Musiikin juhlaa

Kulunut viikonloppu on ollut yksi elämäni parhaimmista. Ne jotka minut tuntevat, tietävät, kuinka tärkeää musiikki on minulle. Tänä viikonloppuna pääsin katsomaan livenä kahta kaikkien aikojen suosikkiartisteistani. Olin onneni kukkuloilla, kun Pori Jazzin esiintyjät keväällä julkaistiin ja huomasin, että Joss Stone on tulossa esiintymään. Siinä vaiheessa ilmoitin miehelleni, että lähdemme kesällä Jazzeille, muuta vaihtoehtoa ei ole. Kun myöhemmin vahvistettiin myös Sealin esiintyminen, olin onnesta soikeana. Kumpikaan ei pettänyt odotuksia, kerron vielä keikoista erikseen.

Rakkauteni Joss Stoneen alkoi vuonna 2003 "fell in love with a boy"-biisin myötä. Rakastuin Joss Stonen sielukkaaseen ääneen, joka oli uskomattoman kypsä vain 16-vuotiaan ääneksi. Kasvoin itsekin teinistä aikuiseksi Jossin musiikin parissa ja rakkauteni hänen musiikkiinsa ja ääneensä ei näytä laantumisen merkkejä.

Porissa Joss esiintyi tapansa mukaan avojaloin ja loisti ihanan vilpitöntä ja sydämellistä suhtautumista yleisöön tähteydestään huolimatta. Porissa kuultiin paljon kappaleita Jossin uusimmalta levyltä, mutta myös muutama vanhempi kappale. Jäin ehkä hieman kaipaamaan muutamia biisejä, mutta reilu tunti on todella lyhyt aika konsertille. Kaikista parasta oli, kun Joss esitti kappaleensa "Music" albumilta "Introducing Joss Stone"". Se on yksi lempikappaleistani ja sen sanoma ehdottomasta rakkaudesta musiikkiin on minulle läheinen. Olen onnellinen, että vihdoin 13 vuoden odotuksen jälkeen pääsin näkemään yhden suurimmista idoleistani livenä, toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa niin kauaa!

Sealia olen kuunnellut ala-asteelta lähtien! En tiedä, mikä hänen musiikissaan vetoaa minuun, mutta jostain syystä hänen tyylinsä yhdistää poppia, soulia ja hieman elektronista musiikkiakin iskee minuun ja lujaa. Suuri osa Sealin mahtavuudesta johtuu totta kai hänen upeasta äänestään, sellaista ei ole toista. Kun odotimme keikan alkua sanoin miehelleni, että "kunpa hän aloittaisi Crazy-kappaleella". Kun Seal asteli lavalle laulaen samalla tuttuja säveliä kyseisestä kappaleesta, olin myyty. Konsertissa kuultiin yllättävän vähän Sealin sinkuiksi lohkaistuja biisejä, vaikka olin niitä odottanut. Sealin ehdottomasti isoin hitti "Kiss from a rose" kuultiin vasta encorena, kuten olin jopa hieman ajatellutkin. Konsertin huippukohta oli ehdottomasti Sealin versio Gary Julesin "Mad World"-kappaleesta. Kun Seal alkoi laulaa sitä, tuntui, että sydämeni hyppää rinnasta ulos siitä onnellisuuden tunteesta. Versio tästä ihanasta kappaleesta sai Sealin käsissä aivan uuden elämän. Toinen huippukohta oli "My vision". Kappaleen aikana hypin ja tanssin ja taputin ja lauloin koko sydämestäni. Tuntui, että tätä musiikin pitääkin olla: kokonaisvaltaista onnen tunnetta. Sealin konsertti oli myös aivan liian lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi ja täytti odotukset.

Musiikki on minulle intohimo siinä missä toisille esimerkiksi jalkapallo. Musiikin vaikutusta ei saa aliarvioida, sillä on uskomaton valta ihmiseen. Musiikki yhdistää ja erottaa, se kannustaa ja rohkaisee, auttaa elämään muistoja uudelleen, pystyy nostamaan itsetuntoa itseilmaisun välineenä, tuo iloa ja auttaa käsittelemään myös surua. Toivoisin, että jokainen löytäisi elämäänsä jonkun intohimon, joka tuo kokonaisvaltaista iloa ja toimii terapiakeinona.

