisuihin oman maansa näköistä musiikkia, ja vielä laadukasta sellaista. 

Torstain semifinaali oli sellainen, jota en hetkeen unohda. Heti oman esityksensä jälkeen Suomi pomppasi vedonlyöntitilastoissa ylöspäin ja jo yleisön reaktio näytti sen, että Dark side uppoaa valtaväestöön! Kun finalisteja julkistettiin, tuntui, että sydän pomppaa rinnasta ulos jännityksestä. Kun viimeinen paikka oli jäljellä ja yleisö alkoi huutaa "Finland, Finland", tuntui aivan pakahduttavan ylpeältä oman maan puolesta. Finaaliin pääseminen oli jo voitto itsessään, mutta olin aivan varma, että tämä vuonna pärjäämme myös finaalissa. 

Lauantain finaali oli kokonaisuudessaan huikea. Tämän vuoden biisikattaus on ollut paras moneen vuoteen. Maat ovat selkeästi halunnenet panostaa musiikkiin tänä vuonna ja paljon tanssittavia hyvän mielen kappaleita oli mukana. Suomella oli selkeästi kilpailuasetelma Italian Måneskinin kanssa, koska kyseessä olivat koko kisan ainoat rokkikappaleet. Siinä missä Måneskin on modernia glamrockia ja vetoaa varmasti kaiken ikäisiin rockmusiikin ystäviin, tuo Blind Channel varsinkin meille milleniaaleille nostalgisia nuoruusmuistoja 2000-luvun alun rockmusiikista kuten Linkin Parkista. 

Italian voitto tuli minulle kuitenkin hieman yllätyksenä. Olin aivan varma Sveitsin tai Ranskan voitosta. Suomen sijoitus kuudenneksi on aivan huikea, mutta samalla hieman harmittaa se, että periaatteessa Suomi olisi voinut olla Italian tilalla jos tuomariääniä olisi tullut enemmän. Syy, miksi tuomaristo äänesti nimenomaan Italian kappaletta on varmasti kiinni sanoituksista. Dark Siden sanoitus on aika synkkä ja raaka euroviisumaailmaan, kun taas Zitti e buoni kannustaa jokaista olemaan oma itsensä ja hyväksymään erilaisuutensa. Sanoma on siis hyvinkin euroviisumainen. Suuri yleisö ei niinkään pittaa sanoituksista, jos kappale itsessään on tarttuva. 

Minulla oli ennen finaalia omat suosikkini, mutta finaalin edetessä lista muuttui hieman. Tässä tämän vuoden suosikkini:

Sveitsi: Gjon's Tearsin Tout l'univers on aivan upea kappale ja laulajan ääni on mielettömän hieno. Gjon's Tearsin viime vuoden edustuskappale oli myös suosikkini, joten olen onnellinen, että hän pääsi uudestaan edustamaan Sveitsiä. Live-esityksessä laulajan ei olisi tarvinnut heilua ollenkaan, se hieman ärsytti. Kappale on niin hyvä, että se kantaa ilman mitään ylimääräistä lavashowta. 

Ranska: Barbara Pravin Voila ei ensikuulemalla päässyt kolmen parhaan joukkoon, mutta kappaletta useasti kuunneltuani siitä on tullut yksi suosikeistani. Kappaleen musiikkivideo on vangitseva ja vähän mietin, miten live-esitys toimii ilman videota. Finaalin live-esitys oli kuitenkin henkeäsalpaavan hieno ja kun tekstin näki suomennettuna, toi se kyyneleet silmiin. Aivan huikea kappale ja esitys, joka iski syvälle niin, että en pystynyt keskittymään enää seuraavaan esitykseen ollenkaan. Todella ansaittu toinen sija tämän vuoden viisuissa. 

Suomi: Blind Channelin Dark side on iskevä kipale, jota kuunnellessa ei vain voi olla heiluttamatta päätään. Bändin pojat ovat taitavia ammattilaisia eikä live-esityksiä ole tarvinnut jännittää ollenkaan, on vain voinut nauttia hyvästä menosta. 

Malta: Destinyn Je me casse on ihanan menevä pop-kappale ja laulaja on todella taitava! Biisi meni jalan alle ensikuulemalla ja pysyi yhtenä suosikeistani loppuun asti. 

Kreikka: Stefanian Last dance on 80-lukua henkivä menevä kappale, josta tykkäsin myös heti ensikuulemalta. Live-esitys oli omaan makuuni liian tekninen ja sekava, biisi olisi toiminut ilman greensscreeniäkin. Laulaja on taitava ja biisi olisi oiva karaokekappalekin! 

Azerbaidzhan : Efendin Mata Hari ei vakuuttanut ensikuulemalla, mutta on kasvanut varsinkin live-esitysten myötä paremmaksi. Finaalissa esityspaikka juuri Ranskan jälkeen oli todella harmi, kun en pystynyt keskittymään tähän ollenkaan vaikka Mata Hari oli yksi finaalin lempikappaleistani. Biisi jota tanssisin baarin tanssilattialla aivan varmasti. 

Kokonaisuudessaan finaali oli loistava ja jännitys voittajasta säilyi loppuun asti. Miten taas jaksan odottaa kokonaisen vuoden? Seuraavalla Suomen edustajalla on suuret saappaat täytettäväksi, niin kunnialla Blind Channel veti tämän vuoden. Todettu on ainakin se, että Suomi pärjää viisuissa rokilla. 

Nyt on aika päästää kaikki lähelläni olemaan joutuvat ihmiset hetkeksi piinasta ja työpaikallanikin voidaan ehkä ensiviikolla soittaa jo muutakin kuin euroviisuja. Varmaa on kuitenkin se, että ensivuoden keväällä taas tämä viisufani aloittaa hypetyksen ja kukaan ei ole euroviisumanialta turvassa! ❤️

Vuosi pandemiaa takana.

