Joulu on taas!

Olen aina ollut jouluihminen. Rakastan jouluun liittyvää tunnelmaa, musiikkia, koristeita, ruokaa ja herkkuja.  Alan valmistautua jouluun hyvissä ajoin. Ennen lapsia minulla oli tapana katsoa mieheni kanssa joulukuussa jouluisia elokuvia glögiä nautiskellen ja kutoa sukulaisille ja ystäville lahjaksi sukkia. Nyt elokuvia ei enää kerkeä katsoa, kutomisesta puhumattakaan, mutta onneksi joululauluja voi kuunnella ja laulaa lastenhoidon lomassa! Kaikkien aikojen paras jouluelokuva on ehdottomasti Joulutarina. Katson sen joka vuosi ja itken aina samoissa kohdissa, vaikka osaan suurinpiirtein jo repliikit ulkoa. Rakastan joulua varmasti myös siksi, että se on itselleni nimenomaan perhejuhla. Lapsuuteni joulut ovat aina olleet raittiita ja koko perhe on onnellisesti ollut koolla viettämässä aattoa.

Perinteet ovat minulle tärkeitä ja lapsena ja nuorena minulle oli tärkeää, että jouluaatot vietetään aina samalla kaavalla! Heräsin aamulla aikaisin katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa (kyllä, teen sen edelleen). Sitten käytiin joulusaunassa ja katsottiin Lumiukko-animaatio. Sitten syötiin lounaaksi riisipuuro. Kun asuin kotona, kävimme aina joulukirkossa. En ole koskaan välittänyt kirkossa käymisestä, mutta joulukirkkoon aina lähdin mielelläni. Saihan siellä laulaa virsinä joululauluja! Joulukirkon jälkeen nautittiin tietenkin jouluateria sekä avattiin lahjat. Kun minä ja veljeni olivat vanhempia, aloimme aina pelata perheellä aattoiltana Trivial Pursuitia. Se perinne jatkuu edelleen, nykyään mukana ovat tietenkin myös puolisot.

Emme ole veljieni kanssa koskaan saaneet kalliita joululahjoja, joten lahjat eivät ole se tärkein asia joulussa. Nautin suuresti lahjojen antamisesta ja pyrin antamaan lahjoja, joista näkee, että olen ajatellut lahjan saajaa. Lapsuuteni paras joululahja oli ehdottomasti pehmokissa, joka osasi kehrätä, kun sitä harjasi ja kun ruoka-astiaa piti sen suun edessä, kuului syömisen ääni. Fanitin ala-asteella suuresti poikabändi Hansonia, joten nimesin kissan Hanson-kissaksi. Kissa oli lempileluni monen vuoden ajan. Lapsuuteni jouluista mieleen on jäänyt myös The Joulukalenteri, jota perheellä katsoimme. Odotimme veljieni kanssa innolla ohjelmaa joka päivä!

Rakkaudestani joululauluihin kertoo myös se, että minulla on jo monta vuotta ollut haave, että tekisin joskus oman joululevyn. Kaksi vuotta sitten toteutin tämän haaveen. Soitin ystävälleni, että voisiko hän tulla levylle säestämään pianolla. Sitten soitin paikalliseen levytysstudioon ja sovin ajan levyn äänittämiselle. Treenasimme pari kertaa ystäväni kanssa kappaleet läpi ja kävimme viettämässä yhden elämäni  hauskimmista päivistä studiossa. Studioaika on niin kallista, että kaikki kappaleet piti laittaa kerralla purkkiin. Isommalla rahalla ja enemmän ajan kanssa levystä olisi tietenkin tullut parempi, mutta olin lopputulokseen ihan tyytyväinen. En edelleenkään pysty kuuntelemaan levyä irvistelemättä, koska oma ääneni kuulostaa tietysti niin kummalliselta omaan korvaan, mutta on levy silti hauska muisto jälkipolville! Ja saivatpa sukulaiset hieman erilaisen joululahjan sinä vuonna.:)

Joulu saa tietenkin erilaisen merkityksen lasten myötä. Ensi vuonna meilläkin jo varmasti odotetaan joulupukkia innolla ja pojat ymmärtävät enemmän joulun päälle. Myös lahjavuori kuusen alla kasvaa kummasti...

