Maailman söpöin orjapiiskuri

Ihmiskunta on vuosisatojen ajan taistellut itsenäistymisen ja orjuudesta vapautumisen puolesta. Jokainen nuori tekee sitä nykypäivänäkin asuessaan kotona ja odottaessaan malttamattomana sitä, että pääsee muuttamaan pois kotoa ja päättämään täysin omasta elämästään. Laitamme vastaan vahvoille auktoriteeteille ja haluamme olla oman itsemme herroja. On hassua ajatella, että saadessamme lapsia palaamme takaisin lähes täydelliseen orjuuteen, jolloin pieni nyytti päättää täysin elämästämme.

Oman elämänhallinnan menetys on varmasti kaikille vanhemmille se kovin paikka ensimmäisen lapsen syntyessä. Yhtäkkiä et saakaan enää itse päättää siitä, milloin nukut ja milloin syöt, vaan menet täysin toisen ihmisen ehdoilla. Aikuinen ihminen on tehty nukkumaan yöllä ja valvomaan päivällä sekä syömään silloin, kun on nälkä. Olen aikaisemminkin verrannut väkisin valvomista kidutukseen, ja sitä se tosiaankin on. On aivan eri asia valvoa omasta tahdosta tai unettomuuden takia läpi yön, kuin valvoa väkisin silloin, kun elimistö kamppailee vastaan kaikin keinoin ja silmiin fyysisesti sattuu niiden auki pitäminen. Myöskin vauvan tahtoon alistuminen yön pimeinä tunteina on rankkaa. Kun istut pinnäsängyn vieressä keskellä yötä ja alistut ajatukseen, että tässä istutaan todennäköisesti vielä kolme seuraavaa tuntia. Myös epätietoisuus siitä, milloin yövalvomisen aika loppuu, on vaikeaa. Vasta lapsen saadessaan sitä ymmärtää, mitä oman elämänhallinnan menetys tarkoittaa, sitä on vaikea selittää lapsettomille ihmisille.

Itse olen huomannut imettämisen lopettamisen vaikuttaneen radikaalisti uneni laatuun. Tämä käy järkeen loppujenkin hormonien poistuessa elimistöstäni. Nukahdan helpommin illalla ja nukahtaminen myös yöheräämisten jälkeen on muuttunut hieman helpommaksi. Toisaalta taas surkeiden öiden jälkeen koen olevani entistä väsyneempi, koska hormonit eivät enää auta jaksamaan. En voisi edes kuvitella enää herääväni joka aamu viideltä ja nousevani joka yö tunnin välein, vaikka sitähän elämämme oli suurimman osan poikien vauva-ajasta! Pojat ovat nyt hieman armollisempia minulle ja nukkuvat aamulla jo seitsemään asti, vaikka valvovatkin yöllä.

Minua säälittää lasteni puolesta, koska heillä ei ole ollut yhtään muutamaa yötä pitempää pätkää elämänsä aikana, jolloin heillä olisi ollut hyvä nukkua. Ensimmäiset kymmenen kuukautta he kärsivät refluksitaudista. Tähän aikaan sisältyy myös ensimmäiset kuukaudet, jolloin vauvat tietenkin heräsivät yöllä nälkään eivätkä omanneet vuorokausirytmiä.  Mahakivut kiusasivat myös ensimmäiset kuukaudet. Puolen vuoden kieppeillä sairastettiin useampi flunssa sekä rs-virus. Kun refluksitauti saatiin kuriin, alkoi hampaiden puhkeaminen. Se valvotti seuraavat kaksi kuukautta. Sitten tuli molemmille vauvarokko, sen jälkeen Aapolle korvatulehdus ja rokotteen jälkiseuraukset, sitten molemmille kurkunpääntulehdus. Kävimme viikko sitten lääkärissä, koska olin varma, että Aapo oli saanut korvatulehduksen kurkunpääntulehduksen jälkitautina. Lääkäri sanoi, että ei täällä korvatulehdusta ole, mutta kaksi poskihammasta ja yksi kulmahammas ovat juuri puhkeamassa, siitä siis öinen kipuitku ja valvominen. Nyt pojat ovat siis viikon ajan joka ilta joutuneet tankkaamaan särkylääkettä, että saisivat yöllä nukuttua hammaskipujen takia. Pari yötä he ovatkin nukkuneet hyvin, mutta suurimmaksi osaksi he heräilevät vielä kovasti särkylääkkeestä huolimatta. Lääkäri sanoi kannustavasti, että yhden poskihampaan puhkeamiseen voi mennä 3-4 viikkoa. Valvomiselle ei siis näy loppua. Jotkut lapset ovat sellaisia, että pystvät nukkumaan kivusta huolimatta hyvin. Aapo ja Eelis ovat sellaisia, että jos joku asia on vähänkään huonosti, he eivät saa nukuttua. Eelis on vielä lisäksi sellainen, että jos hän herää yöllä, eikä heti saa unta uudestaan, hän piristyy ja saattaa valvoa seuraavat viisi tuntia.

