Ajatuksia tämän vuoden UMK:sta.

Jälleen on se aika vuodesta, kun perinteinen euroviisuaiheinen blogiteema alkaa! Olen tänä vuonna entistäkin enemmän innoissani euroviisuista (jos se on ylipäätään mahdollista), koska kerrankin Yle on tehnyt oikean ratkaisun valitessaan Saara Aallon suoraan Suomen edustajaksi. Monet varmaan ovat asiasta eri mieltä kanssani, mutta minusta ratkaisu oli nerokas.

Minusta on upeaa, että Saara edustaa Suomea, koska hänen puolestaan ei tarvitse jännittää ollenkaan. Saara ei lähde viisuihin pyytelemään anteeksi, vaan tekemään kaikkensa menestyksen eteen. Saara on lavalla itsevarma heittäytyjä, jonka jokainen nuotti osuu kohdalleen huolimatta vaativista koreografioista ja tempuista lavalla. Olen myös iloinen siitä, että tänä vuonna yle oli panostanut myös rahallisesti umk:hon ja lavashow:t olivat viimeisen päälle hiottuja eivätkä häviä muiden maiden edustajille. Tässä analyysini Saaran edustuskappaleista.

Monsters
Ehdoton suosikkini jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kuuntelin kappaleen heti, kun se julkaistiin ja vain yhden kuuntelukerran jälkeen kappale soi minullä päässä vielä kahden viikon jälkeenkin! Tämä on harvinaista ja kertoo siitä, että kyseessä on erityislaatuisen tarttuva kappale. Monstersissa Saaran ääni pääsee oikeuksiinsa parhaiten ja kappale on monipuolinen ja nykyaikainen. Olen onnellinen siitä, että Monsters edustaa Suomea Lissabonissa ja toivon todella, että se menestyy!

Queens
Ehdokkaista toiseksi paras kappale. Tämäkin on tarttuva ja melodialtaan mukavan monipuolinen ja hyväntuulinen kappale, jossa Saaran ääni soi kauniisti. Olisi varmasti pärjännyt pärjännyt myös Euroviisuissa.

Domino
Kun kuuntelin tämän kappaleen silloin kun se julkaistiin, ajattelin et onpas hieman tylsä ja tasapaksu. Live-esitys kuitenkin yllätti positiivisesti ja aloin lämmetä kappaleelle! Hyvin euroviisumainen kappale, jonka helppo melodia jää soimaan päähän. Toimii mielestäni livenä huomattavasti paremmin, kuin studioversiona, koska Saaran ääni saa kappaleen tunnelman välittymään voimakkaammin.

Mielestäni mikä tahansa ehdolla olevista kappaleista olisi ollut hyvä valinta Lissaboniin ja todennäköisesti myös finaaliainesta. Olen onnellinen Saaran puolesta, että hän pääsee nyt vihdoin toteuttamaan suurimman unelmansa ja koko Suomen kansa voi varmasti olla hänestä ylpeä, pärjäsi hän viisuissa miten tahansa.

Toivon menestystä Saaralle myös siksi, että olen laulanut Saaran kanssa samassa kuorossa ja tiedän henkilökohtaisesti, miten ison työn hän on tehnyt kehittääkseen lauluääntänsä siihen, mitä se on nyt! Harva ihminen pystyy hänenlaiseensa kehitykseen. Saaran periksiantamattomuus ja systemaattinen ponnistelu toteuttaakseen unelmiansa on esimerkki suomalaisesta sisusta, josta meidän kaikkien tulisi ottaa oppia!

Nauttikaamme jälleen musiikin voimasta ja euroviisujen voimaannuttavasta vaikutuksesta ja annetaan kevätauringon loistaa kilpaa saaran valovoimaisen lavakarisman kanssa! Toukokuussa jännitetään taas miten suomen käy. Ja vaikka Monsters ei viisuissa menestyisikään, voimme olla ylpeitä suomesta ja siitä, että tänä vuonna edes yritimme kaikkemme. :D Ja tärkeintähän ei ole euroviisuissa voitto, vaan Ruotsin voittaminen. Siinä on jo tavoitetta kerrakseen. :)

Isänpäivän mietteitä.

