Taas on se aika vuodesta, kun odotukset kääntyvät toukokuuhun ja kevään kohokohtaan: Euroviisuihin. Silmä kovana seurasin tietysti Suomenkin euroviisukarsinnat, joista ajattelin kirjoittaa oman mielipiteeni. UMK on hyvä konsepti, koska se tuo esille uusia mielenkiintoisia artisteja, jotka saavat uralleen nostetta, vaikka eivät kilpailua voittaisikaan.
Tänä vuonna finaalissa kuultiin monta mukiinmenevää kappaletta, mutta omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti Mikael Saaren On it goes. Mielestäni kappaleessa yhdistyvät kaikki hyvän musiikin kriteerit ja elementit: melodia on kaunis, kappale kasvaa tunnelataukseltaan koko ajan alusta loppuun, soittimet ovat tasapainossa ja laulajan ääni todella hieno. Kappale ei myöskään ole yksinkertaisen ennalta-arvattava, kuten moni suomalainen iskelmä. Totta kai komea ja karismaattinen esiintyjä on aina plussaa. On it goes on kappale, joka paranee jokaisella kuuntelukerralla ja on jopa mielestäni yksi parhaista kappaleista pitkään aikaan. Haluaisin kuunnella sitä koko ajan. Biisi tuo mieleeni teiniajat, kun heräsin viikonloppuisin viideltä aamulla kuuntelemaan Alicia Keysin The diary of Alicia Keys-levyä. On todella harmi, että Mikael ei päässyt edustamaan Suomea Euroviisuihin, mutta olen ylpeä myös Sandjan voitosta. Sing it away on tarttuva kappale, jota varmasti tanssitaan euroviisuklubeilla. Biisi on valtavirran mieleistä musiikkia ja Sandhja myös laulaa todella hyvin. Aion kyllä kannustaa suomea viisuissa tänä vuonna, toisin kuin vuosi sitten.
Kritiikkiä annan UMK:lle tämän vuoden pisteidenlaskujärjestelmästä. On todella typerää, että puolet äänistä tuli raadeilta, joiden edustajat eivät olleet musiikin ammattilaisia. Jos raateja täytyy yleisöäänestyksen lisäksi olla, täytyisi niiden painoarvo olla huomattavasti pienempi. En ymmärrä, miten esimerkiksi lasten raati voi vaikuttaa pisteisiin. Eivät lapset äänestä euroviisuissa ja toivottavasti jo nukkuvat silloin, kun änestyksen aika viisuissa koittaa. Yksistään mediaraadin äänet myös ratkaisivat Saara Aallon jäämisen toiseksi. Altoa ihan varmasti ketuttaa jo tarpeeksi pelkästään jälleen toiselle sijalle jääminen, mutta vielä enemmän se, että häviämisen ratkaisi yksistään mediaraati, joka koostui muutamasta ihmisestä. Yleisöäänten perusteellahan Saara olisi voittanut kisan. Toivottavasti pisteidenantojärjestelmä muuttuu ensi vuonna.
Viime yönä jaettiin myös Oscar-palkinnot. Leonardo DiCaprio voitti viimein miespääosaesittäjän oscarin elokuvasta The Revenant. Leonardo on tehnyt useita loistavia roolisuorituksia ja ollut ehdokkaana monesti, joten voitto oli kyllä oikeutettu. Mielestäni Leo tekee elokuvassa loistavan suorituksen, koska hän ei puhu siinä paljon mitään. On vaikeaa olla 2,5 tuntia koko ajan esillä elokuvassa, jossa pelkästään olemuksella täytyy tuoda ilmi vahvoja tunteita ja ajatuksia. Parhaan elokuvassa olleen laulun oscar meni todella oikeutetusti Sam Smithin Writing's on the wall- kappaleelle. Mielesäni se on yksi parhaista Bond-tunnareista koskaan ja ansaitsi kyllä voiton.
Nyt kun UMK on ohitse tältä vuodelta, on aika katsoa vielä Ruotsin euroviisukarsinnat loppuun ja valita sieltä oma suosikkinsa. Sitten ei auta, kuin odottaa malttamattomana toukokuuta ja kaikkien musiikkikilpailujen kuningasta. Olen aina ollut ihminen, joka löytää suurta iloa pienistä asioista. Näihin kuuluvat esimerkiksi Hercule Poirot-elokuvat, laulaminen ja aivan ehdottomasti Euroviisut!
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
maanantai 18. tammikuuta 2016
Poikien 2,5v kuulumisia.
Käsittämätöntä, että minun pienet vauvani ovat jo 2,5-vuotiaita uhmaikäisiä taaperoita! Elämä on muuttunut kovasti, jos vertaa vaikka vuotta taaksepäin. Yksi päivä juuri sanoin miehelleni, että "huomaatko, miten helppoa elämämme nykyäään on?" Mieheni katseli rauhassa sohvalla uutisia, minä siivosin keittiötä ja pojat nuolivat kilpaa kakkutaikinan jämiä kulhosta. Ei enää jatkuvaa huutoa, kanniskelua, syöttämistä, vaipanvaihtoa ja loputonta väsymystä ja riittämättömyyden tunnetta. Tilalle on tullut pääosin ihanaa ja rentoa arkea kahden lapsen kanssa, joiden kanssa voi jo keskustella asioista ja leikkiä monipuolisia ja vastavuoroisia leikkejä. Jatkuva hoitaminen on vaihtunut vahtimiseksi ja kasvattamiseksi. Siirtymätilanteisiin liittyvä uhma ja jatkuva pukemisen ja potalla käymisen kanssa taistelu kiristävät välillä hermoja, mutta kotona kiireetön oleminen on poikien kanssa todella mukavaa. Yksin heidän kanssaan oleminen toisen vanhemman lähtiessä viettämään omaa aikaa ei ole enää mikään rangaistus, jolta se välillä vauva-aikana tuntui.
Aaposta on tullut viikari, joka kyllä kerkeää ihan joka paikkaan ja keksii vaikka mitä kepposia. Aapo puhuu ihanasti pitkiä lauseita, mutta puhe on vielä suloisen epäselvää paikoittain. Aapon lempipuuhaa on potkuautolla ajaminen tosi lujaa sekä dubloista autotallin rakentaminen äidin tai isän kanssa, parkkitalolla leikkiminen sekä yleinen sähellys ja sohvalla pomppiminen. Aapo innostuu välillä vähän liikaa leikeissään ja saattaa ruveta kovakouraiseksi Eelistä kohtaan, mutta harvoin tahallaan Eelistä kiusaa tai satuttaa. Aapon ehdotonta lempipuuhaa on myös äidin tai isän puhelimella leikkiminen ja sieltä youtube-videoiden katselu. Aapo osaa myös ihanasti leikkiä kaikki laululeikit, mutta ei koskaan rupea näyttämään sitä kerhossa tai pyydettäessä. Aapo käyttää vaippaa enää vain öisin, mutta pissaa vielä aika usein lattialle, jos häntä ei muista käyttää potalla säännöllisin väliajoin. Monesti Aapo pissaa lattialle myös ihan tahalleen, mistä parkettimme ei ihan älyttömästi tykkää. Aapo nukkuu noin 11 tuntia vuorokaudessa, eikä enää oikeastaan päiväunia, ellemme lähde iltapäivällä tai illalla autolla tai vaunuilla johonkin. Päiväunien poisjättäminen on ollut ihanaa, koska pojat menevät jo yhdeksältä nukkumaan ja heräävät aamulla 7-8 aikaan. Aapo heräilee terveenä yöllä keskimäärin 1-2 kertaa, mutta nukkuu myös täysiä öitä välillä. Aapo heräilee yleensä painajaisiin ja saattaa itkeä kovasti myös unissaan nähdessään pahaa unta. Kauhukohtauksia Aapo saa edelleen kipeänä ollessaan. Aapon uhmakohtaukset ovat Eelistä lievempiä, ja Aapoa on edelleen huomattavasti helpompi harhauttaa tekemään jotain, mitä hän ei haluaisi tehdä.