Miksi sitten vapaaehtoisesti palaamme takaisin orjuuteen, kun ensin olemme taistelleet siitä irti päästäksemme?? Senkin tajuaa vasta oman lapsen saaneena. Rakkaus omaa lasta kohtaan vain yksinkertaisesti on niin suurta, että se korvaa vapauden menettämisen. Joka yö väkisin valvoessa tuntuu siltä, että ei tätä yksinkertaisesti enää jaksa. Päivisin kuitenkin lapset antavat niin paljon energiaa, että sitä jaksaa kaikesta huolimatta.

Kun tulin raskaaksi, en voinut kuvitellakkaan, mitä tulevaisuus on. Kuten sanoin, elämänhallinnan menetys iskee vasta, kun lapsi syntyy. Ihmiskunnan lisääntymisen takia evoluutio on kuitenkin tehnyt vauvoista ja lapsista niin uskomattoman suloisia, että heille antaa kaiken anteeksi, eikä voi olla vihainen, vaikka kuinka väsyttäisi. Lapset ovat yksinkertaisesti maailman söpöimpiä orjapiiskureita!

Poikien 1v 2kk kuulumisia.

Kävimme eilen viimeisessä keskoskontrollissa. Lääkäri sanoi, että tarvettä kontrolleille ei jatkossa enää ole, vaan normaalit neuvolakäynnit riittävät! Pojat ovat todella hienosti kasvaneet ja kehittyneet, eikä merkkejä keskosuudesta enää ole. Tässäpä taas molempien poikien kuulumisia!

Aapon mitat ovat 1v 2kk iässä 9830g ja 74,5cm. Olin ihan varma, että olisimme ylittäneet kymmenen kilon rajapyykin, mutta vähän alle vielä jäätiin. On käsittämätöntä, miten Aapo voi painaa enemmän, kuin veljensä, vaikka hän syö Eelistä vähemmän ja liikkuu enemmän! Aapo on aivan mahtava, iloinen ja huumorintajuinen pieni poika. Hän nauraa ihan kaikelle ja viihdyttää esimerkiksi kaupan kassajonossa muita sattumanvaraisella naureskelullaan. Aapo on koko ajan menossa ja posket punaisina taaperokärryä työntämässä edestakaisin kotimme käytäviä. Aapon lempipuuhaa onkin juuri kärryn kanssa juokseminen, uusien asioiden ja paikkojen tutkiminen sekä hakkalelulla ja legoilla leikkiminen. Aapo on sosiaalinen persoona, joka kaipaa muiden huomiota ja yleisöä tempuilleen ja höpötyksilleen. Aapo ei tykkää väsymyksestä ja oman vuoron odottamisesta.

Aapo osaa liikkua ketterästi kontaten, karhukävelyllä sekä tukea vasten kävellen. Hän osaa syödä itse ruoan lusikalla lautaselta ja juoda nokkamukista. Aapo myös tekee useasti kakan tai pissan pottaan ruoan jälkeen. Aapo nukkuu edelleen hieman huonosti, keskimäärin 1-3 kertaa yössä heräillen. Yöunille hän nukahtaa itsestään omaan sänkyyn 20.30-21.00 välillä ja herää aamulla seitsemän aikaan. Päiväunet Aapo nukkuu yleensä klo. 12.00-14 (14.30). Aapo jokeltelee monipuolisesti tykkää eritoten pärryyttämisestä sekä hassusta niiskutuksesta.  Aaposta on kasvanut ihana ja pääosin helppo lapsi, joka osaa kiukutella, mutta avoimesti osoittaa rakkautensa läheisiä ihmisiä kohtaan!