Abba sen jo aikoinaan totesi: Thank you for the music!

Kesämielellä!

Rakastan kesää! Oikeastaan rakastan kevättä lähes yhtä paljon, koska tunnen herääväni henkiin lisääntyvän valon ja lämmön myötä. Kevät on myös ihanan toiveikasta aikaa, koska tiedän, että koko kesä on vielä edessä! Syy, miksi rakastan kevättä ja kesää on yksinkertainen: Elämäni on silloin sata kertaa helpompaa, kuin talvella! Kerron, mistä tämä johtuu.

Suurin syy siihen, että olen kesäihminen henkeen ja vereen, on hyötyliikunnan harrastaminen. Koska juoksen tai pyöräilen joka paikkaan, teiden sulaessa maailma avartuu minulle eri tavalla, kuin talvella. Esimerkiksi nyt olen lähes joka päivä pyöräillyt pyöräkärryn kanssa tunninkin päähän kotoa eri leikkipuistoihin. Talvella kahden 15 kiloisen lapsen vetäminen pyöräkärryssä on ihan täyttä tuskaa ja lähes mahdotonta pitkää matkaa, joten kesä tuo toivotun helpotuksen tähän ongelmaan.

Juokseminen on toinen asia, joka helpottuu keväällä ja kesällä huomattavasti. Varsinkin vaunujen kanssa! Totesin itselleni jo viime talvena, että se saa olla viimeinen talvi, kun juoksen poikien kanssa. Lumi yksinkertaisesti luo jo liikaa vastusta muutenkin raskaalle kuormalle. Nyt kesällä nautin täysillä siitä, kun voin juosta lasten kanssa leikkipuistoihin ympäri Oulua ja vaunut tuntuvat niin paljon keveämmiltä, kuin talvella. Kesällä liikkuminen lasten kanssa on muutenkin helpompaa, koska voin nimenomaan juosta sinne leikkipuistoon! Talvella samoilla vaatteilla ei tarkene sekä juosta että seisoa puistossa. Koska pojat eivät enää jaksa istua vaunuissa yhtäjaksoisesti pitkiä lenkkejä, on kiva, että he saavat puistossa tauon istumisesta.

Kolmas ja ehkä tärkein asia, miksi vihaan talvea, on työmatkapyöräily! Teiden ollessa sulat ei koskaan tarvitse arvailla, kuinka kauan työmatkaan menee. Kun kesällä matkaan kuluu noin 25 minuuttia suuntaansa, voi talvella 30 asteen pakkasessa tai loskassa rämpiessä mennä lähes tuplasti enemmän. Eikä ikinä tiedä aamulla, kuinka hyvin tiet on yön aikana hoidettu. Itsetuntoni ei kestä bussilla kulkemista töihin, joten pyörällä on mentävä, vaikka mikä keli olisi. Kesällä saa sataa vaikka puukkoja taivaalta, se ei silti vaikuta työmatkan nopeuteen ja on ainoastaan pukeutumiskysymys.

Neljäs, mutta hyvin itsestäänselvä asia on se, että keväällä ja kesällä pukemiseen menee niin paljon vähemmän aikaa. En voi kylliksi hehkuttaa sitä tunnetta, kun saa laittaa lapsille vain kengät jalkaan ja painua ovesta ulos sen sijaan, että tappelen vähintään puoli tuntia kaiken maailman villahaalareiden ja toppapukujen kanssa. Pukemiseen kuluva aika on talvella suoraan pois kaikesta kivasta, mitä lasten kanssa voisi tehdä.

Olen varmaan nyt perustellut tarpeeksi hyvin sen, miksi vihaan talvea. Talvessa on ainoastaan yksi hyvä asia ja se on joulu. Alan odottaa joulua toden teolla heti lokakuussa, koska se on ainoa asia, jonka voimalla jaksan pitkän talven. Tammikuun ja helmikuun voisi mielestäni poistaa kalenterista kokonaan, mutta maaliskuussa alkaa jo pieni toivon pilkahdus näkyä valon lisääntyessä.

