Euroviisujen 2024 jälkipyykkiä.

 Vuoden tärkein juhla on taas vietetty. Nyt oli kyllä niin täynnä politiikkaa ja draamaa olevat viisut, että oksat pois! Tuntuu, että kaikki viisuihin liittyvä pyöri ainoastaan Israelin osallistumisen ja siihen liittyvän raivon ympärillä ja oli vähän pois siitä kaikesta ihanasta positiivisesta energiasta, jota viisuhuuma normaalisti tuo. Toki vielä finaalissa oleva draama Alankomaiden diskaukseen liittyen toi vielä ekstrajännityksen ja hieman vaivaantuneen ilmapiirin suureen iltaan ja piti vielä juuri ennen finaalin alkuakin tarkistaa, että ovatko kaikki muut maat vielä osallistumassa, vai kenties protestina jättäytymässä kisasta pois. 

Itse yritän pitää politiikan kaukana Euroviisuista ja koska Israelille oli annettu lupa osallistua, olisi minusta ollut kohteliasta antaa hänen esiintyä ilman kovaäänistä buuausta. Israelin edustaja aivan varmasti itse tietää, miten vahvan reaktion hänen osallistumisensa on viisupiireissä aiheuttanut eikä mielenosoittaminen kesken hänen esitystään enää muuta mitään. Itse en ota kantaa siihen, oliko Israelin päästäminen kisaan mukaan oikein vai ei, tai tekikö EBU muutenkaan oikeudenmukaisia päätöksiä poliittisiin valintoihin liittyen tai Alankomaiden diskauksen suhteen. Euroviisut on minulle ainoastaan musiikkikilpailu ja vuoden tärkein tapahtuma, enkä anna minkään viedä minulta pois sen aiheuttamaa iloa.

Ruotsi tarjoili jälleen taattua laatua viisujen isännöinnissä ja varsinkin toinen semifinaali oli showna todella hyvä! Ruotsilta voi aina odottaa huumoria ja hyviä väliaikanumeroita, ja niitä saatiin tälläkin kertaa. Petra Mede on juontajana lyömätön ja Malin Åkerman oli ehkä vähän pliisu valinta juontopariksi hänelle. Toki on fakta, että mikään ei voi voittaa vuoden 2016 viisuja isännöinnin osalta. Petran ja Månsin Love love Peace peace on huikein väliaikanumero koskaan ja edes samassa showssa esiintynyt Justin Timberlake ei yltänyt sen tasolle. Odotukset tälle vuodelle olivat siis syystäkin todella korkealla. Toisessa semifinaalissa nähty "We just love Eurovision too much" oli kyllä erittäin viihdyttävä ja viisukaraoke väliaikanumerona aivan loistava! Olin etukäteen ajatellut, että finaalissa tullaan juhlistamaan Abbaa todennäköisesti niin, että aiemmat viisuvoittajat laulavat Abban biisejä, ja näin myös kävi. Myös Loreenin väliaikaesitys oli ok, mutta ei mitään mullistavaa. Kokonaisuudessaan Ruotsi hoiti homman hyvin, kaikesta turvallisuuteen liittyvästä uhkasta ja haastavista olosuhteista huolimatta.

Suomen sijoituksesta olen erittäin ylpeä! Finaalipaikka tuollaisella biisillä ei ollut itsestäänselvyys ja 19. Sija finaalissa ei ollenkaan ole huono sijoitus, koska tiedossa oli, että tuomariääniä ei varmasti heru yhtään. Suomen esitys on saanut paljon kiitosta viihdyttävyydestään ja loistavasta kameratyöskentelystä! Myös Henrin laulusuoritus oli huomattavasti parantunut sitten UMK:n. Windows 95man oli ehdottomasti oikea valinta viisuihin tänä vuonna!

Tämän vuoden viisuissa oli tasaisin taso moneen vuoteen! 37 kappaleesta mielestäni huonot pystyy laskemaan yhden käden sormilla! En ole koskaan lisännyt näin montaa biisiä omalle Euroviisut-spotifylistalleni, kuin tänä vuonna. Top kolmen kärki oli kuitenkin selvä jo heti ensikuulemalta. Alan kuuntelemaan kyseisen vuoden viisubiisejä aina, kun viimeinen maa on valinnut edustajansa, jotta kaikki maat lähtevät samalta viivalta. Kun kuulin Sveitsin kappaleen ensimmäiset tahdit, tiesin sen olevan lempparini. Kappale on juuri sellainen, josta Euroviisuissa pidän. Se on mielenkiintoinen, monipuolinen ja laulaja on erittäin taitava. Tiesin sen heti myös pärjäävän, koska The Code on tuomaristoystävällinen kappale, mutta varmasti kerää myös yleisöääniä. Voitto meni siis mielestäni tänä vuonna täysin oikeaan osoitteeseen.

Ihmettelen edelleen sitä, miten tänäkään vuonna ei vielä tehty muutosta tuomariäänien ja yleisöäänien suhteen muuttamiseksi. Nyt on niin monena vuonna nähty se, miten yleisön suosikki jää voitosta paitsi, että luulin sääntöjen jo vihdoin muuttuvan. Kuten jo viime vuonna kerroin, tuomariäänillä on ehdottomasti paikkansa, mutta suhde ei voi olla 50-50, vaan yleisöllä kuuluisi olla vähän isompi painoarvo. Kroatian edustajaa varmasti ärsyttää jäädä kakkoseksi tänä vuonna tuomarien äänien takia, samalla tavalla kuin Käärijä viime vuonna. Ehkä tähän joskus vielä saadaan muutos. 

Tässä taas suosikkini tältä vuodelta:

1. Sveitsi- The Code. Kokonaisuudessaan loistava teos, ei lisättävää.

2. Norja- Ulveham. Yksi viisuhistorian suurimpia vääryyksiä on Norjan jääminen viimeiseksi finaalissa tänä vuonna. Ulveham on aivan loistava, erilainen kappale ja olisin todellakin suonut heille paremman menestyksen. 