Eilen vietettiin isänpäivää. Uskallan väittää, että monikkoperheissä isän rooli korostuu, varsinkin vauva-aikana. Mieheni on joutunut alussa tasavertaisesti osallistumaan yösyöttöihin ja kotona ollessaan ottamaan jatkuvasti vastuun toisesta vauvasta minun huolehtiessani toisesta. Nostan hattua miehelleni siitä, että hän on valittamatta valvonut kanssani öisin huutavien vauvojen kanssa ilman mitään lepomahdollisuutta päivisin ja ilman hormonien antamaa energiaa.
Isän joutuminen olemaan tasavertainen hoitaja äidin kanssa on toisaalta myös ihan loistava asia. Side lapsiin on alusta asti voimakas ja äidin on helppo jättää vauvat yksin isänsä kanssa, kun tietää, että hän kyllä pärjää.

Vaikka mieheni on tasavertainen kasvattaja ja hoitaja perheessämme, on kuitenkin eroja siinä, miten hoidamme lapsiamme ja miten vietämme aikaa heidän kanssaan. Mieheni on lauantaisin lasten kanssa kotona, kun minä olen töissä ja minä taas maanantaisin kotona mieheni ollessa töissä. Nämä vapaapäivät käytämme aina täysin eri tavalla. Lauantaisin mieheni viettää rentoa päivää poikien kanssa. He katsovat lastenohjelmia eivätkä välttämättä käy koko päivänä missään. Jos pojat lähtevät suosiolla ulos, he menevät mieheni kanssa takapihalle ja tekevät joitain hyödyllisiä pihatöitä tai pesevät autoa. Nyt mieheni on hyvin tottunut olemaan lauantait yksin poikien kanssa, aluksi se tuntui olevan hänelle vähän rasittavaa. Mieheni ei kestä poikien kiukuttelua yhtä hyvin kuin minä, joten se tuntuu hänestä raskaammalta.

Maanantaisin päiväni poikien kanssa on toimintaa täynnä! Käymme usein juoksemassa, leikkipuistoissa, perhekahvilassa, kaupungilla, kirpputorilla tai kavereiden luona ja palaamme monesti kotiin vasta kun mieheni jo palaa töistä. Pojat ovat niin ihanassa iässä, kun heidän kanssaan voi käydä missä vain ja heistä on sosiaalista seuraa. Urheilukin onnistuu vielä samalla poikien kulkiessa mukana pyöräkärryssä tai vaunuissa. Olen aina ollut sellainen, että tykkään liikkua ihmisten ilmoilla poikien kanssa ja vauva-aikana tämä vaati vain oikeaa asennetta ja hyväksyntää tuplatyön määrästä.

Omaamme mieheni kanssa samat arvot kasvattajina ja olemme yleensä poikien elämään liittyvistä asioista samaa mieltä. Eroamme vanhempina toisistamme varmaan hyvin samalla tavalla kuin muutkin äidit ja isät. Minä olen poikien kanssa se aktiivisempi osapuoli viemään heitä kodin ulkopuolelle ja vietän heidän kanssaan aikaa askarrellen ja kirjoja lukien. Mieheni taas on se ihana luotettava miehen malli pojille, joka puuhaa heidän kanssaan kaikkia moottoriajoneuvoihin ja rakentamiseen liittyviä asioita. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että lapsillamme on isä, joka on heille paras mahdollinen! Pojat saavat kasvaa perheessä, joka on tasapainoinen ja jossa vanhemmat rakastavat toisiaan ja laittavat kaikessa lapsensa etusijalle. Samanlaisessa, kuin itsekin olen saanut kasvaa. Olen onnellinen, että saan viettää isänpäivää ja juhlistaa lasteni isää sekä myös omaa isääni, jota arvostan enemmän kuin osaan kuvailla.

Poikien 4v-kuulumisia.

