Mielitekoja

Taas sitä tekee mieli. Tai oikeastaan ihan koko ajan. Jo muutama päivä ilman sitä on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Hei, olen Tiina, ja olen suklaaholisti. Se ei kylläkään ole yllätys kenellekään, joka minut tuntee. Rakastan kaikkea makeaa, mutta erityisesti suklaata. Jälkiruoat voi pilata ainoastaan kahvilla tai alkoholilla. Liköörikonvehdit ovat mielestäni maailman julmin keksintö. Niistä ei näe päällepäin, että ne sisältävät alkoholia. On ihan hirveää, kun luulet syöväsi ihanan konvehdin, ja yllättäen suuhun tulvahtaa viinaa. Itku siinä on lähellä, kun nautinto sillä tavalla pilataan.

Suklaa on kyllä yksi maailman parhaista asioista. Se on lääke kaikkiin vaivoihin, fyysisiin ja henkisiin. Vauva-arjessa suklaa on saanut aivan uuden ulottuvuuden piristäjänä. Väsymykseenhän auttaa parhaiten lepo, mutta vauvojen kanssa siihen ei ole mahdollisuutta silloin, kun sitä tarvitsisi. Ulkoilukin auttaisi, mutta kun elämä menee vauvojen rytmin mukaan, ulkoillaan silloin, kun heille sopii. Suklaan syöminen piristää, eikä se ole riippuvaista vauvojen rytmistä tai tarpeista. Suklaata voi syödä vauvojen hoidon lomassa, kun väsyttää. Päiväunien aikaan sitä vasta onkin ihana syödä! Kun omaa aikaa on vähän, pitää se maksimoida mahdollisimman nautinnolliseksi suklaalla. Myös viikonloput täyttyvät suklaansyönnistä, koska ei ole enää mahdollisuutta lähteä joka viikonloppu karaokebaariin pakoon ylensyömistä.

Suklaan syöminen räjähti käsiin synnytyksen jälkeen. Olen aina syönyt paljon suklaata, mutta viimeiset kuusi kuukautta varmasti enemmän kuin koskaan. En pystynyt raskauden aikana syömään mitään makeaa, enkä koskenutkaan suklaaseen koko kahdeksan kuukauden aikana. Kun pääsin synnytyksen jälkeen sairaalasta kotiin, ensimmäiseksi otin suklaalevyn käteen ja aloin syödä. Kaikki raskauskilot jäivät laitokselle, joten minun ei tarvinnut kieltäytyä suklaasta kilojen tiputuksen takia. Lisäksi tiesin, että imetys kuluttaa paljon energiaa, joten annoin itselleni luvan herkutella niin paljon kun halusin. Iltalehdessä oli tänään otsikko, että sokeri on yhtä koukuttavaa kuin tupakka. No shit? Tyhmäkin sen tietää. Mieltymys makeaan saadaan jo äidinmaidossa. Päätän joka viikko ryhtyä taas elämään terveellisesti ja vähentämään suklaan syöntiä, mutta viimeistään keskiviikkona jo repsahdan. Toisaalta miksi pitäisi kieltäytyä kaikista mieliteoista? Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Niin kauan, kun suklaa ei aiheuta minulle terveydellistä haittaa, aion sitä syödä. Ja kaiken lisäksi imetän edelleen ja vauvat väsyttävät ja ulkona on kylmää ja pimeää jajajaja...

Tasapainoilua

En tiedä, miksi päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. En edes lue blogeja. Sain vain päähänpiston, että olisi kivaa alkaa kirjoittaa päiväkirjaa omaksi iloksi. Haitanneeko tuo, jos muutkin saavat tietää, mitä minun pienessä päässäni liikkuu. Päätin antaa blogilleni nimeksi kakso(i)selämää, koska yritän tällä hetkellä yhdistää elämäni eri osa-alueita tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Olen ensisijaisesti äiti pienille kaksospojilleni, ja he rytmittävät ja määräävät hyvin pitkälti päiväni ja ovat elämässäni tärkeintä. Toisaalta taas koitan löytää aikaa itselleni ja harrastuksilleni ja pystyä säilyttämään identiteettini Tiinana, etten hukkuisi täysin äitiyden maailmaan. Vaikka päivitykseni koskevat varmasti suurilta osin monikkoperheen arjen iloja ja haasteita, merkittävänä osana blogiani tulevat olemaan myös leivonta ja reseptit sekä päivitykset muista harrastuksistani ja intohimoistani, kuten laulamisesta, shoppailusta ja juoksemisesta.

Pienten lasten äitinä on helppo omaksua rooli ainoastaan äitinä ja määritellä itsensä sen kautta. Totta kai äitiys on niin suuri asia, ettei sitä voi koskaan jättää taka-alalle, eikä se lopu koskaan. Lapset ovat mielessä koko ajan. Ei kuitenkaan ole valehtelua kun sanotaan, että jos äiti ottaa itselleen omaa aikaa välillä, jaksaa hän olla paremmin läsnä lapsilleen heidän kanssa ollessaan. Laulaminen on ollut aina keskeinen osa elämääni ja päätin jo raskausaikana, että tulen jatkamaan harrastustani myös lasten synnyttyä. Nykyään en tietenkään pääse laulamaan joka viikonloppu, mutta kun pääsen, jaksan siitä saadulla henkisellä pääomalla monta viikkoa! On myös ihanaa laittaa jotkin muut, kuin imetykseen sopivat vaatteet päälle, meikata ja lähteä karaokebaariin ihmisen näköisenä tuoksuen muulta, kuin vauvojen eritteiltä.

Lopuksi vielä vähän asiaa vauvoista. Kuuden kuukauden neuvolakäynti oli pari päivää sitten ja hienosti olivat pojat taas kasvaneet! Aapo painoi 7070g ja oli 65,5cm pitkä. Eelis painoi 7300g ja oli 66,3cm pitkä. Viikko on nyt menty ilman yösyöttöjä, helpottaa kyllä elämää kummasti! Pojat saavat illalla riisivelliä maidon seassa ja se näköjään pitää nälkää jo ihan hyvin. Puuroja heidän suolistonsa ei vielä kestä, aloitellaan rauhallisesti tuolla vellillä. Kummatkin ovat olleet flunssassa viikon ajan, mutta onneksi nyt molemmat alkavat olla jo terveitä, Aapolla on vielä vähän yskää. Toivottavasti alkaisivat taas nukkua paremmin, kun eivät enää ole niin nuhaisia.