3. Israel- Hurricane. Kaikki politiikka sikseen, rakastan tätä kappaletta ja en malta odottaa, että pääsisin laulamaan sitä Karaokessa.:D Tuomaristot selkeästi jättivät Israelin tarkoituksella ilman pisteitä, koska normaalisti tämän tyylinen kappale kerää hurjasti tuomariääniä. Eden on loistava laulaja ja Hurricane yksi viisuhistorian kauneimpia balladeja mielestäni.

Erikoismaininta myös Italialle menevästä kappaleesta, Ruotsille sympaattisista kaksosista ja Liettualle kappaleesta, josta en aluksi tykännyt yhtään, mutta joka jokaisella kuuntelukerralla kasvoi paremmaksi. Lisäksi erikoismaininta Ukrainalle hienoimmasta lavashowsta!

Hännille minun taulukossani jäi Irlannin noita, jolle toki pitää antaa kredittiä omaperäisyydestä, Latvia tylsän biisin takia ja San Marino täysin yhdentekevän rokkikappaleen kanssa.

Nyt on taas aika velloa Euroviisujen jälkeisessä masennuksessa hetki ja sitten kääntää katseet kohti loppuvuoden viisubileitä! Toivotaan ensivuoden viisuilta vähemmän draamaa ja politiikkaa ja vain puhdasta nautintoa!

UMK 2024 jälkipyykkiä.

 Kaikki, jotka eilen katsoivat UMK:ta, ovat varmasti ihan yhtä yllättyneitä kuin minäkin. Kappale, joka on täysin unohdettava ja mitäänsanomaton, edustaa Suomea toukokuussa viisuissa. Miten nyt näin pääsi käymään useamman erittäin laadukkaan viisuvuoden jälkeen?

Kun tämän vuoden UMK- biisit julkaistiin, olin erittäin pettynyt. Ei yhtään kappaletta, joka olisi ollut mieleeni tai edes erottunut joukosta selkeästi viisuaineksensa vuoksi. Totta kai tiesin, että uutta Käärijää on turha odottaa seuraavaan 20 vuoteen, mutta koska UMK:n taso on ollut viimeiset vuodet erittäin hyvä, odotin tämän vuoden kattaukselta selkeästi enemmän. 

En voi sietää autotunen selkeää käyttöä biiseissä ja tuntui heti, että tänä vuonna ei päätetty ottaa kisaan yhtään oikeasti taitavaa laulajaa! Minulle Euroviisut on paitsi biisikilpailu, niin odotan jokaisen maan edustajalta erittäin hyvää laulutaitoa. Poikkeuksia toki löytyy silloin, kun itse kappale kantaa niin hyvin, ettei laulutaidolla ole merkitystä. Tässä esimerkkinä juuri Käärijän Cha Cha Cha. Kappale vangitsee alkurytmistä lähtien eikä vaadi laulutaidollisesti paljon. Tämän vuoden UMK: n yksikään kappale ei itsestään tehnyt minkäänlaista vaikutusta.

Olin ajatellut, että Sara Siipola todennäköisesti pääsee edustamaan Suomea, koska biisissä on erittäin samaistuttavat lyriikat ja helppo melodia, jota hyräillä mukana vaikka ei suomea osaisikaan. Biisillä ei kuitenkaan finaaliin asti päästäisi, koska kaikki muut maat osaavat tehdä tämän tyylisen biisin, mutta vain astetta paremmin. Myös laulullisesti kappale jää viisutasoon nähden vajaaksi. Mutta huonoista vaihtoehdoista tämä nyt olisi ehkä se vähiten huonoin.

Sitten viimeisenä lavalle pääsi Windows95man, jolle minulla ei ollut mitään odotuksia, koska kappale on niin unohdettava. Katsoin kuitenkin suu auki koko esityksen, olin erittäin viihdyttynyt ja samantien sitä mieltä, että se on ainoa oikea ratkaisu lähettää viisuedustajaksi.

Koska tänä vuonna millään biisillä ei olisi pärjätty, on parasta vain lähteä antamaan Euroopalle noin mahtava viihdepläjäys ja pitää hauskaa, yhtään edes yrittämättä päästä finaaliin tai saada pisteitä, varsinkaan tuomariääniltä. Ja Windows95manin esitys oli rehellisesti ainoa, joka herätti minussa tunteita eilen. Myötähäpeän, viihdytyksen ja epäuskon sekamelska oli tunneskaalana hyvin mielenkiintoinen ja uskon, että Eurooppa tuntee toukokuussa samoin. Suomen edustaja on jo nyt herättänyt paljon mielenkiintoa ja tunteita puolesta ja vastaan somessa ja minusta tämä on hyvä asia verrattuna siihen, että kukaan muu tämän vuoden kisaajista ei varmasti olisi herättänyt pahemmin tunteita ja olisi samantien jäänyt muiden maiden jalkoihin.

Ehkä tätä voidaan katsoa myös eräänlaisena henkisenä keskisormen näyttämisenä koko tuomariraatien painoarvolle viimevuotisen katkeran tappion jälkeen. Ja mistä sitä tietää, vaikka Euroopan kaikki Käärijää viime vuonna kannustaneet äänestäisivät ihan piruillakseen suomea tänä vuonna juurikin protestina noita tuomariraateja vastaan. Joka tapauksessa tänä vuonna ei lähdetä hakemaan voittoa vaan viihdyttämään ja ensi vuonna taas toivon, että palataan samaan vahvaan laatuun, mitä UMK on tarjonnut viimeiset vuodet.

Euroviisujen jälkipyykkiä 2023.

 En tiedä mistä aloittaa... Epätodellisesta tunteesta siitä, että Suomi on tehnyt viisuhistoriaa monella tapaa tänä vuonna, vai siitä pettymyksen määrästä, että voitto meni niin läheltä ohi pelkästään tuomaripelin takia. Vai siitä, että mikä tahansa muu vuosi voitto olisi ollut selvä, millä todennäköisyydellä juuri tänä vuonna, kun meillä on mahdollisuus voittoon, vastassa on Loreen?? Tunnelmat ovat niin ristiriitaiset katkeruudesta ja pettymyksestä huikeaan ylpeyden tunteeseen Käärijän suorituksesta.