Eelis on edelleen todella temperamenttinen taapero, jonka uhmakohtaukset ja kaikkea periaatteesta vastustaminen aiheuttavat välillä harmaita hiuksia. Toisaalta taas Eeliksestä on tullut ihana kujeilija, joka keksii hassuja juttuja, ja saa aikuiset nauramaan. Eelis puhuu pitkiä lauseita ja hänen juttujaan on aivan ihana kuunnella, niin hauskasti mielikuvituksen virta tulee puheena ulos. Jos Eelis saisi päättää, hän katsoisi koko päivän youtubesta Ryhmä Hauta, Pientä punaista traktoria, Muumeja tai Kaupungin sankareita. Suurimmat raivokohtaukset päivässä liittyvätkin siihen, että Eelistä rajoittaa katsomasta ohjelmia. Eelis tykkää kovasti myös dubloilla rakentamisesta, kotileikeistä, erilaisten pelien pelaamisesta ja autoilla leikkimisestä. Eelis käy itsestään potalla ja vahinkoja sattuu housuun tai lattialle enää todella vähän. Koska Eelis käy itse potalla pissa- tai kakkahädän iskiessä, onkin aivan yhtä tuskaa saada häntä käymään potalla varmuuden vuoksi, ennen kuin lähdemme ulos, tai ennen nukkumaan menoa. Siirtymätilanteisiin saakin Eeliksen kanssa varata hyvinkin tunnin verran, koska ensimmäinen puoli tuntia menee pelkästään siihen, että saan hänet käymään potalla. Toinen puoli tuntia meneekin sitten tapellessa pukemisesta. Eelis nukkuu 10-11 tunta vuorokaudessa ja päiväunet enää vain, jos menemme vaunuilla tai autolla jonnekkin. Eeliksellä päiväunet vaikuttavat todella selkeästi illalla nukahtamiseen, joten yritän pitää hänet hereillä päivän ajan. Päiväunien poisjättäminen on vähentänyt paljon vaunulenkkejä, koska illalla en voi enää lähteä poikien kanssa lenkille, jos haluan pitää heidät hereillä. Onneksi voin nykyään jopa juosta kotona juoksumatolla samalla, kun pojat katsovat lastenohelmia!:) Eeliskin heräilee yöllä keskimäärin 1-2 kertaa, mutta nukkuu myös täysiä öitä Aapoa useammin.
Poikien vauva-aikana ihmiset sanoivat usein, että "kyllä se sitten helpottaa, kun pojat kasvavat!" Odotin malttamattomana sitä aikaa, Nyt tuntuu, että se aika on vihdoin tullut. Olen huomannut muutoksen omassa jaksamisessani sekä myös selkeästi mieheni olemuksessa ja jaksamisessa. Kun kotona arki ei ole enää yhtä väsymyksen kanssa taistelua, eikä kinaa tule joka asiasta, jaksamme taas paremmin keskittyä myös toisiimme ja parisuhteeseemme. Poikien kasvaessa kaksosuuden hyvät puolet alkavat korostua entistä enemmän ja on ihanaa katsoa poikien yhteisiä leikkejä ja kuunnella heidän keskustelujaan.Vaikka välillä poden huonoa omatuntoa maatessani sohvalla poikien katsoessa lastenohjelmia, yritän muistaa sen, miten rankkaa vauva-aika on ollut. Pojat aloittavat syksyllä päivähoidon ja siellä kyllä riittää virikkeellistä tekemistä koko päivän. Olen ansainnut osani rennommasta elämästä, nyt kun se on vihdoin hetken aikaa mahdollista!
Aaposta on tullut viikari, joka kyllä kerkeää ihan joka paikkaan ja keksii vaikka mitä kepposia. Aapo puhuu ihanasti pitkiä lauseita, mutta puhe on vielä suloisen epäselvää paikoittain. Aapon lempipuuhaa on potkuautolla ajaminen tosi lujaa sekä dubloista autotallin rakentaminen äidin tai isän kanssa, parkkitalolla leikkiminen sekä yleinen sähellys ja sohvalla pomppiminen. Aapo innostuu välillä vähän liikaa leikeissään ja saattaa ruveta kovakouraiseksi Eelistä kohtaan, mutta harvoin tahallaan Eelistä kiusaa tai satuttaa. Aapon ehdotonta lempipuuhaa on myös äidin tai isän puhelimella leikkiminen ja sieltä youtube-videoiden katselu. Aapo osaa myös ihanasti leikkiä kaikki laululeikit, mutta ei koskaan rupea näyttämään sitä kerhossa tai pyydettäessä. Aapo käyttää vaippaa enää vain öisin, mutta pissaa vielä aika usein lattialle, jos häntä ei muista käyttää potalla säännöllisin väliajoin. Monesti Aapo pissaa lattialle myös ihan tahalleen, mistä parkettimme ei ihan älyttömästi tykkää. Aapo nukkuu noin 11 tuntia vuorokaudessa, eikä enää oikeastaan päiväunia, ellemme lähde iltapäivällä tai illalla autolla tai vaunuilla johonkin. Päiväunien poisjättäminen on ollut ihanaa, koska pojat menevät jo yhdeksältä nukkumaan ja heräävät aamulla 7-8 aikaan. Aapo heräilee terveenä yöllä keskimäärin 1-2 kertaa, mutta nukkuu myös täysiä öitä välillä. Aapo heräilee yleensä painajaisiin ja saattaa itkeä kovasti myös unissaan nähdessään pahaa unta. Kauhukohtauksia Aapo saa edelleen kipeänä ollessaan. Aapon uhmakohtaukset ovat Eelistä lievempiä, ja Aapoa on edelleen huomattavasti helpompi harhauttaa tekemään jotain, mitä hän ei haluaisi tehdä.
Eelis on edelleen todella temperamenttinen taapero, jonka uhmakohtaukset ja kaikkea periaatteesta vastustaminen aiheuttavat välillä harmaita hiuksia. Toisaalta taas Eeliksestä on tullut ihana kujeilija, joka keksii hassuja juttuja, ja saa aikuiset nauramaan. Eelis puhuu pitkiä lauseita ja hänen juttujaan on aivan ihana kuunnella, niin hauskasti mielikuvituksen virta tulee puheena ulos. Jos Eelis saisi päättää, hän katsoisi koko päivän youtubesta Ryhmä Hauta, Pientä punaista traktoria, Muumeja tai Kaupungin sankareita. Suurimmat raivokohtaukset päivässä liittyvätkin siihen, että Eelistä rajoittaa katsomasta ohjelmia. Eelis tykkää kovasti myös dubloilla rakentamisesta, kotileikeistä, erilaisten pelien pelaamisesta ja autoilla leikkimisestä. Eelis käy itsestään potalla ja vahinkoja sattuu housuun tai lattialle enää todella vähän. Koska Eelis käy itse potalla pissa- tai kakkahädän iskiessä, onkin aivan yhtä tuskaa saada häntä käymään potalla varmuuden vuoksi, ennen kuin lähdemme ulos, tai ennen nukkumaan menoa. Siirtymätilanteisiin saakin Eeliksen kanssa varata hyvinkin tunnin verran, koska ensimmäinen puoli tuntia menee pelkästään siihen, että saan hänet käymään potalla. Toinen puoli tuntia meneekin sitten tapellessa pukemisesta. Eelis nukkuu 10-11 tunta vuorokaudessa ja päiväunet enää vain, jos menemme vaunuilla tai autolla jonnekkin. Eeliksellä päiväunet vaikuttavat todella selkeästi illalla nukahtamiseen, joten yritän pitää hänet hereillä päivän ajan. Päiväunien poisjättäminen on vähentänyt paljon vaunulenkkejä, koska illalla en voi enää lähteä poikien kanssa lenkille, jos haluan pitää heidät hereillä. Onneksi voin nykyään jopa juosta kotona juoksumatolla samalla, kun pojat katsovat lastenohelmia!:) Eeliskin heräilee yöllä keskimäärin 1-2 kertaa, mutta nukkuu myös täysiä öitä Aapoa useammin.
Poikien vauva-aikana ihmiset sanoivat usein, että "kyllä se sitten helpottaa, kun pojat kasvavat!" Odotin malttamattomana sitä aikaa, Nyt tuntuu, että se aika on vihdoin tullut. Olen huomannut muutoksen omassa jaksamisessani sekä myös selkeästi mieheni olemuksessa ja jaksamisessa. Kun kotona arki ei ole enää yhtä väsymyksen kanssa taistelua, eikä kinaa tule joka asiasta, jaksamme taas paremmin keskittyä myös toisiimme ja parisuhteeseemme. Poikien kasvaessa kaksosuuden hyvät puolet alkavat korostua entistä enemmän ja on ihanaa katsoa poikien yhteisiä leikkejä ja kuunnella heidän keskustelujaan.Vaikka välillä poden huonoa omatuntoa maatessani sohvalla poikien katsoessa lastenohjelmia, yritän muistaa sen, miten rankkaa vauva-aika on ollut. Pojat aloittavat syksyllä päivähoidon ja siellä kyllä riittää virikkeellistä tekemistä koko päivän. Olen ansainnut osani rennommasta elämästä, nyt kun se on vihdoin hetken aikaa mahdollista!
lauantai 5. joulukuuta 2015
Tyyliä vai ei?
Tyylini on vaihdellut paljon lyhyen elämäni aikana. Yläasteella en oikeastaan koskaan laittanut itse rahaa vaatteisiin, vaan kulutin kuukausirahani cd-levyihin. Vanhempani ostivat minulle vaatteita, kun niitä tarvitsin. Tyylitajua minulla ei ollut tippaakaan, menin täysin massan mukana ja ostin samoja Onlyn vaatteita, kuin muutkin.