Tällä hetkellä elän täydellistä kesäpäivää. Pojat leikkivät uima-altaassa pihallamme ja itse istun vieressä nauttimassa lämmöstä, perheestä ja kirjoittamassa.
Reilun viikon päästä aloitan työt Morsiusateljee Katariinassa kokopäiväisesti. Siitä alkaa eläkeikään asti kestävä oravanpyörä. Olen uskomattoman kiitollinen Katariinalle ja erityisesti isälleni siitä, että olen saanut tehdä osa-aikatyötä ja näin ollen hoitaa poikia kotona lähes kolmevuotiaiksi! Se on tänä päivänä melko harvinaista! Vaikka kesäpäiväni poikien kanssa käyvätkin vähiin, aion ottaa niistä kaiken irti ja vielä viikon ajan minut voi nähdä juoksemassa tai pyöräilemässä tutun vihreän kärryn kanssa, kaksi maailman ihaninta kesämiestä kyydissä!😊

Euroviisujen 2016 jälkipyykkiä

Taas on tyhjä olo. Vuoden odotetuin spektaakkeli on ohi ja ensi kevääseen on pitkä aika. Kuten joka vuosi, nautin Euroviisuista suunnattomasti, mutta erityisesti tänä vuonna! Biisien suhteen taso oli mielestäni jopa huonompi, kuin viime vuonna, mutta show paras pitkään aikaan! Tästä kiitos kuuluu ehdottomasti Ruotsille isäntämaana ja loistaville juontajille Månsille ja Petralle. Totta kai myös Justin Timberlake väliaikaesiintyjänä nosti Euroviisujen finaalin täysin uudelle tasolle.

Ruotsi osaa kyllä panostaa viihteeseen paremmin, kuin mikään muu maa. Ruotsalaiset osaavat myös nauraa itselleen, mikä tekee Melodifestivalenista ja Ruotsin isännöimistä Euroviisuista aina nautinnollista katsottavaa. Tämänkin vuoden finaalissa huumoria riitti ja väliaikanumeroita jaksoi seurata hymy huulilla. Varsinkin Månsin ja Petran vetämä show täydellisen euroviisun kaavasta kaikkine kliseineen oli aivan loistava.

Minusta myös uusi pisteidenantojärjestelmä toimi hyvin! Kun tuomariäänet annettiin ensin ja sitten vasta yleisöäänet, pysyi jännitys viisujen voittajasta loppuun asti! Nyt myös nähtiin konkreettisesti se, kuinka paljon tuomarien ja yleisön antamat äänet poikkesivat toisistaan. Esimerkiksi Puola oli selvästi viisujen musta hevonen. Tuomarien äänillä Puola jäi viisujen hännille, mutta yleisöäänet nostivat sen kymmenen parhaan joukkoon!

Suomi ei tänä vuonna pärjännyt ollenkaan. Uskon sen johtuvan monesta asiasta. Minusta Sing it away on kappaleena ihan mukiinmenevä, mutta 1. Semifinaalissa valitettavasti esitys ontui. Vireongelmien takia laulu ei kuulostanut puhtaalta. Lisäksi Suomen vaatimaton lavashow jäi jalkoihin kaikille tämän vuoden hulppeille valospektaakkeleille. Tietysti aloituspaikkakin saattoi vaikuttaa negatiivisesti, koska biisi kerkeää unohtua loppua kohden. Ei suomen kappaleessa tänä vuonna mitään vikaa ollut, se nyt ei vain sattunut uppoamaan viisukansaan. Enemmän ihmettelin Norjan tippumista semifinaaleissa. Norjan kappale oli yksi omista suosikeistani.