Tiesin alusta alkaen, että tänä vuonna kamppailu voitosta käydään Suomen ja Ruotsin välillä. Tiesin Ruotsin vievän tuomariäänet ja Suomen yleisöäänet, mutta haaveilin koko ajan siitä, että voitto olisi osunut meille. Pettymys on juuri siksi niin suuri, että Suomi sai niin järkyttävän suuren määrän yleisöääniä ja olisi pelkästään niillä ollut kirkkaasti voittaja.

Tuomariäänet otettiin käyttöön Euroviisuissa vähentämään huumoriesityksiä ja tekemään Euroviisuista laadukkaamman kilpailun nimen omaan musiikillisesti, sekä vähentämään naapurimaiden pisteiden antoa vain toisilleen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuomariäänillä ei missään nimessä saisi olla yhtä paljon painoarvoa, kuin yleisöäänillä. Kyse on kuitenkin siitä, mistä kappaleesta Eurooppa tykkää eniten. Tämä nähtiin selkeästi jo vuonna 2019, kun Norjan Keiino voitti yleisöäänet, vaikka tuomaripisteillä sijoittui sijalle 18. Nyt olisi aika muuttaa käytäntöä, ja laskea painoarvoa tuomarien pisteiltä.

En missään nimessä halua vihaa Loreenia kohtaan, kaikki kunnia hänelle. Tattoo on mielestäni todella hyvä kappale ja esitys oli hieno. Tuntuu vain niin epäreilulta, että voittaja saa osallistua kisaan uudelleen ja viedä mahdollisuuden sellaiselta, joka ei ole koskaan saanut kokea voittoa. Loreenilla on huikea fanipohja viisujen katsojien joukossa jo valmiiksi ja voitto oli pedattu hänelle jo melodifestivalenin osakilpailuista lähtien. Se, että hävisimme täpärästi juuri Loreenille, tekee asian käsittelystä entistä rankempaa.

Vaikka voitimme yleisöäänet ja Käärijä sai toiseksi eniten yleisöpisteitä koko viisujen historiassa (eniten sai Ukraina viime vuonna) ja Käärijä on selkeä voittaja koko Euroopan silmissä, ei se silti poista tätä harmitusta siitä, että tämä päivä olisi ollut aivan erilainen, jos virallinen voitto olisi tullut. Toinen sija on loistava suoritus, johon emme todennäköisesti tule pääsemään pitkään aikaan, tai ikinä, mutta nyt oli Suomen hetki. Nyt meillä oli 17 vuoden odotuksen jälkeen mahdollisuus voittaa, ja se meni niin täpärästi ohi. En usko, että viisuissa tullaan enää ikinä näkemään Cha cha chan tapaista kappaletta. Kappale on jotain niin erilaista ja uniikkia, että olisi ansainnut myös tuomarien arvostuksen pelkästään sillä. Tähän myös itse tarrauduin, kun mietin, millä perusteella tuomarit antavat ääniä. Toivoin tuomareidenkin ajattelevan, että Loreen on voittanut jo samanlaisella kappaleella kerran, mutta Suomi tuo nyt viisuihin jotain aivan uutta. Ilmeisesti tuttu ja turvallinen ruotsalainen hittitehtailu vain toimii vuodesta toiseen.

Kun pahin pettymys on laantunut, saa ylpeys oman maan puolesta tilaa. Käärijä on brändännyt itsensä aivan huikealla tavalla ja tehnyt parasta pr-työtä, mitä kukaan aikaisempi Suomen edustaja. Käärijä on luonut itsestään niin sympaattisen kuvan rallienglannillaan ja huumorillaan, että hän on sulattanut koko Euroopan sydämet. Myös ystävyys Joker out-bändin laulajan kanssa on ollut suloista katsottavaa somen kautta. Käärijä on saanut koko Euroopan laulamaan suomeksi ja aiheuttanut sellaisen hypen, että siihen harva pystyy. Tämän vuoden viisujen teema oli United by music, ja Cha cha cha on todellisesti yhdistänyt koko Euroopan. Tämä oli Suomelle historiallinen vuosi ja Käärijä tulee olemaan voittaja kaikkien sydämissä!

Tässäpä vielä omat lempparit tältä vuodelta:

1. Suomi. Aivan rehellisesti paras ja tarttuvin kappale. Kun kuulin cha cha chan ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että nyt on tehty jotain, joka tulee pärjäämään.

2. Ruotsi. En voi sille mitään, että mielestäni Tattoo on todella hyvä kappale ja sitä on ihana laulaa karaokessa. En vain taida uskaltaa hetkeen sitä laulaa, ettei minua heitetä kananmunilla. 😅

3. Viro. Bridges on ihana balladi ja live-esitys oli loistava.

4. Kypros. You can't break a broken heart on hyvä poppibiisi ja korkealta laulavat miehet ovat heikkouteni viisuissa!

5.itävalta. Who the hell is Edgar on hyvillä lyriikoilla maustettu kappale, joka menee jalan alle.

Erikoismaininta Israelille, jolla oli paras tanssiosuus ja hieno show. Kun näin esityksen semifinaalissa, tiesin heti, että Israel tulee sijoittumaan finaalissa kolmanneksi. Olen yllättynyt siitä, että Ranska ei pärjännyt, tykkäsin kovasti heidän kappaleestaan. Olen myös yllättynyt siitä, että Italia pärjäsi tänä vuonna niin hyvin, vaikka Due vite ei mielestäni ole kovin kummoinen kappale siihen tasoon nähden, mitä italia yleensä viisuihin lähettää. Tämän vuoden teemana oli selkeästi tanssiosuudet ja lavalla makoilu, huvittavaa, että lähes kaikilla finalisteillä oli esityksessään jompi kumpi. 😁

Kaiken kaikkiaan takana on ikimuistoinen viisukevät ja huikea finaali. Tämän vuoden euroviisupikkujouluissa tehdään varmasti kunniaa Käärijälle ja juhlitaan Suomen hienoa sijoitusta! ❤️💚 Saa nähdä mitä UMK meille tarjoaa ensi vuonna, tuskin mitään cha cha chan kaltaista ilmiötä saamme enää koskaan kokea. 