Lukiossa sama tyyli hyvin pitkälti jatkui, rahani kuluivat edelleen levyihin, eivätkä vaatteet tai pukeutuminen ollut mikään intohimon aihe. Käytin paljon farkkuja ja tylsiä neuleita. Kampaustyylejäkin minulla oli tasan kaksi: auki tai ponnarilla. Pukeutumistani on tietysti myös aina säädellyt se, että liikun paljon. Joka paikkaan kuljin jo yläasteella ja lukiossa kävellen tai pyörällä, joten vaatteiden ja kenkien tuli olla ensisijaisesti mukavat.
Opiskeluaikana tyylitajuni alkoi pikkuhiljaa kehittyä ja töiden takia rahaa oli enemmän käyttää myös vaatteisiin. Opiskeluaikana tyylini koostui lähinnä hameista ja mekoista sekä neuleista. Korkokenkiä aloin käyttää entistä enemmän ja koulussa olikin kivaa, kun sai yhdistää asuun myös siihen sopivat saappaat tai nilkkurit. Sain myös ensimmäisen kihartimeni 19-vuotiaana ja opiskeluajan illanviettokuvissa nähdäänkin paljon hiuksiani kiharalla! 23-vuotiaana aloin myös laulaa karaokea, joten vaatekaappiini eksyi myös entistä enemmän karaokebaariin ja esiintymiseen sopivia vaatteita.
Valmistumisen jälkeiset kolme vuotta tyylini koostui lähinnä päiväkotiin sopivista vaatteista. Aloin kuluttaa entistä enemmän rahaa ulkonäkööni, mutta vaatteiden oston määritteli aika paljon juuri työni lastentarhanopettajana. Vaatteiden tuli olla kulutusta ja pesua kestäviä sekä mukavia päällä. Käytin paljon värejä ja edelleen melkeinpä ainoastaan hameita tai mekkoja ja tunikoita. Töihin en meikannut enkä laittanut hiuksiani koskaan, joten jokaviikonloppuinen karaokeilta oli ihana tilaisuus laittautua ja näyttää naiselta!
Poikien syntymän jälkeen tyylini määritteli paljon se, mitkä vaatteet pystyin huoletta joka päivä sotkemaan pukluun tai muihin vauvojen eritteisiin. Totta kai myös reilun vuoden jatkunut imetys vaikutti paljon pukeutumiseen. Yläosien täytyi olla semmosia, että ne sai helposti avattua edestä.
Nykyinen työni morsiusateljeessa on antanut minulle vapauden toteuttaa itseäni tyylillisesti juuri niinkuin itse haluan. Saan vihdoinkin käyttää kauniita vaatteita, eikä pesunkestävyys ole enää prioriteettina! Rakastan sitä, että saan näyttää naiselliselta työssäni! Kotona saatan edelleen olla koko päivän juoksuvaatteissa poikien kanssa, eikä hiekkalaatikon reunalle kauheasti tee mieli meikata ja laittautua. Töissä saan tuoda itsestäni ulkonäöllisesti parhaat puolet esille! Tuntuu myös, että olen vihdoin löytänyt oman tyylini. Sitä voisi kuvata yhdellä sanalla juuri naisellisuus. Käytän edelleen paljon mekkoja ja hameita, mutta viime vuosina olen alkanut käyttää taas entistä enemmän housujakin. Rakastan jakkuja, yläosissa laskeutuvia materiaaleja ja mekoissa kauniita värejä ja kuoseja. Jos asuni on kokonaisuudessaan tumma, yhdistän siihen isompia koruja ja ehdottomasti ainakin punaista huulipunaa! Asusteita rakastan myös ja voisin ostaa loputtomiin kenkiä, laukkuja ja koruja. Työssäni muodin ja kauneuden parissa on minusta myös asiallista näyttää siltä, että omaa jonkinlaisen tyylitajun. Asiakkaista on varmasti helpompi luottaa myyjän sanaan, jos hän näyttää siltä, että tajuaa itsekin pukeutumisesta jotakin.
Voisin yrittää saada aikaiseksi postauksen myös tyylistäni kuvina eri vuosilta, mutta se saa odottaa siihen asti, että saan kaivettua kuvat esiin tietokoneen syövereistä. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tyylini kehittyy tulevina vuosina. Pari asiaa vaatekaapissani varmasti pysyy tulevaisuudessakin: Hyvät gore tex-kengät sekä vedenpitävä tuulipuku. Tyylillisesti ihan hirveät, mutta hyötyliikkujalle välttämättömät! :)
Lukiossa sama tyyli hyvin pitkälti jatkui, rahani kuluivat edelleen levyihin, eivätkä vaatteet tai pukeutuminen ollut mikään intohimon aihe. Käytin paljon farkkuja ja tylsiä neuleita. Kampaustyylejäkin minulla oli tasan kaksi: auki tai ponnarilla. Pukeutumistani on tietysti myös aina säädellyt se, että liikun paljon. Joka paikkaan kuljin jo yläasteella ja lukiossa kävellen tai pyörällä, joten vaatteiden ja kenkien tuli olla ensisijaisesti mukavat.
Opiskeluaikana tyylitajuni alkoi pikkuhiljaa kehittyä ja töiden takia rahaa oli enemmän käyttää myös vaatteisiin. Opiskeluaikana tyylini koostui lähinnä hameista ja mekoista sekä neuleista. Korkokenkiä aloin käyttää entistä enemmän ja koulussa olikin kivaa, kun sai yhdistää asuun myös siihen sopivat saappaat tai nilkkurit. Sain myös ensimmäisen kihartimeni 19-vuotiaana ja opiskeluajan illanviettokuvissa nähdäänkin paljon hiuksiani kiharalla! 23-vuotiaana aloin myös laulaa karaokea, joten vaatekaappiini eksyi myös entistä enemmän karaokebaariin ja esiintymiseen sopivia vaatteita.
Valmistumisen jälkeiset kolme vuotta tyylini koostui lähinnä päiväkotiin sopivista vaatteista. Aloin kuluttaa entistä enemmän rahaa ulkonäkööni, mutta vaatteiden oston määritteli aika paljon juuri työni lastentarhanopettajana. Vaatteiden tuli olla kulutusta ja pesua kestäviä sekä mukavia päällä. Käytin paljon värejä ja edelleen melkeinpä ainoastaan hameita tai mekkoja ja tunikoita. Töihin en meikannut enkä laittanut hiuksiani koskaan, joten jokaviikonloppuinen karaokeilta oli ihana tilaisuus laittautua ja näyttää naiselta!
Poikien syntymän jälkeen tyylini määritteli paljon se, mitkä vaatteet pystyin huoletta joka päivä sotkemaan pukluun tai muihin vauvojen eritteisiin. Totta kai myös reilun vuoden jatkunut imetys vaikutti paljon pukeutumiseen. Yläosien täytyi olla semmosia, että ne sai helposti avattua edestä.
Nykyinen työni morsiusateljeessa on antanut minulle vapauden toteuttaa itseäni tyylillisesti juuri niinkuin itse haluan. Saan vihdoinkin käyttää kauniita vaatteita, eikä pesunkestävyys ole enää prioriteettina! Rakastan sitä, että saan näyttää naiselliselta työssäni! Kotona saatan edelleen olla koko päivän juoksuvaatteissa poikien kanssa, eikä hiekkalaatikon reunalle kauheasti tee mieli meikata ja laittautua. Töissä saan tuoda itsestäni ulkonäöllisesti parhaat puolet esille! Tuntuu myös, että olen vihdoin löytänyt oman tyylini. Sitä voisi kuvata yhdellä sanalla juuri naisellisuus. Käytän edelleen paljon mekkoja ja hameita, mutta viime vuosina olen alkanut käyttää taas entistä enemmän housujakin. Rakastan jakkuja, yläosissa laskeutuvia materiaaleja ja mekoissa kauniita värejä ja kuoseja. Jos asuni on kokonaisuudessaan tumma, yhdistän siihen isompia koruja ja ehdottomasti ainakin punaista huulipunaa! Asusteita rakastan myös ja voisin ostaa loputtomiin kenkiä, laukkuja ja koruja. Työssäni muodin ja kauneuden parissa on minusta myös asiallista näyttää siltä, että omaa jonkinlaisen tyylitajun. Asiakkaista on varmasti helpompi luottaa myyjän sanaan, jos hän näyttää siltä, että tajuaa itsekin pukeutumisesta jotakin.
Voisin yrittää saada aikaiseksi postauksen myös tyylistäni kuvina eri vuosilta, mutta se saa odottaa siihen asti, että saan kaivettua kuvat esiin tietokoneen syövereistä. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tyylini kehittyy tulevina vuosina. Pari asiaa vaatekaapissani varmasti pysyy tulevaisuudessakin: Hyvät gore tex-kengät sekä vedenpitävä tuulipuku. Tyylillisesti ihan hirveät, mutta hyötyliikkujalle välttämättömät! :)
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Olenko reipas?
