Isovanhempien merkityksestä.

Eilen, isovanhempien päivänä, rakas ukkini laskettiin haudan lepoon. Ukki kuoli 86-vuotiaana vain kolme viikkoa sairastettuaan, joten hän sai elää täyttä elämää lähestulkoon loppuun asti. Muistan ukin aina sotilaallisen jämeränä ja asiallisena, mutta erittäin lempeänä ja viisaana miehenä joka teki todella hyvää ruokaa ja tyrnimehua! Ukki oli ensimmäinen isovanhemmistani, joka menehtyi ja sai kovasti ajattelemaan isovanhempien tärkeyttä.

Omat isovanhempani ovat olleet minulle aina tärkeitä ja rakkaita ja auttaneet kovasti vanhempiani silloin, kun minä ja veljeni olemme olleet pieniä. Isovanhempani ovat halunneet olla aktiivisesti mukana elämässäni ja luoda läheisen suhteen lapsenlapsiinsa. Suhde suvun vanhempien ja nuorimpien välillä on erityinen juurikin siksi, että vuosikymmenten elämänkokemus ja hiljainen tieto on parasta välittää juuri lapsille, jotka omaksuvat vanhan kansan tarinoita ja oppeja loistavasti! Itsekin olen aina arvostanut isovanhempiani senkin takia, että he ovat vielä eläneet aikana, jolloin elämä ei ole ollut helppoa ja kaiken eteen on saanut tehdä paljon töitä.

Isovanhempien merkitys on tuonut aivan uuden ulottuvuuden lasteni syntymän myötä. Olen todella onnellinen siitä, että ukki sai nauttia lapsenlapsenlapsista viisi vuotta ja lapseni oppivat tuntemaan isoukkinsa. Ukki oli koiraihminen ja monesti kylään tullessaan laittoi päällensä villapaidan, jossa oli koiran kuva, koska tiesi Aapon ja Eeliksen pitävän siitä.

Aapolla ja Eeliksellä on mielestäni maailman parhaat isovanhemmat! Omat vanhempani ja mieheni vanhemmat ovat olleet enemmän kuin kultaakin kalliimpia poikien hoitoapuna ja säästäneet minut mielenterveyden ongelmilta poikien vauva-aikana. Parasta poikien isovanhemmissa on se, että he oikeasti haluavat olla apuna ja rakastavat poikia selvästi todella paljon. Minun ei siis tarvitse ikinä pelätä sitä, että poikien hoitaminen tarvittaessa olisi heille vain välttämätön paha ja he tekisivät sitä ainoastaan velvollisuuden tunteesta. On ihanaa nähdä, miten tärkeitä isovanhemmat ovat Aapolle ja Eelikselle ja tietää, että suhde pysyy läheisenä ja tiiviinä varmasti aikuisikään asti.

Ukin hautajaiset olivat todella tunteelliset ja kirkossa olevien ihmisten määrästä pystyi kertomaan, että ukki oli todella pidetty mies ja tärkeä kaikille sukulaisille ja ystäville. Kaikkein hienoin hetki oli se, kun kesken Maa on niin kaunis-virren, kanttori lopetti soittamisen ja koko seurakunta lauloi virren loppuun moniäänisesti. Tämä on varmaan mahdollista ainoastaan meidän yltiömusikaalisessa suvussamme, :D Ukin viimeisiä sanoja kuolinvuoteellaan olivat: "elämä jatkuu, menkää eteenpäin". Näin teemme, ukista jää ainoastaan hyviä muistoja, joita vaalia ja joiden avulla surusta selviää.

Lepää rauhassa

Juhani Antti Sakari Kauppinen

5.5.1933-2.10.2018

Aapon ja Eeliksen viisivuotiskuulumisia.

Vaikeahan tuota on uskoa, että meidän pienet vauvat ovat jo viisivuotiaita ja toiseksi viimeinen neuvola oli tänään! Blogi on pitänyt hiljaiseloa, koska elämäni on tällä hetkellä niin helppoa ja tasaista, että aiheita on todella vaikea keksiä! Pojat ovat jo niin isoja, omatoimisia ja helppoja, että vauva-ajan valituspostauksia ei enää voi kirjoittaa. :D Elämä koostuu siitä, että käydään töissä, iltaisin touhutaan lasten kanssa ja muutaman kerran kuukaudessa yritän päästä laulamaan karaokea, eipä siitä kauheasti draamaa saa aikaiseksi. Nyt kuitenkin Aapon ja Eeliksen kuulumisia!