Tähän aikaan viime vuonna koko maailma aloitti taistelun koronapandemiaa vastaan. Poikkeusolot alkoivat Suomessa ja valtava epätietoisuus tulevaisuudesta ja normaaliin yhteiskuntaan palaamisesta täytti mielet. Nyt pandemiaa on takana vuosi ja epätietoisuus jatkuu. Usko siihen, että normaalista arjesta saamme nauttia vielä pitkään aikaan on koetuksella. Rokotteita saadaan hitaasti, niiden jakelussa on keskeytyksiä sivuvaikutusten tutkinnan ajaksi ja samaan aikaan virus muuttuu yhä fiksummaksi ja muuntaa itseään muotoon, johon nykyiset rokotteet eivät edes tehoa. Ihmiset ovat kyllästyneitä rajoitteisiin eivätkä jaksa niitä noudattaa, joten tapausmääriä ei saada alas poikkeusoloista huolimatta. On sanomattakin selvää, että tämä masentaa mieltä ja positiivisten ajatusten löytäminen on vaikeaa. Paljon kuulee kommentteja siitä, että "kyllähän sitä voi elää ihan normaalisti. En muutenkaan käy baarissa tai ravintolassa ja tykkään istua yksin kotona, ei tämä nyt mitenkään vaikeaa ole." Good for you, meille sosiaalisille ihmisille elämä on kaukana normaalista. Tässä muutama asia, joita itse kaipaan eniten normaalissa elämässä:

- Normaalia kiirettä töissä. On sanomattakin selvää, että hääala kärsii kovasti näistä pandemiavuosista ihmisten siirtäessä häänsä ja muut juhlat hamaan tulevaisuuteen. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut pitää työpaikkani koko kriisin ajan, mutta kaipaan niin kovasti sitä normaalia vilskettä, kun liike on täynnä ympäri Suomen tulleita asiakkaita ja kauppa käy.

- läheisiä ihmisiä ja aikaa, jota ei voi korvata. Veljeni perheeseen syntyi viime vuoden helmikuussa ihana pieni poika enkä ole päässyt häntä näkemään kuin muutaman kerran. Veljeni perhe asuu Helsingissä, joten jo monta reissua Ouluun on pitänyt perua Uudenmaan huonon koronatilanteen takia. Ei olla saatu pitää ristiäisiä eikä ensimmäistä syntymäpäivää, eikä pienen ihmisen ensimmäistä vuotta voi elää uudestaan. Ikävä on kova ja tuntuu, että niin paljon veljenpoikani isoja kehitysaskeleita jää kokematta ja näkemättä koronan takia. Olen erittäin perhekeskeinen ihminen ja minusta on ihanaa kutsua sukulaisia ja serkkuja kylään ja nauttia lämpimästä tunnelmasta ja keskustelusta. Sitä kaipaan kovasti. 

- Karaokea. Minulle rakkain harrastukseni ja tärkein itsensäilmaisun muoto, joka toimii kokonaisvaltaisen ilon, rentoutumisen ja terapian lähteenä on luokiteltu hengenvaaralliseksi ja kielletty kokonaan ainakin kesäkuun loppuun asti. Tälle menetykselle on vaikea löytää edes sanoja, niin paljon kaipaan esiintymistä.

- illanviettoja ystävien kanssa. Pakohuoneita, ravintolaillallisia, shoppailua, kuohuviiniä ja armotonta biletystä baarin tanssilattialla ystävien kanssa. Laittautumista ja huulipunan värin valintaa. Normaalia (ainakin sydämeltään) nuoren ihmisen elämää.

Minun käy niin sääliksi kaikkia, jotka ovat koronan takia menettäneet työnsä, yrityksensä, toimeentulonsa, mielenterveytensä ja elämänilonsa. Sääliksi käy nuoria ja opiskelijoita, joilta jää yksi elämän tärkeimmistä sosiaalisista ajanjaksoista kokonaan elämättä. Näitä jälkiä korjataan yhteiskunnassamme vielä varmasti vuosia pandemian loppumisen jälkeen. En ota tässä postauksessa kantaa siihen, olisiko Suomen hallitus voinut tehdä jotain paremmin estääkseen sen tilanteen, jossa nyt olemme. En tunne Suomen lakia tarpeeksi hyvin, jotta olisin pätevä arvostelemaan hallituksen toimia, helppoa tämä ei kenellekään päättäjälle ole. Aivan sama mitä teet, niin jonkun mielestä teet väärin. 

Vaikka huoli ja stressi on päällimmäinen mieliala jatkuvasti, on kuitenkin eräs asia, joka luo toivoa kevääseen. Nimittäin Euroviisut! On aivan mahtavaa, että viisut on tänä vuonna päätetty järjestää tavalla tai toisella! Olin yllättynyt siitä, että useampi ihminen kyseli minulta, missä UMK-analyysini tältä vuodelta viipyy? En todellakaan uskonut, että ketään kiinnostaa ensinnäkään lukea tätä blogia, saati mielipiteitäni Euroviisuista tai UMK:sta! 😁 Mielestäni Antti Tuisku hoiti tämän vuoden UMK:n juonnon todella hyvin ja suurimmaksi osaksi koko tapahtuma olikin Antti Tuisku-show! Blind Channel oli ainoa oikea ratkaisu edustamaan Suomea tämän vuoden viisuihin ja odotan suurella mielenkiinnolla miten Oululaislähtöinen rock uppoaa viisukansaan.

Olen onnellinen myös koko ajan lisääntyvästä auringon valosta ja siitä, että kevättä kohden mentäessä ja ilmojen lämmetessä on ehkä jo turvallisempaa nähdä ihmisiä vaikka ulkona. Vaikka olen perusluonteeltani realisti (jotkut varmasti mieltävät pessimistiksi), yritän löytää myös positiivisia puolia vallitsevasta tilanteesta. Minä ja perheeni olemme pysyneet terveenä, taloudellinen toimeentulomme on vielä ainakin turvattu, lapset ovat onnellisia ja pärjäävät hyvin koulussa, meillä on katto päällä ja ruokaa kaapissa. Nämä asiat ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä elämässä. Toivotan kaikille kovasti tsemppiä ja jaksamista tulevaan, ehkä vielä joskus saamme taas hymyillä toisillemme ilman maskeja! 