"Oot sää kyllä reipas". Kuulen tuota lausetta aika usein. Ihmiset luulevat, että olen reipas, koska jaksan yöheräilyjen ja monikkoarjen keskellä juosta, siivota, leipoa ja ulkoilla lasten kanssa. Oikaisen kuitenkin nyt tämän väärinkäsityksen ja kerron, mistä oletettu reippauteni johtuu.
Minun on pakko päästä joka päivä liikkumaan. Ihan jo siksi, että saan suklaan syömisen ohella pidettyä painoni kurissa, mutta myös piristyäkseni. Kun olen hyvässä kunnossa ja saan paljon raitista ilmaa, se vaikuttaa yleiseen vireystasooni. En kuitenkaan ole niin reipas, että urheilisin terveyteni ja henkeni uhalla. Yleensä käymme poikien kanssa aamuisin juoksemassa, mutta jos yö on ollut todella surkea, enkä ole nukkunut kuin muutaman tunnin, en lähde hankkimaan itselleni sydänkohtausta lenkkipolulle aamusta. Juoksemme vasta iltapäivällä, kun olemme kaikki päiväunien jälkeen uusia ihmisiä. Minun ei tarvitse olla erityisen reipas juostakseni, koska se on minulle yhtä helppoa, kuin kävely. Oikeastaan jopa helpompaa, koska pojat viihtyvät vaunuissa paremmin kovassa vauhdissa, eikä heitä tarvitse viihdyttää. Totta kai jos lähtisin ilman mitään pohjakuntoa juoksemaan 11 kilometriä tunnissa vaunujen kanssa, joissa pelkkä lasten paino on 30 kiloa, olisin aivan kuollut ja voisin todellakin sanoa itseäni reippaaksi. Mutta kuten aiemmin totesin, se ei vaadi minulta paljon kävelyä enempää. Liikkumalla yritän siis vain helpottaa väsymystä!
Leipominen taas on minulle rakas harrastus, joka ei todellakaan vaadi minulta jaksamista. Kyse on enemmänkin vain kerkeämisestä. Leipominen on mukavaa ajanvietettä lasten kanssa ja auttaa hyvin väsymyksen unohtamisessa, kuten kaikki tekeminen, joka itsestä tuntuu mukavalta!
Siivota nyt yksinkertaisesti täytyy, jotta kaaos pysyisi jotenkuten kurissa. Sotku väsyttää vain entistä enemmän, joten pyrin pitämään kodin niin siistinä, kuin suinkin vain kerkeän. Lapsiperheessä se ei todellakaan tarkoita, että kaikki olisi tip top, vaan lähinnä sitä, että lattialla pystyisi edes kävelemään kompastumatta koko ajan leluihin.
Ulkoilu lasten kanssa on pakollista joka päivä kaikkien mielenterveyden säilyttämiseksi. Koska valvottujen öiden jälkeen aamupäivä menee yleensä täysin zombina, on huomattavasti helpompaa seistä zombina puistossa, kuin kotona, jossa lapset vaativat jatkuvaa huomiota. Ulkona he hyvässä lykyssä touhuavat paljolti itsestään ja heitä tarvitsee vain valvoa. Kuten jo aiemmin mainitsin, raitis ilma myös piristää. Ulkona olo on siitäkin syystä paljon järkevämpää, että kotona levähtämisen mahdollisuus on teoriassa koko ajan läsnä, mutta käytännössä ei. Sohva kutsuu koko ajan, mutta siihen ei ole mitään mahdollisuutta mennä makaamaan. Ulkona tätä mahdollisuutta ei edes ole kiusaamassa.
Jaksamisessa keskeistä on myös tietysti tukiverkosto, jota olen hehkuttanut paljon jo aiemmissa postauksissani. Jo tieto siitä, että apua on tarvittaessa saatavilla, auttaa jaksamaan. En voi myös tarpeeksi hehkuttaa kavereiden merkitystä. Rakkaat naapurit, tiedätte, ketä tarkoitan. Valvottuja öitä ja rankkaa arkea on huomattavasti helpompi kestää, kun voi valittaa siitä toisille samassa tilanteissa oleville joka päivä pihalla tai puistossa. Väsymykseen auttaa parhaiten hyvä seura! En ymmärrä, miten sellaiset äidit jaksavat, joilla ei ole toisia äitikavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja verrata kokemuksia. Minun ystäväpiirini on laaja ja tärkeitä ihmisiä on ympärilläni paljon. He ovat kaikki keskeisessä asemassa arkeni piristäjinä!
Yksi syy, miksi ihan oikeasti jaksan olla reipas, on päiväunet! Nukun aina päiväunet poikien kanssa. Niiden jälkeen olen aina ihan uusi ihminen, vaikka koko aamupäivä olisi vain mennyt siihen, että pidän väkisin silmiä auki ja yritän selvitä päiväuniaikaan asti. Lepään siis aina, kun siihen on mahdollisuus!! Suklaa on myös keskeisessä asemassa elämäni piristäjänä. Se on väsyneen äidin paras ystävä ehdottomasti.
Kuten nyt huomasitte, en oikeasti ole erityisen reipas. Yritän vain torjua väsymyksen mielestäni tekemällä yllämainittuja asioita. Koska levähtämiseen ei ole mahdollisuutta, täytyy pysyä aktiivisena, jotta päivän saisi kulumaan nopeasti ja mahdollisesti seuraavana yönä saisi jopa nukkua. Nykyään kestän valvomista ja väsymystä huomattavasti paremmin, koska tiedän hyviäkin öitä olevan! Tuntien valvomiseen on nykyään ihan järkevät syyt, kuten se, että pojat ovat flunssassa. Flunssan parantuessa todennäköisesti tulee muutaman yön kestävä parempi vaihe! Vauva-aikana valvominen on pahinta juuri sen vuoksi, että sille ei koskaan näy loppua, eikä se koskaan edes välillisesti helpota. Paras neuvo väsymykseen on levätä aina kun siihen on mahdollisuus, sekä keksiä päivään edes pieniä asioita, joista saa paljon mielihyvää.
Syksyni piristäjä on ehdottomasti ollut teksti, jonka minulle tuntematon ihminen on kirjoittanut minusta Facebookiin! Kaverini lähetti minulle kuvan tekstistä, ja olen nauranut sille monet kerrat. Siinä kirjoittaja ihmettelee ja nostaa hattua naiselle, joka juoksee ympäri oulua kaksosrattaiden kanssa. Kirjoittaja kuitenki luulee, että juoksen lasten nukkuessa. Tämä virhe on ensiarvoisen tärkeää saada korjattua. En siis KOSKAAN juokse poikien nukkuessa. Päiväuniaika on aivan liian arvokasta käytettäväksi urheiluun! Jos niin tekisin, olisin oikeasti aivan liian reipas!😊
Minun on pakko päästä joka päivä liikkumaan. Ihan jo siksi, että saan suklaan syömisen ohella pidettyä painoni kurissa, mutta myös piristyäkseni. Kun olen hyvässä kunnossa ja saan paljon raitista ilmaa, se vaikuttaa yleiseen vireystasooni. En kuitenkaan ole niin reipas, että urheilisin terveyteni ja henkeni uhalla. Yleensä käymme poikien kanssa aamuisin juoksemassa, mutta jos yö on ollut todella surkea, enkä ole nukkunut kuin muutaman tunnin, en lähde hankkimaan itselleni sydänkohtausta lenkkipolulle aamusta. Juoksemme vasta iltapäivällä, kun olemme kaikki päiväunien jälkeen uusia ihmisiä. Minun ei tarvitse olla erityisen reipas juostakseni, koska se on minulle yhtä helppoa, kuin kävely. Oikeastaan jopa helpompaa, koska pojat viihtyvät vaunuissa paremmin kovassa vauhdissa, eikä heitä tarvitse viihdyttää. Totta kai jos lähtisin ilman mitään pohjakuntoa juoksemaan 11 kilometriä tunnissa vaunujen kanssa, joissa pelkkä lasten paino on 30 kiloa, olisin aivan kuollut ja voisin todellakin sanoa itseäni reippaaksi. Mutta kuten aiemmin totesin, se ei vaadi minulta paljon kävelyä enempää. Liikkumalla yritän siis vain helpottaa väsymystä!
Leipominen taas on minulle rakas harrastus, joka ei todellakaan vaadi minulta jaksamista. Kyse on enemmänkin vain kerkeämisestä. Leipominen on mukavaa ajanvietettä lasten kanssa ja auttaa hyvin väsymyksen unohtamisessa, kuten kaikki tekeminen, joka itsestä tuntuu mukavalta!
Siivota nyt yksinkertaisesti täytyy, jotta kaaos pysyisi jotenkuten kurissa. Sotku väsyttää vain entistä enemmän, joten pyrin pitämään kodin niin siistinä, kuin suinkin vain kerkeän. Lapsiperheessä se ei todellakaan tarkoita, että kaikki olisi tip top, vaan lähinnä sitä, että lattialla pystyisi edes kävelemään kompastumatta koko ajan leluihin.