Aapo on 105,8cm pitkä ja painaa 19,7 kiloa. Aapo on ihana ja aktiivinen poika, jonka mielikuvitus on vailla vertaa ja mahdollistaa mahtavat leikit Eeliksen ja muiden kavereiden kanssa. Aapo rakastaa piirtämistä ja piirtää hienosti esimerkiksi erilaisia dinosauruksia hyvin yksityiskohtaisesti. Aapo on myös hyvin kiinnostunut kirjaimista ja numeroista ja sataan laskeminen onnistuu hienosti, kuten myös helpot päässälaskut. Transformers ja Batman ovat nyt leikeissä in ja dinosaurukset kiinnostavat myös kovasti. Leikeissä Aapo on yleensä jokin hurja eläin tai robotti ja äänitehosteet ovat sen mukaisia. Aapo osaa olla leikeissä pitkäjänteinen ja keskittyy esimerkiksi tunneiksi rakentamaan legoilla yksin pöydän ääressä. Aapo on oppinut hienosti ajamaan myös pyörällä apurattaiden kanssa. Aapo tarvitsee noin 10-10,5 tuntia unta vuorokaudessa ja nukkuu yleensä 22-08. Usein Aapo tulee yöllä minun ja mieheni viereen nukkumaan, mutta muuten ei turhaan yöllä heräile. Aapo ei osaa sanoa vielä r-kirjainta eikä d-kirjainta, mutta varmasti jossakin vaiheessa ne oppii. Lopuksi Aapon haastattelu:

Lempiruokasi? Mummin tekemä makaronilaatikko.
Paras jälkiruoka? Jos äiti tekee omenapiirakkaa, niin minä syön sitä perheen kanssa jälkiruoaksi!
Lempijuoma? Mehu, vesi ja maito.
Lempiohjelma? Transformers.
Lempileikki? Jos Eelis halluu mun kanssa Transformers-leikkiä leikkiä, mää leikin sitä. Ja pomppia trampoliinillä!
Lempilelu? Optimus Prime (Transformersista).
Mikä sinusta tulee isona? Noooo....leipuri. Leipomossa kaikki sannoo mitä halluu, niin minä teen sen. Sitten ei tarvitse surkutella, ettei oo sitä mitä halluu. Ja jos ei oo aineksia, niin ostetaan aineksia!
Mitä et tykkää tehdä? NO SIIVOTA!
Mitä pelkäät? Isoja koiria jotka tullee lähelle ilman äitiä ja iskää.
Kuka on paras kaverisi? No Aaron ja Eelis ja Jooa.
Lempiunikaverisi? Pikku susi!
Lempieläin? Heppa ja T-rex!

Eelis on 104,6cm pitkä ja painaa 18,5 kiloa. Huomaa kyllä, että pojat ovat vuodessa kasvaneet hurjasti! Alkaa oikeasti käydä työstä vetää heitä pyöräkärryssä pitkiä matkoja tai juosta vaunujen kanssa, kun kyydissä on 40 kiloa pelkkää lasta. :D Eelis on ihana, aito ja avoin lapsi, joka näyttää tunteensa selkeästi niin hyvässä kuin pahassa. Eelis ei ole yhtä aktiivinen kuin Aapo, mutta lähtee innokkaasti mukaan liikunnallisiin leikkeihin toisten mukana. Eelis tykkää myös piirtää ja värittää ja on kehittynyt siinä huimasti viimeisen vuoden aikana. Eelis tykkää kovasti leikkiä Transformers-leluilla Aapon kanssa ja he saattavat uppoutua leikkiin kahdestaan todella pitkäksi aikaa! Eelis ei ole yhtä pitkäjänteinen ja kärsivällinen kuin Aapo, jonka takia hän monesti delegoi esimerkksi vaativien legoaluksien tms, rakentamisen Aapolle, vaikka itsekin osaisi niitä tehdä. Eelis rakastaa söpöjä eläimiä ja onkin monesti leikeissä kissanpentu tai muu eläinten poikanen. On hellyyttävää, kun Aapo leikkii dinosaurusleikeissä aina kaikkein hurjinta tyrannosaurusta ja Eelis usein on suloinen pieni triceratopsin poikanen. :) Eelis nauttii kovasti sylistä ja läheisyydestä ja peiton alla pötköttäminen äidin kanssa on hänestä ihanaa. Eelis osaa ajaa pyörällä apurattaiden kanssa, mutta häntä ei yksinkertaisesti pyöräily kiinnosta yhtään. On välillä turhauttavaa, kun haluaisin niin kovasti, että pojat oppisivat kunnolla ajamaan, jotta heitä ei jokapaikkaan tarvitsisi kuljettaa pyöräkärryllä, mutta pakottamalla tapan vain viimeisetkin motivaation rippeet eivätkä pojat varmasti opi. Olen yrittänyt lahjontaa ja saanut heidät pyöräilemään lähikauppaan lupaamalla kaupasta herkkuja, mutta tätä tekniikkaa ei joka päivä viitsisi käyttää. Ehkä täytyy vain kestää ja antaa innostuksen pyöräilyyn kasvaa itsestään. Eelis nukkuu vuorokaudessa 9-9,5 tuntia, yleensä klo 22-7.30 ja tulee myös monesti yöllä viereen. Muuten Eelis ei yleensä turhaan heräile. Eelis ei osaa vielä sanoa l-kirjainta eikä r-kirjainta, mutta d-kirjaimen osaa. En jaksa stressata asiasta, kyllä pojat vielä oppivat sanomaan puuttuvat äänteet kun aika on kypsä. Tässä vielä Eeliksen haastattelu:

Lempiruokasi? Tortillat!
Lempijälkiruokasi?: Suklaakakku.
Lempijuoma? Mehukattimehu.
Lempiohjelma? Palomies Sami ja Bubble gubbies.
Lempileikki? Leikkiä aapon kanssa ulkona hiekkalaatikolla työmaata!
Lempilelu? Ukkoskavio (Thunderhoof Transformersista).
Mikä sinusta tulee isona? Roskamies.
Mitä et tykkää tehdä? En tykkää jääkylmästä vedestä, tykkään vain mökin kylmästä vedestä.
Mitä pelkäät? Pelkään pelottavia tauluja.
Kuka on paras kaverisi? Aaron ja myöskin Aapo.
Lempiunikaveri? Kaikki unikaverini.
Lempieläin? Annan vihjeen: se syö salaattia ja porkkanaa! Pupu, ne on niin söpöjä!

Viisivuotias on kyllä aivan mahtavassa iässä. Samalla pojat ovat vielä niin pieniä ja söpöjä, mutta samalla niin isoja ja järkeviä! Itsesuojeluvaistoa on jo kertynyt ja omalle pihalle pojat voi jo jättää keskenään leikkimään. Poikia ei oikeastaan enää tarvitse hoitaa, ainoastaan kasvattaa! Oma aika on viimeisen parin vuoden aikana lisääntynyt huimasti eikä lasten kanssa yksin oleminen ole enää mikään rangaistus, vaan useimmiten rentoa yhdessäoloa. Pojat tappelevat aika vähän keskenään ja kiukuttelua tulee yleensä tavanomaisista asioista, kuten siivoamisesta ja pukemisesta. Kaikin puolin elämä on ihanaa ja tavallista lapsiperheen arkea. Tällä hetkellä nautin poikien kanssa viimeisestä lomaviikostani, joka tähän asti on kulunut siinä, että olemme joka päivä pyöräilleet keskustaan, Kärkkäiselle tai markettiin katselemaan leluja. :D Siinä on asia, johon pojat eivät koskaan kyllästy ja aina vapaapäivänä toivovat, että voisimme mennä kaupungille. Mikäs siinä, pojat pyöräkärryyn ja reisilihakset laulamaan. :D Mamban sanoin: vielä on kesää jäljellä! Nauttikaamme siitä! :)

Euroviisujen 2018 jälkipyykkiä.

Jälleen se on ohi. Jokavuotinen jännitysnäytelmä, jossa makuasioista ei voi kuin kiistellä! On aina yhtä ihmeellistä ajatella, että jollekin toiselle kappale, joka minusta on täysin karmea, voi olla maailman paras ja toisinpäin. Tänä vuonna odotin viisuja enemmän kuin koskaan, koska täysin objektiivisesti voin sanoa, että pidin Suomen edustuskappaleesta! Halusin oikeasti, että Monsters menestyy, koska se on hyvä kappale. Finaaliin pääsy oli itsessään jo riemuvoitto, mutta totta kai olisin suonut Suomelle parempaa menestystä myös finaalissa.