Eeliksen mitat ovat 1v 2kk iässä 9410g ja 75,5cm. Eelis on saanut viime aikoina kovasti omaa tahtoa ja temperamenttia! Hän osaa kiukutella melkoisesti, eikä rauhotu kovin helposti. Jos häntä yrittää harhauttaa esimerkiksi leluilla, hän vain heittää lelut lattialle ja heittäytyy itse perässä. Monesti Eeliksen kiukut kuitenkin laantuvat itsestään. Hyvällä tuulella Eelis on maailman suloisin ja valloittavin poika! Hän hymyilee koko olemuksellaan ja ihanat isot, siniset silmät loistavat! Eelistä ei myöskään ole ihan yhtä helppo saada nauramaan, kuin Aapoa, joten, kun Eelis nauraa räkättää, silloin on jonkun oltava todella hauskaa! Eelis on hieman ujo ja varautunut tutkijaluonne edelleen ja tykkää kohdata uudet asiat ja ihmiset äidin sylistä käsin. Eeliksen lempipuuhaa on legoilla leikkiminen, palapelin tekeminen sekä edelleen kirjojen lukeminen ja laulujen kuunteleminen. Eeliksen lempiruokaa on ehdottomasti leipä, mitä hän ahmii silmät suurina ja suu maiskuttaen. Kun Eelis on syönyt oman leipänsä, hän yleensä vielä yrittää päästä Aapon osuuteen käsiksi. Ruoan jälkeistä pastillia Eelis ei myöskään anna unohtaa, sen verran käskevästi hän pastillirasiaa osoittaa. Eelis ei tykkää siitä, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan. Silloin kiukku iskee päälle.

Eelis liikkuu myös ketterästi kontaten ja tukea vasten kävellen. Eelis syö itse lusikalla lautaselta ja juo nokkamukista. Eelis nukkuu samalla tavalla, kuin veljensä, eli keskimäärin 1-3 kertaa yössä heräten. Eelis nukahtaa itsestään sänkyyn 20.30-21.00 välillä ja herää kuuden ja seitsemän välillä aamulla. Päiväunet hän nukkuu ulkona vaunuissa Aapon kanssa yhtä aikaa. Eeliksen jokeltelu on todella monipuolista ja äiti-sana tulee selvästi. Vuoden ikäinen Eelis on mahtava persoona, joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Eeliksen mielestä äidin syli on maailman paras paikka ja hän osaa sen myös osoittaa nostamalla kädet ilmaan jo kaukaa äidin nähdessään.

On uskomatonta ajatella, että taloudessamme ei asu enää kahta vauvaa, vaan kaksi oman yksilöllisen persoonansa omaavaa taaperoa. Pojat osaavat jo kommunikoida ja osoittaa, mitä tahtovat sekä leikkivät jo ihanasti yhdessä! Edelleen jaksan ihmetellä joka päivä, miten kahta noin pientä voi rakastaa niin paljon!

Sopeutumista.

Olemme nyt asuneet uudessa talossa kolme viikkoa ja pikkuhiljaa alan sopeutua uuteen asuinalueeseen sekä tietysti uuteen kotiin. Remontti on jo todella hyvällä mallilla! Keittiöstä puuttuu enää välitilan lasi, vaatekaappien ovet tulevat maanantaina ja listat täytyy vielä laittaa aika lailla joka paikkaan. Laitan kuvia kodista sitten, kun remontti on kokonaan valmis.