Poikien 7v-kuulumisia.

 Olen ilmeisesti unohtanut koko blogini olemassaolon, koska en ole viimeiseen 8 kuukauteen kirjoittanut yhtään mitään. Toisaalta tämä käy järkeen, koska koronan takia koko vuosi on ollut tyhjää täynnä. Edes Euroviisuja ei tänä vuonna pidetty, joten postaukset jäivät siitäkin kirjoittamatta. On sanomattakin selvää, että Euroviisujen peruuntuminen oli tälle viisufanille kova kolaus. 😔 Edellisessä postauksessa hehkuttamani Celine Dionin konsertti pitäisi olla maanantaina, mutta sekin siirtyi ensi kesälle. Toivottavasti ensi vuonna meillä on olemassa toimiva rokote ja elämä palaisi normaaliksi. Sitä odotellessa on hyvä päivittää tuoreiden ekaluokkalaisten kuulumisia!

Ensimmäinen kouluaamu oli jännittävä ja tunteellinen. Koronan takia pojilla ei ole ollut minkäänlaista kouluun tutustumista, joten kouluun mentiin aivan kylmiltään. Lapset jaettiin pihalla jonoihin oman luokan kanssa ja kyllähän se itketti, kun poikien nimet huudettiin. Ympärillä olevat vanhemmat kuiskailivat, että "aaa, he ovat kaksoset!" 😁 Pojat näyttivät jonossa niin suloisilta, koska he ovat päätä lyhyempiä verrattuna muihin luokalla oleviin poikiin. 😁 Kun pojat vilkuttivat ja kävelivät jonossa sisälle kouluun, oli itkua vaikea saada loppumaan. Sain onneksi kerättyä itseni työmatkalla. 

Koulun alkaminen on meillä lähtenyt hyvin käyntiin. Suurin sopeutuminen on ollut minulla, koska koulu alkaa kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina 8.15 ja minun täytyy herätä huomattavasti aikaisemmin kuin normaalisti huolehtimaan pojat ajoissa kouluun. Minun työpäivänihän alkaa aina kymmeneltä. Toki pojat ovat jo niin reippaita ja omatoimisia, että osaavat aamulla itse pukea vaatteet ja syödä aamupalan, ennen kuin minä nousen huolehtimaan, että ovesta lähdetään ulos ajoissa kaikki koulutarvikkeet mukana, asianmukaisissa ulkovaatteissa. Aamun ylijäämäajan voin käyttää vaikka urheiluun tai siivoamiseen. Seuraavaksi Aapon kuulumisia. 

Aapo on herkkä ja tunnollinen lapsi, joka hieman jo kavereiden edessä nolostelee äidin halausyrityksiä, mutta kahden kesken nauttii läheisyydestä ja kainalossa olemisesta. Aapo on taitava tarkkuutta ja keskittymistä vaativissa asioissa ja edelleen rakentaa hienoja ja monimutkaisia legorakennelmia. Oman puhelimen saatuaan Pokemon Go on tullut tärkeäksi ja sitä täytyy päästä pelaamaan iltapäiväkerhon jälkeen puistoon kavereiden kanssa. Pokemon Go-pelin ajatus oli minulle aluksi aivan hepreaa, mutta tarpeeksi poikia kuunneltuani, alan jo ymmärtää pelin idean. 😁 Aapo on empaattinen ja tunteikas ja esimerkiksi elokuvien katsominen on Aapon kanssa vielä mahdotonta, koska hän samaistuu hahmojen tunteisiin niin voimakkaasti sekä vähänkään jännittävät tapahtuvat pelottavat ja tulevat uniin. Aapo on myös temperamenttinen ja näyttää kyllä kiukkunsa kaikille, mutta on myös maailman suloisin ollessaan aidosti iloinen jostakin asiasta. Aapo oppi eskarivuoden aikana r-kirjaimen (kiitos ihanille puheterapeutti-ystävilleni) ja pyöräily sujuu Aapolla hienosti! Aapo on nopea pyöräilemään ja tunnollisesti osaa liikennesäännöt ja muistaa hyvin pysähtyä risteyksissä! Seuraavaksi vuosittainen Aapon haastattelu:

Lempiruoka: mäkkärin hamppari ja ranskalaiset! 

Inhokkiruoka: No tietty, se on ihan helppo: sipuli! Sipuli on pahaa! 

Lempijuoma: mehu

Lempiherkku? : äidin tekemä mansikkakakku, sää teet parhaat kakut! 

Lempieläin: Leijona! Se on vaan paras eläin! 

Mikä sinusta tulee isona? : en minä tiiä. 

Mitä tykkäät tehdä eniten? : noo, pelata pokegota varmaan! 

Missä olet hyvä? : Legojen rakentamisessa! 

Lempilelu: No nyt tulee paha paikka.. Superkyberhyberextravaikee kysymys. Uudet pokemon-lelut! 

Tärkein unikaveri: Nallukka! 

Lempiohjelma: Näin meillä. 

Mikä on koulussa kivointa? : käsityöt! 

Mitä pelkäät? : koiria, sehän on mun lopullinen superpelko! 

Paras kaverisi? : Jooa Y. 

Mikä sinut tekee iloiseksi? : uudet lelut! 

Mikä sinut tekee surulliseksi? : lyöminen. 

Eelis on huumorintajuinen, mahtavan mielikuvituksen omaava lapsi. Eeliksen jutut saavat joka päivä minut nauramaan, hän on melkoinen tilannekoomikko. Eeliksellä on pehmonalle, joka on hänelle todella tärkeä ja huomaan, että leikkiessään nallella Eelis myös käsittelee omassa elämässään tapahtuvia asioita ja tunteita. Toivon, että nalle pysyy leikeissä vielä pitkään, koska sillä voi olla hyvinkin terapeuttinen vaikutus ja leikin kautta Eelis voi käsitellä asioita, joista hän ei muuten välttämättä puhuisi. Eelis myös tykkää edelleen kovasti leikkiä eläintenpoikasia ja hän onkin usein pikku kissa, joka tykkää äidin kanssa levätä sängyssä peiton alla. Otan näistä hetkistä ihan kaiken irti, koska tiedän, että tällainen ihana lapsenomaisuus kestää enää vähän aikaa. Eeliksellekin kaverit ovat tärkeitä ja Pokemon Gon pelaaminen jokapäiväinen harrastus. Eelis on myös eskarivuoden aikana oppinut r-kirjaimen ja pyöräilemään! Vauhti on Eeliksellä vielä huomattavasti hitaampi kuin Aapolla ja itse juostessa täytyy usein juosta poikien väliä, kun Aapo menee pitkällä edessä ja Eelis tulee 200m päässä perässä. 😁 Tässä Eeliksen haastattelu:

Lempiruoka: Hesburgerin ranskikset! 