Kävimme tänään Eeliksen nelivuotisneuvolassa. Aapon neuvola olisi ollut maanantaina, mutta olin vahingossa merkinnyt sen väärälle päivälle.😞 Saimme kuitenkin Eeliksen käynnillä myös Aapon keskustelun käytyä sekä rokotteet annettua. Päätin ottaa pojille vesirokkorokotteet, koska viime syksyinen enterorokko oli yhtä helvettiä. Ajattelin, että jos yhdenkin rokon saan rahalla estettyä, olen valmis maksamaan. Harmi vaan, että kukaan ei kertonut, että syyskuun alusta vesirokkorokotteen saa ilmaiseksi! Voin sanoa, että hieman harmitti 140 euron menetys! Yritän ajatella niin, että pojat olisivat varmasti saaneet rokon kahden viikon sisään, jos en nyt heti olisi rokotetta ottanut! Voin muuten kertoa, että ei ole helpoimmasta päästä saada rokotetta annettua kahdelle neljävuotiaalle samalla kerralla. Onneksi mieheni oli mukana, varsinkin Aapon pitämiseen paikallaan tarvitsi kaksi ihmistä.

Eelis teki kaikki tehtävät neuvolassa mallikkaasti, sekä on 96cm pitkä ja painaa 16,2 kiloa. Aapo on suunnilleen saman kokoinen, ehkä pari senttiä pitempi ja vähän painavampi. Annan poikien nyt itse kertoa kuulumisensa:

Lempiruokasi: A: makaronilaatikko E: pitsa ja leipä
Lempijuomasi: A: maito E: mehu
Mistä ruuasta et pidä?: A: sinapista E: aikuisten mustasta vissystä, tykkään siitä sitten kun olen vähän sitä juonut sormella!
Paras jäätelömaku?: A: mansikka E: mansikkajätski mikä on kupissa!
Lempilelusi: A: lentokone E: lauri kilpa-auto
Mitä tykkäät leikkiä eniten päiväkodissa: A: bätmänkissaa! E: Aapon kanssa ja Jooan ja Viivin kanssa työmaata!
Mitä tykkäät leikkiä eniten kotona: A: sillä lentokoneella! E: piilosta ja hippasta!
Mikä sinusta tulee isona?: A: poliisi E: enkeli
Miksi: A: se ottaa rosvoja kiinni! E: että voisin lentää!
Lempiunilelusi?: A: kettu repolainen E: unileopardi ja isijääkarhu repolainen
Lempieläimesi?: A: pikku kissat! E: pikku kissat!
Lempiohjelmasi?: A: Retki-roope E: joulupukkiohjelma (joulupukki ja noitarumpu)

Taas voin sanoa, että pojat ovat ihanassa iässä! Järkeä heillä on koko ajan enemmän ja keskustelut heidän kanssaan ovat entistä mielekkäämpiä. Pyöräilyä olemme harjoitelleet tänä kesänä ja se alkaa pikkuhiljaa jo varsinkin Aapolta sujua. Tavoitteena olisi, että ehkä jo ensi keväänä pojat pyöräilisivät itse päiväkotiin. Tänä kesänä olen vielä juossut aktiivisesti vaunujen kanssa, mutta ehkä jo ensi kesänä pojat voivat pyöräillä vieressä kun juoksen!

Elämä monikkoperheenä on nykyään jo melko helppoa! Toki tunteja on vuorokaudessa liian vähän työn, perheen ja parisuhteen yhdistämiseen ja kahdenkeskeistä aikaa minulla ja miehelläni on maksimissaan puoli tuntia päivässä poikien mentyä nukkumaan kymmen aikaan. Onneksi lastenhoitoapua on saatavilla, jos tarve tulee!😊

Kulunut kesä on ollut aivan ihana, täynnä häitä ja juhlia ja ilmatkin ovat suosineet! Nyt vietän viimeisen kesälomapätkän ja nautin täysillä poikien kanssa olemisesta, ulkoilusta ja herkuttelusta! Sittenhän se alkaakin pikkuhiljaa jo joulun odotus! :D Hyvää syksyä kaikille!

Vanheneminen on väistämätöntä.

Nyt se sitten tapahtui minunkin kohdallani. Päiväni parikymppisenä ovat ohi ja astuin aikuisuuden maailmaan. Olen huomannut muutoksia itsessäni ja ajattelutavoissani, mitä vanhemmaksi olen tullut. Ehkä pientä kriiseilyäkin on huomattavissa.