Paljon on taas spekuloitu sitä, miksi Saara ei saanut finaalissa pisteitä tuomaristoilta eikä myöskään yleisöltä. Toimittajat ovat kirjoittaneet, että biisi ei ollut tarpeeksi omaperäinen tai koskettanut yleisöä. Tällä perusteella ei myöskään Ruotsin olisi pitänyt saada yhtään pisteitä, joten noiden asioiden piikkiin ei huonoa menestystä voi laittaa. Omasta mielestäni Saaran esitys meni niin hyvin, kuin se vain voi mennä. Saara lauloi hyvin ja esitys itsessään oli virheetön ja kappale tarttuva ja hyvin tehty. Jää siis ikuiseksi mysteeriksi, miksi muu maailma ei ajatellut samoin kuin minä. Nämä ovat juuri niitä kuuluisia makuasioita, joita joka vuosi saa viisuissa ihmetellä.
Seuraavaksi jälleen esittelyssä omat suosikkini tämän vuoden finaalista:
1. Bulgaria- Bones oli heti ensikuulemalta mielestäni aivan loistava kappale ja vastaa täysin musiikkimakuani yleisestikin. Hyvät harmoniat ja tasaisesti kasvava draamankaari kappaleessa tekevät siitä mielenkiintoisen ja tarttuvan.
2. Itävalta- Nobody but you on loistava ja tarttuva gospelhenkinen biisi, joka saa minut heilumaan sen tahdissa jokaisella kuuntelukerralla.
3. Suomi- Monsters on ensimmäinen Suomen edustuskappale, josta ihan oikeasti pidän. Pitäisin kappaleesta ihan yhtä paljon, vaikka se olisi jonkin toisen maan edustuskappale. Biisi jäi soimaan päähäni ensimmäisestä kuuntelukerrasta ja Saara laulaa aina hyvin.
4. Tsekki- Lie to me on menevä bilebiisi ja täytyy ehkä myöntää, että osittain jopa häpeän sitä, että pidän kappaleesta niin paljon. 😀 Biisin esittäjä kuitenkin on omahyväinen teinipoika, eikä kappaleessa muutenkaan ole mitään uutta ja erikoista. Kertosäe menee jalan alle ja biisi kokonaisuudessaan tuo hyvän mielen ja laittaa tanssijalan vipattamaan. Mitäpä muuta hyvältä kappaleelta toivoisikaan.

Erityispisteet omaperäisyydestä annan myös Viron oopperaesitykselle. Vaikka kappale ei omiin suosikkeihini mahtunutkaan, kuulostaa se paremmalta jokaisella kuuntelukerralla ja laulajan ääniala on aivan huikea.
Omiin inhokkeihini tänä vuonna kuuluivat Liettuan, Irlannin ja Espanjan balladit, jotka tihkuivat yli-imelää korniutta. Tänä vuonna ei viisuissa ollut yhtään balladia, josta olisin pitänyt, kaikki olivat mielestäni unettavan tylsiä.

Minun ja mieheni oli tarkoitus mennä tänä vuonna Portugaliin katsomaan finaalia, mutta peruimme matkan alkuvuodesta. Ajattelimme, että Ruotsi kuitenkin voittaa muutaman vuoden sisään, joten parempi mennä sinne. Ruotsi on mukavan lähellä ja fakta on, että mikään muu maa ei osaa järjestää viisuja yhtä hyvin. Taas on pitkä aika odottaa ensi vuoteen, mutta jälleen muutamalla hyvällä biisillä täydentynyttä spotify-listaani parhaimmista euroviisuista voi onneksi kuunnella sillä välin!

Ajatuksia tämän vuoden UMK:sta.

Jälleen on se aika vuodesta, kun perinteinen euroviisuaiheinen blogiteema alkaa! Olen tänä vuonna entistäkin enemmän innoissani euroviisuista (jos se on ylipäätään mahdollista), koska kerrankin Yle on tehnyt oikean ratkaisun valitessaan Saara Aallon suoraan Suomen edustajaksi. Monet varmaan ovat asiasta eri mieltä kanssani, mutta minusta ratkaisu oli nerokas.