Vaikka remontti ei olekaan vielä valmis, ajattelin laittaa muutaman kuvan kodistamme näin joulun kunniaksi. Hauskaa joulua kaikille!!!

 

Jouluinen karpalokakku

Vietimme eilen Aapon nimipäivää ja halusin leipoa sen kunniaksi kakun. Joulun aikaan syödään paljon raskasta ruokaa ja suklaata, joten halusin tehdä kakun, joka on raikkaan kirpeä, mutta maistuu silti jouluiselta. Jos käytät pakastekarpaloita, sulata ne yön yli jääkaapissa ensin, niin saat karpaloista lähtevän nesteen talteen ja voit käyttää sen kiilteeseen tuomaan väriä. Karpaloiden päälle kannattaa myös ripotella sokeria, jotta kakusta ei tule liian hapan. Kakku on helppo ja supernopea tehdä, valmistin sen alle puolessa tunnissa  samalla, kun pojat mutustivat riisikakkuja välipalaksi. Täytteeseen voi myös halutessaan sulattaa valkosuklaata tuomaan lisää makeutta ja makua. Reseptistä tuli tällainen:

400g pipareita
0,5dl juoksevaa rasvaa
5dl vaahtoutuvaa kermaa
250g rahkaa
1pss vanilijavanukasjauhetta
1,5dl sokeria
400g karpaloita
sokeria

Kiille:

2dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Murskaa piparit, sekoita rasvan kanssa ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Rasvaa ja pipareita voit lisätä, jos haluat pohjasta paksumman. Vaahdota kerma, lisää joukkoon rahka ja vanilijavanukasjauhe. Vatkaa tasaiseksi. Lisää täytteeseen sokeria maun mukaan. Karpalot ovat kirpeitä, joten kannattaa tehdä täytteestä aika makea. Levitä karpalot kakun päälle, ripottele päälle sokeria ja valmista kiille hyytelösokeripurkissa olevan ohjeen mukaisesti! Levitä kiille karpaloiden päälle. Anna tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Vanilijavanukasjauhe jähmettää täytteen, joten sen ei tarvitse hyytyä. Kakku on syömäkelpoista, kunhan kiille on jähmettynyt. Tarjoa ehdottomasti kinuskikastikkeen kera!!!

Hukuta mut unihiekkaan...

Viime yönä nukuin klo 22-00. Siinäpä se. Tästä inspiroituneena ajattelin jälleen kirjoittaa univelasta, silläkin uhalla, että toistan itseani. Pojat eivät tervettä päivää pahemmin ole nähneet tänä syksynä. Edellisessä postauksessa luettelinkin jo, mitä ihanuuksia tälle syksylle on koettu. No lista jatkuu taas järkyttävällä kurkunpääntulehdustaudilla, selittämättömillä yöllisillä kivuilla ja kauhukohtauksilla sekä flunssalla, joka seurasi heti edellisen perään.
Mistä sitten tietää, että olet valvonut vuoden ja neljä kuukautta?? No minäpä kerron:

- Lähimuistisi on lähestulkoon kadonnut, etkä pysty muistamaan asioita parin päivän takaa pidemmälle. Et enää muista, minkä takia lapset valvoivat muutama yö sitten, muistat vain, että he valvoivat.

- Alat olla järkyttävän kateellinen kavereillesi, joilla on vain yksi lapsi. Varsinkin, jos lapsi on vielä hyvä nukkumaan.

- Ahmit suklaata ihan vain saadaksesi energiaa ja piristyäksesi, et edes maun takia.

- Et enää ajattele, että "kyllä tämä kohta helpottaa", vaan hyväksyt sen tosiasian, ettei helpota. Pessimisti ei pety.

- Alat jo googlettaa valmiiksi lastentauteja, jotka voisivat vielä iskeä lapsillesi ja varautua siihen, mikä tauti tai vaihe heitä valvottaa seuraavaksi, kun edellisestä on päästy.

- Teet illalla olosi jo valmiiksi mahdollisimman epämukavaksi, jotta et kerkeäisi nukahtaa, ennen kuin valvominen alkaa. On kurjempaa aloittaa valvominen, jos olet jo saanut muistutuksen siitä, miten ihanaa lämpimän peiton alla nukkuminen on.