Ukrainan voittaminen ei yllättänyt minua yhtään. Totta kai kappaleen poliittisuus varmasti vaikutti voittoon, mutta kappale itsessään oli joukosta erottuva mielenkiintoisella melodiallaan, esittäjän täydellisellä heittäytymisellä ja mahtavalla laulamisellaan. Vaikka Ukraina oli omalla suosikkilistallani vasta kolmantena, olin iloinen heidän voitostaan.
lopuksi vielä perinteinen listaus omista suosikeistani:

1. Australia -tykkäsin todella paljon Australian viime vuodenkin kappaleesta, mutta Sound on silence on ehkä jopa vielä parempi. Kappaleessa on tarttuva melodia ja totta kai itsekin lauluihmisenä arvostan hienoa ääntä ja laulutaitoa.
2. Bulgaria -if love was a crime on tarttuva biisi, joka menee jalan alle. Tanssisin ihan varmasti sitä baarissa, jos se sattuisi soimaan.
3. Ukraina -1944 on vahva kappale, joka erottuu joukosta. Pisteet laulajan käsittämättömälle kiekumiselle lopussa.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2016 Euroviisut olivat viihdyttävä ja hienosti toteutettu tapahtuma ja Ukrainalla on ensi vuonna isot saappaat täytettävänään, jos aikovat yltää Ruotsin tasolle!

Silkin kuituripsiväri: paras kosmetiikkatuote ikinä!

Koska blogini nimensä mukaisesti käsittelee elämääni äitiyden lisäksi myös naisena, ajattelin kertoa teille omasta lempikosmetiikkatuotteestani! Rakastan meikkaamista, mutta olen alkanut meikata töihin vasta nykyisessä työpaikassani Morsiusateljeessa. Edellisissä työpaikoissani ulkonäöllä ei ole ollut mitään merkitystä, mutta kauneuden parissa työskennellessä huoliteltu ulkonäkö on totta kai suotavaa. Monelle saattaa tulla yllätyksenä se, että myymme Morsiusateljee Katariinassa myös kattavasti kosmetiikkaa! Edustamiamme merkkejä ovat Bil-ammattikosmetiikkasarja, Silk-luonnonkosmetiikkasarja sekä Aqua mineral- ihonhoitosarja.

Tutustuin vuosi sitten Silkin kuituripsiväriin ja olen käyttänyt sitä siitä lähtien, enkä vaihtaisi enää mihinkään muuhun ripsiväriin! Koska kuljen töihin pyörällä, on ripsivärin oltava vedenkestävää. Silkin ripsivärin ehdottomasti paras puoli on se, että se on vedenkestävää, mutta lähtee pois lämpimällä vedellä! Voin siis pestä sen pois tavallisella meikinpoistoaineella, kun käyn suihkussa. Helpottaa elämää, kun ei tarvitse erikseen alkaa poistaa ripsiväriä vielä muiden meikkien poiston jälkeen. Ripsiväri myös lähtee pois pieninä hippuina, joten se ei jätä tummia silmänalusia, kuten monet ripsivärit pesun jälkeen.

                           

Ripsiväripaketissa on kaksi putkiloa: ripsiväri ja kuituväri. Ripsiväriä voi käyttää yksistäänkin, mutta jos haluaa lisää pituutta ja paksuutta ripsiin, voi laitta lisäksi kuitua! Kuitu on niin pientä ja ohutta, että se sulautuu ripsiin, eikä näytä tökeröltä tai tekoripsiltä. Itse tykkään käyttää töissä pelkkää ripsiväriä, ja juhliin lisätä volyymia kuidulla.

 1. Kuvassa ilman ripsiväriä

 2. Kuvassa ripsivärin ja kuidun kanssa

Pakettikin on kaunis!

Ripsiväriä voit ostaa Morsiusateljee Katariinasta hintaan 47 euroa sekä verkkokaupasta www.cosmetic.fi! Verkkokaupasta löydät myös lisää informaatiota muista kosmetiikkatuotteistamme! :)

UMK:n jälkipyykkiä (ja vähän Oscar-gaalankin).

Taas on se aika vuodesta, kun odotukset kääntyvät toukokuuhun ja kevään kohokohtaan: Euroviisuihin. Silmä kovana seurasin tietysti Suomenkin euroviisukarsinnat, joista ajattelin kirjoittaa oman mielipiteeni. UMK on hyvä konsepti, koska se tuo esille uusia mielenkiintoisia artisteja, jotka saavat uralleen nostetta, vaikka eivät kilpailua voittaisikaan.