Kolmenkympin kriisi ajatuksena juontaa juurensa varmasti siitä, että iän puolesta on jo oikeasti aikuinen ja yhteiskunta olettaa sinun myös elävän sen mukaisesti. Monet ajattelevat, että kolmekymppisenä opiskelut ovat takana, uraputki jo hyvällä mallilla, puoliso ja lapsia. Jos mikään näistä aikuisuuden merkeistä ei täyty, vaikka itse niin haluaisi, voi se johtaa ikäkriisiin.

Minulla henkilökohtaisesti ei ole aikuisuuden suhteen ongelmia, elämäni on juuri sellaista, kuin haluankin sen olevan tässä vaiheessa ikääni. Kriisini johtuu enemmänkin ikääntymisen fyysisistä tekijöistä. Vanhenemisen kyllä huomaan jo ihossani. Tuntuu siltä, että mihinkään ei enää kehtaa mennä ilman meikkiä ja aamulla herätessä näyttää kymmenen vuotta vanhemmalta, ennenkuin saa vähän meikattua.  Iho ei siis enää näytä niin freesiltä aamuisin. Lisäksi esimerkiksi edellisillan mässäily, juominen tai yön valvominen näkyy kasvoissa ja kropassa turvotuksena paljon enemmän kuin nuorempana. Ryppyjä alkaa jo olla ja pitää oikeasti miettiä, mitä rasvaa käyttäisi niiden ennaltaehkäisyyn.

Olen myös alkanut entistä enemmän ajatella esimerkiksi pukeutumisessani sitä, onko jokin asia soveliasta vielä kolmekymppiselle. Rakastan tyttömäisiä juttuja pukeutumisessa, esimerkiksi rusetteja ja kukkia ja välillä mielessäni käy, voinko enää pukeutua niin tyttömäisesti, koska olen jo aikuinen. Toistaiseksi olen antanut itselleni luvan laittaa rusetteja hiuksiin vielä niin kauan, kuin se minusta tuntuu hyvältä.

Muutenkin kolmekymppisenä huomaan olevani itselleni armollisempi tietyissä asioissa, enkä enää niin paljon mieti sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Olen esimerkiksi kevään aikana lihonut kilon ja normaalisti olisin asiasta ihan stressissä. Nyt en ole niin vakavasti asiaa ottanut, yritän jossakin vaiheessa ottaa itseäni niskasta kiinni ja tiputtaa sen. Varmaan vasta sitten, kun synttärilahjaksi saamani kymmenen suklaalevyä ovat loppuneet kaapista..

Kolmekymppisenä alkoholin juomista saa jo miettiä tarkkaan. Krapula nimittäin tulee jo parista siideristä ja kestää selvästi kauemmin kuin ennen. Juomista tulee siis harrastettua huomattavasti vähemmän kuin nuorempana, totta kai lapsillakin on tähän oma osuutensa.

Ajatusmaailma on toinen asia, joka on kokenut muutoksen iän lähentyessä kolmeakymmentä. En tiedä johtuuko se enemmän äitiydestä vai iästä, mutta olen huomattavasti herkistynyt maailman ikäville uutisille. Yksittäiset uutiset traagisista tapahtumista saattavat jäädä päiviksi pyörimään päähäni ja ahdistaa. Olen siinä suhteessa pöljä, että luen kaikki kauheimmatkin uutisjutut, vaikka tiedän, ettei pitäisi. Muutenkin asioita katselee paljon laajemmin ja nuoruuden mustavalkoisuus alkaa häipyä kokonaan.

Kolmekymppisenä huomaan kauhukseni myös pienen kukkahattutädin minussa nostavan päätään. Päivittelen mielessäni teinien pukeutumista ja käytöstapoja ja tekisi mieli pyytää tuntemattomia nuoria laittamaan nilkat piiloon pakkasella, etteivät vilustu.

