Pohdintaa äitiydestä

Pääsin eilen tapaamaan viiden päivän ikäistä serkuntyttöäni. Uskomatonta, kuinka pieni ihmislapsi on vastasyntyneenä. Tuntuu, etteivät omat lapset ole koskaan olleet niin pieniä, vaikka olivat syntyessään vielä paljon pienempiä, kuin täysillä viikoilla syntynyt serkuntyttöni. Ihanan pienen vauvan näkeminen sai minut ajattelemaan, mitä itse muistan poikien vauva-ajasta.

On surullista, että päällimmäisenä muistikuvana on väsymys ja epäinhimillinen univelka. Muistikuvissani kanniskelen vauvoja öisin itku kurkussa tai istun pinnasängyn vieressä loputtomalta tuntuvia tunteja. Olin totta kai maailman onnellisin tullessani vihdoin äidiksi, mutta haluaisin myös muistaa sen onnen tunteen poikien vauva-ajalta.

Ystäväni sanoi minulle, ettei hänellä ole hinkua äidiksi, koska on vauva-ajasta saanut niin negatiivisen käsityksen muiden puheiden perusteella. Aloin ajattelemaan tätäkin. Itsekin olen varmasti valittanut väsymystäni kaikille kavereilleni, enkä ole muistanut edes mainita, kuinka ihanaa äitiys on. Ei ihme, että lapsettomien on vaikea ymmärtää, mikä siinä äitiydessä on niin ihanaa, jos koko ajan kuulevat vain lastenhoidon rankkuudesta.

Totuus on, että niitä positiivisia puolia ei vain pysty selittämään niille, joilla ei ole kokemusta vanhemmuudesta. Sitä, miten yksi hymy vauvalta voi antaa energiaa koko päiväksi valvotun yön jälkeen. Sitä, miten vahvalta vastasyntyneen ote sormesta voi tuntua tai miten oman lapsen jokainen kehitysaskel tuo kokonaisvaltaisen onnen tunteen ja onnistumisen kokemuksen vanhempana. Ja ylipäänsä sitä, että ihminen ei voi koskaan tuntea suurempaa rakkautta, kuin rakkaus omaan lapseensa.

Olen edelleen hieman kateellinen yhden lapsen vanhemmille siitä, että he voivat keskittyä ihastelemaan ja hoitamaan vain yhtä vauvaa ilman jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Muistikuvat kallisarvoisesta ja lyhyestä vauva-ajasta olisivat varmasti itsellänikin kirkkaammat, jos olisin saanut keskittyä vain yhteen vauvaan ja levätä aina, kun vauva nukkuu. Jollakin tasolla ajattelen sitäkin, että haluaisin myös kokea tavallisen yhden lapsen synnytyksen niin, että saisin vauvan heti rinnalleni ja voisin muodostaa kiintymyssuhteen vauvaan heti.

Vaikka kaksosten vauva-ajasta päällimmäiset muistot eivät ole niitä positiivisimpia, on ihanaa, että olemme ottaneet niin paljon valokuvia! Kuvissa näkyy ihania hymyileviä pulloposkia, jotka ovat silminnähden onnellisia ja hyvin hoidettuja. Kuvien avulla pystyn palaamaan vauva-ajan onnellisiin hetkiin ja muistelemaan, miten ainutlaatuista vauva-aika kaksosten kanssa oli. Sain kokea kaikki parhaat asiat tuplana, se kompensoi tuplavalvomista kummasti.

Nyt vaativat vauvani ovat kolmevuotiaita leikki-ikäisiä viikareita, jotka ilostuttavat elämääni enemmän, kuin koskaan. Pojat alkoivat nukkua täysiä öitä muutama kuukausi sitten enkä voi enää parhaalla tahdollanikaan sanoa elämääni rankaksi. Nyt on enää ainoastaan positiivinen asia, että pojat ovat kaksoset. Vaikka ensimmäiset vuodet ovat olleet rankkoja, aika kultaa muistot ja aivot palautuvat univelasta.

Huomenna alkaa taas arki ja pojat palaavat päiväkotiin kotona lomailun jälkeen. Vaikka joka aamu täytyy tapella poikien kanssa, että ehdimme päiväkotiin ajoissa ja hermot ovat kireällä, iskee ikävä heti päiväkodin portista lähtiessäni. Ärsyttävimmilläänkin omat lapset vain ovat maailman rakkaimpia, mystistä, mutta totta.