 Tänä vuonna finaalissa kuultiin monta mukiinmenevää kappaletta, mutta omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti Mikael Saaren On it goes. Mielestäni kappaleessa yhdistyvät kaikki hyvän musiikin kriteerit ja elementit: melodia on kaunis, kappale kasvaa tunnelataukseltaan koko ajan alusta loppuun, soittimet ovat tasapainossa ja laulajan ääni todella hieno. Kappale ei myöskään ole yksinkertaisen ennalta-arvattava, kuten moni suomalainen iskelmä. Totta kai komea ja karismaattinen esiintyjä on aina plussaa. On it goes on kappale, joka paranee jokaisella kuuntelukerralla ja on jopa mielestäni yksi parhaista kappaleista pitkään aikaan. Haluaisin kuunnella sitä koko ajan. Biisi tuo mieleeni teiniajat, kun heräsin viikonloppuisin viideltä aamulla kuuntelemaan Alicia Keysin The diary of Alicia Keys-levyä. On todella harmi, että Mikael ei päässyt edustamaan Suomea Euroviisuihin, mutta olen ylpeä myös Sandjan voitosta. Sing it away on tarttuva kappale, jota varmasti tanssitaan euroviisuklubeilla. Biisi on valtavirran mieleistä musiikkia ja Sandhja myös laulaa todella hyvin. Aion kyllä kannustaa suomea viisuissa tänä vuonna, toisin kuin vuosi sitten.

Kritiikkiä annan UMK:lle tämän vuoden pisteidenlaskujärjestelmästä. On todella typerää, että puolet äänistä tuli raadeilta, joiden edustajat eivät olleet musiikin ammattilaisia. Jos raateja täytyy yleisöäänestyksen lisäksi olla, täytyisi niiden painoarvo olla huomattavasti pienempi. En ymmärrä, miten esimerkiksi lasten raati voi vaikuttaa pisteisiin. Eivät lapset äänestä euroviisuissa ja toivottavasti jo nukkuvat silloin, kun änestyksen aika viisuissa koittaa. Yksistään mediaraadin äänet myös ratkaisivat Saara Aallon jäämisen toiseksi. Altoa ihan varmasti ketuttaa jo tarpeeksi pelkästään jälleen toiselle sijalle jääminen, mutta vielä enemmän se, että häviämisen ratkaisi yksistään mediaraati, joka koostui muutamasta ihmisestä. Yleisöäänten perusteellahan Saara olisi voittanut kisan. Toivottavasti pisteidenantojärjestelmä muuttuu ensi vuonna.

Viime yönä jaettiin myös Oscar-palkinnot. Leonardo DiCaprio voitti viimein miespääosaesittäjän oscarin elokuvasta The Revenant. Leonardo on tehnyt useita loistavia roolisuorituksia ja ollut ehdokkaana monesti, joten voitto oli kyllä oikeutettu. Mielestäni Leo tekee elokuvassa loistavan suorituksen, koska hän ei puhu siinä paljon mitään. On vaikeaa olla 2,5 tuntia koko ajan esillä elokuvassa, jossa pelkästään olemuksella täytyy tuoda ilmi vahvoja tunteita ja ajatuksia. Parhaan elokuvassa olleen laulun oscar meni todella oikeutetusti Sam Smithin Writing's on the wall- kappaleelle. Mielesäni se on yksi parhaista Bond-tunnareista koskaan ja ansaitsi kyllä voiton.

Nyt kun UMK on ohitse tältä vuodelta, on aika katsoa vielä Ruotsin euroviisukarsinnat loppuun ja valita sieltä oma suosikkinsa. Sitten ei auta, kuin odottaa malttamattomana toukokuuta ja kaikkien musiikkikilpailujen kuningasta. Olen aina ollut ihminen, joka löytää suurta iloa pienistä asioista. Näihin kuuluvat esimerkiksi Hercule Poirot-elokuvat, laulaminen ja aivan ehdottomasti Euroviisut!