Mieheni oli järjestänyt minulle aivan mahtavan syntymäpäiväyllätyksen! Hän haki minut töistä ja vei suoraan Lapland Hotelsiin. Hän oli ostanut herkkuja ja kuoharia ja nautiskelimme niitä ihanassa saunallisessa hotellihuoneessa, kun seuraamme liittyi ystäväpariskuntamme. Tämäkin tietysti täytenä yllätyksenä! Lähdimme kaupungille, jossa minut johdatettiin Exit Oulun pakohuoneeseen. Rakastan pakopelejä ja salainen toiveeni olikin, että pääsisin synttäreillä pelaamaan! Pääsimme huoneesta ulos tunnin sisällä ja siirryimme syömään ravintola Hellaan. Tässä vaiheessa ystäväpariskuntamme joutui valitettavasti lähtemään, mutta jatkoimme iltaa kahden. Ruoka oli hyvää ja jatkoimme Pataässään, että pääsin laulamaan synttärikaraoket. Yhdeksän aikaan lähdimme takaisin hotellille, jossa saunoimme ja herkuttelimme ja katselimme telkkaria. Hyvin nukutun yön jälkeen kaiken kruunasi vielä aamusauna ja paras aamupalabuffetti, jonka olen koskaan nähnyt! Voin kyllä suositella Lapland Hotelsia kaikille! Ihanan miniloman jälkeen on mukava hakea lapset yökylästä ja kahvitella vielä merkkipäivää sukulaisten kanssa. Tämän viikonlopun jälkeen ei vanheneminen tunnu enää ollenkaan hullummalta!

Euroviisujen 2017 jälkipyykkiä.

Taas on perinteisen euroviisupäivityksen aika. Euroviisufinaalin jälkeinen päivä on yleensä aika masentava (poikkeuksena tietysti se, että tänään on myös äitienpäivä). Kappaleet soivat päässä ja parhaat biisit on tallennettu spotify-soittolistaan, mutta ajatus siitä, että taas täytyy kokonainen vuosi odottaa kaikkien musiikillisten tapahtumien kunigasta, on raastava. Tässä mietteitä tämän vuoden viisuista.

Kokonaisuutena Ukrainan järjestämät viisut eivät päässeet lähellekään viime vuotista showta. Paitsi, että viime vuoden taso oli biisien osalta hyvä, oli Ruotsin järjestämä show parasta mitä Euroviisuissa on koskaan nähty. Tämän vuotinen show jäi laimeaksi sekä juontajien, että väliaikanumeroiden osalta. Myös kappaleiden taso oli tänä vuonna melko huono, vain muutama oikeasti hyvä kappale oli mukana.

Aloitetaan Suomen kappaleesta. Minusta Norma John veti esityksensä hyvin, eikä suomea todellakaan tarvinnut tänä vuonna hävetä. Leena lauloi virheettömästi ja tunteella. Lassen soitto taas valitettavasti ei kuulunut mihinkään, vaikka pianosoolo oli todella tärkeä osa kappaletta. Oliko se mahdollisesti syy, jonka takia Blackbird jäi tuomariäänien takia täpärästi finaalin ulkopuolelle? Kuten jo aiemmassa UMK-postauksessa sanoinkin, Blackbird on kaunis balladi, jonka teoriassa pitäisi koskettaa melodiansa ja sanoituksensa puolesta. Jostain kumman syystä kappale ei kuitenkaan nouse koskettavuuden tasolle, vaan jää hieman tasapaksuksi. En tiedä, onko tähän syynä juuri se, että pianoa ei korostettu tarpeeksi, vai mikä. Joka tapauksessa Eurooppa on saanut saman fiiliksen, kuin minä, koska ääniä ei tullut tarpeeksi. Olen kuitenkin ylpeä Suomen puolesta, koska tänä vuonna viisuihin lähetettiin aitoa osaamista ja lahjakkuutta.

Ruotsin jatkuva pärjääminen viisuissa ei oikeastaan yllätä minua ollenkaan, koska Ruotsi panostaa Euroviisuihin täysillä ja isolla rahalla. Kappaleet ovat aina viimeisen päälle hiottuja ja lavashow mietitty jokaista yksityiskohtaa ja esiintyjän ilmeitä myöten. Yleensä kannatan Ruotsia viisuissa, mutta minusta tämän vuoden kappale "I can't go on" oli huonoin Ruotsilta pitkästä aikaa. Kappale on tehty sata kertaa ennenkin eikä tuonut mitään uutta viisuihin. Olen todella pettynyt siitä, että Loreen ei päässyt edustamaan Ruotsia tänä vuonna. Statements on minusta jopa parempi, kuin Euphoria ja olisi tuonut jotain uutta perinteisiin ruotsalaisiin pop-kappaleisiin.