Ulkoilu lasten kanssa on pakollista joka päivä kaikkien mielenterveyden säilyttämiseksi. Koska valvottujen öiden jälkeen aamupäivä menee yleensä täysin zombina, on huomattavasti helpompaa seistä zombina puistossa, kuin kotona, jossa lapset vaativat jatkuvaa huomiota. Ulkona he hyvässä lykyssä touhuavat paljolti itsestään ja heitä tarvitsee vain valvoa. Kuten jo aiemmin mainitsin, raitis ilma myös piristää. Ulkona olo on siitäkin syystä paljon järkevämpää, että kotona levähtämisen mahdollisuus on teoriassa koko ajan läsnä, mutta käytännössä ei. Sohva kutsuu koko ajan, mutta siihen ei ole mitään mahdollisuutta mennä makaamaan. Ulkona tätä mahdollisuutta ei edes ole kiusaamassa.
Jaksamisessa keskeistä on myös tietysti tukiverkosto, jota olen hehkuttanut paljon jo aiemmissa postauksissani. Jo tieto siitä, että apua on tarvittaessa saatavilla, auttaa jaksamaan. En voi myös tarpeeksi hehkuttaa kavereiden merkitystä. Rakkaat naapurit, tiedätte, ketä tarkoitan. Valvottuja öitä ja rankkaa arkea on huomattavasti helpompi kestää, kun voi valittaa siitä toisille samassa tilanteissa oleville joka päivä pihalla tai puistossa. Väsymykseen auttaa parhaiten hyvä seura! En ymmärrä, miten sellaiset äidit jaksavat, joilla ei ole toisia äitikavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja verrata kokemuksia. Minun ystäväpiirini on laaja ja tärkeitä ihmisiä on ympärilläni paljon. He ovat kaikki keskeisessä asemassa arkeni piristäjinä!
Yksi syy, miksi ihan oikeasti jaksan olla reipas, on päiväunet! Nukun aina päiväunet poikien kanssa. Niiden jälkeen olen aina ihan uusi ihminen, vaikka koko aamupäivä olisi vain mennyt siihen, että pidän väkisin silmiä auki ja yritän selvitä päiväuniaikaan asti. Lepään siis aina, kun siihen on mahdollisuus!! Suklaa on myös keskeisessä asemassa elämäni piristäjänä. Se on väsyneen äidin paras ystävä ehdottomasti.
Kuten nyt huomasitte, en oikeasti ole erityisen reipas. Yritän vain torjua väsymyksen mielestäni tekemällä yllämainittuja asioita. Koska levähtämiseen ei ole mahdollisuutta, täytyy pysyä aktiivisena, jotta päivän saisi kulumaan nopeasti ja mahdollisesti seuraavana yönä saisi jopa nukkua. Nykyään kestän valvomista ja väsymystä huomattavasti paremmin, koska tiedän hyviäkin öitä olevan! Tuntien valvomiseen on nykyään ihan järkevät syyt, kuten se, että pojat ovat flunssassa. Flunssan parantuessa todennäköisesti tulee muutaman yön kestävä parempi vaihe! Vauva-aikana valvominen on pahinta juuri sen vuoksi, että sille ei koskaan näy loppua, eikä se koskaan edes välillisesti helpota. Paras neuvo väsymykseen on levätä aina kun siihen on mahdollisuus, sekä keksiä päivään edes pieniä asioita, joista saa paljon mielihyvää.
Syksyni piristäjä on ehdottomasti ollut teksti, jonka minulle tuntematon ihminen on kirjoittanut minusta Facebookiin! Kaverini lähetti minulle kuvan tekstistä, ja olen nauranut sille monet kerrat. Siinä kirjoittaja ihmettelee ja nostaa hattua naiselle, joka juoksee ympäri oulua kaksosrattaiden kanssa. Kirjoittaja kuitenki luulee, että juoksen lasten nukkuessa. Tämä virhe on ensiarvoisen tärkeää saada korjattua. En siis KOSKAAN juokse poikien nukkuessa. Päiväuniaika on aivan liian arvokasta käytettäväksi urheiluun! Jos niin tekisin, olisin oikeasti aivan liian reipas!😊
torstai 17. syyskuuta 2015
Uhman ihanuus
"MINÄ!" "MINUN!" "ITEEEEE!!!" "EIEIEIEIEI!!" "ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!" Joko arvaatte mistä on kyse? Jos ette, niin minäpä kerron. Uhmaiästä. TUPLANA! Vauvavuoden loputtua aloin kauhulla odottaa, milloin uhmaikä iskee. Kyllähän pojilla omaa tahtoa on ollut jo pitkään, mutta nyt he ovat oikeasti alkaneet ymmärtää, että voivat joka asiassa testata, saisivatko tehdä juuri niin kuin haluaisivat. Uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe, sillä se auttaa lasta irtautumaan vanhemmistaan. Yhtä tärkeää on myös se, että uhmaiän tarkoitus on irtaannuttaa vanhempi lapsestaan. Viimeistään tässä vaiheessa vanhemman on pakko myöntää itselleen, että oma lapsi on paitsi maailman rakkain, myös maailman ärsyttävin olento!
Uhmaiässä ärsyttävää on se, että erinäisiin siirtymätilanteisiin kuluu päivässä tunteja. Jos olemme menossa kerhoon yhdeksäksi, täytyy lähtöä alkaa tosissaan tekemään jo kahdeksalta. Koska ITE-sana liittyy ihan kaikkeen tekemiseen, mutta taidot eivät riitä puoleksikaan tekemään itse haluttuja asioita, kaikesta täytyy tapella poikien kanssa. Auttaahan ei myöskään saa, vaikka jonkin asian tekeminen olisi pojille ylivoimaisen hankalaa. Koska pojat haluavat myös kävellä kerhoon itse, täytyy muutaman sadan metrin matkalle varata aikaa puoli tuntia. Jos pahimmilta itkupotkuraivareilta vältyttäisiin, on siirtymätilanteisiin varattava runsaasti aikaa, jotta pojat saisivat tehdä mahdollisimman paljon omaan tahtiinsa. Kiire vain pahentaa uhmaa.
Koska pojat ovat myös huomanneet, että kaikkea äidin ehdottamaa ei tarvitse hyväksyä, tappelemme päivässä nykyään asioista, jotka ennen olivat itsestäänselvyys. Ruoka-aikaan pistin pojat syöttötuoleihin, ruoat eteen ja he söivät itse hyvällä ruokahalulla. Sain itse syödä rauhassa ja vieläpä siivota keittiön ruokailun jälkeen. Nyt kun alan laittaa ruokaa, kuuluu usein "EIEIEIEI, PUVVAA, (pullaa), PUNIIIIII, (punainen hedelmäsose), KEKKIÄÄÄ (keksiä) ja niin edespäin. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Jos tarjottu ruoka ei kelpaa, varsinkin Eelis heittäytyy lattialle huutamaan ja kaikkien ruokarauha on pilalla. Pojat eivät enää myöskään istu syöttötuoleissa, joten jos ruoka ei maistu tai maha alkaa olla täynnä, pääsee pöydästä heti pois tekemään kaiken näköisiä ilkeyksiä. Siivota ei siis nykyään pahemmin kerkeä
Jos vauvavuonna monesti tuntui siltä, etteivät kädet riitä, tuntuu siltä myös uhmassa. Esimerkkinä tilanne, kun olen poikien kanssa pyöräillyt markettiin, minulla on molemmissa käsissä ostoskassi ja pojat päättävät, etteivät halua lähteä kaupasta kotiin. Siinä saa käyttää mielikuvitusta, uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, että jollakin konstilla lapset saisi suostuteltua pois autokärryjen ihmeellisestä maailmasta. Yhden lapsen nyt saa kannettua vaikka ostostenkin kanssa.
Uhman lisäksi pojilla tuntuu olevan myös jonkin sortin tarrautumisvaihe, jolloin he eivät halua keskenään leikkiä ollenkaan, vaan minun täytyy olla koko ajan aktiivisesti tekemässä heidän kanssaan, tai pitää sylissä. Näistä vaiheistahan pitäisi nauttia, koska se aika tulee nopeasti, jolloin äitiä ei enää haluta lähelle ollenkaan. Koska yöt ovat olleet taas pitkään katkonaisia, on kuitenkin välillä niin uuvuttavaa olla uhman ja tarrautumisen keskellä väsyneenä päivät.
Olen onnellinen, että saan käydä pari päivää viikossa töissä sekä viedä pojat kerhoon kahtena päivän viikossa aamupäiväksi. Näiden pakopaikkojen avulla jaksaa tuplauhman, kun tietää, ettei sitäkään onneksi kestä ikuisesti. Kaiken kiukuttelun keskellä on myös ihanaa nähdä, miten nopeasti pojat tällä hetkellä oppivat uusia asioita. Puhetta tulee koko ajan ja Eelis osaa jo kaikki väritkin ja laskea viiteen. Kuivaksi opettelukin edistyy hienosti.