Euroviisujen 2022 jälkipyykkiä

 Taas vuoden odotetuin ilta on ohi! Ihmiset, jotka eivät seuraa Euroviisuja jäävät kyllä paljosta paitsi. Ei ole hienompaa tunnetta, kuin jännittää finalisteja ja kuulla Suomen mainittavan ja kokea ylpeyttä oman maansa edustajien antaessa kaikkensa. Suuria tunteita, suurta draamaa ja makuasioista kiistelyä, ah!

 Euroviisufinaalin jälkeinen päivä on aina vähän masentava, koska edessä on jälleen pitkä vuosi ilman viisuhuumaa! Tämän vuoden viisut olivat merkittävät siitä syystä, että ne järjestettiin keskellä sotaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tällaisina aikoina on entistä tärkeämpää tuoda Euroopan kansaa yhteen musiikin keinoin ja tuoda edes pientä iloa ja valoa ahdistavien uutisten keskelle. Ukrainan voitto ei ollut millään tavalla yllätys ja vaikka kappale ei kuulunut omiin suosikkeihini, olen iloinen Ukrainan voitosta. On heille tärkeää huomata, että koko muu Eurooppa on heidän puolellaan ja voi tällä tavalla näyttää tukensa.

Joka vuosi kun kuulen vuoden kilpailukappaleet ensimmäistä kertaa ajattelen, että taso on huonompi kuin edellisenä vuonna. Kappaleita kuitenkin jatkuvalla toistolla pari viikkoa kuunneltuani, löytyy joukosta aina suosikkeja, jotka kasvavat joka kuuntelukerralla. Loppujen lopuksi tämän vuoden taso finaalissa oli todella hyvä!

The Rasmuksen valinta Suomen viisuedustajaksi sai ristiriitaisen vastaanoton kansalta ja moni olisi halunnut BESS:in edustamaan Suomea. Minä kuulun siihen kansakuntaan, joka ehdottomasti kannusti The Rasmusta jatkoon! Meille milleniaaleille, jotka olemme olleet teinejä The Rasmuksen kulta-aikaan 2000-luvun alussa, Jezebel sai aikaan Ihanan nostalgisen tunteen ja muistot nuoruudesta. Biisi on hyvin vahvasti ominainen The Rasmuksen tyylille ja uppoaa minuun ainakin täysillä. Ymmärrän hyvin kritiikin Laurin laulusuorituksesta ja nuorison nolostumisen siitä, että nelikymppiset miehet hyppivät lavalla ilman paitaa, mutta ne asiat kuuluvat pakettiin. Muistan aina, kuinka kävimme ystäväni kanssa katsomassa The Rasmuksen keikkaa Anttilan tavaratalon liinavaateosastolla parikymmentä vuotta sitten. Bändi oli juuri julkaissut Into-levyn, josta tuli iso käännekohta Bändin uralla ja siitä julkaistiin useita isoja hittejä. Seurasimme bändiä keikkabussille ja otimme paljon valokuvia Laurin ja muiden bändin jäsenten kanssa. Olimme ystäväni kanssa onnemme kukkuloilla ja lähdimme bussilla kotiin. Bussissa huomasimme, että kamerassa ei ollut filmiä ollenkaan. Voitte kuvitella kahden teinitytön harmituksen siinä tilanteessa.

Mielestäni The Rasmus ansaitsi finaalipaikan ja finaaliesitys oli Ihanan energinen ja sai yleisön hienosti mukaansa! Olin vähän yllättynyt sijoituksesta häntäpäähän, koska odotin muutaman muunkin maan jäävän pisteissä Suomen alle. Esimerkiksi Sveitsin kappale tänä vuonna oli tylsääkin tylsempi ja jäi kokonaan ilman yleisöääniä. Muutaman tuomariäänen takia sijoitus oli kuitenkin Suomea parempi. Voimme kuitenkin olla ylpeitä finaalipaikasta ja The Rasmuksen esitystä ei tarvitse missään tapauksessa hävetä! Odotan mielenkiinnolla mitä Suomi lähettää viisuihin ensi vuonna, tuskin kolmatta vuotta putkeen rokkia kuitenkaan, saa nähdä!

Minun lemppareitani tänä vuonna olivat selkeästi korkealta laulavat miehet. Tässä suosikkini tältä vuodelta:

1. Puola. Ochmanin River on upeasti vangitseva balladi ja laulajan ääni saa aikaan kylmät väreet joka kerta. Biisi kasvaa hienosti loppua kohden ja on juuri sellaista musiikkia, josta nautin.

2. Azerbaijan. Fade to black on hyvin samankaltainen kuin Puolan kappale ja siksipä se minuun uppoaakin. Upeasti laulava miesartisti ja biisi, joka ei ole täysin ennalta-arvattava.

3. Iso-Britannia. Hatunnosto briteille siitä, että lähettivät viisuihin kappaleen, joka on parasta mitä heiltä on nähty vuosikymmeniin. Ansaittu toinen sija. Sam Ryderin Spaceman on tarttuva kappale ja Sam laulaa upeasti kovaa ja korkealta.

4. Australia. Perustelut samat kuin aiemminkin, upeasti kovaa ja korkealta laulava mies. Toki we're not the same- kappaleen sanoma on koskettava ja laulajan omakohtainen kokemus kuuluu ja näkyy esityksessä, mikä tuo lisäarvoa kappaleelle.