Omat suosikkini pääsivät finaaliin ja pärjäsivät myös ihan hyvin, paitsi Tanska. Tässä korostuu juuri ne kuuluisat makuasiat. Omasta mielestäni Tanskan "Where I am" oli ehdottomasti tämän vuoden paras kappale, sekä melodiansa, että Anjan laulutaidon ansiosta. Kappale tarttuu päähän  ja Anjan esiintyminen ja laulaminen oli täysin virheetöntä. Eurooppalaiset eivät jakaneet kanssani tätä mielipidettä. Tässä minun tämän vuotiset suosikkini:

1. Tanska - Tarttuva ja kaunis melodia, biisi olisi ihan täydellinen karaokekappale! Kuten jo sanoin, huikeaa laulamista Anjalta.

2. Italia - Occidentalis Karma on kappale, joka jää soimaan päähän ensimmäisestä kuuntelukerrasta. Hyvän mielen biisi, jota kuunnellessa alkaa aina jalka vipattaa.

3. Bulgaria - Beautiful mess on loistava nykyaikainen kappale ja vain 17-vuotias esiintyjä laulaa upeasti ja esiintyi varmasti. Biisi, joka paranee joka kuuntelukerralla.

Vaikka Portugalin voittajakappale ei tänä vuonna päässyt omaan kolmen kärkeeni, olen silti iloinen Salvadorin voitosta. Hänellä on uskomattoman kaunis ääni ja täysin omalaatuinen esiintymistyyli. Kappale ei jostain syystä koskettanut minua samalla tavalla, kuin muuta eurooppaa, mutta olen onnellinen, että tänä vuonna voitettiin selvästi musiikilla. Amor pelos dois voisi olla miltä tahansa vuosikymmeneltä ja tuo mieleen Woody Allenin elokuvat. Herkkä ja romanttinen tunnelma, mikä laulusta välittyy on tervetullutta vaihtelua isoille lavaspektaakkeleille ja elektronisille taustoillle.

Mieheni sanoi minulle tänään kauneimman lauseen, jonka olen kuullut häneltä pitkään aikaan. Lause "en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät jaksa seurata Euroviisuja" on juron suomalaisen insinöörimiehen suusta yksinkertaisesti hunajaa korville ja sai minut rakastumaan häneen vielä entistä enemmän. Pienet sanat voivat luoda suuria tunteita. Tämä pätee myös viisukappaleisiin. Musiikki menee tunteisiin ja siitä koko Euroviisuissa on kyse.

Leikittelyä unelmilla

Elämäni on hyvin onnellista, eikä minulla oikeasti ole mitään valitettavaa. Minulla on ihana perhe, työpaikka, koti ja olen terve. Kaikki tarvehierarkian kohdat täyttyvät, ja olen tyytyväinen elämääni. Joskus kuitenkin on hauska leikkiä ajatuksella ideaalimaailmasta. Tällaista olisi minun unelmien maailmassani.

Töitä ei tarvitsisi tehdä kuin kolmena päivänä viikossa. Kolmen päivän työviikko olisi täysin optimi, koska tällöin vapaa-ajalle jää tarpeeksi aikaa, mutta töitä saa kuitenkin tehdä sen verran, että tuntee olevansa hyödyksi yhteiskunnalle ja saa toteuttaa itseään. Neljä päivää viikossa vapaata antaa tarpeeksi aikaa perheelle, harrastuksille ja kodinhoidolle, ilman, että tulee tekemisen puute.

Ideaalimaailmassani olisi aina kesä, paitsi joulukuussa, jolloin lumi sataisi kerralla maahan ja olisi vain pikkupakkasta. Lumi sulaisi pois yhden yön aikana joulun jälkeen. Jatkuva kesä mahdollistaisi stressittömät työmatkat ja tekisi liikkumisen joka paikkaan helpommaksi lasten kanssa.

Ideaalimaailmassa saisin nukkua joka yö katkeamattomat 9 tunnin yöunet ja herätä joka aamu pirteänä. Vuorokaudessa voisi myös olla yksi tunti enemmän, jotta nukkumiseen jäisi enemmän aikaa.