Inhokkiruoka: suolakurkut! 

Lempijuoma: Coca Cola! 

Lempiherkku: äidin leipoma suklaakakku! 

Lempieläin: tiikeri, koska ne ovat niin hienoja! 

Mikä sinusta tulee isona? : enpä oikein tiedä. 

Mitä tykkäät tehdä eniten? : pelata pokegota. 

Missä olet hyvä: periaatteessa koulussa käsitöissä! 

Lempilelu: oikeastaan kaikki on lempileluja! 

Tärkein unikaveri: nalle! 

Lempiohjelma? : pokemon. 

Mikä koulussa on kivointa? : nyt kun vielä on näitä käsitöitä, niin käsityöt. 

Mitä pelkäät? : koiria! 

Paras kaverisi?: Rasmus! 

Mikä sinut tekee iloiseksi? : muiden auttaminen! 

Mikä sinut tekee surulliseksi? : kiusaaminen! 

Aapo ja Eelis ovat kyllä maailman helpoimpia ja ihanimpia lapsia, heillä on yllättävän paljon järkeä jo päässä ja koko ajan heille voi antaa enemmän vastuuta ja mahdollisuutta laajentaa reviiriä kodin ulkopuolella. Kaverit ovat tulleet yhä tärkeämmiksi ja pojat viettävätkin suurimman osan vapaa-ajastaan leikkien kavereiden kanssa. Koulun aloittaminen on koko perheelle uutta ja jännittävää ja tuleva vuosi varmasti kertoo paljon poikien vahvuuksista ja heikkouksista koulumaailmaan liittyvissä asioissa. On rikkaus saada olla äiti lapsille, jotka kaksosuudesta huolimatta ovat täysin erilaiset persoonat ja toisiinsa tukeutuen kasvavat omiksi yksilöikseen. 

Vuosikymmenen kertausta

Tänään on vuoden 2019 viimeinen päivä ja huomenna alkaa uusi vuosikymmen! Kulunut vuosikymmen 22-vuotiaasta 32-vuotiaaksi on ollut elämäni tapahtumarikkain, mikä toki käy järkeen ikääni ajatellen. Tällä vuosikymmenellä olen kasvanut aikuiseksi, vaimoksi ja äidiksi. Elämäni rankimmat ja onnellisimmat vuodet mahtuvat kuluneisiin kymmeneen vuoteen. Tulevan kymmenen vuoden aikana tulen täyttämään 40, vanhentumaan fyysisesti huomattavasti sekä näkemään lasteni menevän kouluun sekä myös valmistuvan peruskoulusta! Tulevaa vuosikymmentä ei kuitenkaan kannata liikaa vielä miettiä, vaan keskitytään muistelemaan kulunutta kymmentä vuotta.

2009: ostimme mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen asuntomme, maailman ihanimman ja idyllisimmän kolmion Ranta-Kastellista. Rakastin sitä asuntoa sekä erityisesti sijaintia lähellä keskustaa ja parhaitten juoksureittien keskellä.

2010: menimme naimisiin 31.7.2010 Oulujoen kirkossa sekä valmistuin joulukuussa sosionomiksi.

2011: työskentelin lastentarhanopettajana ja juoksin maratonin aikaan 4 tuntia 13 minuuttia, mutta päällimmäisenä muistona ovat rankat lapsettomuushoidot, joita kävimme läpi.

2012: hoidot jatkuivat vielä koko vuoden, kunnes vihdoin joulukuussa 2012 viimeinen koeputkihedelmöitys tuotti tulosta ja aloin odottaa kaksosia.

2013: elämäni ehdottomasti merkittävin vuosi. Raskausaika, joka oli samalla ihanaa ja rankkaa sekä rakkaiden poikiemme syntymä 17.7.2013 raskausviikolla 34+2. Seuraava puoli vuotta elettiinkin rankkaa pikkuvauva-aikaa tuplien kanssa.

2014: äitiysloma pienten kaksosten kanssa. Vuosi, josta elimistöni varmaan toipuu edelleen. Vuosi, jonka aikana ymmärsin unen tärkeyden ihmisen mielenterveydelle ja kokonaisvaltaiselle toimintakyvylle. Vuosi, josta olen onnellinen, että selvisin hengissä. Muutimme myös elokuussa Maikkulaan omakotitaloon.

2015: alkuvuodesta vaihdoin alaa täysin ja aloin työskentelemään Morsiusateljee Katariinassa osa-aikaisesti. Vuosi, joka oli kokonaisuudessaan todella mukava! Pojat olivat ihania kaksivuotiaita taaperoita, sain viettää heidän kanssaan paljon aikaa ja samalla kuitenkin sain vaihtelua viikkoon käymällä 2-3 päivää viikossa töissä. Täydellinen suhde vapaa-ajan ja työn välillä. Pojatkin oppivat pikkuhiljaa nukkumaan paremmin ja oma jaksamiseni pääsi kohentumaan.

2016: Aloin työskennellä Katariinassa kokoaikaisesti ja pojat aloittivat päivähoidon. Opettelua uuteen elämään ja siihen, että perheen yhteinen aika olikin yhtäkkiä todella vähissä työaikojeni takia. Kävimme mieheni kanssa Pori Jazzeilla kuuntelemassa Joss Stonea ja Sealia.