Täytyy vain yrittää sisäistää se asia, että minun pienet vauvani kasvavat huimaa vauhtia ja ovat aloittaneet itsenäistymisen äidistään. Kaiken uhman aiheuttaman väsymyksen ja ärstymyksen keskellä se on myös aika liikuttavaa!
Uhmaiässä ärsyttävää on se, että erinäisiin siirtymätilanteisiin kuluu päivässä tunteja. Jos olemme menossa kerhoon yhdeksäksi, täytyy lähtöä alkaa tosissaan tekemään jo kahdeksalta. Koska ITE-sana liittyy ihan kaikkeen tekemiseen, mutta taidot eivät riitä puoleksikaan tekemään itse haluttuja asioita, kaikesta täytyy tapella poikien kanssa. Auttaahan ei myöskään saa, vaikka jonkin asian tekeminen olisi pojille ylivoimaisen hankalaa. Koska pojat haluavat myös kävellä kerhoon itse, täytyy muutaman sadan metrin matkalle varata aikaa puoli tuntia. Jos pahimmilta itkupotkuraivareilta vältyttäisiin, on siirtymätilanteisiin varattava runsaasti aikaa, jotta pojat saisivat tehdä mahdollisimman paljon omaan tahtiinsa. Kiire vain pahentaa uhmaa.
Koska pojat ovat myös huomanneet, että kaikkea äidin ehdottamaa ei tarvitse hyväksyä, tappelemme päivässä nykyään asioista, jotka ennen olivat itsestäänselvyys. Ruoka-aikaan pistin pojat syöttötuoleihin, ruoat eteen ja he söivät itse hyvällä ruokahalulla. Sain itse syödä rauhassa ja vieläpä siivota keittiön ruokailun jälkeen. Nyt kun alan laittaa ruokaa, kuuluu usein "EIEIEIEI, PUVVAA, (pullaa), PUNIIIIII, (punainen hedelmäsose), KEKKIÄÄÄ (keksiä) ja niin edespäin. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Jos tarjottu ruoka ei kelpaa, varsinkin Eelis heittäytyy lattialle huutamaan ja kaikkien ruokarauha on pilalla. Pojat eivät enää myöskään istu syöttötuoleissa, joten jos ruoka ei maistu tai maha alkaa olla täynnä, pääsee pöydästä heti pois tekemään kaiken näköisiä ilkeyksiä. Siivota ei siis nykyään pahemmin kerkeä
Jos vauvavuonna monesti tuntui siltä, etteivät kädet riitä, tuntuu siltä myös uhmassa. Esimerkkinä tilanne, kun olen poikien kanssa pyöräillyt markettiin, minulla on molemmissa käsissä ostoskassi ja pojat päättävät, etteivät halua lähteä kaupasta kotiin. Siinä saa käyttää mielikuvitusta, uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, että jollakin konstilla lapset saisi suostuteltua pois autokärryjen ihmeellisestä maailmasta. Yhden lapsen nyt saa kannettua vaikka ostostenkin kanssa.
Uhman lisäksi pojilla tuntuu olevan myös jonkin sortin tarrautumisvaihe, jolloin he eivät halua keskenään leikkiä ollenkaan, vaan minun täytyy olla koko ajan aktiivisesti tekemässä heidän kanssaan, tai pitää sylissä. Näistä vaiheistahan pitäisi nauttia, koska se aika tulee nopeasti, jolloin äitiä ei enää haluta lähelle ollenkaan. Koska yöt ovat olleet taas pitkään katkonaisia, on kuitenkin välillä niin uuvuttavaa olla uhman ja tarrautumisen keskellä väsyneenä päivät.
Olen onnellinen, että saan käydä pari päivää viikossa töissä sekä viedä pojat kerhoon kahtena päivän viikossa aamupäiväksi. Näiden pakopaikkojen avulla jaksaa tuplauhman, kun tietää, ettei sitäkään onneksi kestä ikuisesti. Kaiken kiukuttelun keskellä on myös ihanaa nähdä, miten nopeasti pojat tällä hetkellä oppivat uusia asioita. Puhetta tulee koko ajan ja Eelis osaa jo kaikki väritkin ja laskea viiteen. Kuivaksi opettelukin edistyy hienosti.
Täytyy vain yrittää sisäistää se asia, että minun pienet vauvani kasvavat huimaa vauhtia ja ovat aloittaneet itsenäistymisen äidistään. Kaiken uhman aiheuttaman väsymyksen ja ärstymyksen keskellä se on myös aika liikuttavaa!
maanantai 17. elokuuta 2015
Poikien 2v. kuulumisia.
Niin se on vain toinenkin vuosi poikien elämässä hujahtanut ohitse! Oikeastaan vähän enemmänkin, koska pojat täyttävät tänään jo kaksi vuotta ja kuukauden. Kävimme tänään neuvolassa. Aapo oli tapansa mukaan reipas ja teki annetut tehtävät. Eelis taas puolestaan päätti heittäytyä hankalaksi ja vietti aika lailla koko ajan oven luona huutamassa "tottii!!" (kotiin). Saimme kuitenkin Eeliksenkin huijattua puntarille lupaamalla hänelle tarran. Tässäpä ensin Aapon kuulumisia:
Aapo painaa 12,2 kiloa ja on seisaaltaan mitaten 82,5 pitkä. Tosiasiassa pituus on pari senttiä enemmän, kaksivuotias kun ei hirveän ryhdikkäästi osaa seisoa mitatessa. Aapo on edelleen ihana menevä pikkupoika, joka saa pelkällä olemuksellaan ihmisille hyvän mielen! Aapo on kesän aikana oppinut puhumaan kovasti! Puhe on jo aika selkeääkin osittain, mutta paljon Aapolla on vielä sanoja, jotka vain läheiset ihmiset ymmärtävät. Aapo osaa riisua itse kengät, takin ja lakin sekä myös pukea kengät itse jalkaan. Kuivaksi oppiminen on Aapolla myös alkanut hienosti! Päivisin Aapo on jo ilman vaippaa ja pissa tulee entistä harvemmin lattialle.
Aapon lempipuuhaa ovat kotileikit ja piirtäminen sekä ulkona touhuaminen. Aapo leikkii paljon rinnakkaisleikkejä Eeliksen kanssa ja muut lapset kiinnostavat myös leikkiseurana. Aapo pelkää koiria, mutta muuten selkeitä inhokkiasioita ei ole. Aapo syö itse reippaasti ja ruuista maistuu yleensä kaikki, paitsi riisiruoat ja parsakaali sekä kukkakaali. Aapo nukkuu pääosin nykyään hyvin, herää keskimäärin enää kerran yössä. Nukkuu myös täysiäkin öitä! Yöunille Aapo nukahtaa 21-22 välillä ja herää 06-08 välillä. Päiväunet Aapo nukkuu tunnista kahteen riippuen siitä, miten yö on mennyt. On ihana nähdä, miten Aaposta on vuoden aikana kasvanut niin iso ja osaava poika, jonka kanssa voi jo oikeasti keskustella! Uhmaikä ei ole vielä Aapolla iskenyt pahasti päälle, joten Aapo on tällä hetkellä aika helppo ja ihana lapsi!