Minusta on upeaa, että Saara edustaa Suomea, koska hänen puolestaan ei tarvitse jännittää ollenkaan. Saara ei lähde viisuihin pyytelemään anteeksi, vaan tekemään kaikkensa menestyksen eteen. Saara on lavalla itsevarma heittäytyjä, jonka jokainen nuotti osuu kohdalleen huolimatta vaativista koreografioista ja tempuista lavalla. Olen myös iloinen siitä, että tänä vuonna yle oli panostanut myös rahallisesti umk:hon ja lavashow:t olivat viimeisen päälle hiottuja eivätkä häviä muiden maiden edustajille. Tässä analyysini Saaran edustuskappaleista.

Monsters
Ehdoton suosikkini jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kuuntelin kappaleen heti, kun se julkaistiin ja vain yhden kuuntelukerran jälkeen kappale soi minullä päässä vielä kahden viikon jälkeenkin! Tämä on harvinaista ja kertoo siitä, että kyseessä on erityislaatuisen tarttuva kappale. Monstersissa Saaran ääni pääsee oikeuksiinsa parhaiten ja kappale on monipuolinen ja nykyaikainen. Olen onnellinen siitä, että Monsters edustaa Suomea Lissabonissa ja toivon todella, että se menestyy!

Queens
Ehdokkaista toiseksi paras kappale. Tämäkin on tarttuva ja melodialtaan mukavan monipuolinen ja hyväntuulinen kappale, jossa Saaran ääni soi kauniisti. Olisi varmasti pärjännyt pärjännyt myös Euroviisuissa.

Domino
Kun kuuntelin tämän kappaleen silloin kun se julkaistiin, ajattelin et onpas hieman tylsä ja tasapaksu. Live-esitys kuitenkin yllätti positiivisesti ja aloin lämmetä kappaleelle! Hyvin euroviisumainen kappale, jonka helppo melodia jää soimaan päähän. Toimii mielestäni livenä huomattavasti paremmin, kuin studioversiona, koska Saaran ääni saa kappaleen tunnelman välittymään voimakkaammin.

Mielestäni mikä tahansa ehdolla olevista kappaleista olisi ollut hyvä valinta Lissaboniin ja todennäköisesti myös finaaliainesta. Olen onnellinen Saaran puolesta, että hän pääsee nyt vihdoin toteuttamaan suurimman unelmansa ja koko Suomen kansa voi varmasti olla hänestä ylpeä, pärjäsi hän viisuissa miten tahansa.

Toivon menestystä Saaralle myös siksi, että olen laulanut Saaran kanssa samassa kuorossa ja tiedän henkilökohtaisesti, miten ison työn hän on tehnyt kehittääkseen lauluääntänsä siihen, mitä se on nyt! Harva ihminen pystyy hänenlaiseensa kehitykseen. Saaran periksiantamattomuus ja systemaattinen ponnistelu toteuttaakseen unelmiansa on esimerkki suomalaisesta sisusta, josta meidän kaikkien tulisi ottaa oppia!

Nauttikaamme jälleen musiikin voimasta ja euroviisujen voimaannuttavasta vaikutuksesta ja annetaan kevätauringon loistaa kilpaa saaran valovoimaisen lavakarisman kanssa! Toukokuussa jännitetään taas miten suomen käy. Ja vaikka Monsters ei viisuissa menestyisikään, voimme olla ylpeitä suomesta ja siitä, että tänä vuonna edes yritimme kaikkemme. :D Ja tärkeintähän ei ole euroviisuissa voitto, vaan Ruotsin voittaminen. Siinä on jo tavoitetta kerrakseen. :)

Isänpäivän mietteitä.

Eilen vietettiin isänpäivää. Uskallan väittää, että monikkoperheissä isän rooli korostuu, varsinkin vauva-aikana. Mieheni on joutunut alussa tasavertaisesti osallistumaan yösyöttöihin ja kotona ollessaan ottamaan jatkuvasti vastuun toisesta vauvasta minun huolehtiessani toisesta. Nostan hattua miehelleni siitä, että hän on valittamatta valvonut kanssani öisin huutavien vauvojen kanssa ilman mitään lepomahdollisuutta päivisin ja ilman hormonien antamaa energiaa.
Isän joutuminen olemaan tasavertainen hoitaja äidin kanssa on toisaalta myös ihan loistava asia. Side lapsiin on alusta asti voimakas ja äidin on helppo jättää vauvat yksin isänsä kanssa, kun tietää, että hän kyllä pärjää.