5. Viro. Edelleen hienosti laulava mies, mutta kappale eroaa hyvin tämän vuoden muista kappaleista länkkäriteemallaan. Tarttuva melodia, jota on kiva rallattaa.

Erikoismaininta myös Espanjalle siitä, että näyttivät, miten luodaan upea visuaalinen kokonaisuus hyvän tanssibiisin ympärille. Chanelin SloMo sijoittui ansaitusti kolmanneksi ja kappale on varmasti yksi tämän kesän suurimpia kesähittejä. Katsoimme tänä vuonna viisut ensimmäistä kertaa lasten kanssa ja 8-vuotiaiden kommentointi oli kyllä vertaansa vailla. Esimerkiksi Espanjan esitystä Aapo kommentoi, että "onpa oudot housut tuolla laulajalla, kun vaan pyllyn reikä on peitetty." 😅

Kuvittelin ensin, että viisuvoitosta kisaa Ukrainan kanssa Ruotsi. Ruotsi on ollut ennakkosuosikki koko ajan ja Hold me closer on taattua Ruotsalaista ammattitaitoa. Ruotsin esitys kuitenkin oli jo liiankin kliininen. Itseäni ärsyttää se, että heillä on joka vuosi niin viimeisen päälle hiottu esitys, jossa jokainen sormen liikekin on tarkkaan harkittu ja vastaa täysin esitystä Melodifestivalenin karsinnoissa. Tämä vie yleensä Ruotsin esityksistä tunteen siitä, että esiintyjä vilpittömästi nauttii olostaan lavalla ja voi antaa kaikkensa. Kaikesta huolimatta Hold me closer on oikein kelpo karaokebiisi. 😁

Voisin analysoida jokaisen kilpailukappaleen erikseen, mutta tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen, joten jätän asian tähän. Onneksi nyt voin alkaa valmistautua pyhäinpäivän euroviisupikkujouluihin keksimällä ohjelmanumeroita ja visailun kysymyksiä. Sillä saan täytettyä viisuhuuman kaipuuta, jota taas vuosi täytyy odottaa. Kyllä euroviisut vain ovat ihmisen parasta aikaa! 

Viisuhuumaa!

 En tiedä edes miten aloittaisin tämän postauksen. Olo on vieläkin epätodellinen ja yhtä aikaa maailman onnellisin eilisillasta sekä surullinen siitä, että viisut ovat ohi. Kahden vuoden viisupatoutuma pääsi eilen vihdoin purkautumaan ja finaali oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen. 

Olen niin onnellinen siitä, että viisut päätettiin tänä vuonna järjestää, tavalla tai toisella! Tämä viikko on luonut toivoa, valoa ja iloa koko Euroopan kansalle pandemian keskellä, ja sen vaikutus omalle mielenterveydellenikin on ollut kiistaton. Aivan liikutun ajatellessani, miten valtava voima musiikilla on, ja miten tällainen tapahtuma yhdistää koko Euroopan pitämään hauskaa juuri nyt, kun sitä eniten kaipaamme. 

Entistä paremmaksi tämän vuoden viisut teki tietenkin Suomen oma Blind Channel, jonka matkaa viisuissa on saanut jännityksellä ja innolla seurata. Kerrankin Suomi lähetti viisuihin oman maansa näköistä musiikkia, ja vielä laadukasta sellaista. 

Torstain semifinaali oli sellainen, jota en hetkeen unohda. Heti oman esityksensä jälkeen Suomi pomppasi vedonlyöntitilastoissa ylöspäin ja jo yleisön reaktio näytti sen, että Dark side uppoaa valtaväestöön! Kun finalisteja julkistettiin, tuntui, että sydän pomppaa rinnasta ulos jännityksestä. Kun viimeinen paikka oli jäljellä ja yleisö alkoi huutaa "Finland, Finland", tuntui aivan pakahduttavan ylpeältä oman maan puolesta. Finaaliin pääseminen oli jo voitto itsessään, mutta olin aivan varma, että tämä vuonna pärjäämme myös finaalissa. 

Lauantain finaali oli kokonaisuudessaan huikea. Tämän vuoden biisikattaus on ollut paras moneen vuoteen. Maat ovat selkeästi halunnenet panostaa musiikkiin tänä vuonna ja paljon tanssittavia hyvän mielen kappaleita oli mukana. Suomella oli selkeästi kilpailuasetelma Italian Måneskinin kanssa, koska kyseessä olivat koko kisan ainoat rokkikappaleet. Siinä missä Måneskin on modernia glamrockia ja vetoaa varmasti kaiken ikäisiin rockmusiikin ystäviin, tuo Blind Channel varsinkin meille milleniaaleille nostalgisia nuoruusmuistoja 2000-luvun alun rockmusiikista kuten Linkin Parkista. 

Italian voitto tuli minulle kuitenkin hieman yllätyksenä. Olin aivan varma Sveitsin tai Ranskan voitosta. Suomen sijoitus kuudenneksi on aivan huikea, mutta samalla hieman harmittaa se, että periaatteessa Suomi olisi voinut olla Italian tilalla jos tuomariääniä olisi tullut enemmän. Syy, miksi tuomaristo äänesti nimenomaan Italian kappaletta on varmasti kiinni sanoituksista. Dark Siden sanoitus on aika synkkä ja raaka euroviisumaailmaan, kun taas Zitti e buoni kannustaa jokaista olemaan oma itsensä ja hyväksymään erilaisuutensa. Sanoma on siis hyvinkin euroviisumainen. Suuri yleisö ei niinkään pittaa sanoituksista, jos kappale itsessään on tarttuva. 

Minulla oli ennen finaalia omat suosikkini, mutta finaalin edetessä lista muuttui hieman. Tässä tämän vuoden suosikkini:

Sveitsi: Gjon's Tearsin Tout l'univers on aivan upea kappale ja laulajan ääni on mielettömän hieno. Gjon's Tearsin viime vuoden edustuskappale oli myös suosikkini, joten olen onnellinen, että hän pääsi uudestaan edustamaan Sveitsiä. Live-esityksessä laulajan ei olisi tarvinnut heilua ollenkaan, se hieman ärsytti. Kappale on niin hyvä, että se kantaa ilman mitään ylimääräistä lavashowta. 