- Jokainen vähänkään parempi yö tuntuu joululta ja synttäreiltä yhtä aikaa ja hehkutat sitä kaikille kaupan kassalta bussin kanssamatkustajille.

- Yhden hyvin nukutun yön jälkeen näet ja kuulet kaiken kirkkaammin ja jaksaisit tehdä ihan mitä tahansa.

- Kun joku kysyy, mitä kuuluu, aloitat automaattisesti kertomalla, montako tuntia lapset ovat taas viime yönä valvottaneet. Et muista kertoa, miten he ovat kasvaneet ja oppineet uusia asioita.

- Pelkäät oikeasti, että elimistösi pettää jossakin vaiheessa ja saat sydänkohtauksen alle 30-vuotiaana.

- Olosi on koko ajan niin kuin olisit krapulassa, vaikka et ole juonut alkoholia pariin vuoteen.

- Keksit jo valmiiksi itsellesi ajatuksellista viihdykettä öiden varalle, kun nukutat pimeässä huutavaa lasta. Näitä ovat esimerkiksi laulujen laulaminen päässäsi tai esimerkiksi seuraavan blogitekstin päässä kirjoittaminen valmiiksi.

Olemme viime aikoina saaneet lukea otsikoista järkyttäviä asioita äideistä, jotka ovat vahingoittaneet lapsiaan. Kohtuuton määrä univelkaa ja stressiä voi aiheuttaa täysin terveelle ihmiselle vakavan masennuksen, joka voi johtaa psykoosiin tai muihin vakaviin mielenterveyden häiriöihin. Olen itsekin sanonut useasti, että ilman tukiverkostoamme olisin jo suljetulla osastolla, Enkä edes vitsaile. Avun merkitystä ei voi väheksyä yhtään! Jaksamista ja voimia kaikille pienten lasten äideille, muistakaamme auttaa toinen toisiamme, ehkä valvominen tosiaan vielä joskus loppuu!

Maailman söpöin orjapiiskuri

Ihmiskunta on vuosisatojen ajan taistellut itsenäistymisen ja orjuudesta vapautumisen puolesta. Jokainen nuori tekee sitä nykypäivänäkin asuessaan kotona ja odottaessaan malttamattomana sitä, että pääsee muuttamaan pois kotoa ja päättämään täysin omasta elämästään. Laitamme vastaan vahvoille auktoriteeteille ja haluamme olla oman itsemme herroja. On hassua ajatella, että saadessamme lapsia palaamme takaisin lähes täydelliseen orjuuteen, jolloin pieni nyytti päättää täysin elämästämme.

Oman elämänhallinnan menetys on varmasti kaikille vanhemmille se kovin paikka ensimmäisen lapsen syntyessä. Yhtäkkiä et saakaan enää itse päättää siitä, milloin nukut ja milloin syöt, vaan menet täysin toisen ihmisen ehdoilla. Aikuinen ihminen on tehty nukkumaan yöllä ja valvomaan päivällä sekä syömään silloin, kun on nälkä. Olen aikaisemminkin verrannut väkisin valvomista kidutukseen, ja sitä se tosiaankin on. On aivan eri asia valvoa omasta tahdosta tai unettomuuden takia läpi yön, kuin valvoa väkisin silloin, kun elimistö kamppailee vastaan kaikin keinoin ja silmiin fyysisesti sattuu niiden auki pitäminen. Myöskin vauvan tahtoon alistuminen yön pimeinä tunteina on rankkaa. Kun istut pinnäsängyn vieressä keskellä yötä ja alistut ajatukseen, että tässä istutaan todennäköisesti vielä kolme seuraavaa tuntia. Myös epätietoisuus siitä, milloin yövalvomisen aika loppuu, on vaikeaa. Vasta lapsen saadessaan sitä ymmärtää, mitä oman elämänhallinnan menetys tarkoittaa, sitä on vaikea selittää lapsettomille ihmisille.

Itse olen huomannut imettämisen lopettamisen vaikuttaneen radikaalisti uneni laatuun. Tämä käy järkeen loppujenkin hormonien poistuessa elimistöstäni. Nukahdan helpommin illalla ja nukahtaminen myös yöheräämisten jälkeen on muuttunut hieman helpommaksi. Toisaalta taas surkeiden öiden jälkeen koen olevani entistä väsyneempi, koska hormonit eivät enää auta jaksamaan. En voisi edes kuvitella enää herääväni joka aamu viideltä ja nousevani joka yö tunnin välein, vaikka sitähän elämämme oli suurimman osan poikien vauva-ajasta! Pojat ovat nyt hieman armollisempia minulle ja nukkuvat aamulla jo seitsemään asti, vaikka valvovatkin yöllä.