Omakotitalossa asuminen poikkeaa monelta osin rivitaloasumisesta. Ensiksikin tuntuu siltä, että kulutan 90% päivästä siivoamiseen! Kun tilaa on paljon, on paljon myös siivottavaa. Lisäksi tietenkin alkuhuumassa yritän vielä pitää uutta parkettia puhtaana ruokajäämistä, mikä tarkoittaa pöydän alla konttaamista pitkän aikaa viisi kertaa päivässä. Yksivuotiaat kun eivät vielä kauheasti ymmärrä siistin syömisen päälle. Aikaa kuluu myös huoneiden välillä kulkemiseen. Ennen pystyin muutamalla askeleella siirtymään joka huoneesta toiseen ja koko ajan pystyin samalla seuraamaan lasten leikkejä. Nyt esimerkiksi kodinhoitohuone ja keittiö ovat talon vastakkaisissa päissä ja aikaa kuluu yllättävän paljon vain niiden kahden huoneen välillä ravaamiseen. Toisaalta on kyllä aivan ihanaa, kun on paljon tilaa. Pojat tykkäävät, kun saavat vapaasti kulkea taaperokärryjen kanssa ilman, että koko ajan on seinä vastassa.

Olen myös löytänyt uudet lenkkireitit. Pääsen puolessa tunnissa vaunujen kanssa juosten Lidliin sekä Kaakkurin S-markettiin. Saan siis reilussa tunnissa tehtyä lenkin ja ostokset. Raksilan marketeille menee juosten 45min suuntaansa, mikä vaunujen ja ruokaostosten kanssa on jo hieman liian pitkä molempiin suuntiin. Marketeilta toisaalta menee bussi todella kätevästi Maikkulaan, joten voin juosta vaikka vain kauppaan ja tulla bussilla kotiin. Lähikauppa on ihan muutaman metrin päässä talostamme, joten pienemmät ostokset voin hoitaa siellä. Lähistöllä on kaksi leikkipuistoa, jotka molemmat olemme jo käyneet poikien kanssa testaamassa.

Vanhasta asuinalueestamme jäin kaipaamaan ulkoilureittien monipuolisuutta. En ole koskaan ollut metsäihminen, ja haluan ulkoillessani nähdä ihmisiä, elämää ja taloja. Nyt lenkkireittieni varrella on enimmäkseen puita. Tylsää. No, kaikkeen tottuu.

Pojat ovat tottuneet hienosti uuteen kotiin. Ensimmäisenä yönä he heräilivät vähän väliä tarkistamaan, onko äiti lähellä, mutta nyt he nukkuvat hienosti omassa huoneessaan heräten vain kerran-pari yössä. Viime viikko oli melko rankka, koska pojat sairastivat vauvarokon. Molemmat olivat 3-4 päivää todella korkeassa kuumeessa eivätkä nukkuneet viikkoon kunnolla. Ja kun sanon "kunnolla" tarkoitan oikeastaan, etteivät juuri ollenkaan. Vaikka olen joutunut yli vuoden kestämään katkonaisia öitä, tuntui muutama lähes kokonaan valvottu yö toiselta vuodelta! Onneksi vauvarokon voi sairastaa vain kerran.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa tuoreelta omakotitaloasukilta.

Shoes, shoes, shoes...

Jos elämä potkii päähän, osta uudet korkkarit ja potki takaisin! Tämä on ollut mottoni jo pitkän aikaa, ja olen sitä noudattanut useastikin elämäni vaikeina hetkinä. Shoppailu on laulamisen lisäksi paras terapiamuoto ja voin varmasti puhua useimpien naisten puolesta, kun sanon, että harva asia piristää yhtä paljon, kuin uudet kengät. On kummaa, miten paljon mukavampaa on ostaa ihanat epäkäytännölliset korkokengät, joita pitää ehkä kerran vuodessa, kuin esimerkiksi uudet lenkkarit. Ehkä tarpeeseen ostaminen pilaa shoppailun nautintoa. Harvemmin on pakko ostaa uudet korkokengät, mutta uudet lenkkarit on valitettavasti pakko ostaa joka vuosi. Kenkien ostaminen on siksikin mukavaa, että vaikka vartalo muuttuisi, kengän kokoon se harvemmin vaikuttaa (poikkeuksena raskaus). Kauniit kengät pelastavat yleensä myös muuten tylsän asun, tuovat ryhtiä olemukseen ja omassa tapauksessani tietysti myös muutaman lisäsentin tähän 152 senttiseen varteen. Ajattelin seuraavaksi esitellä muutamat lempikengistäni.