Eelis on myös 12,2 kiloa painava ja pituutta oli saman verran kuin Aapolla, joskin Eeliksenkin mittaan saa pari senttiä lisätä. Eeliksestä on vuoden aikana kuoriutunut melko temperamenttinen ja tunteensa selkeästi ilmaiseva taapero, joka ei enää niin helposti jää Aapon tahdon alle. Eelis on myös kesän aikana oppinut puhumaan. Eeliksen puhe on vähän selkeämpää ja monipuolisempaa, kuin Aapolla, Eelis edelleen myös jokeltaa omaa ihanaa siansaksaansa, joka saa kyllä joka kerta hymyn huulille. Kuivaksi opettelu ei ole Eeliksellä vielä yhtä hyvin hallussa kuin Aapolla. Eeliksellä ei selvästikään herkkyykausi ole vielä tämän asian suhteen tullut ja opettelu menee omalla painollaan,
Eeliksen lempipuuhaa on ehdottomasti piirtäminen ja värien opettelu kiinnostaa kovasti. Eelis tunnistaa punaisen ja sinisen ja osaa myös sanoa ne. Piirtämisen ohella kotileikki on myös parasta puuhaa tällä hetkellä. Eelis tykkää myös kovasti leipoa äidin kanssa. Myös ulkona hiekkalaatikolla touhuaminen ja liukumäen laskeminen on Eeliksestä kivaa. Eelis tykkää leikkiä yksikseen, eikä yleensä hakeudu muiden lasten seuraan. Rinnakkaisleikkejä hän leikkii Aapon kanssa. Eelis nukkuu myös pääosin jo hyvin, joskin välillä edelleen hän päättää herätä aamulla jo ennen neljää tai valvoa yöllä pari tuntia, koska väsymys menee niin helposti ohi. Esimerkiksi pari yötä sitten Aapo alkoi itkeä kolmen aikaan ja herätti Eeliksen. Aapo nukahti uudestaan muutamassa minuutissa, ja Eelistä piti nukuttaa 2,5 tuntia uudestaan. Onneksi Eeliskin nukkuu myös paljon kokonaisia öitä. Eelis nukahtaa yöunille samaan aikaan kuin Aapo ja herää yleensä 06-07.30 välillä. Päiväunet hän nukkuu samaan aikaan Aapon kanssa. Eeliksellä on uhmaikä hiipimässä päälle ja tapella saa päivän aikana monista asioista. Onneksi harhauttaminen ja ajan antaminen auttavat monesti uhmatilanteissa. Eelis on edelleen mahdottoman suloinen ja kaikella tapaa niin aito lapsi. :)
Pojat aloittavat tällä viikolla taaperokerhon. Kerhoa on kahdesti viikossa kolmen tunnin ajan. Minulle on todella kova paikka jättää lapset kerhoon, koska siihen ei oikeastaan ole muuta syytä, kuin, että se on pehmeä lasku päivähoidon aloitukseen sekä pojille että minulle. Tuntuu ihan oudolta jättää pojat outojen ihmisten hoidettavaksi ja lähteä viettämään omaa aikaa. Kävimme tällä viikolla tutustumassa kerhoon ja onneksi se vaikutti todella mukavalta paikalta. Olen kyllä työssäni nähnyt, kuinka alle vuodenkin ikäiset lapset sopeutuvat päivähoitoon, mutta jotenkin omien lasten kohdalla en osaa olla ollenkaan objektiivinen. Ajattelen, etteivät he pärjää ilman minua ja heillä kestää pitkään sopeutua kerhoon. Todennäköisesti asia ei ole niin ja pojat sopeutuvat muutamassa kerrassa. Teen aluksi niin, että jätän pojat vain vähäksi aikaa ja haen sitten kotiin. Pikkuhiljaa pidennän aikaa, kun näyttää siltä, että he jäävät hyvillä mielin kerhoon.
Elämä on ihanasti tasapainossa töiden ja kotona olon välillä. Varsinkin näin kesällä on ihanaa touhuta poikien kanssa ulkona ja käydä joka päivä vaunujen kanssa juoksemassa. Toisaalta on myös ihanaa käydä pari kertaa viikossa töissä toteuttamassa itseään ja nauttimasta aikuisten seurasta. Toivottavasti kesäiset kelit jatkuvat vielä pitkälle syksyyn nyt, kun ne ovat viimein alkaneet!
Aapo painaa 12,2 kiloa ja on seisaaltaan mitaten 82,5 pitkä. Tosiasiassa pituus on pari senttiä enemmän, kaksivuotias kun ei hirveän ryhdikkäästi osaa seisoa mitatessa. Aapo on edelleen ihana menevä pikkupoika, joka saa pelkällä olemuksellaan ihmisille hyvän mielen! Aapo on kesän aikana oppinut puhumaan kovasti! Puhe on jo aika selkeääkin osittain, mutta paljon Aapolla on vielä sanoja, jotka vain läheiset ihmiset ymmärtävät. Aapo osaa riisua itse kengät, takin ja lakin sekä myös pukea kengät itse jalkaan. Kuivaksi oppiminen on Aapolla myös alkanut hienosti! Päivisin Aapo on jo ilman vaippaa ja pissa tulee entistä harvemmin lattialle.
Aapon lempipuuhaa ovat kotileikit ja piirtäminen sekä ulkona touhuaminen. Aapo leikkii paljon rinnakkaisleikkejä Eeliksen kanssa ja muut lapset kiinnostavat myös leikkiseurana. Aapo pelkää koiria, mutta muuten selkeitä inhokkiasioita ei ole. Aapo syö itse reippaasti ja ruuista maistuu yleensä kaikki, paitsi riisiruoat ja parsakaali sekä kukkakaali. Aapo nukkuu pääosin nykyään hyvin, herää keskimäärin enää kerran yössä. Nukkuu myös täysiäkin öitä! Yöunille Aapo nukahtaa 21-22 välillä ja herää 06-08 välillä. Päiväunet Aapo nukkuu tunnista kahteen riippuen siitä, miten yö on mennyt. On ihana nähdä, miten Aaposta on vuoden aikana kasvanut niin iso ja osaava poika, jonka kanssa voi jo oikeasti keskustella! Uhmaikä ei ole vielä Aapolla iskenyt pahasti päälle, joten Aapo on tällä hetkellä aika helppo ja ihana lapsi!
Eelis on myös 12,2 kiloa painava ja pituutta oli saman verran kuin Aapolla, joskin Eeliksenkin mittaan saa pari senttiä lisätä. Eeliksestä on vuoden aikana kuoriutunut melko temperamenttinen ja tunteensa selkeästi ilmaiseva taapero, joka ei enää niin helposti jää Aapon tahdon alle. Eelis on myös kesän aikana oppinut puhumaan. Eeliksen puhe on vähän selkeämpää ja monipuolisempaa, kuin Aapolla, Eelis edelleen myös jokeltaa omaa ihanaa siansaksaansa, joka saa kyllä joka kerta hymyn huulille. Kuivaksi opettelu ei ole Eeliksellä vielä yhtä hyvin hallussa kuin Aapolla. Eeliksellä ei selvästikään herkkyykausi ole vielä tämän asian suhteen tullut ja opettelu menee omalla painollaan,
Eeliksen lempipuuhaa on ehdottomasti piirtäminen ja värien opettelu kiinnostaa kovasti. Eelis tunnistaa punaisen ja sinisen ja osaa myös sanoa ne. Piirtämisen ohella kotileikki on myös parasta puuhaa tällä hetkellä. Eelis tykkää myös kovasti leipoa äidin kanssa. Myös ulkona hiekkalaatikolla touhuaminen ja liukumäen laskeminen on Eeliksestä kivaa. Eelis tykkää leikkiä yksikseen, eikä yleensä hakeudu muiden lasten seuraan. Rinnakkaisleikkejä hän leikkii Aapon kanssa. Eelis nukkuu myös pääosin jo hyvin, joskin välillä edelleen hän päättää herätä aamulla jo ennen neljää tai valvoa yöllä pari tuntia, koska väsymys menee niin helposti ohi. Esimerkiksi pari yötä sitten Aapo alkoi itkeä kolmen aikaan ja herätti Eeliksen. Aapo nukahti uudestaan muutamassa minuutissa, ja Eelistä piti nukuttaa 2,5 tuntia uudestaan. Onneksi Eeliskin nukkuu myös paljon kokonaisia öitä. Eelis nukahtaa yöunille samaan aikaan kuin Aapo ja herää yleensä 06-07.30 välillä. Päiväunet hän nukkuu samaan aikaan Aapon kanssa. Eeliksellä on uhmaikä hiipimässä päälle ja tapella saa päivän aikana monista asioista. Onneksi harhauttaminen ja ajan antaminen auttavat monesti uhmatilanteissa. Eelis on edelleen mahdottoman suloinen ja kaikella tapaa niin aito lapsi. :)
Pojat aloittavat tällä viikolla taaperokerhon. Kerhoa on kahdesti viikossa kolmen tunnin ajan. Minulle on todella kova paikka jättää lapset kerhoon, koska siihen ei oikeastaan ole muuta syytä, kuin, että se on pehmeä lasku päivähoidon aloitukseen sekä pojille että minulle. Tuntuu ihan oudolta jättää pojat outojen ihmisten hoidettavaksi ja lähteä viettämään omaa aikaa. Kävimme tällä viikolla tutustumassa kerhoon ja onneksi se vaikutti todella mukavalta paikalta. Olen kyllä työssäni nähnyt, kuinka alle vuodenkin ikäiset lapset sopeutuvat päivähoitoon, mutta jotenkin omien lasten kohdalla en osaa olla ollenkaan objektiivinen. Ajattelen, etteivät he pärjää ilman minua ja heillä kestää pitkään sopeutua kerhoon. Todennäköisesti asia ei ole niin ja pojat sopeutuvat muutamassa kerrassa. Teen aluksi niin, että jätän pojat vain vähäksi aikaa ja haen sitten kotiin. Pikkuhiljaa pidennän aikaa, kun näyttää siltä, että he jäävät hyvillä mielin kerhoon.
Elämä on ihanasti tasapainossa töiden ja kotona olon välillä. Varsinkin näin kesällä on ihanaa touhuta poikien kanssa ulkona ja käydä joka päivä vaunujen kanssa juoksemassa. Toisaalta on myös ihanaa käydä pari kertaa viikossa töissä toteuttamassa itseään ja nauttimasta aikuisten seurasta. Toivottavasti kesäiset kelit jatkuvat vielä pitkälle syksyyn nyt, kun ne ovat viimein alkaneet!