Ranska: Barbara Pravin Voila ei ensikuulemalla päässyt kolmen parhaan joukkoon, mutta kappaletta useasti kuunneltuani siitä on tullut yksi suosikeistani. Kappaleen musiikkivideo on vangitseva ja vähän mietin, miten live-esitys toimii ilman videota. Finaalin live-esitys oli kuitenkin henkeäsalpaavan hieno ja kun tekstin näki suomennettuna, toi se kyyneleet silmiin. Aivan huikea kappale ja esitys, joka iski syvälle niin, että en pystynyt keskittymään enää seuraavaan esitykseen ollenkaan. Todella ansaittu toinen sija tämän vuoden viisuissa. 

Suomi: Blind Channelin Dark side on iskevä kipale, jota kuunnellessa ei vain voi olla heiluttamatta päätään. Bändin pojat ovat taitavia ammattilaisia eikä live-esityksiä ole tarvinnut jännittää ollenkaan, on vain voinut nauttia hyvästä menosta. 

Malta: Destinyn Je me casse on ihanan menevä pop-kappale ja laulaja on todella taitava! Biisi meni jalan alle ensikuulemalla ja pysyi yhtenä suosikeistani loppuun asti. 

Kreikka: Stefanian Last dance on 80-lukua henkivä menevä kappale, josta tykkäsin myös heti ensikuulemalta. Live-esitys oli omaan makuuni liian tekninen ja sekava, biisi olisi toiminut ilman greensscreeniäkin. Laulaja on taitava ja biisi olisi oiva karaokekappalekin! 

Azerbaidzhan : Efendin Mata Hari ei vakuuttanut ensikuulemalla, mutta on kasvanut varsinkin live-esitysten myötä paremmaksi. Finaalissa esityspaikka juuri Ranskan jälkeen oli todella harmi, kun en pystynyt keskittymään tähän ollenkaan vaikka Mata Hari oli yksi finaalin lempikappaleistani. Biisi jota tanssisin baarin tanssilattialla aivan varmasti. 

Kokonaisuudessaan finaali oli loistava ja jännitys voittajasta säilyi loppuun asti. Miten taas jaksan odottaa kokonaisen vuoden? Seuraavalla Suomen edustajalla on suuret saappaat täytettäväksi, niin kunnialla Blind Channel veti tämän vuoden. Todettu on ainakin se, että Suomi pärjää viisuissa rokilla. 

Nyt on aika päästää kaikki lähelläni olemaan joutuvat ihmiset hetkeksi piinasta ja työpaikallanikin voidaan ehkä ensiviikolla soittaa jo muutakin kuin euroviisuja. Varmaa on kuitenkin se, että ensivuoden keväällä taas tämä viisufani aloittaa hypetyksen ja kukaan ei ole euroviisumanialta turvassa! ❤️

Vuosi pandemiaa takana.

Tähän aikaan viime vuonna koko maailma aloitti taistelun koronapandemiaa vastaan. Poikkeusolot alkoivat Suomessa ja valtava epätietoisuus tulevaisuudesta ja normaaliin yhteiskuntaan palaamisesta täytti mielet. Nyt pandemiaa on takana vuosi ja epätietoisuus jatkuu. Usko siihen, että normaalista arjesta saamme nauttia vielä pitkään aikaan on koetuksella. Rokotteita saadaan hitaasti, niiden jakelussa on keskeytyksiä sivuvaikutusten tutkinnan ajaksi ja samaan aikaan virus muuttuu yhä fiksummaksi ja muuntaa itseään muotoon, johon nykyiset rokotteet eivät edes tehoa. Ihmiset ovat kyllästyneitä rajoitteisiin eivätkä jaksa niitä noudattaa, joten tapausmääriä ei saada alas poikkeusoloista huolimatta. On sanomattakin selvää, että tämä masentaa mieltä ja positiivisten ajatusten löytäminen on vaikeaa. Paljon kuulee kommentteja siitä, että "kyllähän sitä voi elää ihan normaalisti. En muutenkaan käy baarissa tai ravintolassa ja tykkään istua yksin kotona, ei tämä nyt mitenkään vaikeaa ole." Good for you, meille sosiaalisille ihmisille elämä on kaukana normaalista. Tässä muutama asia, joita itse kaipaan eniten normaalissa elämässä:

- Normaalia kiirettä töissä. On sanomattakin selvää, että hääala kärsii kovasti näistä pandemiavuosista ihmisten siirtäessä häänsä ja muut juhlat hamaan tulevaisuuteen. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut pitää työpaikkani koko kriisin ajan, mutta kaipaan niin kovasti sitä normaalia vilskettä, kun liike on täynnä ympäri Suomen tulleita asiakkaita ja kauppa käy.

- läheisiä ihmisiä ja aikaa, jota ei voi korvata. Veljeni perheeseen syntyi viime vuoden helmikuussa ihana pieni poika enkä ole päässyt häntä näkemään kuin muutaman kerran. Veljeni perhe asuu Helsingissä, joten jo monta reissua Ouluun on pitänyt perua Uudenmaan huonon koronatilanteen takia. Ei olla saatu pitää ristiäisiä eikä ensimmäistä syntymäpäivää, eikä pienen ihmisen ensimmäistä vuotta voi elää uudestaan. Ikävä on kova ja tuntuu, että niin paljon veljenpoikani isoja kehitysaskeleita jää kokematta ja näkemättä koronan takia. Olen erittäin perhekeskeinen ihminen ja minusta on ihanaa kutsua sukulaisia ja serkkuja kylään ja nauttia lämpimästä tunnelmasta ja keskustelusta. Sitä kaipaan kovasti. 