Nämä ovat ehdottomat lempikenkäni! Ne on ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten ja olen käyttänyt näitä kaikista korkokengistäni ylivoimaisesti eniten. Näiden kenkien alkuperäinen hinta oli muistaakseni 179 euroa ja kävin ihailemassa ja sovittelemassa näitä pitkään ennen kuin viimein raaskin ostaa ne. Pukumiehessä oli silloin kaikista kengistä -20% alennus, joten en voinut vastustaa kiusausta. Hetkeäkään en ole katunut ostopäätöstä. Kengät ovat myös todella mukavat jalassa ja niillä jaksaa vaikka tanssia koko illan.

Nämä Batan ihanuudet on ostettu Vimasta muutama vuosi sitten ja ne ovat olleet paljon käytössä. Rakastan kenkien romanttsta kuviointia ja pientä rusettia. Kengät ovat monikäyttöiset, koska ne soveltuvat hyvin juhlien lisäksi myös arkisempaan käyttöön.

Nämä Paul Greenin kengät ovat myös yhdet ehdottomista lemppareistani! Kävin Pukumiehessä sovittamassa näitä kenkiä isommassa koossa ja ihastuin siihen, miten hyvältä kengät jalassa tuntuivat. Lähdin metsästämään oikeaa kokoa, mutta sitä ei löytynyt koko suomesta! Loppujen lopuksi sain tilattua oikean koon Saksasta. Klassiset mustat korkokengät käyvät ihan mihin tahansa tilaisuuteen minkä tahansa asun kanssa.

Nämä Höglin avokkaat on myös ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten. Kengät ovat mielestni todella kauniit korukivien vuoksi. Nämä ovat hieman matalammat, kuin useimmat lempikengistäni, mutta kyllä näilläkin muutaman sentin saa lisää pituutta.

Nämä Batan kengät on myös ostettu Vimasta. Kengät istuvat jalkaan kuin valettu ja ovat oivat esimerkiksi karaokeiltaan. 

Nämä Tamariksen kengät on ostettu Kajaanista! Olin yllättynyt, miten hyvä kenkäkauppa sieltä löytyy! Olin menossa Karaoken mm-kisojen Suomen finaaliin ja mielestäni nämä kengät sopivat täydellisesti esiintymisasuuni! Kengät eivät ole kauhean hyvät jalassa, koska ne ovat hieman isot, mutta niiden ihanan ulkonäön takia käytän niitä kuitenkin usein.

Nämäkin ovat Tamariksen kengät ja ostettu K-kengästä muutama vuosi sitten. Kengät ovat hyvät perus juhlakengät ja sopivat kaikkien asujen kanssa. Minulla on paha tapa sortua ostamaan Tamariksen kenkiä, vaikka niiden koko 36 on minulle liian suuri. En vain voi vastustaa niiden ulkonäköä. Kyllä ne pysyvät jalassa pohjallisten ja paksujen sukkahousujen kanssa.:D

Tämän hetken tuntemuksia

Elämä on tässä ja nyt. Olen huomannut ajattelevani kyseistä lausetta useasti viime aikoina. Jostain syystä olen tuntenut itseni erityisen onnelliseksi. Johtuu todennäköisesti siitä, että olen muutamana viime viikkona nukkunut enemmän, kuin koko vuonna yhteensä ja olo on sen takia paljon parempi.

Tänään on ollut juuri sellainen päivä, että olen monta kertaa ajatellut, kuinka hyvin minulla asiat ovat tällä hetkellä. Elämästä täytyy nauttia silloin, kun siihen oikeasti on aihetta. Pojat ovat olleet koko päivän todella hyvällä tuulella. Koko päivän on ukkostanut ja satanut vettä, mutta kerrankin kotona olo pelkästään poikien kanssa on ollut koko päivän mukavaa. Olen ainoastaan maannut patjalla olohuoneen lattialla ja pojat ovat vuorotellen ja yhtäaikaa ryömineet ylitseni ja nauraneet. On käsittämätöntä, kuinka suurta onnen tunnetta voin kokea, kun Aapo konttaa tukka pystyssä ja naama ruoassa, kuola valuen ja kulmahampaat vilkkuen päälleni ja nauraen tunkee sormen suuhuni tai yrittää ottaa nenästäni kiinni. Tai kun Eelis katsoo isoilla sinisillä silmillään suoraan minuun, sanoo "äiti" ja sulattaa sydämeni hetkessä. Tai, kun molemmat pojat leikkivät keskenään, lukevat kirjaa tai antavat leluja toisilleen ja päättävät yhdessä lähteä tutkimaan maailmaa olohuoneen ulkopuolelta.