2017: täytin 30 ja pidimme veljieni kanssa aivan mahtavat yhteiset 90v-juhlat! Perustin myös @hairbytiinam-instagramtilin, ja olen päässyt sitä kautta toteuttamaan myös harrastustani kampausten parissa. Poikien täyttäessä 4 ja kasvaessa entistä osaavammiksi ja reippaammiksi, oma vapaa-aikani lisääntyi ja pystyin helpommin käymään esim. Laulamassa!

2018: vuosi, jolloin omassa elämässäni ei tapahtunut mitään. 😁 Pelkkää perusarkea töiden ja lastenhoidon välillä. Vuoden kohokohta oli veljeni ihanat häät kesäkuussa!

2019: yksi isoimmista unelmistani toteutui, kun kävimme helmikuussa mieheni kanssa Brysselissä Hansonin konsertissa! Reissu oli aivan täydellinen ja konsertti ikimuistoinen! Aapo ja Eelis aloittivat syksyllä eskariin.

Ensivuonna on odotettavissa isoja asioita, kun pojat aloittavat koulun ja elokuussa pääsen myös katsomaan yhtä suurimmista idoleistani, Celine Dionia, Hartwall-areenalle. Juhlimme mieheni kanssa myös 10-vuotishääpäiväämme. On hassua ajatella, että olen ollut mieheni kanssa yhdessä 15 vuotta, lähes puolet elämästäni.
Vain aika näyttää, mitä tulevat vuosikymmenet tuovat tullessaan! Oikein ihanaa vuotta 2020 kaikille!

Joulun tunnelmaa!

Meillä on perheeni kanssa ollut jo useampana vuonna perinteenä käydä kerran vuodessa Levillä lomailemassa ja useimmiten olemme valinneet ajankohdaksi itsenäisyyspäiväviikon. Miksi suuntaamme juuri Leville? Mieheni on innokas moottorikelkkailija ja joulukuun alussa ei useimmiten vielä Oulun lähistöllä ole tarpeeksi lunta, joten kelkkakauden avajaiset pidetään Lapissa. Levillä on koko perheelle täydelliset aktiviteetit: mieheni pääsee kelkkailemaan, minä pääsen laulamaan karaokea ja shoppailemaan ja lapsille nyt löytyy vaikka mitä mukavaa tekemistä! Lisäksi saamme tietysti viettää laatuaikaa myös koko perheen kesken, arkena se jää valitettavan vähälle. 😔 Kauneimmat joululaulutkin täytyy käydä Levin kappelissa laulamassa. Viime vuonna pojat nukkuivat penkissä koko tunnin, nyt pysyivät hereillä, joskin valittaen tylsyyttä puolet ajasta. Onneksi rusinat ja pillimehu vähän pelastivat tilannetta. 😁

Tällä reissulla kävimme myös Kittilässä Tonttulan elämyskylässä, jota voin suositella lämpimästi ihan kaikille! Elämyskylä sijaitsee keskellä ei mitään ja on ulkonäöltään taianomainen talvimaisemassa! Heti saapuessa kylään, vastassa oli poroaitaus, jossa pojat ihastelivat valkoista Kalle-poroa. Elämyskylän alueelta löytyy mahtava seitakivi, jonka sisään on tehty tonttujen ja maahisten luola. Nähtävää oli jo pelkästään seitakivessä koko rahan edestä! Lisäksi elämyskylässä löytyy erilaisia tonttujen tupia, joissa on askartelupajoja ja pipareiden leivontaa. Pihapiiristä löytyy myös totta kai mäenlaskupaikka ja kahvio. Tonttulan elämyskylä oli koko perheelle mieluinen paikka, jossa oikeasti pääsi joulun tunnelmaan!

Olin luvannut pojille ennen reissua, että käymme tulomatkalla myös Rovaniemen Santa parkissa Joulupukin luona. Jos olisin tiennyt, miten mahtava paikka tonttulan elämyskylä oli, en olisi maininnut lapsille mitään Santa parkista, tuntui vähän turhalta mennä enää sinne. Santa Park olikin iso pettymys. Selvästikin se on tehty lähinnä ulkomaalaisille turisteille ja pääsylippujen hinta on aivan älytön. No, Joulupukkia tuli moikattua ja rekiajelu Santa Parkin sisälle rakennetussa taikametsässä oli kyllä hieno. Lapsetkin tykkäsivät kovasti. Lapsiperheille suosittelen kyllä ehdottomasti tonttulan elämyskylä Santa parkin sijasta, jos haluatte kokea aitoa Joulun tunnelmaa.

Olen aina ollut jouluihminen ja rakastan joululauluja ja kaikkea jouluun liittyvää. Vietämme joka vuosi kaksi joulua. Jouluaaton vietämme joko minun tai mieheni vanhempien luona ja joulupäivän taas toisin päin. Molempina päivinä on täysi joulu ruokineen ja lahjoineen. Minusta tämä on aivan mahtava käytäntö, koska ei tarvitse saman päivän aikana käydä monessa paikassa ja aamupäivän saa viettää oman perheen kanssa saunoen ja syöden riisipuuroa. Aattoaamuna tonttu on jättänyt pojille jo yhdet lahjat kuusen alle, joiden avulla he jaksavat odottaa iltaan. Tähän asti joulupukkina on aina toiminut joku sukumme miehistä, mutta nyt pojat alkavat olla jo niin isoja, että alkavat olla epäluuloisia. Viime vuonna Aapo jo kysyikin, että "miksi Joulupukki kuulosti ihan Lauri-papalta?". Täytyy varmaan alkaa järjestämään Joulupukkia suvun ulkopuolelta, että taika ei ihan vielä raukeaisi. 😊 Joulu on minulle ehdottomasti perinteiden aikaa, enkä voisi kuvitellakaan viettäväni Joulua esimerkiksi ulkomailla tai muuten kuin perheen ja sukulaisten kanssa.