Ideaalimaailmassa minulla olisi niin paljon rahaa, että voisimme asua omakotitalossa Ranta-Kastellissa. Rahaa olisi niin paljon, että minun ei tarvitsisi koskaan kokata, vaan voisin aina ostaa ruuan valmiina tai käydä ravintolassa syömässä. Rahaa olisi niin paljon, että voisin järjestää illanistujaisia viikonloppuisin ja tarjota isolle määrälle ihmisiä hyvää ruokaa ja juomaa. Totta kai rahaa olisi myös niin paljon, että voisin surutta shoppailla vaatteita, kenkiä ja meikkejä sekä käydä useammin kampaajalla.

Ideaalimaailmassa voisin syödä niin paljon, kun haluan lihomatta. Tämä mahdollistaisi myöskin sen, että voisin liikkua vain sen verran, mikä minusta on kivaa, enkä joutuisi liikkumaan ainoastaan painonhallinnan takia.

Ideaalimaailmassa Aapo ja Eelis pysyisivät aina tällaisina maailman suloisimpina kolmevuotiaina. On ihanaa, kun pojat ovat jo niin isoja ja omatoimisia ja heidän kanssaan on oikeasti hauskaa, mutta samalla he ovat vielä niin suloisen pieniä ja mahtuvat vaunuihin ja pyöräkärryyn. Heidän kanssaan on siis helppo vielä mennä minne vain ja saada samalla liikuntaa. Ideaalimaailmassa Aapo ja Eelis pysyisivät myös aina terveinä ja päiväkoti olisi tien toisella puolella.

Ideaalimaailmassa osaisin ajaa autoa. Olen pärjännyt ajotaidottomana todella hyvin viimeiset kymmenen vuotta, mutta olisi ihan kiva omata ajotaito joitain tilanteita varten. Koska ideaalimaailmassa painonhallintaa ei olisi, voisin jopa ajaakin autolla jonnekin, eikä aina tarvitsisi väkisin kulkea pyörällä tai juosten ainoastaan energian kulutuksen vuoksi. Nykymaailmassa ajotaidottomuus on ihan positiivinen asia, koska se pakottaa liikkumaan lihasvoimin kaikkialle. Toisaalta olen kyllä täysin mieheni kyyditysten armoilla, kun minun tarvitsee mennä jonnekkin Oulun aluetta kauemmas.

Ideaalimaailmassa osaisin soittaa pianoa. Olisi helppoa, kun pystyisin säestämään itseäni, eikä aina tarvitsisi stressata siitä, mistä saan säestäjän tai taustat hääkeikoille. Pianonsoiton opettelu ei tietysti vieläkään ole liian myöhäistä, mutta aivan liian vaivalloista tässä elämäntilanteessa. Lisäksi vihaan musiikin teoriaa ja sormeni ovat liian lyhyet soittamiseen, joten pianon soittaminen taitaa toteutua vain ideaalimaailmassani.

Ideaalimaailmassani kesällä ei olisi ötököitä eikä siitepölyä (ei myöskään niiden puutoksesta johtuvia haittoja luonnolle) ja kaikki läheiseni pysyisivät terveinä.

Vaikka olisi ihanaa elää täydellisessä unelmamaailmassa, on epätäydellinen elämä loppujen lopuksi ihan mukavaa ja auttaa hahmottamaan oikeasti positiivisia asioita. Osaan olla aidosti kiitollinen ja onnellinen siitä, jos joskus saan nukkua kokonaisen yön, arvostan sitä, jos lapset ovat terveinä, hypin riemusta, kun pyörätiet talven jälkeen sulavat ja olen hyvässä kunnossa, koska joudun liikkumaan niin paljon autottomuuden takia ja koska lihon niin helposti. Viikon kahta vapaapäivää osaa arvostaa suunnattomasti ja koska rahaa ei ole kuin roskaa, joutuu oikeasti miettimään, mikä on tärkeää ja mihin ei kannata tuhlata. Aina, kun huomaan valittavani jostain, mietin kehitysmaissa ja sota-alueilla eläviä ihmisiä ja tajuan taas, kuinka hyvin minulla on asiat.

Millainen on sinun ideaalimaailmasi?

UMK 2017 jälkipyykkiä.