- Karaokea. Minulle rakkain harrastukseni ja tärkein itsensäilmaisun muoto, joka toimii kokonaisvaltaisen ilon, rentoutumisen ja terapian lähteenä on luokiteltu hengenvaaralliseksi ja kielletty kokonaan ainakin kesäkuun loppuun asti. Tälle menetykselle on vaikea löytää edes sanoja, niin paljon kaipaan esiintymistä.

- illanviettoja ystävien kanssa. Pakohuoneita, ravintolaillallisia, shoppailua, kuohuviiniä ja armotonta biletystä baarin tanssilattialla ystävien kanssa. Laittautumista ja huulipunan värin valintaa. Normaalia (ainakin sydämeltään) nuoren ihmisen elämää.

Minun käy niin sääliksi kaikkia, jotka ovat koronan takia menettäneet työnsä, yrityksensä, toimeentulonsa, mielenterveytensä ja elämänilonsa. Sääliksi käy nuoria ja opiskelijoita, joilta jää yksi elämän tärkeimmistä sosiaalisista ajanjaksoista kokonaan elämättä. Näitä jälkiä korjataan yhteiskunnassamme vielä varmasti vuosia pandemian loppumisen jälkeen. En ota tässä postauksessa kantaa siihen, olisiko Suomen hallitus voinut tehdä jotain paremmin estääkseen sen tilanteen, jossa nyt olemme. En tunne Suomen lakia tarpeeksi hyvin, jotta olisin pätevä arvostelemaan hallituksen toimia, helppoa tämä ei kenellekään päättäjälle ole. Aivan sama mitä teet, niin jonkun mielestä teet väärin. 

Vaikka huoli ja stressi on päällimmäinen mieliala jatkuvasti, on kuitenkin eräs asia, joka luo toivoa kevääseen. Nimittäin Euroviisut! On aivan mahtavaa, että viisut on tänä vuonna päätetty järjestää tavalla tai toisella! Olin yllättynyt siitä, että useampi ihminen kyseli minulta, missä UMK-analyysini tältä vuodelta viipyy? En todellakaan uskonut, että ketään kiinnostaa ensinnäkään lukea tätä blogia, saati mielipiteitäni Euroviisuista tai UMK:sta! 😁 Mielestäni Antti Tuisku hoiti tämän vuoden UMK:n juonnon todella hyvin ja suurimmaksi osaksi koko tapahtuma olikin Antti Tuisku-show! Blind Channel oli ainoa oikea ratkaisu edustamaan Suomea tämän vuoden viisuihin ja odotan suurella mielenkiinnolla miten Oululaislähtöinen rock uppoaa viisukansaan.

Olen onnellinen myös koko ajan lisääntyvästä auringon valosta ja siitä, että kevättä kohden mentäessä ja ilmojen lämmetessä on ehkä jo turvallisempaa nähdä ihmisiä vaikka ulkona. Vaikka olen perusluonteeltani realisti (jotkut varmasti mieltävät pessimistiksi), yritän löytää myös positiivisia puolia vallitsevasta tilanteesta. Minä ja perheeni olemme pysyneet terveenä, taloudellinen toimeentulomme on vielä ainakin turvattu, lapset ovat onnellisia ja pärjäävät hyvin koulussa, meillä on katto päällä ja ruokaa kaapissa. Nämä asiat ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä elämässä. Toivotan kaikille kovasti tsemppiä ja jaksamista tulevaan, ehkä vielä joskus saamme taas hymyillä toisillemme ilman maskeja! 

Poikien 7v-kuulumisia.

 Olen ilmeisesti unohtanut koko blogini olemassaolon, koska en ole viimeiseen 8 kuukauteen kirjoittanut yhtään mitään. Toisaalta tämä käy järkeen, koska koronan takia koko vuosi on ollut tyhjää täynnä. Edes Euroviisuja ei tänä vuonna pidetty, joten postaukset jäivät siitäkin kirjoittamatta. On sanomattakin selvää, että Euroviisujen peruuntuminen oli tälle viisufanille kova kolaus. 😔 Edellisessä postauksessa hehkuttamani Celine Dionin konsertti pitäisi olla maanantaina, mutta sekin siirtyi ensi kesälle. Toivottavasti ensi vuonna meillä on olemassa toimiva rokote ja elämä palaisi normaaliksi. Sitä odotellessa on hyvä päivittää tuoreiden ekaluokkalaisten kuulumisia!

Ensimmäinen kouluaamu oli jännittävä ja tunteellinen. Koronan takia pojilla ei ole ollut minkäänlaista kouluun tutustumista, joten kouluun mentiin aivan kylmiltään. Lapset jaettiin pihalla jonoihin oman luokan kanssa ja kyllähän se itketti, kun poikien nimet huudettiin. Ympärillä olevat vanhemmat kuiskailivat, että "aaa, he ovat kaksoset!" 😁 Pojat näyttivät jonossa niin suloisilta, koska he ovat päätä lyhyempiä verrattuna muihin luokalla oleviin poikiin. 😁 Kun pojat vilkuttivat ja kävelivät jonossa sisälle kouluun, oli itkua vaikea saada loppumaan. Sain onneksi kerättyä itseni työmatkalla. 

Koulun alkaminen on meillä lähtenyt hyvin käyntiin. Suurin sopeutuminen on ollut minulla, koska koulu alkaa kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina 8.15 ja minun täytyy herätä huomattavasti aikaisemmin kuin normaalisti huolehtimaan pojat ajoissa kouluun. Minun työpäivänihän alkaa aina kymmeneltä. Toki pojat ovat jo niin reippaita ja omatoimisia, että osaavat aamulla itse pukea vaatteet ja syödä aamupalan, ennen kuin minä nousen huolehtimaan, että ovesta lähdetään ulos ajoissa kaikki koulutarvikkeet mukana, asianmukaisissa ulkovaatteissa. Aamun ylijäämäajan voin käyttää vaikka urheiluun tai siivoamiseen. Seuraavaksi Aapon kuulumisia. 