Elämä on tässä ja nyt myös sillä hetkellä, kun ennen nukkumaan menoa imetän toista ja mieheni lukee iltasatua toiselle. Koska pojat saavat rintamaitoa enää vain illalla ja aamulla, ottavat he siitä kaiken irti. Voin aistia heistä lähtevän onnen ja autuuden tunteen, kun he saavat olla rinnallani. Uskon, että heistä siinä on maailman paras paikka olla.

Vietämme tänään mieheni kanssa neljättä hääpäiväämme. Olen onnellinen, kun olen löytänyt vierelleni niin ihanan ihmisen, jonka kanssa saan jakaa elämäni ilot ja surut. Yhteinen taipaleemme on sisältänyt ylä- ja alamäkiä, mutta tällä hetkellä asiat eivät voisi olla paremmin.

Tiedän tämän päivityksen olevan hieman korni ja imelä, mutta ajattelin kirjoittaa siitä, miltä minusta juuri tällä hetkellä tuntuu. Jokainen päivä ei tosiaankaan ole näin auvoinen, mutta tämä on. Elämä on tässä ja nyt.

"Pientä" pintaremonttia

Olen ollut remonttileskenä nyt kolme viikkoa. Saimme nykyisen asunnon myydyksi ja mieheni alkoi remontoida tulevaa kotiamme, 125 neliöistä omakotitaloa. Talo on rakennettu 80-luvun puolivälissä ja on kylpyhuonetta ja vessaa lukuunottamatta alkuperäisessä kunnossa. Kaikki pinnat ja kiintokalusteet menevät uusiksi, joten voitte kuvitella, millainen työ miehelläni on remontissa. Onneksi hänen vanhempansa ovat apuna. Nykyisen asuntomme on oltava tyhjänä 20.8, joten aikataulu remontille on todella tiukka! Lisäksi miehelläni ei ole kuin 4 viikkoa lomaa, jonka aikana täytyisi tietenkin saada mahdollisimman paljon tehdyksi.

Käytimme sisustussuunnitelijaa remontin suunnittelussa, koska halusimme vähentää stressiä suunnittelun osalta. Suunnittelijan käyttäminen oli kyllä kaiken rahan arvoista! Oli ihanaa, kun ei itse tarvinnut miettiä sadasta eri sävyvaihtoehdosta, mikä maali sopii mihinkin huoneeseen parhaiten, tarvitsi vain hyväksyä suunnittelijan ehdotus. Suunnittelijaa käyttämällä taataan myös se, että koko talosta tulee yhtenäinen ja kaikki värit ja sävyt sopivat toisiinsa. Tietysti myös keittiön suunnittelussa sisustussuunnittelijan käyttäminen säästää aikaa ja hermoja. Sisustuksen värimaailma on harmaan ja beigen sävyistä, melko rauhallista ja seesteistä. Poikkeuksen tekee poikien leikkihuone, jossa on kahdella seinällä ihan tummansininen tapetti ja kahdella seinällä tapetti, jossa on tummansinistä, vaaleansinistä ja punaista raitaa. Keittiöstä tulee valkoinen mustalla kivitasolla.

Kävimme eilen poikien kanssa työmaalla katsomassa, miten remontti edistyy. Omakotitalossa pohjatöihin ja purkamiseen menee kauan aikaa, joten olin iloinen nähdessäni, että uutta pintaa oltiin jo saatu aikaiseksi! Keittiön maali näytti aluksi mielestäni todella tummalta, mutta hetken sitä katseltuani aloin pitää siitä. En malta odottaa, miltä lopputulos näyttää, kun koko remontti on valmis!

