"Oot sää kyllä reipas". Kuulen tuota lausetta aika usein. Ihmiset luulevat, että olen reipas, koska jaksan yöheräilyjen ja monikkoarjen keskellä juosta, siivota, leipoa ja ulkoilla lasten kanssa. Oikaisen kuitenkin nyt tämän väärinkäsityksen ja kerron, mistä oletettu reippauteni johtuu.
Minun on pakko päästä joka päivä liikkumaan. Ihan jo siksi, että saan suklaan syömisen ohella pidettyä painoni kurissa, mutta myös piristyäkseni. Kun olen hyvässä kunnossa ja saan paljon raitista ilmaa, se vaikuttaa yleiseen vireystasooni. En kuitenkaan ole niin reipas, että urheilisin terveyteni ja henkeni uhalla. Yleensä käymme poikien kanssa aamuisin juoksemassa, mutta jos yö on ollut todella surkea, enkä ole nukkunut kuin muutaman tunnin, en lähde hankkimaan itselleni sydänkohtausta lenkkipolulle aamusta. Juoksemme vasta iltapäivällä, kun olemme kaikki päiväunien jälkeen uusia ihmisiä. Minun ei tarvitse olla erityisen reipas juostakseni, koska se on minulle yhtä helppoa, kuin kävely. Oikeastaan jopa helpompaa, koska pojat viihtyvät vaunuissa paremmin kovassa vauhdissa, eikä heitä tarvitse viihdyttää. Totta kai jos lähtisin ilman mitään pohjakuntoa juoksemaan 11 kilometriä tunnissa vaunujen kanssa, joissa pelkkä lasten paino on 30 kiloa, olisin aivan kuollut ja voisin todellakin sanoa itseäni reippaaksi. Mutta kuten aiemmin totesin, se ei vaadi minulta paljon kävelyä enempää. Liikkumalla yritän siis vain helpottaa väsymystä!
Leipominen taas on minulle rakas harrastus, joka ei todellakaan vaadi minulta jaksamista. Kyse on enemmänkin vain kerkeämisestä. Leipominen on mukavaa ajanvietettä lasten kanssa ja auttaa hyvin väsymyksen unohtamisessa, kuten kaikki tekeminen, joka itsestä tuntuu mukavalta!
Siivota nyt yksinkertaisesti täytyy, jotta kaaos pysyisi jotenkuten kurissa. Sotku väsyttää vain entistä enemmän, joten pyrin pitämään kodin niin siistinä, kuin suinkin vain kerkeän. Lapsiperheessä se ei todellakaan tarkoita, että kaikki olisi tip top, vaan lähinnä sitä, että lattialla pystyisi edes kävelemään kompastumatta koko ajan leluihin.
Ulkoilu lasten kanssa on pakollista joka päivä kaikkien mielenterveyden säilyttämiseksi. Koska valvottujen öiden jälkeen aamupäivä menee yleensä täysin zombina, on huomattavasti helpompaa seistä zombina puistossa, kuin kotona, jossa lapset vaativat jatkuvaa huomiota. Ulkona he hyvässä lykyssä touhuavat paljolti itsestään ja heitä tarvitsee vain valvoa. Kuten jo aiemmin mainitsin, raitis ilma myös piristää. Ulkona olo on siitäkin syystä paljon järkevämpää, että kotona levähtämisen mahdollisuus on teoriassa koko ajan läsnä, mutta käytännössä ei. Sohva kutsuu koko ajan, mutta siihen ei ole mitään mahdollisuutta mennä makaamaan. Ulkona tätä mahdollisuutta ei edes ole kiusaamassa.
Jaksamisessa keskeistä on myös tietysti tukiverkosto, jota olen hehkuttanut paljon jo aiemmissa postauksissani. Jo tieto siitä, että apua on tarvittaessa saatavilla, auttaa jaksamaan. En voi myös tarpeeksi hehkuttaa kavereiden merkitystä. Rakkaat naapurit, tiedätte, ketä tarkoitan. Valvottuja öitä ja rankkaa arkea on huomattavasti helpompi kestää, kun voi valittaa siitä toisille samassa tilanteissa oleville joka päivä pihalla tai puistossa. Väsymykseen auttaa parhaiten hyvä seura! En ymmärrä, miten sellaiset äidit jaksavat, joilla ei ole toisia äitikavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja verrata kokemuksia. Minun ystäväpiirini on laaja ja tärkeitä ihmisiä on ympärilläni paljon. He ovat kaikki keskeisessä asemassa arkeni piristäjinä!
Yksi syy, miksi ihan oikeasti jaksan olla reipas, on päiväunet! Nukun aina päiväunet poikien kanssa. Niiden jälkeen olen aina ihan uusi ihminen, vaikka koko aamupäivä olisi vain mennyt siihen, että pidän väkisin silmiä auki ja yritän selvitä päiväuniaikaan asti. Lepään siis aina, kun siihen on mahdollisuus!! Suklaa on myös keskeisessä asemassa elämäni piristäjänä. Se on väsyneen äidin paras ystävä ehdottomasti.
Kuten nyt huomasitte, en oikeasti ole erityisen reipas. Yritän vain torjua väsymyksen mielestäni tekemällä yllämainittuja asioita. Koska levähtämiseen ei ole mahdollisuutta, täytyy pysyä aktiivisena, jotta päivän saisi kulumaan nopeasti ja mahdollisesti seuraavana yönä saisi jopa nukkua. Nykyään kestän valvomista ja väsymystä huomattavasti paremmin, koska tiedän hyviäkin öitä olevan! Tuntien valvomiseen on nykyään ihan järkevät syyt, kuten se, että pojat ovat flunssassa. Flunssan parantuessa todennäköisesti tulee muutaman yön kestävä parempi vaihe! Vauva-aikana valvominen on pahinta juuri sen vuoksi, että sille ei koskaan näy loppua, eikä se koskaan edes välillisesti helpota. Paras neuvo väsymykseen on levätä aina kun siihen on mahdollisuus, sekä keksiä päivään edes pieniä asioita, joista saa paljon mielihyvää.
Syksyni piristäjä on ehdottomasti ollut teksti, jonka minulle tuntematon ihminen on kirjoittanut minusta Facebookiin! Kaverini lähetti minulle kuvan tekstistä, ja olen nauranut sille monet kerrat. Siinä kirjoittaja ihmettelee ja nostaa hattua naiselle, joka juoksee ympäri oulua kaksosrattaiden kanssa. Kirjoittaja kuitenki luulee, että juoksen lasten nukkuessa. Tämä virhe on ensiarvoisen tärkeää saada korjattua. En siis KOSKAAN juokse poikien nukkuessa. Päiväuniaika on aivan liian arvokasta käytettäväksi urheiluun! Jos niin tekisin, olisin oikeasti aivan liian reipas!😊