Taas on euroviisuvuosi lähtenyt käyntiin UMK:n myötä. Suomen euroviisuedustaja valittiin lauantaina ja tässäpä tuttuun tapaan minun mietteitäni tämän vuoden UMK:n osallistujista.

Katsoin tietysti esikatseluvideot kaikilta osallistujilta ennen finaalia. Esikatseluissa mieleeni jäivät Emman Circle of light ja Zuhlken Perfect villain. Ajattelin, että heidän kappaleensa saattaisivat toimia myös livenä. Finaalissa kuitenkin petyin Emman esitykseen kovasti. Laulu ei kuulostanut vahvalta ja Emma lauloi paikoitellen jopa epätahtiin taustan kanssa. Myös itse show oli pettymys. Olisin toivonut esitykseen samaa draamaa, mitä musiikkivideollakin. Kappale sinänsä on ihan mukiinmenevä ja euroviisumateriaalia, mutta uskon ontuvan esityksen vähentäneen huomattavasti yleisön ääniä.

Zuhlke taas yllätti positiivisesti myös live-esityksellään. Laulu oli vahvaa ja esitys toimi kokonaisuudessaan. Biisi on myös tarttuva ja omaa hyvän melodian. Kappale taitaa päätyä omalle spotify-euroviisulistalleni!

Voittajakappale Blackbird ei sen sijaan ollut oma suosikkini, mutta listallani kuitenkin kolmantena. Kappaleessa on hyvä idea, Leena laulaa hyvin ja pianisti on taitava. Pettymyksekseni kuitenkin minusta tuntuu, että tämänkään kappaleen potentiaalia ei oltu täysin käytetty. Kappale on niin yksinkertainen, että siinä pitäisi selvästi tapahtua kasvua loppua kohden. Blackbird ei kasva powerballadiksi, vaikka se antaa sitä odottaa. Uskon, että itse lämpenisin kappaleelle huomattavasti enemmän, jos se ei olisi niin tasapaksu.

Muiden osallistujien kappaleet olivat mielestäni täysin mitäänsanomattomia, enkä enää edes muista miten ne menivät, vaikka finaalista on vain pari päivää. No Guntherin ja Danielin kappaleessa oli jollain tavalla myös potentiaalia ihan hyväksi euroviisupopkappaleeksi, mutta live-esitys jäi niin valjuksi, että ihan harmitti. Jos lähdetään tekemään edm-kappale, jota ihmisten on tarkoitus tanssia euroviisuklubeilla, on live-esitykseen myös saatava energiaa ja esiintyjien täytyy ottaa yleisö haltuun. Lauantain finaalissa tätä ei heidän kohdallaan tapahtunut, vaan esitys jäi hyvin latteaksi ja etäiseksi.

Pisteet annan sen sijaan tämän vuoden äänestyssysteemille! Jos viime vuoden raatiäänestys oli täysi floppi, oli tänä vuonna tajuttu hienosti ottaa muita maita mukaan äänestykseen! Finaalissa saimme kenties jo vähän osviittaa siitä, miten euroopassa mahdollisesti äänestetään toukokuussakin. Jos Blackbird upposi nyt jo osaan eurooppalaisista, saattaa sitä äänestää joku myös euroviisuissa. Kokonaisuutena tämän vuoden UMK oli tasoltaan huonompi kuin viime vuonna, sekä kappaleiden, että live-esitysten osalta. Ehkä kaksiosainen finaali olisi auttanut asiaa siinä, että semifinaalista jatkoon päässeet artistit olisivat voineet petrata esitystään finaalia varten. Tänä vuonna tuntui siltä, että monet kappaleet oli jätetty vähän puolitiehen ja budjetti tullut vastaan suurimalla osalla artisteista. Viime vuonna oli paljon enemmän hyvia kappaleita, joihin oli oikeasti panostettu. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että Mikael Saaren viime vuotinen On it goes on yksi historian parhaista euroviisukappaleista, eikä sitä varmasti tule vähään aikaan päihittämään kukaan.

Nyt kun UMK on takana, on aika keskittyä seuraamaan Ruotsin Melodifestivalenia ja jännittämään, kenen esiintyjän kampaus kestää tuulikoneita parhaiten! Ilon ja musiikin täyteistä Euroviisukevättä kaikille! :)