Vaikka mieheni on tasavertainen kasvattaja ja hoitaja perheessämme, on kuitenkin eroja siinä, miten hoidamme lapsiamme ja miten vietämme aikaa heidän kanssaan. Mieheni on lauantaisin lasten kanssa kotona, kun minä olen töissä ja minä taas maanantaisin kotona mieheni ollessa töissä. Nämä vapaapäivät käytämme aina täysin eri tavalla. Lauantaisin mieheni viettää rentoa päivää poikien kanssa. He katsovat lastenohjelmia eivätkä välttämättä käy koko päivänä missään. Jos pojat lähtevät suosiolla ulos, he menevät mieheni kanssa takapihalle ja tekevät joitain hyödyllisiä pihatöitä tai pesevät autoa. Nyt mieheni on hyvin tottunut olemaan lauantait yksin poikien kanssa, aluksi se tuntui olevan hänelle vähän rasittavaa. Mieheni ei kestä poikien kiukuttelua yhtä hyvin kuin minä, joten se tuntuu hänestä raskaammalta.

Maanantaisin päiväni poikien kanssa on toimintaa täynnä! Käymme usein juoksemassa, leikkipuistoissa, perhekahvilassa, kaupungilla, kirpputorilla tai kavereiden luona ja palaamme monesti kotiin vasta kun mieheni jo palaa töistä. Pojat ovat niin ihanassa iässä, kun heidän kanssaan voi käydä missä vain ja heistä on sosiaalista seuraa. Urheilukin onnistuu vielä samalla poikien kulkiessa mukana pyöräkärryssä tai vaunuissa. Olen aina ollut sellainen, että tykkään liikkua ihmisten ilmoilla poikien kanssa ja vauva-aikana tämä vaati vain oikeaa asennetta ja hyväksyntää tuplatyön määrästä.

Omaamme mieheni kanssa samat arvot kasvattajina ja olemme yleensä poikien elämään liittyvistä asioista samaa mieltä. Eroamme vanhempina toisistamme varmaan hyvin samalla tavalla kuin muutkin äidit ja isät. Minä olen poikien kanssa se aktiivisempi osapuoli viemään heitä kodin ulkopuolelle ja vietän heidän kanssaan aikaa askarrellen ja kirjoja lukien. Mieheni taas on se ihana luotettava miehen malli pojille, joka puuhaa heidän kanssaan kaikkia moottoriajoneuvoihin ja rakentamiseen liittyviä asioita. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että lapsillamme on isä, joka on heille paras mahdollinen! Pojat saavat kasvaa perheessä, joka on tasapainoinen ja jossa vanhemmat rakastavat toisiaan ja laittavat kaikessa lapsensa etusijalle. Samanlaisessa, kuin itsekin olen saanut kasvaa. Olen onnellinen, että saan viettää isänpäivää ja juhlistaa lasteni isää sekä myös omaa isääni, jota arvostan enemmän kuin osaan kuvailla.

Poikien 4v-kuulumisia.

Kävimme tänään Eeliksen nelivuotisneuvolassa. Aapon neuvola olisi ollut maanantaina, mutta olin vahingossa merkinnyt sen väärälle päivälle.😞 Saimme kuitenkin Eeliksen käynnillä myös Aapon keskustelun käytyä sekä rokotteet annettua. Päätin ottaa pojille vesirokkorokotteet, koska viime syksyinen enterorokko oli yhtä helvettiä. Ajattelin, että jos yhdenkin rokon saan rahalla estettyä, olen valmis maksamaan. Harmi vaan, että kukaan ei kertonut, että syyskuun alusta vesirokkorokotteen saa ilmaiseksi! Voin sanoa, että hieman harmitti 140 euron menetys! Yritän ajatella niin, että pojat olisivat varmasti saaneet rokon kahden viikon sisään, jos en nyt heti olisi rokotetta ottanut! Voin muuten kertoa, että ei ole helpoimmasta päästä saada rokotetta annettua kahdelle neljävuotiaalle samalla kerralla. Onneksi mieheni oli mukana, varsinkin Aapon pitämiseen paikallaan tarvitsi kaksi ihmistä.