Minua säälittää lasteni puolesta, koska heillä ei ole ollut yhtään muutamaa yötä pitempää pätkää elämänsä aikana, jolloin heillä olisi ollut hyvä nukkua. Ensimmäiset kymmenen kuukautta he kärsivät refluksitaudista. Tähän aikaan sisältyy myös ensimmäiset kuukaudet, jolloin vauvat tietenkin heräsivät yöllä nälkään eivätkä omanneet vuorokausirytmiä.  Mahakivut kiusasivat myös ensimmäiset kuukaudet. Puolen vuoden kieppeillä sairastettiin useampi flunssa sekä rs-virus. Kun refluksitauti saatiin kuriin, alkoi hampaiden puhkeaminen. Se valvotti seuraavat kaksi kuukautta. Sitten tuli molemmille vauvarokko, sen jälkeen Aapolle korvatulehdus ja rokotteen jälkiseuraukset, sitten molemmille kurkunpääntulehdus. Kävimme viikko sitten lääkärissä, koska olin varma, että Aapo oli saanut korvatulehduksen kurkunpääntulehduksen jälkitautina. Lääkäri sanoi, että ei täällä korvatulehdusta ole, mutta kaksi poskihammasta ja yksi kulmahammas ovat juuri puhkeamassa, siitä siis öinen kipuitku ja valvominen. Nyt pojat ovat siis viikon ajan joka ilta joutuneet tankkaamaan särkylääkettä, että saisivat yöllä nukuttua hammaskipujen takia. Pari yötä he ovatkin nukkuneet hyvin, mutta suurimmaksi osaksi he heräilevät vielä kovasti särkylääkkeestä huolimatta. Lääkäri sanoi kannustavasti, että yhden poskihampaan puhkeamiseen voi mennä 3-4 viikkoa. Valvomiselle ei siis näy loppua. Jotkut lapset ovat sellaisia, että pystvät nukkumaan kivusta huolimatta hyvin. Aapo ja Eelis ovat sellaisia, että jos joku asia on vähänkään huonosti, he eivät saa nukuttua. Eelis on vielä lisäksi sellainen, että jos hän herää yöllä, eikä heti saa unta uudestaan, hän piristyy ja saattaa valvoa seuraavat viisi tuntia.

Miksi sitten vapaaehtoisesti palaamme takaisin orjuuteen, kun ensin olemme taistelleet siitä irti päästäksemme?? Senkin tajuaa vasta oman lapsen saaneena. Rakkaus omaa lasta kohtaan vain yksinkertaisesti on niin suurta, että se korvaa vapauden menettämisen. Joka yö väkisin valvoessa tuntuu siltä, että ei tätä yksinkertaisesti enää jaksa. Päivisin kuitenkin lapset antavat niin paljon energiaa, että sitä jaksaa kaikesta huolimatta.

Kun tulin raskaaksi, en voinut kuvitellakkaan, mitä tulevaisuus on. Kuten sanoin, elämänhallinnan menetys iskee vasta, kun lapsi syntyy. Ihmiskunnan lisääntymisen takia evoluutio on kuitenkin tehnyt vauvoista ja lapsista niin uskomattoman suloisia, että heille antaa kaiken anteeksi, eikä voi olla vihainen, vaikka kuinka väsyttäisi. Lapset ovat yksinkertaisesti maailman söpöimpiä orjapiiskureita!

Poikien 1v 2kk kuulumisia.

Kävimme eilen viimeisessä keskoskontrollissa. Lääkäri sanoi, että tarvettä kontrolleille ei jatkossa enää ole, vaan normaalit neuvolakäynnit riittävät! Pojat ovat todella hienosti kasvaneet ja kehittyneet, eikä merkkejä keskosuudesta enää ole. Tässäpä taas molempien poikien kuulumisia!