Poikien 2,5v kuulumisia.

Käsittämätöntä, että minun pienet vauvani ovat jo 2,5-vuotiaita uhmaikäisiä taaperoita! Elämä on muuttunut kovasti, jos vertaa vaikka vuotta taaksepäin. Yksi päivä juuri sanoin miehelleni, että "huomaatko, miten helppoa elämämme nykyäään on?" Mieheni katseli rauhassa sohvalla uutisia, minä siivosin keittiötä ja pojat nuolivat kilpaa kakkutaikinan jämiä kulhosta. Ei enää jatkuvaa huutoa, kanniskelua, syöttämistä, vaipanvaihtoa ja loputonta väsymystä ja riittämättömyyden tunnetta. Tilalle on tullut pääosin ihanaa ja rentoa arkea kahden lapsen kanssa, joiden kanssa voi jo keskustella asioista ja leikkiä monipuolisia ja vastavuoroisia leikkejä. Jatkuva hoitaminen on vaihtunut vahtimiseksi ja kasvattamiseksi. Siirtymätilanteisiin liittyvä uhma ja jatkuva pukemisen ja potalla käymisen kanssa taistelu kiristävät välillä hermoja, mutta kotona kiireetön oleminen on poikien kanssa todella mukavaa.  Yksin heidän kanssaan oleminen toisen vanhemman lähtiessä viettämään omaa aikaa ei ole enää mikään rangaistus, jolta se välillä vauva-aikana tuntui.

Aaposta on tullut viikari, joka kyllä kerkeää ihan joka paikkaan ja keksii vaikka mitä kepposia. Aapo puhuu ihanasti pitkiä lauseita, mutta puhe on vielä suloisen epäselvää paikoittain. Aapon lempipuuhaa on potkuautolla ajaminen tosi lujaa sekä dubloista autotallin rakentaminen äidin tai isän kanssa, parkkitalolla leikkiminen sekä yleinen sähellys ja sohvalla pomppiminen. Aapo innostuu välillä vähän liikaa leikeissään ja saattaa ruveta kovakouraiseksi Eelistä kohtaan, mutta harvoin tahallaan Eelistä kiusaa tai satuttaa. Aapon ehdotonta lempipuuhaa on myös äidin tai isän puhelimella leikkiminen ja sieltä youtube-videoiden katselu. Aapo osaa myös ihanasti leikkiä kaikki laululeikit, mutta ei koskaan rupea näyttämään sitä kerhossa tai pyydettäessä. Aapo käyttää vaippaa enää vain öisin, mutta pissaa vielä aika usein lattialle, jos häntä ei muista käyttää potalla säännöllisin väliajoin. Monesti Aapo pissaa lattialle myös ihan tahalleen, mistä parkettimme ei ihan älyttömästi tykkää. Aapo nukkuu noin 11 tuntia vuorokaudessa, eikä enää oikeastaan päiväunia, ellemme lähde iltapäivällä tai illalla autolla tai vaunuilla johonkin. Päiväunien poisjättäminen on ollut ihanaa, koska pojat menevät jo yhdeksältä nukkumaan ja heräävät aamulla 7-8 aikaan. Aapo heräilee terveenä yöllä keskimäärin 1-2 kertaa, mutta nukkuu myös täysiä öitä välillä. Aapo heräilee yleensä painajaisiin ja saattaa itkeä kovasti myös unissaan nähdessään pahaa unta. Kauhukohtauksia Aapo saa edelleen kipeänä ollessaan. Aapon uhmakohtaukset ovat Eelistä lievempiä, ja Aapoa on edelleen huomattavasti helpompi harhauttaa tekemään jotain, mitä hän ei haluaisi tehdä.