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Ohjeita hääpuvun etsintään
Olen nyt ollut töissä morsiuspukuliikkeessä muutaman kuukauden. Tykkään työstä ihan älyttömän paljon! Kaikista kivointa on tietysti hääpukujen myyminen, mutta myös miesten pukujen myyminen ja vuokraaminen on kivaa! Itsevarmuuteni on kasvanut hurjasti, kun ei enää tarvitse joka asiaa kysyä tai varmistaa muilta työntekijöiltä. Työkaveritkin ovat mukavia ja kannustavia! Ajattelin listata muutaman ohjeen kaikille, joilla hääpuvun etsiminen on edessä!
1. Tule ajoissa! Pukuja on liikkeessämme vain yksi kappale jokaista. Koko on yleisimmin 10-12, mikä vastaa noin kokoja 36-40. Kaikkia pukuja voidaan kyllä ompelijalla muokata koon verran suuntaan tai toiseen, mutta parhaiten taataan puvun istuvuus tilaamalla oikea koko! Puvut tehdään käsin, joten tilaamisessa menee 4-6 kuukautta. Myös ompelijan töihin kannattaa varata aikaa, joten suosittelen tulemaan hääpukuostoksille mielellään jo lähemmäs vuotta ennen häitä. Totta kai jokaiselle saadaan puku, vaikka häihin olisi vain viikko aikaa. Silloin vain valikoima ei ole niin laaja, koska tilauspuvut voidaan unohtaa. Hääpuku myös määrittää paljon häiden luonnetta ja vaikuttaa muutenkin moneen asiaan häiden järjestelyssä. Kun puvun ostaa aikaisin, voi häitä alkaa rakentaa puvun ympärille. Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta jos valitset kaikista suurimman ja kimaltavimman tylliunelman, et todennäköisesti voi pitää pieniä ja boheemeja rantahäitä ja niin edelleen.
2. Älä pihistele. Kaikesta muusta voi häissä säästää, paitsi omaan ulkonäköön liittyvistä asioista! Häät ovat päivä, jolloin on mahdollisuus näyttää niin kauniilta tai komealta, kuin se koskaan on mahdollista. Monet ajattelevat, että eivät viitsi laittaa pukuun paljon rahaa, koska sitä pidetään vain kerran. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Tuijotat hääkuvaa seinälläsi lopun elämää, joten puku on oikeastaan ylläsi joka päivä! Jää varmasti harmittamaan, jos olet tehnyt kompromissin puvun ostamisessa hinnan takia. Et myöskään todennäköisesti muista kymmenen vuoden päästä, miltä ruoka häissänne maistui, mutta muistat varmasti miltä näytit! Hääpukuun uppoava raha kirpaisee vain kerran, eikä muutaman vuoden päästä enää näy elämässäsi tai tililläsi.
3. Tule avoimin mielin ja luota myyjien ammattitaitoon! Sovittamalla eri tyylisiä pukuja saat parhaiten selville mallin ja tyylin, joka on täydellinen juuri sinulle! Puvut näyttävät täysin erilaisilta hengarissa, kuin päällä, joten jos myyjä ehdottaa jotain pukua, kannattaa kokeilla. Myyjät pystyvät kuvittelemaan puvut päälläsi jo etukäteen ja auttavat löytämään juuri sinulle parhaiten imartelevan puvun!
4. Uskalla sitoutua! Päätöksen tekeminen voi tuntua vaikealta ja sitoutuminen yhteen mekkoon voi jännittää. Jossakin vaiheessa etsiminen vain kannattaa lopettaa. Jos vertaat kaikkia sovittelemiasi pukuja johonkin tiettyyn pukuun, se on todennäköisesti se oikea. Myyjät auttavat päätöksen tekemisessä. Olethan pystynyt sitoutumaan myös yhteen ihmiseen, ei tarvitse kaikkia maailman ihmisiä käydä läpi löytääkseen oikean! Monet miettivät sitä, uskaltavatko ostaa puvun jo vuotta ennen häitä, jos siitä ei enää vuoden päästä tykkääkkään. Tämä on todella epätodennäköistä. Jos olet vuosi sitten rakastunut pukuun, rakastat sitä vielä hääpäivänäsikin!
Työssäni parasta on se, että saan olla niin onnellisten asioiden kanssa tekemisissä. Kukaan ei yleensä tule ostamaan hääpukua pakotettuna ja pahalla tuulella. Yleensä morsiamet ovat innoissaan ja jännittyneitä ainutlaatuisesta tilaisuudesta! On ihana kuulla asiakkaiden hääsuunnitelmista ja nähdä, miten samakin puku näyttää täysin erilaiselta erilaisen persoonan ja vartalon päällä! Saan ainakin vuoden vielä nauttia työstäni, ensivuonna katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
1. Tule ajoissa! Pukuja on liikkeessämme vain yksi kappale jokaista. Koko on yleisimmin 10-12, mikä vastaa noin kokoja 36-40. Kaikkia pukuja voidaan kyllä ompelijalla muokata koon verran suuntaan tai toiseen, mutta parhaiten taataan puvun istuvuus tilaamalla oikea koko! Puvut tehdään käsin, joten tilaamisessa menee 4-6 kuukautta. Myös ompelijan töihin kannattaa varata aikaa, joten suosittelen tulemaan hääpukuostoksille mielellään jo lähemmäs vuotta ennen häitä. Totta kai jokaiselle saadaan puku, vaikka häihin olisi vain viikko aikaa. Silloin vain valikoima ei ole niin laaja, koska tilauspuvut voidaan unohtaa. Hääpuku myös määrittää paljon häiden luonnetta ja vaikuttaa muutenkin moneen asiaan häiden järjestelyssä. Kun puvun ostaa aikaisin, voi häitä alkaa rakentaa puvun ympärille. Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta jos valitset kaikista suurimman ja kimaltavimman tylliunelman, et todennäköisesti voi pitää pieniä ja boheemeja rantahäitä ja niin edelleen.
2. Älä pihistele. Kaikesta muusta voi häissä säästää, paitsi omaan ulkonäköön liittyvistä asioista! Häät ovat päivä, jolloin on mahdollisuus näyttää niin kauniilta tai komealta, kuin se koskaan on mahdollista. Monet ajattelevat, että eivät viitsi laittaa pukuun paljon rahaa, koska sitä pidetään vain kerran. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Tuijotat hääkuvaa seinälläsi lopun elämää, joten puku on oikeastaan ylläsi joka päivä! Jää varmasti harmittamaan, jos olet tehnyt kompromissin puvun ostamisessa hinnan takia. Et myöskään todennäköisesti muista kymmenen vuoden päästä, miltä ruoka häissänne maistui, mutta muistat varmasti miltä näytit! Hääpukuun uppoava raha kirpaisee vain kerran, eikä muutaman vuoden päästä enää näy elämässäsi tai tililläsi.
3. Tule avoimin mielin ja luota myyjien ammattitaitoon! Sovittamalla eri tyylisiä pukuja saat parhaiten selville mallin ja tyylin, joka on täydellinen juuri sinulle! Puvut näyttävät täysin erilaisilta hengarissa, kuin päällä, joten jos myyjä ehdottaa jotain pukua, kannattaa kokeilla. Myyjät pystyvät kuvittelemaan puvut päälläsi jo etukäteen ja auttavat löytämään juuri sinulle parhaiten imartelevan puvun!
4. Uskalla sitoutua! Päätöksen tekeminen voi tuntua vaikealta ja sitoutuminen yhteen mekkoon voi jännittää. Jossakin vaiheessa etsiminen vain kannattaa lopettaa. Jos vertaat kaikkia sovittelemiasi pukuja johonkin tiettyyn pukuun, se on todennäköisesti se oikea. Myyjät auttavat päätöksen tekemisessä. Olethan pystynyt sitoutumaan myös yhteen ihmiseen, ei tarvitse kaikkia maailman ihmisiä käydä läpi löytääkseen oikean! Monet miettivät sitä, uskaltavatko ostaa puvun jo vuotta ennen häitä, jos siitä ei enää vuoden päästä tykkääkkään. Tämä on todella epätodennäköistä. Jos olet vuosi sitten rakastunut pukuun, rakastat sitä vielä hääpäivänäsikin!
Työssäni parasta on se, että saan olla niin onnellisten asioiden kanssa tekemisissä. Kukaan ei yleensä tule ostamaan hääpukua pakotettuna ja pahalla tuulella. Yleensä morsiamet ovat innoissaan ja jännittyneitä ainutlaatuisesta tilaisuudesta! On ihana kuulla asiakkaiden hääsuunnitelmista ja nähdä, miten samakin puku näyttää täysin erilaiselta erilaisen persoonan ja vartalon päällä! Saan ainakin vuoden vielä nauttia työstäni, ensivuonna katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Tilaa:
Kommentit (Atom)