Joulun odotukseen minulle tietysti kuuluu tärkeänä osana myös joulumusiikki ja voisinkin esitellä mielestäni parhaat joululevyt satunnaisessa järjestyksessä:

Sia- Everyday is Christmas: ihan mahtava levy täynnä ei perinteisiä niin Siamaisia joululauluja. Vaikka rakastankin perinteitä, saa tämä levy minut aina niin hyvälle tuulelle ja se onkin ollut osa joulun odotusta ilmestymisestään lähtien ja muodostunut jo perinteeksi. 😊

Hanson- Finally it's christmas: Hansonin uudempi joululevy, joka sisältää sekä perinteisiä joululauluja, että uusia sävellyksiä. Myös Hansonin Snowed in- joululevy vuodelta 1997 toimii edelleen ja molemmat levyt soivat aktiivisesti spotifyssäni!

John Legend- A legendary christmas: aivan ihana joululevy vie r&b:n ja svengaavien sovitusten maailmaan vanhoilla joululauluilla sekä uusilla sävellyksillä. Kuuntele tärppinä esimerkiksi "wrap me up In your love", joka on yksi lempikappaleistani!

Nyt Spotifyn joululaululista soimaan ja tunnelmallista Joulun odotusta kaikille! 😊

Kisaamisen iloa ja haastetta.

Ne jotka minut tuntevat, eivät ole voineet välttyä huomaamasta sitä, että rakastan laulamista! Laulaminen on minulle kokonaisvaltainen ilon lähde ja itsensä ilmaisemisen väline, jota ilman en voisi elää. Jokainen, joka laulamista rakastaa, voi samaistua siihen mielihyvän tunteeseen, jota laulaminen aiheuttaa.

Osallistun harvoin karaokekisoihin, mutta aina silloin tällöin on hauska lähteä koettamaan onneaan erilaisiin kilpailuihin. Isoin kisa, johon olen osallistunut, oli Karaoken maailmanmestaruuskilpailu vuonna 2012 jossa pääsinkin erinäisten semifinaalien kautta Suomen finaaliin asti.

Koska Bar Ihku on kantapaikkani, jossa käyn laulamassa melko lailla joka tiistai ja jossa tunnen oloni erittäin kotoisaksi, päätin syksyllä osallistua Ihkun järjestämään karaokekilpailuun. Kilpailuun haettiin netissä lähettämällä ääninäyte sekä myös Radio Suomipopin kautta oli mahdollisuus päästä mukaan semifinaaleihin.

Semifinaalit järjestettiin Oulussa, Tampereella ja Helsingissä ja kuhunkin semifinaaliin valittiin mukaan 15 laulajaa. Jokaisesta semifinaalista kolme parasta pääsi finaaliin, joka pidettiin eilen Helsingissä. Pääpalkintona finaalissa oli muun muassa kiertue bilebändi Remixin kanssa.

Lähden yleensä kilpailuihin aika matalilla odotuksilla, enkä ajatellut pääseväni finaaliin. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt ollessani Oulun semifinaalin kolmen parhaan joukossa. Lauloin ensimmäisellä kierroksella Celine Dionin ja Barbara Streisandin Tell Him-kappaleen, joka on henkilökohtainen karaokesuosikkini. Sain kuitenkin laulaa kappaletta vain vähän matkaa, koska minut päästettiin suoraan jatkoon kesken kappaleen. Toisella kierroksella lauloin Evanescencen Bring me to life, jolla jatkoin finaalikierrokselle. Viimeisenä lauloin Celine Dionin I surrender, joka on myös yksi suosikkikappaleistani. Semifinaalin kohokohta oli ehdottomasti se, kun sain kehuja äänestäni tähtituomari Inga Söderiltä. Hän on kuitenkin pätevä arvostelemaan nimenomaan laulullista pätevyyttä ja teknistä suoritusta.

Kun tiesin pääseväni finaaliin Helsinkiin, alkoi päässäni muhia ongelma kilpailuun valittavista biiseistä. Tässä vaiheessa tajusin, että koska palkintona on kiertue bilebändin kanssa, etsitään kisassa tietysti yleisöä viihdyttävää ja tanssittavaa esiintyjää. Kaikki, jotka ovat koskaan kuulleet minun laulavan, tietävät minun olevan kaikkea muuta paitsi lavalla hyppivä bilehile. Viimeiseen asti yritin keksiä meneviä ja tanssittavia kappaleita, jotka olisivat kuitenkin laulullisesti vaativia, ja jossa korkea ääneni pääsisi parhaiten esille. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en lähde kilpailemaan bilelaulajien kanssa asialla, jossa en ole omimmillani. Päätin, että en lähde hakemaankaan tästä kisasta menestystä, vaan ihan vain nauttimaan laulamisesta ja esiintymisestä ja tuomaan tuomareille vähän vaihtelua tanssibiisien keskelle. 😁

Koska minua jäi ärsyttämään semifinaalissa se, että en saanut laulaa ensimmäistä kappaletta kokonaan, päätin laulaa sen uudestaan finaalissa. Tell him on lisäksi kappale, josta tulen itse aina hyvälle mielelle ja jossa ääneni pääsee hyvin esille. Toiselle kierrokselle päätin valita Evanescencen Lithium-kappaleen siksi, että halusin tuoda vähän pohjoissuomalaista synkkyyttä kaikkien energisten bile-esitysten keskelle. 😁 Koska tiesin, että tässä kisassa ei etsitä minunlaistani laulajaa, oli rentoa esiintyä ilman jännitystä jatkoon pääsystä.

Finaalin kärkikolmikkoon päässeet laulajat olivat monipuolisia ja taitavia esiintyjiä ja saivat yleisön ja tuomarit mukaansa ja olivat oikeutetusti paikkansa ansainneet. Omat suosikkini eivät kaikki päässeet kärkikolmikkoon, mutta laulukisoissa on aina kyse vahvasti myös makuasioista ja niistähän voi vain kiistellä. Kokonaisuutena Ihkun karaokeskaba oli erittäin hyvin järjestetty ja mukava kokemus, josta jäi positiivinen fiilis.