Aapon mitat ovat 1v 2kk iässä 9830g ja 74,5cm. Olin ihan varma, että olisimme ylittäneet kymmenen kilon rajapyykin, mutta vähän alle vielä jäätiin. On käsittämätöntä, miten Aapo voi painaa enemmän, kuin veljensä, vaikka hän syö Eelistä vähemmän ja liikkuu enemmän! Aapo on aivan mahtava, iloinen ja huumorintajuinen pieni poika. Hän nauraa ihan kaikelle ja viihdyttää esimerkiksi kaupan kassajonossa muita sattumanvaraisella naureskelullaan. Aapo on koko ajan menossa ja posket punaisina taaperokärryä työntämässä edestakaisin kotimme käytäviä. Aapon lempipuuhaa onkin juuri kärryn kanssa juokseminen, uusien asioiden ja paikkojen tutkiminen sekä hakkalelulla ja legoilla leikkiminen. Aapo on sosiaalinen persoona, joka kaipaa muiden huomiota ja yleisöä tempuilleen ja höpötyksilleen. Aapo ei tykkää väsymyksestä ja oman vuoron odottamisesta.

Aapo osaa liikkua ketterästi kontaten, karhukävelyllä sekä tukea vasten kävellen. Hän osaa syödä itse ruoan lusikalla lautaselta ja juoda nokkamukista. Aapo myös tekee useasti kakan tai pissan pottaan ruoan jälkeen. Aapo nukkuu edelleen hieman huonosti, keskimäärin 1-3 kertaa yössä heräillen. Yöunille hän nukahtaa itsestään omaan sänkyyn 20.30-21.00 välillä ja herää aamulla seitsemän aikaan. Päiväunet Aapo nukkuu yleensä klo. 12.00-14 (14.30). Aapo jokeltelee monipuolisesti tykkää eritoten pärryyttämisestä sekä hassusta niiskutuksesta.  Aaposta on kasvanut ihana ja pääosin helppo lapsi, joka osaa kiukutella, mutta avoimesti osoittaa rakkautensa läheisiä ihmisiä kohtaan!

Eeliksen mitat ovat 1v 2kk iässä 9410g ja 75,5cm. Eelis on saanut viime aikoina kovasti omaa tahtoa ja temperamenttia! Hän osaa kiukutella melkoisesti, eikä rauhotu kovin helposti. Jos häntä yrittää harhauttaa esimerkiksi leluilla, hän vain heittää lelut lattialle ja heittäytyy itse perässä. Monesti Eeliksen kiukut kuitenkin laantuvat itsestään. Hyvällä tuulella Eelis on maailman suloisin ja valloittavin poika! Hän hymyilee koko olemuksellaan ja ihanat isot, siniset silmät loistavat! Eelistä ei myöskään ole ihan yhtä helppo saada nauramaan, kuin Aapoa, joten, kun Eelis nauraa räkättää, silloin on jonkun oltava todella hauskaa! Eelis on hieman ujo ja varautunut tutkijaluonne edelleen ja tykkää kohdata uudet asiat ja ihmiset äidin sylistä käsin. Eeliksen lempipuuhaa on legoilla leikkiminen, palapelin tekeminen sekä edelleen kirjojen lukeminen ja laulujen kuunteleminen. Eeliksen lempiruokaa on ehdottomasti leipä, mitä hän ahmii silmät suurina ja suu maiskuttaen. Kun Eelis on syönyt oman leipänsä, hän yleensä vielä yrittää päästä Aapon osuuteen käsiksi. Ruoan jälkeistä pastillia Eelis ei myöskään anna unohtaa, sen verran käskevästi hän pastillirasiaa osoittaa. Eelis ei tykkää siitä, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan. Silloin kiukku iskee päälle.

Eelis liikkuu myös ketterästi kontaten ja tukea vasten kävellen. Eelis syö itse lusikalla lautaselta ja juo nokkamukista. Eelis nukkuu samalla tavalla, kuin veljensä, eli keskimäärin 1-3 kertaa yössä heräten. Eelis nukahtaa itsestään sänkyyn 20.30-21.00 välillä ja herää kuuden ja seitsemän välillä aamulla. Päiväunet hän nukkuu ulkona vaunuissa Aapon kanssa yhtä aikaa. Eeliksen jokeltelu on todella monipuolista ja äiti-sana tulee selvästi. Vuoden ikäinen Eelis on mahtava persoona, joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Eeliksen mielestä äidin syli on maailman paras paikka ja hän osaa sen myös osoittaa nostamalla kädet ilmaan jo kaukaa äidin nähdessään.

