Palataan ajassa vuoteen 1997, kun Music Television näytti vielä musiikkivideoita ja ysäridiscomusiikki ja pophitit hallitsivat listoja. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa tarttuvan kappaleen nimeltä Mmmbop ja se oli menoa! Kolme musikaalisesti lahjakasta veljestä Oklahomasta varastivat pienen tytön sydämen ja ovat siitä asti pitäneet siitä tiukasti kiinni. Hansonin Middle of nowhere oli ensimmäinen saamani c-kasetti ja muistan kuinka onnellinen olin sen saadessani. Yksi kaikkein aikojen lempikappaleistani, Yearbook, on tuolta albumilta ja muistan, kuinka soitin Kiss Fm- radiokanavan toiveohjelmaan ja toivoin sitä soitettavaksi. Olin pettynyt, kun juontaja ei tuntenut kyseistä kappaletta eikä myöskään soittanut sitä. Fanitukseni oli monta vuotta niin suurta, kuin ala-asteelaisen musiikkia rakastavan tytön fanitus vain voi olla ja muistan, että huoneeni seinillä oli yhteensä 100 erilaista Hanson-julistetta. Siellä ei paljon tapettia julisteiden välistä näkynyt. :D Suurin osa kavereistani fanitti Britney Spearsia, Spice Girlsiä tai Backstreet Boysiä, mutta minuun vetosi Hansonissa musiikin lisäksi se, että he soittavat ja tekevät itse myös kappaleensa.
Fanitin Hansonia hyvin avoimesti yläasteelle saakka, kunnes musiikkimakuni alkoi kehittyä enemmän myös soulin, hiphopin ja R&B-musiikin suuntaan ja kun Alicia Keys julkaisi Fallin'-kappaleensa vuonna 2001, rakastuin täysin ja suurempi fanitus kääntyi Aliciaan. Vaikka kaikki suosikkiartistini ovat enemmän soulin ja r&b-musiikin saralta, on Hanson pysynyt lempibändinäni kaikki nämä vuodet ja heidän taidokas ja positiivinen pop rock-musiikkinsa saa minut aina hyvälle tuulelle.
Totta kai seuraan Hansonia sosiaalisessa mediassa ja kun viime vuonna näin, että he julkaisevat bändinsä 25-vuotisen taipaleen kunniaksi sinfoniaorkesterin kanssa yhteistyössä tehdyn String Theory-albumin sekä lähtevät maailmankiertueelle, aloin toivoa, josko pohjoismaat olisivat mukana esiintymispaikoissa. Eivät olleet, mutta Euroopassa konsertteja oli sovittu useampaan maahan ja kaupunkiin ja katsoin, että Bryssel olisi aika lähellä. Ehdotin miehelleni vähän puoliksi vitsaillen, että lähdetäänkö katsomaan Helmikuussa Hansonia Brysseliin ja yllätyksekseni mieheni oli suunnitelmassa ihan mukana, vaikka ei itse ole koskaan Hansonia pahemmin kuunnellut!
String Theory on kokoelma vanhoja kappaleita kaikilta julkaistuilta levyiltä sekä uusia, pelkästään tätä levyä varten tehtyjä kappaleita sovitettuna sinfoniaorkesterille. Levyllä on selkeä teema yrittämisestä, epäonnistumisesta ja itseensä uskomisesta ja kaikki kappaleet seuraavat sanomaltaan johdonmukaisesti toisiaan.
Kun kerroin ihmisille lähteväni katsomaan Hansonin konserttia, oli kaikkien reaktio poikkeuksetta sama: "Ai niitä pikkupoikia? Onko niillä muita biisejä kuin mmmbop?" :D Pikkupojat Taylor, Isaac ja Zac ovat kasvaneet kolmekymppisiksi miehiksi ja ovat julkaisseet yhteensä 15 albumia mukaanlukien kaksi omakustannetta, kaksi livealbumia ja kokelmalevyn. Hanson ei enää vuosiin ole ollut mainstream-bändi, jota Suomen radioissa soitettaisiin, mutta maailmalla he ovat edelleen iso nimi ja sen kertovat myös loppuunmyydyt konsertit ympäri maailmaa myös tällä String Theory-kiertueella.
Keskiviikkona 20.2.2019 lapsuudenunelmani vihdoin toteutui ja pääsin katsomaan Hansonia livenä Brysselin Circue Royalissa. Sali oli aivan täynnä ja lähes koko katsomo koostui juuri minun ikäisistäni 80-luvulla syntyneistä ihmisistä, jotka ovat kasvaneet Hansonin musiikin parissa aikuisiksi. Kun bändi astui lavalle sinfoniaorkesterin kanssa, tunsin oloni aivan epätodelliseksi ja kun Taylor alkoi laulaa ensimmäistä kappaletta, Reaching for the sky, kyyneleet tulivat silmiini ja tunsin oloni taas 10-vuotiaaksi superfaniksi.
On vaikea nimetä yhtä kappaletta, joka olisi ollut konsertin kohokohta, koska rakastin niitä kaikkia. Totta kai nostalgia oli huipussaan Mmmbopin, Where's the loven ja Yearbookin aikana, mutta nautin uskomattoman paljon myös esimerkiksi No rest for the weary- ja Joyful Noise-kappaleista. String Theory on siitä mahtava albumi, että vanhat ja uudet biisit ovat sulassa sovussa ja konsertissa pääsi kuulemaan koko albumin. :) On uskomatonta katsoa, miten sulavasti veljekset vaihtavat roolejaan joka biisille. Hansonin ensimmäisillä albumeilla on selkeä järjestys siinä, että Taylor laulaa ja soittaa koskettimia, Isaac soittaa kitaraa ja Zac rumpuja. Vuosien saatossa myös Isaac ja Zac ovat alkaneet ottaa enemmän lauluosuuksia ja myös soittimia vaihdeltiin konsertissa sujuvasti keskenään.
Istumakonserteissa on se huono puoli, että ei voi tanssia ja liikkua, vaikka kuinka haluaisi, mutta onneksi viimeisimmissä kappaleissa ihmiset rohkaistuivat nousemaan penkeiltä ylös tanssimaan ja laulamaan mukana. Yleisö oli muutenkin todella hyvin mukana ja loi energiaa koko saliin. Yhteisöllisyyden tunne oli myös ihana, kun kävelimme tapahtumapaikalta hotellille ja ympärillä olevat ihmiset rallattivat vielä konsertin kappaleita.
Nyt on yksi asia bucket listiltä raksittu pois ja elämään hankittu elämys vailla vertaa. Fanitus jatkuu ja toivon, että Hanson jatkaa musiikin tekemistä vielä seuraavat 25 vuotta! <3
