Vanheneminen on väistämätöntä.

Nyt se sitten tapahtui minunkin kohdallani. Päiväni parikymppisenä ovat ohi ja astuin aikuisuuden maailmaan. Olen huomannut muutoksia itsessäni ja ajattelutavoissani, mitä vanhemmaksi olen tullut. Ehkä pientä kriiseilyäkin on huomattavissa.

Kolmenkympin kriisi ajatuksena juontaa juurensa varmasti siitä, että iän puolesta on jo oikeasti aikuinen ja yhteiskunta olettaa sinun myös elävän sen mukaisesti. Monet ajattelevat, että kolmekymppisenä opiskelut ovat takana, uraputki jo hyvällä mallilla, puoliso ja lapsia. Jos mikään näistä aikuisuuden merkeistä ei täyty, vaikka itse niin haluaisi, voi se johtaa ikäkriisiin.

Minulla henkilökohtaisesti ei ole aikuisuuden suhteen ongelmia, elämäni on juuri sellaista, kuin haluankin sen olevan tässä vaiheessa ikääni. Kriisini johtuu enemmänkin ikääntymisen fyysisistä tekijöistä. Vanhenemisen kyllä huomaan jo ihossani. Tuntuu siltä, että mihinkään ei enää kehtaa mennä ilman meikkiä ja aamulla herätessä näyttää kymmenen vuotta vanhemmalta, ennenkuin saa vähän meikattua.  Iho ei siis enää näytä niin freesiltä aamuisin. Lisäksi esimerkiksi edellisillan mässäily, juominen tai yön valvominen näkyy kasvoissa ja kropassa turvotuksena paljon enemmän kuin nuorempana. Ryppyjä alkaa jo olla ja pitää oikeasti miettiä, mitä rasvaa käyttäisi niiden ennaltaehkäisyyn.

Olen myös alkanut entistä enemmän ajatella esimerkiksi pukeutumisessani sitä, onko jokin asia soveliasta vielä kolmekymppiselle. Rakastan tyttömäisiä juttuja pukeutumisessa, esimerkiksi rusetteja ja kukkia ja välillä mielessäni käy, voinko enää pukeutua niin tyttömäisesti, koska olen jo aikuinen. Toistaiseksi olen antanut itselleni luvan laittaa rusetteja hiuksiin vielä niin kauan, kuin se minusta tuntuu hyvältä.

Muutenkin kolmekymppisenä huomaan olevani itselleni armollisempi tietyissä asioissa, enkä enää niin paljon mieti sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Olen esimerkiksi kevään aikana lihonut kilon ja normaalisti olisin asiasta ihan stressissä. Nyt en ole niin vakavasti asiaa ottanut, yritän jossakin vaiheessa ottaa itseäni niskasta kiinni ja tiputtaa sen. Varmaan vasta sitten, kun synttärilahjaksi saamani kymmenen suklaalevyä ovat loppuneet kaapista..

Kolmekymppisenä alkoholin juomista saa jo miettiä tarkkaan. Krapula nimittäin tulee jo parista siideristä ja kestää selvästi kauemmin kuin ennen. Juomista tulee siis harrastettua huomattavasti vähemmän kuin nuorempana, totta kai lapsillakin on tähän oma osuutensa.

Ajatusmaailma on toinen asia, joka on kokenut muutoksen iän lähentyessä kolmeakymmentä. En tiedä johtuuko se enemmän äitiydestä vai iästä, mutta olen huomattavasti herkistynyt maailman ikäville uutisille. Yksittäiset uutiset traagisista tapahtumista saattavat jäädä päiviksi pyörimään päähäni ja ahdistaa. Olen siinä suhteessa pöljä, että luen kaikki kauheimmatkin uutisjutut, vaikka tiedän, ettei pitäisi. Muutenkin asioita katselee paljon laajemmin ja nuoruuden mustavalkoisuus alkaa häipyä kokonaan.

Kolmekymppisenä huomaan kauhukseni myös pienen kukkahattutädin minussa nostavan päätään. Päivittelen mielessäni teinien pukeutumista ja käytöstapoja ja tekisi mieli pyytää tuntemattomia nuoria laittamaan nilkat piiloon pakkasella, etteivät vilustu.

Mieheni oli järjestänyt minulle aivan mahtavan syntymäpäiväyllätyksen! Hän haki minut töistä ja vei suoraan Lapland Hotelsiin. Hän oli ostanut herkkuja ja kuoharia ja nautiskelimme niitä ihanassa saunallisessa hotellihuoneessa, kun seuraamme liittyi ystäväpariskuntamme. Tämäkin tietysti täytenä yllätyksenä! Lähdimme kaupungille, jossa minut johdatettiin Exit Oulun pakohuoneeseen. Rakastan pakopelejä ja salainen toiveeni olikin, että pääsisin synttäreillä pelaamaan! Pääsimme huoneesta ulos tunnin sisällä ja siirryimme syömään ravintola Hellaan. Tässä vaiheessa ystäväpariskuntamme joutui valitettavasti lähtemään, mutta jatkoimme iltaa kahden. Ruoka oli hyvää ja jatkoimme Pataässään, että pääsin laulamaan synttärikaraoket. Yhdeksän aikaan lähdimme takaisin hotellille, jossa saunoimme ja herkuttelimme ja katselimme telkkaria. Hyvin nukutun yön jälkeen kaiken kruunasi vielä aamusauna ja paras aamupalabuffetti, jonka olen koskaan nähnyt! Voin kyllä suositella Lapland Hotelsia kaikille! Ihanan miniloman jälkeen on mukava hakea lapset yökylästä ja kahvitella vielä merkkipäivää sukulaisten kanssa. Tämän viikonlopun jälkeen ei vanheneminen tunnu enää ollenkaan hullummalta!