On uskomatonta ajatella, että taloudessamme ei asu enää kahta vauvaa, vaan kaksi oman yksilöllisen persoonansa omaavaa taaperoa. Pojat osaavat jo kommunikoida ja osoittaa, mitä tahtovat sekä leikkivät jo ihanasti yhdessä! Edelleen jaksan ihmetellä joka päivä, miten kahta noin pientä voi rakastaa niin paljon!

Sopeutumista.

Olemme nyt asuneet uudessa talossa kolme viikkoa ja pikkuhiljaa alan sopeutua uuteen asuinalueeseen sekä tietysti uuteen kotiin. Remontti on jo todella hyvällä mallilla! Keittiöstä puuttuu enää välitilan lasi, vaatekaappien ovet tulevat maanantaina ja listat täytyy vielä laittaa aika lailla joka paikkaan. Laitan kuvia kodista sitten, kun remontti on kokonaan valmis.

Omakotitalossa asuminen poikkeaa monelta osin rivitaloasumisesta. Ensiksikin tuntuu siltä, että kulutan 90% päivästä siivoamiseen! Kun tilaa on paljon, on paljon myös siivottavaa. Lisäksi tietenkin alkuhuumassa yritän vielä pitää uutta parkettia puhtaana ruokajäämistä, mikä tarkoittaa pöydän alla konttaamista pitkän aikaa viisi kertaa päivässä. Yksivuotiaat kun eivät vielä kauheasti ymmärrä siistin syömisen päälle. Aikaa kuluu myös huoneiden välillä kulkemiseen. Ennen pystyin muutamalla askeleella siirtymään joka huoneesta toiseen ja koko ajan pystyin samalla seuraamaan lasten leikkejä. Nyt esimerkiksi kodinhoitohuone ja keittiö ovat talon vastakkaisissa päissä ja aikaa kuluu yllättävän paljon vain niiden kahden huoneen välillä ravaamiseen. Toisaalta on kyllä aivan ihanaa, kun on paljon tilaa. Pojat tykkäävät, kun saavat vapaasti kulkea taaperokärryjen kanssa ilman, että koko ajan on seinä vastassa.

Olen myös löytänyt uudet lenkkireitit. Pääsen puolessa tunnissa vaunujen kanssa juosten Lidliin sekä Kaakkurin S-markettiin. Saan siis reilussa tunnissa tehtyä lenkin ja ostokset. Raksilan marketeille menee juosten 45min suuntaansa, mikä vaunujen ja ruokaostosten kanssa on jo hieman liian pitkä molempiin suuntiin. Marketeilta toisaalta menee bussi todella kätevästi Maikkulaan, joten voin juosta vaikka vain kauppaan ja tulla bussilla kotiin. Lähikauppa on ihan muutaman metrin päässä talostamme, joten pienemmät ostokset voin hoitaa siellä. Lähistöllä on kaksi leikkipuistoa, jotka molemmat olemme jo käyneet poikien kanssa testaamassa.

Vanhasta asuinalueestamme jäin kaipaamaan ulkoilureittien monipuolisuutta. En ole koskaan ollut metsäihminen, ja haluan ulkoillessani nähdä ihmisiä, elämää ja taloja. Nyt lenkkireittieni varrella on enimmäkseen puita. Tylsää. No, kaikkeen tottuu.

Pojat ovat tottuneet hienosti uuteen kotiin. Ensimmäisenä yönä he heräilivät vähän väliä tarkistamaan, onko äiti lähellä, mutta nyt he nukkuvat hienosti omassa huoneessaan heräten vain kerran-pari yössä. Viime viikko oli melko rankka, koska pojat sairastivat vauvarokon. Molemmat olivat 3-4 päivää todella korkeassa kuumeessa eivätkä nukkuneet viikkoon kunnolla. Ja kun sanon "kunnolla" tarkoitan oikeastaan, etteivät juuri ollenkaan. Vaikka olen joutunut yli vuoden kestämään katkonaisia öitä, tuntui muutama lähes kokonaan valvottu yö toiselta vuodelta! Onneksi vauvarokon voi sairastaa vain kerran.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa tuoreelta omakotitaloasukilta.

Shoes, shoes, shoes...