Oma yksipuolisuuteni laulajana tulee olemaan aina kompastuskiveni, jos aion tulevaisuudessa vielä osallistua kisoihin. Tykkään toki laulaa myös menevämpiä kappaleita, mutta koska oma vahvuuteni on nimenomaan laulamisessa, en koe itselleni järkeväksi lähteä kilpailemaan showlla. Olen hyväksynyt asian, että ääneni on klassisen sävytteinen ja tehty powerballadeihin ja koska koen oloni kaikkein kotoisammaksi laulaessani kovaa ja korkealta Celine Dionin, Whitney Houstonin tai Lara Fabianin kaltaisten upeiden naislaulajien kappaleita, en edes halua alkaa muuttamaan itseäni suuntaan, josta en nauti niin paljoa. Vaikka kisaamisessa on oma jännityksensä ja se on yleensä ihan hauskaa, nautin kuitenkin kaikkein eniten siitä, kun saan ihan tavallisena tiistai- tai lauantai-iltana laulaa Pataässän ja Ihkun asiakkaille ja työntekijöille ilman suorituspaineita ja jännitystä ja ajatella, että saatan jollekin ihmiselle tuoda laulullani iloa!

Poikien 6v-kuulumisia!

Tänään oli vuorossa poikien viimeinen neuvolakäynti! Taas yksi haikea muistutus siitä, että minun pienet vauvani ovat kasvaneet isoiksi kuusivuotiaiksi, jotka aloittavat ensiviikolla eskarin!

Neuvolakäynti meni hyvin siihen asti, kunnes tuli rokotteen aika. Pojat kysyivät matkalla neuvolaan, annetaanko tänään rokote ja minä luulin, että ei anneta, joten pojat olivat siinä uskossa. Voi sitä kauhua poikien kasvoilla, kun terveydenhoitaja ilmoitti, että on rokotteen aika. Siitähän se show vasta lähtikin, kun molemmat pojat ryntäsivät pöydän alle piiloon ja itkivät kurkku suorana. Yritin väkisin saada Ensin Eelistä pois pöydän alta ja sain revittyä hänet syliini, jolloin Eelis huusi hädissään "Aapo auta!" Aapo tarttui Eelistä jalasta kiinni ja yritti vetää häntä takaisin pöydän alle. Vihdoin sain pidettyä Eelistä paikoillaan rokotteen antamisen ajan ja alkoi taistelu Aapon kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja taistelusta väsyneet lapset ja äiti pääsivät neuvolasta kotiin. Tässäpä kuusivuotiaan Aapon kuulumisia!

Aapo on 111,1cm pitkä ja painaa 23,7kg. Aapo menee nukkumaan yleensä noin klo 22 ja herää 7-8 välillä, yleisimmin klo 7.30. Herättyään Aapo käpertyy sohvan nurkkaan peiton alle katsomaan lastenohjelmia. Aapo rakastaa Legoilla rakentamista, piirtämistä ja askartelua. Aapo on taitava rakentamaan erilaisia aluksia ja jaksaa keskittyä rakentaman ohjeista vaativiakin legorakennelmia. Aapo tykkää myös hurjista roolileikeistä, jossa hän yleensä on taisteleva hahmo, kuten Ninja, Optimus Prime tai Tyrannosaurus Rex. Aapo on herkkä lapsi, jota eskarin aloitus jännittää kovasti. Aapo ei äitinsä lailla pidä rutiinien muutoksista ja uudet asiat mietityttävät kovasti. Aapo osaa olla melkoinen draamakuningas ja hänen lausahduksensa saavat välillä hymyilyttämään. Kerran esimerkiksi laitoin yhden Aapon legorakennelman laatikkoon ja se meni rikki. Aapo alkoi itkemään lohduttomasti ja sanoi, että "minä niin rakastin sitä rakennusta, en enää koskaan saa tuntea sellaista rakkautta, mitä tunsin rakennustani kohtaan!" Tai kun pyysin Aapoa siivoamaan leluja lattialta ja hän tokaisi, että "musta tuntuu, että mää oon vaan joku sun palvelija!"
Aapo ei osaa vielä sanoa r-kirjainta, ja sitä yritämme nyt kovasti harjoitella. Pyöräily on myös asia, jota yritämme harjoitella, Aapolla ei vain kiinnostusta ole kyseiseen asiaan. Aapo osaa jo hienosti pyöräillä apurattaiden kanssa, mutta ei jaksa harjoitella ajamista ilman niitä. Aapo on kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi, joka osaa julkisilla paikoilla käyttäytyä hyvin ja jonka kanssa on kiva käydä esimerkiksi ravintolassa syömässä. Aapo saa kertoa itse lisää omista mieltymyksistään:

Lempiruoka?: Mummin makaronilaatikko, en tykkää siitä vaan rakastan sitä! Kuka ei voisi tykätä mummin makaronilaatikosta!
Inhokkiruoka?: Hernekeitosta en tykkää yhtään!
Lempijälkkäri? Sirkusjätski!
Lempiohjelma?: Lego Nexoknights, Lego Ninjago ja Transformers ja Pokemon.
Lempilelu?: Ninjago-pikkulegot.
Lempileikki?: Ninjago-legoilla leikkiminen,
Lempiunikaveri?: Leijonaperhe ja pikkuporo
Missä olet hyvä?: Rakentamaan siistejä aluksia ja isoja legopakkauksia ohjeiden mukaan. Minusta Eelis voisi vastata, että hän on hyvä veli! Ja minä olen hyvä kaveri Eelikselle!
Minkä asian haluaisit oppia kuusivuotiaana?: Oppia ajamaan ilman apurattaita!
Mitä et tykkää tehdä?: En tykkää rokotuksista! Enkä Eeliksen itkusta, se rikkoo mun korvat!
Mikä sinusta tulee isona? Helpompaa kuin heinänteko, musta tulee poliisi! Jahtaan roistoja ja lamautan jalkoja! Poliiseilla on lamauttimet, ettei roistot pääse karkuun!