Eelis on edelleen todella temperamenttinen taapero, jonka uhmakohtaukset ja kaikkea periaatteesta vastustaminen aiheuttavat välillä harmaita hiuksia. Toisaalta taas Eeliksestä on tullut ihana kujeilija, joka keksii hassuja juttuja, ja saa aikuiset nauramaan. Eelis puhuu pitkiä lauseita ja hänen juttujaan on aivan ihana kuunnella, niin hauskasti mielikuvituksen virta tulee puheena ulos. Jos Eelis saisi päättää, hän katsoisi koko päivän youtubesta Ryhmä Hauta, Pientä punaista traktoria, Muumeja tai Kaupungin sankareita. Suurimmat raivokohtaukset päivässä liittyvätkin siihen, että Eelistä rajoittaa katsomasta ohjelmia. Eelis tykkää kovasti myös dubloilla rakentamisesta, kotileikeistä, erilaisten pelien pelaamisesta ja autoilla leikkimisestä. Eelis käy itsestään potalla ja vahinkoja sattuu housuun tai lattialle enää todella vähän. Koska Eelis käy itse potalla pissa- tai kakkahädän iskiessä, onkin aivan yhtä tuskaa saada häntä käymään potalla varmuuden vuoksi, ennen kuin lähdemme ulos, tai ennen nukkumaan menoa. Siirtymätilanteisiin saakin Eeliksen kanssa varata hyvinkin tunnin verran, koska ensimmäinen puoli tuntia menee pelkästään siihen, että saan hänet käymään potalla. Toinen puoli tuntia meneekin sitten tapellessa pukemisesta. Eelis nukkuu 10-11 tunta vuorokaudessa ja päiväunet enää vain, jos menemme vaunuilla tai autolla jonnekkin. Eeliksellä päiväunet vaikuttavat todella selkeästi illalla nukahtamiseen, joten yritän pitää hänet hereillä päivän ajan. Päiväunien poisjättäminen on vähentänyt paljon vaunulenkkejä, koska illalla en voi enää lähteä poikien kanssa lenkille, jos haluan pitää heidät hereillä. Onneksi voin nykyään jopa juosta kotona juoksumatolla samalla, kun pojat katsovat lastenohelmia!:) Eeliskin heräilee yöllä keskimäärin 1-2 kertaa, mutta nukkuu myös täysiä öitä Aapoa useammin.

Poikien vauva-aikana ihmiset sanoivat usein, että "kyllä se sitten helpottaa, kun pojat kasvavat!" Odotin malttamattomana sitä aikaa, Nyt tuntuu, että se aika on vihdoin tullut. Olen huomannut muutoksen omassa jaksamisessani sekä myös selkeästi mieheni olemuksessa ja jaksamisessa. Kun kotona arki ei ole enää yhtä väsymyksen kanssa taistelua, eikä kinaa tule joka asiasta, jaksamme taas paremmin keskittyä myös toisiimme ja parisuhteeseemme. Poikien kasvaessa kaksosuuden hyvät puolet alkavat korostua entistä enemmän ja on ihanaa katsoa poikien yhteisiä leikkejä ja kuunnella heidän keskustelujaan.Vaikka välillä poden huonoa omatuntoa maatessani sohvalla poikien katsoessa lastenohjelmia, yritän muistaa sen, miten rankkaa vauva-aika on ollut. Pojat aloittavat syksyllä päivähoidon ja siellä kyllä riittää virikkeellistä tekemistä koko päivän. Olen ansainnut osani rennommasta elämästä, nyt kun se on vihdoin hetken aikaa mahdollista!

Tyyliä vai ei?

Tyylini on vaihdellut paljon lyhyen elämäni aikana. Yläasteella en oikeastaan koskaan laittanut itse rahaa vaatteisiin, vaan kulutin kuukausirahani cd-levyihin. Vanhempani ostivat minulle vaatteita, kun niitä tarvitsin. Tyylitajua minulla ei ollut tippaakaan, menin täysin massan mukana ja ostin samoja Onlyn vaatteita, kuin muutkin.

Lukiossa sama tyyli hyvin pitkälti jatkui, rahani kuluivat edelleen levyihin, eivätkä vaatteet tai pukeutuminen ollut mikään intohimon aihe. Käytin paljon farkkuja ja tylsiä neuleita. Kampaustyylejäkin minulla oli tasan kaksi: auki tai ponnarilla. Pukeutumistani on tietysti myös aina säädellyt se, että liikun paljon. Joka paikkaan kuljin jo yläasteella ja lukiossa kävellen tai pyörällä, joten vaatteiden ja kenkien tuli olla ensisijaisesti mukavat.