Itse olen nyt siis kolme viikkoa ollut aamusta iltaan yksin kotona poikien kanssa ja täytyy kyllä myöntää, että on ollut haastavaa keksiä tekemistä jokaiselle vuorokauden ajalle. Vaikka rakastankin lasteni kanssa olemista ja leikkimistä, kaipaan aikuiskontakteja jokaiseen päivään. Haastavaksi päivät ovat tehneet erityisesti nämä helteet!! Ulkona on niin kuuma, etteivät pojat viihdy siellä pitkään. Lisäksi täytyy koko ajan huolehtia heidän nestetasapainostaan. Normaalisti rakastaisin tälläisiä ilmoja. Juoksisin sisällä juoksumatolla ja lopun päivästä makaisin rannalla ja kävisin uimassa. Poikien kanssa en voi tehdä kumpaakaan, joten hellepäivät vietetään sisällä. En ole päässyt kahteen viikkoon kunnolla urheilemaankaan kuumuuden takia, mikä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Juoksemaan ei yksinkertaisesti vaunujen kanssa viitsi lähteä, kun mittari näyttää heti aamusta +25 astetta. Toivottavasti ilmat pian viilentyisivät, ulkoillen aika kuluisi mukavammin lasten kanssa.

Nyt kun muutto alkaa lähestyä ja oikeasti tulla todeksi, tuntuu vielä haikeammalta jättää nykyinen asunto. Nykyään kulkiessani ulkona, katselen maisemia ihan ruusunpunaisten linssien läpi ja surkuttelen kaikkea, mitä joudun jättämään. Eniten jään kaipaamaan markettien ja keskustan läheisyyttä sekä tietenki ihanaa oulujoen vartta. Uskottelen itselleni, että totun kyllä asumaan Maikkulassa, mutta en usko, että tulen koskaan pitämään siitä yhtä paljon kuin Kastellista. Isompi talo ja enemmän tilaa ovat kyllä toisaalta iso positiivinen muutos.

 Näkymää parvelta keittiön puolelle.

 Näkymää parvelta olohuoneen puolelle.

 Takka. Lasi kerkesi jo mennä asentaessa rikki.

 Keittiön laattaa.

Olohuoneen seinää ja portaat parvelle.

Tällaisessa kunnossa työmaa siis tällä hetkellä, tulevaisuudessa odotettavissa postaus ja kuvat valmiista remontista.:)

Vauvavuosi takana

17.7.2013 olin maannut pahoinvoivana leikkauspöydällä jonkin aikaa ja tuntenut, kuinka lääkärien kädet ja välineet möyrysivät mahassani. Muistan selvästi, kun hoitaja sanoi: "kohta tapahtuu syntymän ihme". Kello 11.01 kuulin verhon takaa rääkäisyn ja maailman pienimmältä näyttävä nyytti vilautettiin minulle. Ensimmäiset sanani olivat "onpa se pieni". Kello 11.03 kuulin toisen rääkäisyn ja toinen pieni nyytti käytettiin pikaisesti silmieni edessä. Toinen oli niin tiukasti kiedottu pyyhkeen sisään, että kerkesin nähdä vain jalan.

Silloin minusta tuli äiti, kahdesti.

Sairaalassa ollessani tuntui epätodelliselta, että olin oikeasti synnyttänyt, koska vauvani olivat sairaalaan toisessa päässä vastasyntyneiden teho-osastolla, enkä päässyt heitä aluksi edes katsomaan. Katselin sängyssä maatessani Linnanmäen vuoristoradalta näyttävää mahaani ja mietin, onko sieltä oikeasti juuri otettu kaksi vauvaa pois. Tunne äitiydestä voimistui vasta, kun saimme pojat kotiin sairaalasta 2,5 viikon jälkeen. Oli ihanaa, kun ei enää tarvinnut ravata sairaalassa syöttämässä poikia, vaan saimme rauhassa tutustua heihin kotona.

Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja poikien mahavaivojen ja jatkuvan valvomisen ja kanniskelun takia. Kun vauva-arkea elää, ei edes tajua, miten rankkaa se on. Sitä tekee rutiininomaisesti samat asiat päivästä toiseen ja useiden tuntien valvominen keskellä yötä on ihan normaalia. Vasta nyt, kun elämä on tasoittunut ja helpottunut, sitä tajuaa, miten rankkaa alku vauvojen kanssa on ollut. Puolen vuoden kieppeillä valvomisesta huolimatta arki hieman helpottui, koska pojat alkoivat viihtyä lelujen kanssa lattialla ja saivat myöskin alkaa opetella istumista. Heidän kanssaan kulkeminen helpottui kovasti, kun pystyi käymään kaupungilla kahvilla ja syömässä poikien istuessa syöttötuoleissa.

Toinen helpotus tapahtui pari kuukautta sitten, kun pojilla todettiin refluksitauti. Vihdoin löytyi selitys tiheille yöheräilyille ja myös apu siihen. Harmiksi molemmat alkoivat samoihin aikoihin tehdä hampaita urakalla ja kuukausi meni valvoessa hammaskipuja. Olen hieman katkera siitä, että refluksitauti todettiin vasta näin myöhään. Olisimme kaikki säästyneet monen kuukauden valvomisilta, jos lääkitys oltaisiin aloitettu aiemmin. Vajaan vuoden kestänyt jatkuva valvominen ja krooninen univaje on vaikuttanut elimistööni ja aivoihini ja estänyt nauttimasta täysillä vauvavuodesta. Nyt kun elämä on helpottunut, yritän vihdoin ottaa kaiken irti ihanista lapsistani ja nauttia jäljellä olevasta äitiyslomastani.

Rankinta vauvavuodessa on ollut ehdottomasti juuri se jatkuva univaje ja väsymys sekä kahden vauvan yhtäaikainen hoitaminen ja tarpeiden huomioiminen. Riittämättömyyden tunne silloin, kun molemmat huutavat ja kurottavat syliin. Tai ensimmäisinä kuukausina toisen kärsimättömän huudon kuunteleminen silloin, kun syötin tai rauhoittelin toista.

Ihaninta on ollut kahden eri persoonan kasvun ja kehityksen seuraaminen. Vaikka pojat ovat kaksoset, ovat he silti olleet syntymästä asti täysin erilaisia ja kehittyneet eri tahtiin eri asioissa. Olen etuoikeutettu saadessani iloita kahdesti jokaisesta kehitysaskeleesta. Olen onnellinen silloin, kun makaan lattialla ja molemmat pojat ryömivät päälläni ja nauravat. Äitinä on parasta nähdä omat lapset onnellisina. Silloin tuntuu siltä, että on tehnyt jotain oikein ja ollut riittävän hyvä äiti.

Näin vauvavuoden lopussa elämme ihanaa vaihetta. Pojat nukkuvat pääosin hyvin, joskus jopa 10 tuntia putkeen yöllä eivätkä hammaskivutkaan pahemmin kiusaa. Herätyskään ei välttämättä ole enää joka aamu viideltä, joskus nukumme jopa kuuteen asti!

Voin rehellisesti sanoa, että emme olisi selvinneet vauvavuodesta ilman ihanaa tukiverkostoamme, joka on antanut mahdollisuuden nukkua ja käydä harrastuksissa ilman poikia. Monikkoperheessä myös isän rooli korostuu ja oman jaksamiseni kannalta on ollut tärkeää, että mieheni on jaksanut niin aktiivisesti olla apuna vauvojen hoidossa.

Vuoden aikana pienistä keskosvauvoista on kasvanut ihania ja tomeria pikkupoikia, jotka osaavat jo liikkua ja leikkiä ja kommunikoida. Odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Bloginikin muuten täyttää puoli vuotta tässä kuussa, kiitos kaikille lukijoille!!:) Minulle saa myös ehdottaa aiheita, joista kirjoittaa, jos oma pää lyö tyhjää kovinkin monta kuukautta.:D

ps. Kävi ilmi, että imetys pitää allergiaoireet loitolla, joten olen pystynyt jatkamaan sitä tähän asti. Tavoitteeni vuoden imetyksestä siis onnistui ja taidan jatkaa vielä sen aikaa, kun joutuisin muuten syömään allergialääkkeitä.:)