Musiikin juhlaa

Kulunut viikonloppu on ollut yksi elämäni parhaimmista. Ne jotka minut tuntevat, tietävät, kuinka tärkeää musiikki on minulle. Tänä viikonloppuna pääsin katsomaan livenä kahta kaikkien aikojen suosikkiartisteistani. Olin onneni kukkuloilla, kun Pori Jazzin esiintyjät keväällä julkaistiin ja huomasin, että Joss Stone on tulossa esiintymään. Siinä vaiheessa ilmoitin miehelleni, että lähdemme kesällä Jazzeille, muuta vaihtoehtoa ei ole. Kun myöhemmin vahvistettiin myös Sealin esiintyminen, olin onnesta soikeana. Kumpikaan ei pettänyt odotuksia, kerron vielä keikoista erikseen.

Rakkauteni Joss Stoneen alkoi vuonna 2003 "fell in love with a boy"-biisin myötä. Rakastuin Joss Stonen sielukkaaseen ääneen, joka oli uskomattoman kypsä vain 16-vuotiaan ääneksi. Kasvoin itsekin teinistä aikuiseksi Jossin musiikin parissa ja rakkauteni hänen musiikkiinsa ja ääneensä ei näytä laantumisen merkkejä.

Porissa Joss esiintyi tapansa mukaan avojaloin ja loisti ihanan vilpitöntä ja sydämellistä suhtautumista yleisöön tähteydestään huolimatta. Porissa kuultiin paljon kappaleita Jossin uusimmalta levyltä, mutta myös muutama vanhempi kappale. Jäin ehkä hieman kaipaamaan muutamia biisejä, mutta reilu tunti on todella lyhyt aika konsertille. Kaikista parasta oli, kun Joss esitti kappaleensa "Music" albumilta "Introducing Joss Stone"". Se on yksi lempikappaleistani ja sen sanoma ehdottomasta rakkaudesta musiikkiin on minulle läheinen. Olen onnellinen, että vihdoin 13 vuoden odotuksen jälkeen pääsin näkemään yhden suurimmista idoleistani livenä, toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa niin kauaa!

Sealia olen kuunnellut ala-asteelta lähtien! En tiedä, mikä hänen musiikissaan vetoaa minuun, mutta jostain syystä hänen tyylinsä yhdistää poppia, soulia ja hieman elektronista musiikkiakin iskee minuun ja lujaa. Suuri osa Sealin mahtavuudesta johtuu totta kai hänen upeasta äänestään, sellaista ei ole toista. Kun odotimme keikan alkua sanoin miehelleni, että "kunpa hän aloittaisi Crazy-kappaleella". Kun Seal asteli lavalle laulaen samalla tuttuja säveliä kyseisestä kappaleesta, olin myyty. Konsertissa kuultiin yllättävän vähän Sealin sinkuiksi lohkaistuja biisejä, vaikka olin niitä odottanut. Sealin ehdottomasti isoin hitti "Kiss from a rose" kuultiin vasta encorena, kuten olin jopa hieman ajatellutkin. Konsertin huippukohta oli ehdottomasti Sealin versio Gary Julesin "Mad World"-kappaleesta. Kun Seal alkoi laulaa sitä, tuntui, että sydämeni hyppää rinnasta ulos siitä onnellisuuden tunteesta. Versio tästä ihanasta kappaleesta sai Sealin käsissä aivan uuden elämän. Toinen huippukohta oli "My vision". Kappaleen aikana hypin ja tanssin ja taputin ja lauloin koko sydämestäni. Tuntui, että tätä musiikin pitääkin olla: kokonaisvaltaista onnen tunnetta. Sealin konsertti oli myös aivan liian lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi ja täytti odotukset.

Musiikki on minulle intohimo siinä missä toisille esimerkiksi jalkapallo. Musiikin vaikutusta ei saa aliarvioida, sillä on uskomaton valta ihmiseen. Musiikki yhdistää ja erottaa, se kannustaa ja rohkaisee, auttaa elämään muistoja uudelleen, pystyy nostamaan itsetuntoa itseilmaisun välineenä, tuo iloa ja auttaa käsittelemään myös surua. Toivoisin, että jokainen löytäisi elämäänsä jonkun intohimon, joka tuo kokonaisvaltaista iloa ja toimii terapiakeinona.

Abba sen jo aikoinaan totesi: Thank you for the music!