Opiskeluaikana tyylitajuni alkoi pikkuhiljaa kehittyä ja töiden takia rahaa oli enemmän käyttää myös vaatteisiin. Opiskeluaikana tyylini koostui lähinnä hameista ja mekoista sekä neuleista. Korkokenkiä aloin käyttää entistä enemmän ja koulussa olikin kivaa, kun sai yhdistää asuun myös siihen sopivat saappaat tai nilkkurit. Sain myös ensimmäisen kihartimeni 19-vuotiaana ja opiskeluajan illanviettokuvissa nähdäänkin paljon hiuksiani kiharalla! 23-vuotiaana aloin myös laulaa karaokea, joten vaatekaappiini eksyi myös entistä enemmän karaokebaariin ja esiintymiseen sopivia vaatteita.

Valmistumisen jälkeiset kolme vuotta tyylini koostui lähinnä päiväkotiin sopivista vaatteista. Aloin kuluttaa entistä enemmän rahaa ulkonäkööni, mutta vaatteiden oston määritteli aika paljon juuri työni lastentarhanopettajana. Vaatteiden tuli olla kulutusta ja pesua kestäviä sekä mukavia päällä. Käytin paljon värejä ja edelleen melkeinpä ainoastaan hameita tai mekkoja ja tunikoita. Töihin en meikannut enkä laittanut hiuksiani koskaan, joten jokaviikonloppuinen karaokeilta oli ihana tilaisuus laittautua ja näyttää naiselta!

Poikien syntymän jälkeen tyylini määritteli paljon se, mitkä vaatteet pystyin huoletta joka päivä sotkemaan pukluun tai muihin vauvojen eritteisiin. Totta kai myös reilun vuoden jatkunut imetys vaikutti paljon pukeutumiseen. Yläosien täytyi olla semmosia, että ne sai helposti avattua edestä.

Nykyinen työni morsiusateljeessa on antanut minulle vapauden toteuttaa itseäni tyylillisesti juuri niinkuin itse haluan. Saan vihdoinkin käyttää kauniita vaatteita, eikä pesunkestävyys ole enää prioriteettina! Rakastan sitä, että saan näyttää naiselliselta työssäni! Kotona saatan edelleen olla koko päivän juoksuvaatteissa poikien kanssa, eikä hiekkalaatikon reunalle kauheasti tee mieli meikata ja laittautua. Töissä saan tuoda itsestäni ulkonäöllisesti parhaat puolet esille! Tuntuu myös, että olen vihdoin löytänyt oman tyylini. Sitä voisi kuvata yhdellä sanalla juuri naisellisuus. Käytän edelleen paljon mekkoja ja hameita, mutta viime vuosina olen alkanut käyttää taas entistä enemmän housujakin. Rakastan jakkuja, yläosissa laskeutuvia materiaaleja ja mekoissa kauniita värejä ja kuoseja. Jos asuni on kokonaisuudessaan tumma, yhdistän siihen isompia koruja ja ehdottomasti ainakin punaista huulipunaa! Asusteita rakastan myös ja voisin ostaa loputtomiin kenkiä, laukkuja ja koruja. Työssäni muodin ja kauneuden parissa on minusta myös asiallista näyttää siltä, että omaa jonkinlaisen tyylitajun. Asiakkaista on varmasti helpompi luottaa myyjän sanaan, jos hän näyttää siltä, että tajuaa itsekin pukeutumisesta jotakin.

Voisin yrittää saada aikaiseksi postauksen myös tyylistäni kuvina eri vuosilta, mutta se saa odottaa siihen asti, että saan kaivettua kuvat esiin tietokoneen syövereistä. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tyylini kehittyy tulevina vuosina. Pari asiaa vaatekaapissani varmasti pysyy tulevaisuudessakin: Hyvät gore tex-kengät sekä vedenpitävä tuulipuku. Tyylillisesti ihan hirveät, mutta hyötyliikkujalle välttämättömät! :)