Eelis teki kaikki tehtävät neuvolassa mallikkaasti, sekä on 96cm pitkä ja painaa 16,2 kiloa. Aapo on suunnilleen saman kokoinen, ehkä pari senttiä pitempi ja vähän painavampi. Annan poikien nyt itse kertoa kuulumisensa:

Lempiruokasi: A: makaronilaatikko E: pitsa ja leipä
Lempijuomasi: A: maito E: mehu
Mistä ruuasta et pidä?: A: sinapista E: aikuisten mustasta vissystä, tykkään siitä sitten kun olen vähän sitä juonut sormella!
Paras jäätelömaku?: A: mansikka E: mansikkajätski mikä on kupissa!
Lempilelusi: A: lentokone E: lauri kilpa-auto
Mitä tykkäät leikkiä eniten päiväkodissa: A: bätmänkissaa! E: Aapon kanssa ja Jooan ja Viivin kanssa työmaata!
Mitä tykkäät leikkiä eniten kotona: A: sillä lentokoneella! E: piilosta ja hippasta!
Mikä sinusta tulee isona?: A: poliisi E: enkeli
Miksi: A: se ottaa rosvoja kiinni! E: että voisin lentää!
Lempiunilelusi?: A: kettu repolainen E: unileopardi ja isijääkarhu repolainen
Lempieläimesi?: A: pikku kissat! E: pikku kissat!
Lempiohjelmasi?: A: Retki-roope E: joulupukkiohjelma (joulupukki ja noitarumpu)

Taas voin sanoa, että pojat ovat ihanassa iässä! Järkeä heillä on koko ajan enemmän ja keskustelut heidän kanssaan ovat entistä mielekkäämpiä. Pyöräilyä olemme harjoitelleet tänä kesänä ja se alkaa pikkuhiljaa jo varsinkin Aapolta sujua. Tavoitteena olisi, että ehkä jo ensi keväänä pojat pyöräilisivät itse päiväkotiin. Tänä kesänä olen vielä juossut aktiivisesti vaunujen kanssa, mutta ehkä jo ensi kesänä pojat voivat pyöräillä vieressä kun juoksen!

Elämä monikkoperheenä on nykyään jo melko helppoa! Toki tunteja on vuorokaudessa liian vähän työn, perheen ja parisuhteen yhdistämiseen ja kahdenkeskeistä aikaa minulla ja miehelläni on maksimissaan puoli tuntia päivässä poikien mentyä nukkumaan kymmen aikaan. Onneksi lastenhoitoapua on saatavilla, jos tarve tulee!😊

Kulunut kesä on ollut aivan ihana, täynnä häitä ja juhlia ja ilmatkin ovat suosineet! Nyt vietän viimeisen kesälomapätkän ja nautin täysillä poikien kanssa olemisesta, ulkoilusta ja herkuttelusta! Sittenhän se alkaakin pikkuhiljaa jo joulun odotus! :D Hyvää syksyä kaikille!

Vanheneminen on väistämätöntä.

Nyt se sitten tapahtui minunkin kohdallani. Päiväni parikymppisenä ovat ohi ja astuin aikuisuuden maailmaan. Olen huomannut muutoksia itsessäni ja ajattelutavoissani, mitä vanhemmaksi olen tullut. Ehkä pientä kriiseilyäkin on huomattavissa.

Kolmenkympin kriisi ajatuksena juontaa juurensa varmasti siitä, että iän puolesta on jo oikeasti aikuinen ja yhteiskunta olettaa sinun myös elävän sen mukaisesti. Monet ajattelevat, että kolmekymppisenä opiskelut ovat takana, uraputki jo hyvällä mallilla, puoliso ja lapsia. Jos mikään näistä aikuisuuden merkeistä ei täyty, vaikka itse niin haluaisi, voi se johtaa ikäkriisiin.

Minulla henkilökohtaisesti ei ole aikuisuuden suhteen ongelmia, elämäni on juuri sellaista, kuin haluankin sen olevan tässä vaiheessa ikääni. Kriisini johtuu enemmänkin ikääntymisen fyysisistä tekijöistä. Vanhenemisen kyllä huomaan jo ihossani. Tuntuu siltä, että mihinkään ei enää kehtaa mennä ilman meikkiä ja aamulla herätessä näyttää kymmenen vuotta vanhemmalta, ennenkuin saa vähän meikattua.  Iho ei siis enää näytä niin freesiltä aamuisin. Lisäksi esimerkiksi edellisillan mässäily, juominen tai yön valvominen näkyy kasvoissa ja kropassa turvotuksena paljon enemmän kuin nuorempana. Ryppyjä alkaa jo olla ja pitää oikeasti miettiä, mitä rasvaa käyttäisi niiden ennaltaehkäisyyn.