Euroviisujen 2017 jälkipyykkiä.

Taas on perinteisen euroviisupäivityksen aika. Euroviisufinaalin jälkeinen päivä on yleensä aika masentava (poikkeuksena tietysti se, että tänään on myös äitienpäivä). Kappaleet soivat päässä ja parhaat biisit on tallennettu spotify-soittolistaan, mutta ajatus siitä, että taas täytyy kokonainen vuosi odottaa kaikkien musiikillisten tapahtumien kunigasta, on raastava. Tässä mietteitä tämän vuoden viisuista.

Kokonaisuutena Ukrainan järjestämät viisut eivät päässeet lähellekään viime vuotista showta. Paitsi, että viime vuoden taso oli biisien osalta hyvä, oli Ruotsin järjestämä show parasta mitä Euroviisuissa on koskaan nähty. Tämän vuotinen show jäi laimeaksi sekä juontajien, että väliaikanumeroiden osalta. Myös kappaleiden taso oli tänä vuonna melko huono, vain muutama oikeasti hyvä kappale oli mukana.

Aloitetaan Suomen kappaleesta. Minusta Norma John veti esityksensä hyvin, eikä suomea todellakaan tarvinnut tänä vuonna hävetä. Leena lauloi virheettömästi ja tunteella. Lassen soitto taas valitettavasti ei kuulunut mihinkään, vaikka pianosoolo oli todella tärkeä osa kappaletta. Oliko se mahdollisesti syy, jonka takia Blackbird jäi tuomariäänien takia täpärästi finaalin ulkopuolelle? Kuten jo aiemmassa UMK-postauksessa sanoinkin, Blackbird on kaunis balladi, jonka teoriassa pitäisi koskettaa melodiansa ja sanoituksensa puolesta. Jostain kumman syystä kappale ei kuitenkaan nouse koskettavuuden tasolle, vaan jää hieman tasapaksuksi. En tiedä, onko tähän syynä juuri se, että pianoa ei korostettu tarpeeksi, vai mikä. Joka tapauksessa Eurooppa on saanut saman fiiliksen, kuin minä, koska ääniä ei tullut tarpeeksi. Olen kuitenkin ylpeä Suomen puolesta, koska tänä vuonna viisuihin lähetettiin aitoa osaamista ja lahjakkuutta.

Ruotsin jatkuva pärjääminen viisuissa ei oikeastaan yllätä minua ollenkaan, koska Ruotsi panostaa Euroviisuihin täysillä ja isolla rahalla. Kappaleet ovat aina viimeisen päälle hiottuja ja lavashow mietitty jokaista yksityiskohtaa ja esiintyjän ilmeitä myöten. Yleensä kannatan Ruotsia viisuissa, mutta minusta tämän vuoden kappale "I can't go on" oli huonoin Ruotsilta pitkästä aikaa. Kappale on tehty sata kertaa ennenkin eikä tuonut mitään uutta viisuihin. Olen todella pettynyt siitä, että Loreen ei päässyt edustamaan Ruotsia tänä vuonna. Statements on minusta jopa parempi, kuin Euphoria ja olisi tuonut jotain uutta perinteisiin ruotsalaisiin pop-kappaleisiin.

Omat suosikkini pääsivät finaaliin ja pärjäsivät myös ihan hyvin, paitsi Tanska. Tässä korostuu juuri ne kuuluisat makuasiat. Omasta mielestäni Tanskan "Where I am" oli ehdottomasti tämän vuoden paras kappale, sekä melodiansa, että Anjan laulutaidon ansiosta. Kappale tarttuu päähän  ja Anjan esiintyminen ja laulaminen oli täysin virheetöntä. Eurooppalaiset eivät jakaneet kanssani tätä mielipidettä. Tässä minun tämän vuotiset suosikkini:

1. Tanska - Tarttuva ja kaunis melodia, biisi olisi ihan täydellinen karaokekappale! Kuten jo sanoin, huikeaa laulamista Anjalta.

2. Italia - Occidentalis Karma on kappale, joka jää soimaan päähän ensimmäisestä kuuntelukerrasta. Hyvän mielen biisi, jota kuunnellessa alkaa aina jalka vipattaa.

3. Bulgaria - Beautiful mess on loistava nykyaikainen kappale ja vain 17-vuotias esiintyjä laulaa upeasti ja esiintyi varmasti. Biisi, joka paranee joka kuuntelukerralla.

Vaikka Portugalin voittajakappale ei tänä vuonna päässyt omaan kolmen kärkeeni, olen silti iloinen Salvadorin voitosta. Hänellä on uskomattoman kaunis ääni ja täysin omalaatuinen esiintymistyyli. Kappale ei jostain syystä koskettanut minua samalla tavalla, kuin muuta eurooppaa, mutta olen onnellinen, että tänä vuonna voitettiin selvästi musiikilla. Amor pelos dois voisi olla miltä tahansa vuosikymmeneltä ja tuo mieleen Woody Allenin elokuvat. Herkkä ja romanttinen tunnelma, mikä laulusta välittyy on tervetullutta vaihtelua isoille lavaspektaakkeleille ja elektronisille taustoillle.

Mieheni sanoi minulle tänään kauneimman lauseen, jonka olen kuullut häneltä pitkään aikaan. Lause "en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät jaksa seurata Euroviisuja" on juron suomalaisen insinöörimiehen suusta yksinkertaisesti hunajaa korville ja sai minut rakastumaan häneen vielä entistä enemmän. Pienet sanat voivat luoda suuria tunteita. Tämä pätee myös viisukappaleisiin. Musiikki menee tunteisiin ja siitä koko Euroviisuissa on kyse.