Aapo on herkkä ja tunnollinen lapsi, joka hieman jo kavereiden edessä nolostelee äidin halausyrityksiä, mutta kahden kesken nauttii läheisyydestä ja kainalossa olemisesta. Aapo on taitava tarkkuutta ja keskittymistä vaativissa asioissa ja edelleen rakentaa hienoja ja monimutkaisia legorakennelmia. Oman puhelimen saatuaan Pokemon Go on tullut tärkeäksi ja sitä täytyy päästä pelaamaan iltapäiväkerhon jälkeen puistoon kavereiden kanssa. Pokemon Go-pelin ajatus oli minulle aluksi aivan hepreaa, mutta tarpeeksi poikia kuunneltuani, alan jo ymmärtää pelin idean. 😁 Aapo on empaattinen ja tunteikas ja esimerkiksi elokuvien katsominen on Aapon kanssa vielä mahdotonta, koska hän samaistuu hahmojen tunteisiin niin voimakkaasti sekä vähänkään jännittävät tapahtuvat pelottavat ja tulevat uniin. Aapo on myös temperamenttinen ja näyttää kyllä kiukkunsa kaikille, mutta on myös maailman suloisin ollessaan aidosti iloinen jostakin asiasta. Aapo oppi eskarivuoden aikana r-kirjaimen (kiitos ihanille puheterapeutti-ystävilleni) ja pyöräily sujuu Aapolla hienosti! Aapo on nopea pyöräilemään ja tunnollisesti osaa liikennesäännöt ja muistaa hyvin pysähtyä risteyksissä! Seuraavaksi vuosittainen Aapon haastattelu:

Lempiruoka: mäkkärin hamppari ja ranskalaiset! 

Inhokkiruoka: No tietty, se on ihan helppo: sipuli! Sipuli on pahaa! 

Lempijuoma: mehu

Lempiherkku? : äidin tekemä mansikkakakku, sää teet parhaat kakut! 

Lempieläin: Leijona! Se on vaan paras eläin! 

Mikä sinusta tulee isona? : en minä tiiä. 

Mitä tykkäät tehdä eniten? : noo, pelata pokegota varmaan! 

Missä olet hyvä? : Legojen rakentamisessa! 

Lempilelu: No nyt tulee paha paikka.. Superkyberhyberextravaikee kysymys. Uudet pokemon-lelut! 

Tärkein unikaveri: Nallukka! 

Lempiohjelma: Näin meillä. 

Mikä on koulussa kivointa? : käsityöt! 

Mitä pelkäät? : koiria, sehän on mun lopullinen superpelko! 

Paras kaverisi? : Jooa Y. 

Mikä sinut tekee iloiseksi? : uudet lelut! 

Mikä sinut tekee surulliseksi? : lyöminen. 

Eelis on huumorintajuinen, mahtavan mielikuvituksen omaava lapsi. Eeliksen jutut saavat joka päivä minut nauramaan, hän on melkoinen tilannekoomikko. Eeliksellä on pehmonalle, joka on hänelle todella tärkeä ja huomaan, että leikkiessään nallella Eelis myös käsittelee omassa elämässään tapahtuvia asioita ja tunteita. Toivon, että nalle pysyy leikeissä vielä pitkään, koska sillä voi olla hyvinkin terapeuttinen vaikutus ja leikin kautta Eelis voi käsitellä asioita, joista hän ei muuten välttämättä puhuisi. Eelis myös tykkää edelleen kovasti leikkiä eläintenpoikasia ja hän onkin usein pikku kissa, joka tykkää äidin kanssa levätä sängyssä peiton alla. Otan näistä hetkistä ihan kaiken irti, koska tiedän, että tällainen ihana lapsenomaisuus kestää enää vähän aikaa. Eeliksellekin kaverit ovat tärkeitä ja Pokemon Gon pelaaminen jokapäiväinen harrastus. Eelis on myös eskarivuoden aikana oppinut r-kirjaimen ja pyöräilemään! Vauhti on Eeliksellä vielä huomattavasti hitaampi kuin Aapolla ja itse juostessa täytyy usein juosta poikien väliä, kun Aapo menee pitkällä edessä ja Eelis tulee 200m päässä perässä. 😁 Tässä Eeliksen haastattelu:

Lempiruoka: Hesburgerin ranskikset! 

Inhokkiruoka: suolakurkut! 

Lempijuoma: Coca Cola! 

Lempiherkku: äidin leipoma suklaakakku! 

Lempieläin: tiikeri, koska ne ovat niin hienoja! 

Mikä sinusta tulee isona? : enpä oikein tiedä. 

Mitä tykkäät tehdä eniten? : pelata pokegota. 

Missä olet hyvä: periaatteessa koulussa käsitöissä! 

Lempilelu: oikeastaan kaikki on lempileluja! 

Tärkein unikaveri: nalle! 

Lempiohjelma? : pokemon. 

Mikä koulussa on kivointa? : nyt kun vielä on näitä käsitöitä, niin käsityöt. 

Mitä pelkäät? : koiria! 

Paras kaverisi?: Rasmus! 

Mikä sinut tekee iloiseksi? : muiden auttaminen! 

Mikä sinut tekee surulliseksi? : kiusaaminen! 

Aapo ja Eelis ovat kyllä maailman helpoimpia ja ihanimpia lapsia, heillä on yllättävän paljon järkeä jo päässä ja koko ajan heille voi antaa enemmän vastuuta ja mahdollisuutta laajentaa reviiriä kodin ulkopuolella. Kaverit ovat tulleet yhä tärkeämmiksi ja pojat viettävätkin suurimman osan vapaa-ajastaan leikkien kavereiden kanssa. Koulun aloittaminen on koko perheelle uutta ja jännittävää ja tuleva vuosi varmasti kertoo paljon poikien vahvuuksista ja heikkouksista koulumaailmaan liittyvissä asioissa. On rikkaus saada olla äiti lapsille, jotka kaksosuudesta huolimatta ovat täysin erilaiset persoonat ja toisiinsa tukeutuen kasvavat omiksi yksilöikseen.