Eelis on myös 111,1cm pitkä ja painaa 22,8 kiloa. Eelis menee nukkumaan myös noin kello 22 ja herää yleensä 7-7.30. Herättyään Eelis yleensä herättää myös Aapon ja he menevät yhdessä olohuoneeseen katsomaan lastenohjelmia. Eelis tykkää kovasti myös leikkiä legoilla, mutta ei ole ihan yhtä pitkäjänteinen niiden rakentamisessa, kuin Aapo. Jos pojat saavat lahjaksi jotkin vähän isommat legopaketit, Eelis yleensä odottaa, että Aapo on tehnyt omansa ja pääsee sitten auttamaan Eelistä kokoamisessa. Eelis tykkää kovasti myös leikkiä Transformers-leluilla sekä piirtää ja askarrella. Roolileikeistä Eelis tykkää myös kovasti, mutta useimmiten leikkii jotain söpöä ja pientä eläintä. Eelis tykkää aivan kauheasti vapaapäivisin aamulla käpertyä äidin viereen sänkyyn peiton alle leikkimään kissanpentua. Minusta on ihanaa, että vaikka pojat ovat jo niin isoja, ovat he silti vielä niin pieniä ja söpöjä, ja tykkäävät haleista ja pusuista.

Eeliksen kanssa harjoittelemme myös r-kirjainta kovasti. Eelis oppi kesäkuussa lomareissulla sanomaan r-kirjaimen aivan oikein, mutta Aapo tuli siitä todella mustasukkaiseksi, eikä Eelis halunnut pahoittaa Aapon mieltä sanomalla r-kirjainta. Nyt olen saanut Eeliksen taas opettelemaan kirjainta uudestaan, mutta tauon aikana hän kerkesi unohtaa, miten se sanotaan ja opettelu on taas alkanut alusta. Eeliksellä kyllä r tulee d-n kanssa jo välillä oikein, kun hän jaksaa keskittyä sen harjoitteluun. Eivätköhän molemmat pojat eskarivuoden aikana opi r-kirjaimen.

Eeliksen kanssa olemme myös harjoitelleet pyöräilyä, mutta Eelis ei ole vielä siinä niin taitava kuin Aapo, eikä apurattaita vielä voi ottaa pois vähään aikaan. Harjoittelua hankaloittaa se, että Eeliksen mielenkiinto pyöräilyä kohtaan on täysi nolla. Tiedän, että pakottamisestakaan ei ole mitään apua, sillä viimeisetkin motivaation rippeet saa karistettua. Toivon, että motivaatio vielä jostain löytyy tämän vuoden aikana. Eelis on myös kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi ja hänen kanssaan on myös helppoa liikkua julkisilla paikoilla. Eelis on sosiaalinen ja tykkää selittää asioita ja saa minut nauramaan letkautuksillaan. Esimerkiksi kun katsoimme Selviytyjiä ja yhdellä kilpailijoista oli punaiset bikinit, Eelis tokaisi, että "äiti osta sinäkin tuommoset punaiset tissisuojat, kun sulla on vaan mustia ja värittömiä!" :D Tai kun harjoittelin uusia lauluja, Eelis sanoi, että "äiti älä enää laula, en mää koskaan jaksa kuunnella ku sää laulat. Pyydän, lopeta!" Minun ei siis kannata lähteä laulukilpailuihin, kun kotona on tarpeeksi kriittinen yleisö. :D
Eelis saa kertoa itse lisää omista mieltymyksistään:

Lempiruoka?: Mummin makaronilaatikko!
Inhokkiruoka?: En tykkää hernekeitosta ja punajuurisalaatista.
Lempijälkkäri?: Suklaakeksit ja minttusuklaajätski.
Lempiohjelma?: Lego chima, Pokemon, Lego Nexoknights ja Ninjago.
Lempilelut?: Helppoa, Ninjago-legot!
Lempileikki?: Ninjago-legoilla leikkiminen.
Lempiunikaveri?: Tiikeriperhe ja unileopardiperhe ja pikkuporo.
Missä olet hyvä?: Helppoa, leikkimisessä! Ja olen hyvä veli ja kaveri!
Minkä asian haluaisit oppia kuusivuotiaana?: oppimaan r-kirjaimen.
Mitä et tykkää tehdä?: Helppoa, pyöräily!
Mikä sinusta tulee isona? Helppoa, palomies! Sammutan tulipaloja ja autan ihmisiä ja eläimiä puista!

Mennyt vuosi on ollut poikien kanssa niin helppo, kuin kahden maailman ihanimman kuusivuotiaan kanssa vain voi. Pojat ovat isoja ja omatoimisia ja osaavat esimerkiksi tehdä itselleen jo aamupalaleivät ja leikkiä keskenään kotipihalla ilman valvontaa. Poikien kanssa on ilo keskustella ja he ymmärtävät jo vaikeitakin asioita. Toisaalta pojat ovat vielä ihanan pieniä ja edelleen kulkevat pyöräkärryssä joka paikkaan, kun juoksen ja pyöräilen! 45 kilon kanssa juokseminen tai pyöräileminen ei ole helppoa ja saan ihan mahtavan treenin jo esimerkiksi puolen tunnin juoksulenkistä. Odotan kauhulla taas tulevaa talvea, kun en enää pysty poikien kanssa menemään minnekkään pyöräkärryn kanssa ja olemme sidottuna kotiin ja lähimaastoon. Eskarin aloitus on iso muutos myös minulle, koska menetän toisen vapaapäivän, kun maanantaisinkin täytyy viedä pojat eskariin. :( Vapaapäiviemme juttu on poikien kanssa nimenomaan ne hitaat aamut ja yhdessä sängyssä pötköttely ja leikkiminen pitkälle aamupäivään, ennenkuin lähdemme minnekään. Kun vapaapäivänä täytyy laittaa herätyskello soimaan ja pitää kiirettä aamulla sekä lähteä räntäsateessa ja loskassa viemään ja hakemaan poikia eskarista, ei se vastaa minun käsitystäni vapaapäivästä. Tälle asialle en kuitenkaan voi mitään, täytyy vain henkisesti valmistautua ensiviikolla alkavaan lähes loppuelämän kestävään oravanpyörään. Tämän viikon olen vielä lomalla ja nautin täysillä ajasta Aapon ja Eeliksen kanssa ja ihmettelen heidän aivan liian nopeasti hupenevaa lapsuuttaan.