Olen myös alkanut entistä enemmän ajatella esimerkiksi pukeutumisessani sitä, onko jokin asia soveliasta vielä kolmekymppiselle. Rakastan tyttömäisiä juttuja pukeutumisessa, esimerkiksi rusetteja ja kukkia ja välillä mielessäni käy, voinko enää pukeutua niin tyttömäisesti, koska olen jo aikuinen. Toistaiseksi olen antanut itselleni luvan laittaa rusetteja hiuksiin vielä niin kauan, kuin se minusta tuntuu hyvältä.

Muutenkin kolmekymppisenä huomaan olevani itselleni armollisempi tietyissä asioissa, enkä enää niin paljon mieti sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Olen esimerkiksi kevään aikana lihonut kilon ja normaalisti olisin asiasta ihan stressissä. Nyt en ole niin vakavasti asiaa ottanut, yritän jossakin vaiheessa ottaa itseäni niskasta kiinni ja tiputtaa sen. Varmaan vasta sitten, kun synttärilahjaksi saamani kymmenen suklaalevyä ovat loppuneet kaapista..

Kolmekymppisenä alkoholin juomista saa jo miettiä tarkkaan. Krapula nimittäin tulee jo parista siideristä ja kestää selvästi kauemmin kuin ennen. Juomista tulee siis harrastettua huomattavasti vähemmän kuin nuorempana, totta kai lapsillakin on tähän oma osuutensa.

Ajatusmaailma on toinen asia, joka on kokenut muutoksen iän lähentyessä kolmeakymmentä. En tiedä johtuuko se enemmän äitiydestä vai iästä, mutta olen huomattavasti herkistynyt maailman ikäville uutisille. Yksittäiset uutiset traagisista tapahtumista saattavat jäädä päiviksi pyörimään päähäni ja ahdistaa. Olen siinä suhteessa pöljä, että luen kaikki kauheimmatkin uutisjutut, vaikka tiedän, ettei pitäisi. Muutenkin asioita katselee paljon laajemmin ja nuoruuden mustavalkoisuus alkaa häipyä kokonaan.

Kolmekymppisenä huomaan kauhukseni myös pienen kukkahattutädin minussa nostavan päätään. Päivittelen mielessäni teinien pukeutumista ja käytöstapoja ja tekisi mieli pyytää tuntemattomia nuoria laittamaan nilkat piiloon pakkasella, etteivät vilustu.

Mieheni oli järjestänyt minulle aivan mahtavan syntymäpäiväyllätyksen! Hän haki minut töistä ja vei suoraan Lapland Hotelsiin. Hän oli ostanut herkkuja ja kuoharia ja nautiskelimme niitä ihanassa saunallisessa hotellihuoneessa, kun seuraamme liittyi ystäväpariskuntamme. Tämäkin tietysti täytenä yllätyksenä! Lähdimme kaupungille, jossa minut johdatettiin Exit Oulun pakohuoneeseen. Rakastan pakopelejä ja salainen toiveeni olikin, että pääsisin synttäreillä pelaamaan! Pääsimme huoneesta ulos tunnin sisällä ja siirryimme syömään ravintola Hellaan. Tässä vaiheessa ystäväpariskuntamme joutui valitettavasti lähtemään, mutta jatkoimme iltaa kahden. Ruoka oli hyvää ja jatkoimme Pataässään, että pääsin laulamaan synttärikaraoket. Yhdeksän aikaan lähdimme takaisin hotellille, jossa saunoimme ja herkuttelimme ja katselimme telkkaria. Hyvin nukutun yön jälkeen kaiken kruunasi vielä aamusauna ja paras aamupalabuffetti, jonka olen koskaan nähnyt! Voin kyllä suositella Lapland Hotelsia kaikille! Ihanan miniloman jälkeen on mukava hakea lapset yökylästä ja kahvitella vielä merkkipäivää sukulaisten kanssa. Tämän viikonlopun jälkeen ei vanheneminen tunnu enää ollenkaan hullummalta!