Jos elämä potkii päähän, osta uudet korkkarit ja potki takaisin! Tämä on ollut mottoni jo pitkän aikaa, ja olen sitä noudattanut useastikin elämäni vaikeina hetkinä. Shoppailu on laulamisen lisäksi paras terapiamuoto ja voin varmasti puhua useimpien naisten puolesta, kun sanon, että harva asia piristää yhtä paljon, kuin uudet kengät. On kummaa, miten paljon mukavampaa on ostaa ihanat epäkäytännölliset korkokengät, joita pitää ehkä kerran vuodessa, kuin esimerkiksi uudet lenkkarit. Ehkä tarpeeseen ostaminen pilaa shoppailun nautintoa. Harvemmin on pakko ostaa uudet korkokengät, mutta uudet lenkkarit on valitettavasti pakko ostaa joka vuosi. Kenkien ostaminen on siksikin mukavaa, että vaikka vartalo muuttuisi, kengän kokoon se harvemmin vaikuttaa (poikkeuksena raskaus). Kauniit kengät pelastavat yleensä myös muuten tylsän asun, tuovat ryhtiä olemukseen ja omassa tapauksessani tietysti myös muutaman lisäsentin tähän 152 senttiseen varteen. Ajattelin seuraavaksi esitellä muutamat lempikengistäni.

Nämä ovat ehdottomat lempikenkäni! Ne on ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten ja olen käyttänyt näitä kaikista korkokengistäni ylivoimaisesti eniten. Näiden kenkien alkuperäinen hinta oli muistaakseni 179 euroa ja kävin ihailemassa ja sovittelemassa näitä pitkään ennen kuin viimein raaskin ostaa ne. Pukumiehessä oli silloin kaikista kengistä -20% alennus, joten en voinut vastustaa kiusausta. Hetkeäkään en ole katunut ostopäätöstä. Kengät ovat myös todella mukavat jalassa ja niillä jaksaa vaikka tanssia koko illan.

Nämä Batan ihanuudet on ostettu Vimasta muutama vuosi sitten ja ne ovat olleet paljon käytössä. Rakastan kenkien romanttsta kuviointia ja pientä rusettia. Kengät ovat monikäyttöiset, koska ne soveltuvat hyvin juhlien lisäksi myös arkisempaan käyttöön.

Nämä Paul Greenin kengät ovat myös yhdet ehdottomista lemppareistani! Kävin Pukumiehessä sovittamassa näitä kenkiä isommassa koossa ja ihastuin siihen, miten hyvältä kengät jalassa tuntuivat. Lähdin metsästämään oikeaa kokoa, mutta sitä ei löytynyt koko suomesta! Loppujen lopuksi sain tilattua oikean koon Saksasta. Klassiset mustat korkokengät käyvät ihan mihin tahansa tilaisuuteen minkä tahansa asun kanssa.

Nämä Höglin avokkaat on myös ostettu Pukumiehestä useampi vuosi sitten. Kengät ovat mielestni todella kauniit korukivien vuoksi. Nämä ovat hieman matalammat, kuin useimmat lempikengistäni, mutta kyllä näilläkin muutaman sentin saa lisää pituutta.

Nämä Batan kengät on myös ostettu Vimasta. Kengät istuvat jalkaan kuin valettu ja ovat oivat esimerkiksi karaokeiltaan. 

Nämä Tamariksen kengät on ostettu Kajaanista! Olin yllättynyt, miten hyvä kenkäkauppa sieltä löytyy! Olin menossa Karaoken mm-kisojen Suomen finaaliin ja mielestäni nämä kengät sopivat täydellisesti esiintymisasuuni! Kengät eivät ole kauhean hyvät jalassa, koska ne ovat hieman isot, mutta niiden ihanan ulkonäön takia käytän niitä kuitenkin usein.

Nämäkin ovat Tamariksen kengät ja ostettu K-kengästä muutama vuosi sitten. Kengät ovat hyvät perus juhlakengät ja sopivat kaikkien asujen kanssa. Minulla on paha tapa sortua ostamaan Tamariksen kenkiä, vaikka niiden koko 36 on minulle liian suuri. En vain voi vastustaa niiden ulkonäköä. Kyllä ne pysyvät jalassa pohjallisten ja paksujen sukkahousujen kanssa.:D